sekoamassa lopullisesti?
Eropaperit on viety 2,5 kk sitten ja välillä tuntuu,että hyvinhän tämä tässä jo menee.
Mieheni jätti minut toisen naisen vuoksi ja alku oli kovaa aikaa.
Nyt kuitenkin aina välillä jokin ihan pienikin asia saa minut kaipaamaan suhdettamme ja ikävöimään häntä.
Olo on sellainen,että elämällä ei ole enää mitään annettavaa meikäläisellä ja kaikki pinnistely on turhaa.
Näin yhtenä päivänä.Toisena taas tuntuu,että kyllä tämä tästä lutviutuu jotenkin ja selviän jotenkin ja voihan täällä vielä jotain kivaakin olla..
Kolmantena päivänä olo on epätodellin,unenomainen ja "ei voi olla totta"olo..
Neljäntenä taas mieli suht hyvä ja toivoa tunnelin päässä..
Mieli menee ylös ja alas.Vuorelta pohjalle jne jne
Siis,tämmöstä menoa meikäläisen kaalissa.
Mikä näistä olis sitä "oikeeta minää"?
Olenko selvinnyt vai selviämässä, vaiko vain yksinkertaisesti sekoamassa?
Eropaperit on viety 2,5 kk sitten ja välillä tuntuu,että hyvinhän tämä tässä jo menee.
Mieheni jätti minut toisen naisen vuoksi ja alku oli kovaa aikaa.
Nyt kuitenkin aina välillä jokin ihan pienikin asia saa minut kaipaamaan suhdettamme ja ikävöimään häntä.
Olo on sellainen,että elämällä ei ole enää mitään annettavaa meikäläisellä ja kaikki pinnistely on turhaa.
Näin yhtenä päivänä.Toisena taas tuntuu,että kyllä tämä tästä lutviutuu jotenkin ja selviän jotenkin ja voihan täällä vielä jotain kivaakin olla..
Kolmantena päivänä olo on epätodellin,unenomainen ja "ei voi olla totta"olo..
Neljäntenä taas mieli suht hyvä ja toivoa tunnelin päässä..
Mieli menee ylös ja alas.Vuorelta pohjalle jne jne
Siis,tämmöstä menoa meikäläisen kaalissa.
Mikä näistä olis sitä "oikeeta minää"?
Olenko selvinnyt vai selviämässä, vaiko vain yksinkertaisesti sekoamassa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
>Joo normaalia ei päätä ei häntää välillä tuntuu et kaikki jo menetetty ja sitten taas et kyllä tää tästä heh on se ihminen ihmeellinen!
Kestää aina alussa jonkin aikaa kaiken menetetyn sureminen. Kuitenkin , jotain tulee tilalle, ennenmin tai myöhemmin. Olemme sen arvoisia, ei siihen ole estettä.
Eletään päivä kerrallaan, siitä se tulevaisuuden kuva kaunistuu ja elämä antaa myöskin valoisia puolia ja ennenkaikkea tervettä tunnetta.
Ei mikään tässä maailmassa ole sidottu jonkun tekemille kaavoille, voimme siihen itse vaikuttaa.
Ei muuta kuin reippaasti elämään!
täällä...erona on vain se, että siitä kun ex-mieheni muuti toisen naisen luo, on kohta jo vuosi. Minun mielialani menevät aivan samalla lailla vuoristorataa. Tänään leijun pilvissä, olen utelias elämän suhteen - ja huomenna taas rämmin niin syvällä, että pelkään hukkuvani.Epäonnistumisen tunne on aivan hirveä. Välillä pelkään kuolevani suruun. Varsinkin tämä kevät ottaa voimille. Kaikki vuoden takaiset raskaat hetket tulevat koko ajan mieleen.
Tiedän, että pääsisin varmasti helpomalla, jos pystyisin antamaan anteeksi. Mutta kun en pysty. Mietin vaan millainen on mies, joka käy vieraissa samaan aikaan kun oma vaimo käy lapsettomuustutkimuksissa. Ja tämän ihmisen kuvittelin tuntevani 10 vuoden yhdessäolon perusteella...
Hyvinä hetkinä yritän psyykata itseäni ja ajatella, ettei hän ole suruni arvoinen. Elämällä täytyy olla vielä jotain takataskussa, jotain hyvää tarjottavaa minulle.
Tämä tuskin lohduttaa sinua mutta älä pelkää - et ole sekoamassa. Olet normaali tunteva ihminen, joka käy läpi yhtä elämän vaikeimmista asioista. Avioero on kuin pieni kuolema.
Voimia sinulle. Puhu, itke ja raivoa. Ystävät auttavat! Anna itsellesi aikaa.. vajota ja nousta!
Jos tämä nyt yhtään lohduttaa, niin tiedoksi, että olet toipumisen tiellä vahvasti - vaikka on varmaan vaikea uskoa; nuo tunteiden heittelyt kuuluvat asiaan. Älä yritä rimpuilla irti niistä vaan koe ne täysillä - siten toivut ja sydämesi paranee vähitellen. Joskus sitten tuon kaiken koettuasi olet valmiimpi kohtaamaan "sen oikean" ja oikean rakkauden. Älä koveta sydäntäsi vaan anna tunteiden tulla - sure, pelkää,vihaa ....Tunteet ovat aina OIKEITA ja ne paljastavat sinulle itsestäsi jotakin. Siis kuuntele ja tutkaile niitä.
Kaikki nuo tunteet kuuluu asiaan. Ne pitää vaan uskaltaa tuntea; viha, suru, epätoivo, epäonnistumisen tunne, katkeruus jne jne
Ole onnellinen, että sinulla on myös niitä päiviä kun tunnet selviäväsi. Kaikilla ei niin ole, vaan kuukausikaupalla ovat pohjalla.
Virallinen ero on helppo saada mutta psykologinen ero kestää keskimäärin 2-5 vuotta.
Tuntuipa oudon tutulta tuo sinun tarinasi. Tuntui kuin oisin itse kirjoittanut. Minäkin rimpuilen tunteideni kanssa vielä todella paljon. Välillä hyviä päiviä ja toisinaan huonoja (kuten tänään). Kunpa olisi keksitty jokin uhohtamispilleri, jolla tämän kaiken paskan saisi mielestään kokonaan. Mutta kun ei ole. On vain onnellinen niistä hetkistä, jotka on parempia.
On tästä jokunen hyväkin asia seurannut: paino tippunut kymmenisen kiloa, työelämässä stressikynnys on pienempi (ei paljo heilauta jos siellä saa haukut niskaan), ja koko vaatehuone on omassa käytössä, ei tartte pestä kuin omat ja tytön vaatteet ja saa kattoo telkkarista mitä haluaa! Ota tämmöisistä pikkueduista kaikki irti! Ja kesäkin tulossa!