Vapinaa

Tervehdys!

Istuskelen tässä makuuhuoneessani verhot kiinni. Poikaystäväni äiti on hirviö. Aamulla se jostain oli saanut päähän ruveta riehumaan. Tai siis vaihteeksi syytti meitä kaikesta. Sanoi että tulee hakemaan auton pois koska emme osaa elää. Myöhemmin hän soitti myös että huonekalut jotka hän on asuntoome hankkinut lähtevät rekka-autossa.

Auto on nyt pihassa ja me piilossa. *akka* on käynyt jo kolmeen kertaan katsomassa autoaan ja aina häipyvät pois. Ekalla kerralla jopa soittivat ovikelloa muutamaan kerran mutta emme avanneet.

Poikaystäväni on rauhallinen mutta pelkää silti selvästi äitiään joka viime puhelun aikana uhkasi poliiseilla. ??

Minä taasen pelkään oikeasti tätä *akkaa* ja siksi tärisenkin koko ajan. Kyyneleet tuppaavat koko ajan ulos enkä oikein tiedä miten olisin. Kaikki äänet. Pienemmätkin jotka tulevat pihalta pelästyttävät.

Näin on monesti tapahtunut syystä jos toisesta. En tiedä enää miten olla kun ei omassa kotonaan saa olla rauhassa ilman että anoppi on koko ajan kyttäämässä tai katsomassa.

Enkä ymmärrä miksei hän ole ottanut autoaan mukanaan tuosta pihasta kun niin sitä halusi.??

Vinkkejä ongelmaani? Kaupassakin piti käydä, mutta taidan jättää väliin ja katsoa jos huomenna olisi jo rauhallisempaa pihallakin.
152491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vinkkini on helpompi antaa kuin toteuttaa, mutta harkitkaapa sitä kuitenkin.

Antakaa se auto anopille, jos se kerran anopin on tai anopilta saatu.
Pakatkaa ne huonekalutkin valmiiksi haettavaksi.

Aloittakaa kertakaikkiaan oma elämä. Kyllä te sohvan ja muutkin kamat saatte itsekin aikaiseksi, jos ei kaikkea tänään, niin toisena päivänä sitten.

Kun kodissanne ei ole enää mitään anopille kuuluvaa, hän ei voi teitä käydä uhkailemassakaan. Ja elittepä miten tahansa, saatte elää omalla tavallanne.

Jos anoppi sittenkin vielä uhkailee, niin soittakaa poliisit hakemaan akka talteen.

Harva sanonta pitää paikkansa niin hyvin, kuin se "kenen leipää syöt sen lauluja laulat". Joko siis hankitte itse leipänne tai laulatte anopin lauluja. Oikotietä ei anoppisi kaltaisten ihmisten kanssa ole, elämä on kokonaisuus.

Verhot auki ja oma elämä hallintaan. Anoppisi tulee kotiisi kyttäämään vain, jos joku hänet sinne päästää. Tästä on lähdettävä.

Äänestä

anoppi raivostui ja mistä 'kaikesta' hän teitä syytti? Kirjoituksesi oli aika sekava, varmaan, järkytyksestä johtuen, mutta vaikea ottaa kantaa, kun et oikein kertonut mitään muuta, kuin että hän raivoaa. Siis, istuppa nyt alas, hengitä syvään, ja kerro koko juttu meille, niin johan alkaa kommentteja tulla.

Äänestä

taustaa elämästämme anopin kanssa

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000288&posting=22000000015065322

Tuosta keskustelusta jatkaen saimme itsellemme takaajan joka oli sitten loppuen lopuksi minun äitini.

Tämän kertainen raivoaminen alkoi siitä kun poikaystäväni ei vastannut puhelimeen aamulla enne kahdeksaan. Anoppi kun luuli että poikaystäväni menisi työharjoitteluun aamuvuoroon vaikka tällä viikolla onkin iltavuoroa. Siitäkös se sota syntyi ja anoppi ei uskonut poikastäväni puhetta.

Hetki sitten tuli anopilta viesti ... Olemme puhuneet tuomarien kanssa perinnöstä.Luuletko saavasi jotain?

(anoppi ja appi omistavat pienen yrityksen)

Äänestä
  • yksinkertainen mutta mikä henkilötakaaja vuokrakämppään?

    Mutta sinun ongelmaasi... Elämäsi kuulostaa todella ongelmalliselta mutta kuten ensimmäinen kirjoittaja sanoi, niin kauan kuin olette taloudellisesti riippuvaisia anopistasi ette voi hänelle ja hänen uhkailuille mitään. Sitten kun saatte OMAT tavarat ja itse hankitun vuokrakämpän ei anoppi voi teille mitään.

    Äänestä

  • hiukkasen kirjoitti:

    yksinkertainen mutta mikä henkilötakaaja vuokrakämppään?

    Mutta sinun ongelmaasi... Elämäsi kuulostaa todella ongelmalliselta mutta kuten ensimmäinen kirjoittaja sanoi, niin kauan kuin olette taloudellisesti riippuvaisia anopistasi ette voi hänelle ja hänen uhkailuille mitään. Sitten kun saatte OMAT tavarat ja itse hankitun vuokrakämpän ei anoppi voi teille mitään.

    vuokrakämppään tarkoittaa sitä,kun vuokraajalla ei ole millä maksaa takuuvuokraa. Silloin joku takaa sen ja tämä takaus korvaa rahan. Vähän niinkuin lainan takaus..yleensä siihen tarvitaan 2 hlöä...

