Exä ja hänen (vai myös minun) ongelma?

Erosimme juuri hiljattain avopuolisoni kanssa lähes kolmen vuoden suhteen jälkeen.

Eronjälkeiset välit ja fiilikset on ihan ok, nainen muutti kuitenkin samaan kaupunkiin. Avustelin muutossa minkä itse pystyin ja jelpin vähän taloudellisesti häntä jaloilleen. Koetin tasata vähän tilannetta. Itse olen reilu 20v, töissä ja exäni 18v opiskelee, joten tuloeromme ovat varsin suuret. Omaan kämppään jäi valtavasti huonekaluja kun hän joutui ostamaan lähes kaiken alusta.

Nyt on kuitenkin käymässä pelottavan selväksi että ex-avokilla ei ole kaikki ihan kondiksessa.

Heti muuton jälkeen on alkanut hulvaton ja holtiton ryyppyputki, mahdotonta teini-sekoilua. Viinaa tarvitaan jo päivän käynnistämiseenkin. Pyörii ns. "väärässä seurassa", enkä nyt tarkoita ettäkö vihaisin hänen kavereitaan, mutta kun ihminen on humalassa 5 päivää putkeen, alkavat omat hälytyskelloni soida. Häntä näkee enää harvoin selvinpäin.

Tiedän etten ole vastuussa hänen taloudestaan tai tekemisistään, mutta koska välitän hänestä yhä jo pelkästään kaverina, on vaikeaa olla miettimättä ongelmaa.

Mitä pitäisi tehdä? Puhua hänen kavereilleen? Ex-anopille jonka kanssa olen hyvissä väleissä?
Puhua itse eksälle? Olla välittämättä koko asiasta ja seurata vierestä, kun yli 3 vuotta kestänyt paras ystävyys ja suhde saa karmaisevan lopun?

AUTTAKAA! ASIALLISIA NEUVOJA KAIVATAAN!

Pepe
51285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hienoa, että välität. Itse ottaisin yhteyttä ex- anoppiisi, jos teillä on kerran hyvät välit ja toisaalta hän tyttärensä äitinä on tilanteesta varmasti yhtä huolestunut. Jotenkin minusta tuntuu, että jos sinä yrität puhua suoraan asiasta entiselle tyttöystävällesi tai hänen kavereilleen, niin ex saattaa vain suuttua siitä (aiheellisesta) asioihinsa puuttumisesta ja katkaista kokonaan puheyhteytensä sinuun.

Äänestä
  • Olen edellisen kirjoittajan kanssa kyllä samoilla linjoilla. Toki exäsi on todella nuori ja ehkä etsii kadotettua nuoruuttaan, mutta ihan aiheesta olet huolissasi, ei hänen touhunsa normaalilta kuulosta ja käy vielä huonosti tyttöparalle jos noin jatkaa.

    En usko että exäsi osaa ottaa apuna sitä jos sinä puhut hänelle, joten hyvinkin voisit ottaa yhteyttä ex-anoppiin. Jonain päivänä exäsi varmasti arvostaa sitä että puutuit tilanteeseen.

    Voimia!

    Äänestä

  • d.claiborne kirjoitti:

    Olen edellisen kirjoittajan kanssa kyllä samoilla linjoilla. Toki exäsi on todella nuori ja ehkä etsii kadotettua nuoruuttaan, mutta ihan aiheesta olet huolissasi, ei hänen touhunsa normaalilta kuulosta ja käy vielä huonosti tyttöparalle jos noin jatkaa.

    En usko että exäsi osaa ottaa apuna sitä jos sinä puhut hänelle, joten hyvinkin voisit ottaa yhteyttä ex-anoppiin. Jonain päivänä exäsi varmasti arvostaa sitä että puutuit tilanteeseen.

    Voimia!

    Molemmille teille tuesta!! :)

    Pitää vielä miettiä lisää tilannetta mutta jos tuo nyt näyttää todella niin pahalta tai menee vielä pahemmaksi niin jotain tarttis tehdä...

    Pepe

    Äänestä

Ajattelen nyt juttuasi ex-avokkisi kannalta ja huomaan, että kyseessähän ei ole mikään muu kuin huomiosi herättäminen. Exälläsi ilmeisesti paha olla. Oliko hän se jätetty osapuoli? Se on ehkä jonkinlaista avunhuutoa hänen puoleltaan sinulle.

Yritä vain olla tukena ja ystävänä mahdollisuuksiesi mukaan ja jos tosiaan sinä jätit hänet, niin älä missään tapauksessa aloita uutta suhdetta kenenkään kanssa näin pian eronne jälkeen-se ei ainakaan paranna exäsi oloa.

Äänestä
  • Ero tuli aikanaan tavallaan ehkä enemmän hänen aloitteestaan. Puheli juuri tuosta mainitusta nuoruuden kaipuusta ja lisäksi asiaan vaikuttivat oma työni joka vaatii paljon matkustamista ja erinäisistä asioista välillemme muodostunut luottamuspula.

    Uusi suhde ei itselläni edes ole se ensimmäinen ajatus. Tuntuu vain pahalta katsoa ja tulee itselleen niin surkea olo kun toisella ei mene hyvin, ja jääkaapissakin asuu pelkkä valo :(

    Ymmärrän kyllä hyvin että kyseessä voi olla juuri nuoruuden kova menohalu enkä halua sitä estää. Mutta täytyy toivoa ettei homma karkaa hallitsemattomasti käsistä, varsinkin kun suvussa tuntuu olevan paljonkin taipumusta.

    Edelleen mietiskellen ja kiitäen, kumartaen

    Pepe

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pepe kirjoitti:

Erosimme juuri hiljattain avopuolisoni kanssa lähes kolmen vuoden suhteen jälkeen.

Eronjälkeiset välit ja fiilikset on ihan ok, nainen muutti kuitenkin samaan kaupunkiin. Avustelin muutossa minkä itse pystyin ja jelpin vähän taloudellisesti häntä jaloilleen. Koetin tasata vähän tilannetta. Itse olen reilu 20v, töissä ja exäni 18v opiskelee, joten tuloeromme ovat varsin suuret. Omaan kämppään jäi valtavasti huonekaluja kun hän joutui ostamaan lähes kaiken alusta.

Nyt on kuitenkin käymässä pelottavan selväksi että ex-avokilla ei ole kaikki ihan kondiksessa.

Heti muuton jälkeen on alkanut hulvaton ja holtiton ryyppyputki, mahdotonta teini-sekoilua. Viinaa tarvitaan jo päivän käynnistämiseenkin. Pyörii ns. "väärässä seurassa", enkä nyt tarkoita ettäkö vihaisin hänen kavereitaan, mutta kun ihminen on humalassa 5 päivää putkeen, alkavat omat hälytyskelloni soida. Häntä näkee enää harvoin selvinpäin.

Tiedän etten ole vastuussa hänen taloudestaan tai tekemisistään, mutta koska välitän hänestä yhä jo pelkästään kaverina, on vaikeaa olla miettimättä ongelmaa.

Mitä pitäisi tehdä? Puhua hänen kavereilleen? Ex-anopille jonka kanssa olen hyvissä väleissä?
Puhua itse eksälle? Olla välittämättä koko asiasta ja seurata vierestä, kun yli 3 vuotta kestänyt paras ystävyys ja suhde saa karmaisevan lopun?

AUTTAKAA! ASIALLISIA NEUVOJA KAIVATAAN!

Pepe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu