No näinhän tässä kävi...kyllähän minä sen tiesin. Itseaiheutettua on tämä tuska nyt. Itseäni voin vain syyttää. Ero tuli jo viime syksynä ja sen olen hyväksynyt. Luulin myös asian yli päässeeni. Pidin yhteyttä kuitenkin eksääni ja luulin kai, että voimme olle "kavereita". Se on aivan puppua, siihen lankaan ei kannata kenenkään mennä. Ei niin kauan, kuin on pienikin tunteen rippunen jäljellä. Aavistin jo silloin, mihin tämä kaveruus tulee lopulta päättymään:siihen, että jompikumpi löytää uuden kumppanin. Ja ex-miehenihän sen sitten löysi. Hän jätti minut ja löysi uuden onnen ennen minua. Eikö minulle olisi edes voitu suoda sitä hyvitystä?, että olisin uuden rakkauden ensin löytänyt. KAtkeraa ja itsekästä ajattelua, tiedän. Mutta nyt sattuu...mietin, mitä he tekevät, mistä puhuvat, mitä suunnittelevat. En tässä pisteessä nyt olisi, jollen olisi tuohon kaveruussoopaan mennyt mukaan. Parempi olisi, jos en hänen elämästään tietäisi mitään. No...kaikesta oppii. Elän nyt tämän ikävän ja katkeruuden pois, elämä jatkuu...
sydän rikki taas
essu123
0376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.