erosimme lopullisesti tänään (n.3vutta oltiin yhdessä),tai tavallaan ero tuli kai kuulemma jo syksyllä,mutta jotain määrittelemätöntä yhteyttä ja yhdessäoloa oli tähän päivään asti.tänään hän sitten ilmoitti,että pelkästään kavereita ollaan eikä mikään tule enää ainakaan parempaan muuttumaan.on kuin olisin jäänyt rekan alle.itkettää ja vituttaa ja tunnen oloni todella typeräksi.olen ollut naivii ja hölmö-toivonut toivotonta ja uskonut olemattomaan.pahapahamieli.nyt tuntuu,ettei tästä selviä ikinä,eikä millään.help! :(
erosimme lopullisesti tänään
kukka
51730
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä ei lohduta ketään, mutta ainut asia mikä helpottaa on aika. Aika parantaa haavat, vaikka kliseiseltä kuulostaakin.
Saman kohtalon koin pitkäperjantaina. Vielä torstaina en tiennyt miten todella pitkä siitä perjantaista tulisi. Pääsiäinen meni aivan hukkaan, kun surin ja itkin silmät päästäni. Viiniä ja olutta meni...pahensi vain olotilaani. Olen ollut ns. toinen nainen 9kk. Mies ei halunnut luopua pojistaan (nuorin rippikoulussa) sillä vaimo uhkasi viedä pojat mukanaan ja puolet valtakunnasta jollei suhde minuun lopu. Avioero heillä on vireillä vaimon hakemuksesta, mutta uhkasi vittuillakseen meille vetää sen pois juuri päivää ennen eron virallista päivää. Rakastamme toisiamme ja meidät on todellakin luotu toisillemme. Mies valitsi poikansa, minkä itsekin äitinä toki ymmärrän. Silti olen epätoivoinen miten jatkan elämääni tästä eteenpäin????
Anteeksi vittumaisuuteni, mutta minusta tuo on ihan oikein toiselle naiselle. Miksi alunperin ryhdyit koko suhteeseen?
Ei lainkaan vittumaista. Sitä olen itseltänikin kysynyt ja vastaus on niinkin yksinkertainen että ensiksi ihastuminen ei katso aikaa ei paikkaa ja toiseksi siitä seurasi totaalinen rakastuminen molemminpuolin...sielunkumppanin löytäminen jonka kanssa synkkaa muuallakin kuin sängyssä on todella harvinaista. Sellainen kun osuu kohdalle sydämellään ajatteleville ihmisille niin ikävä kyllä järjen kanssa ei ole mitään tekemistä. Kiitos kun kommentoit :)
Minun ja jätkäni lyhyt (mutta minulle äärettömän tärkeä) suhde loppui eilen, kun hän sai sellaisen työpaikan ettemme enää voi olla lähekkäin (ja hänestä kaukosuhteet eivät toimi). En oikein tiedä miten minusta tuntuu näin pahalta vaikka olimme vain melko vähän aikaa yhdessä. Hän oli kuitenkin eka kunnon mies, jolta sain vastakaikua tunteisiini ja olin onnellinen, ja nyt se päättyi näin. Ei hänkään olisi tietenkään halunnut sen tapahtuvan (koska välittää minusta), mutta työtä on otettava silloin kun sitä saa.
Tälläinen on vaan niin epäreilua. Kun kerrankin menee hyvin ja on onnellinen niin sitten...
On hirveän vaikeaa ajatella, etten ehkä enää koskaa näe häntä (tai ainakin siihen menee aikaa), emme enää koskaan käy yhdessä leffassa, emme syömässä, enkä enää koskaan saa tulla hänen luokseen. Se on vaan niin väärin, eikä sitä pysty mitenkään muuten kuvailemaan.
Vaikka tiedän että se helpottaa ajan myötä ja elämä alkaa hymyilemään, ei se tällä hetkellä lohduta. Mutta emme me ole yksin :)