    Äänestä

Katsoin aikaisemman kirjoituksen, johon viittaat.
Vaikuttaa siltä, että sinun tulisi kääntyä oman sukusi puoleen, koska perheesi ilmeisesti on ymmärtäväinen ja antaa apuaan tarvittaessa.
Olisi sinulle parempi, jos voisit saada avun heiltä, jos apua tarvitset. Esim. tämän henkilötakauksen.

Sääli, että lähdit pois omasta yksiöstäsi.
Tuollaisen vallankäyttäjän vaikutuspiiristä on parasta pyrkiä pois mahdollisimman nopeasti.

Vaikeaa teidän varmaan olisi luovuttaa pois anopin hankkimat mööpelit ym. mutta kaikkein parhain ratkaisu se tietysti olisi välienne kannalta.
Niin kauan kun hän pystyy teitä kiristämään olette heikoilla.

Kun joutuu narsistisen ja ilmeisen luonnevikaisen ihmisen pompoteltavaksi, ei mikään sovitteluyritys auta. Hän tekee niin kuin tahtoo. Siihen tahtomiseen kuuluu, että välillä parantaa tapansa, niin että uhri vapautuu epäluuloistan. Sitten on taas helppo iskeä.

Parasta olisi, jos poikaystäväsikin pääsisi eroon työstä, jota joutuu anopille tekemään.
Hänen olisi viisainta liittyä alansa liittoon ja hankkia sieltä apua sitten, jos palkanmaksuista ja muista ehdoista tulee riiaa.
Ei ole mitään erikoisoikeutta kohdella työnantajana omaa lasta eri tavalla kuin muita työntekijöitä. Työehtosopimukset ovat noudattamista varten.
Jos poikaystäväsi ei ole firman omistaja, on hän palkattu tehtäväänsä.

Minusta anopin uhkailut ja muuttoauton toimittaminen on kotirauhan häirintää, joten suosittelen, että soitatte poliisille ja kysytte neuvoa.

Äänestä
  • Lainasiko anoppi ne huonekalut vai antoiko hän ne lahjaksi. Niin tai näin, en ottaisi mitään vastaan tuollaiselta vallankäyttäjältä ja kaikkea riippuvuutta rupeisin välttämään. Tuon ikäinen kuin anoppisi jo on, ei muuksi siitä muutu joten suosittelen sekä sinua että poikaystävää ottamaan etäisyyttä häneen.

    Äänestä

  • Helinä-keiju kirjoitti:

    Lainasiko anoppi ne huonekalut vai antoiko hän ne lahjaksi. Niin tai näin, en ottaisi mitään vastaan tuollaiselta vallankäyttäjältä ja kaikkea riippuvuutta rupeisin välttämään. Tuon ikäinen kuin anoppisi jo on, ei muuksi siitä muutu joten suosittelen sekä sinua että poikaystävää ottamaan etäisyyttä häneen.

    anopin huonekaluista, ja auto anopille.. siinä ratkaisu...vai oletteko uusavuttomia, etette pärjää ilman anoppia kuitenkaan..?

    Äänestä

On luovutettu tai siis auto on ollut anopin haettavissa pihastamme jo eilisestä lähtien. Mutta eipä ole auto hävinnyt mihinkään. Myös mööpeleistä olemme ilmoittaneet mutta viimeisessä puhelussaa 'rouva täydellisyys' sanoin että saamme pitää kaiken. Häntä ei enää kiinnosta.

Viikonloppuun mennessä jos eivät ole hakeneet niin rakkaitaita mööpeleitä (jotka olemme saaneet synttäri/joululahjaksi) rahjaamme ne pihalle. Siinäpä sitten ovat. Eivätpä ainakaan meidän perseistämme kulu. Varastossa kun on kaikki minun entisen asunnon huonekalut.

Eilisillasta vielä. Jälkeen kun olin kirjoittanut olimmee jo menossa nukkumaan. Tai siis olimme jo nukkumassa kun auto ajoi pihaan ja ikkunoita sekä ovea hakattiin. Huudeltiinkin siellä vielä jotain. Takapihan ovea tultiin kokeilemaan ja kiipesivätpä he aidankin yli jotta näkisivät olohuoneen ikkunasta sisään. Kymmenen jälkeen räjähdin. Tärisin, itkin ja nikottelin. Siskoni tuli hakemaan meidät autolla ja vei äidilleni yöksi. Jossa en vieläkään uskaltanut nukkua. Tärisin.

Tänään päätimme aamupäivällä soittaa poliisin päivystysnumeroon ja kysyä mitä olisi tehtävissä. Kaiken kerrottuamme mies puhelimessa käski meidän soittaa heti poliisille jos he tulisivat edes pihaan. Näin ollen tilanteesta riippuen saisimme tehtyä rikosilmoituksen mikäli häirintä ei heidän käyntinsä jälkeen loppuisi. Anopille poikaystäväni sanoi asiasta ja tämä ei ollut moksiskaan. Tokaisi vain ... Ihan sama ihan sama!

Kiva mennä kotiin kun henkensä puolesta saa pelätä. Ja naapureillekkin kiva selitellä etteivät vuokranantajalle soittelisi häädön takia.

Äänestä

Jätä anoppi ja poikansa. Etsi terveet tulevat sukulaiset!! Ajattelitko elää elämäsi noin pöhkön anopin varjossa?

Äänestä

On paljon parempi olla omavarainen, kierrätyksestäkin saa varmaan sen verran huonekaluja että pärjäätte, siellä on yllättävän hyvännäköisiä. Sitten ette ole kiitollisuudenvelassa anoppiin nähden.

Äänestä
  • Laittakaa anopille luu kurkkuun ja tehkää rajat mahdollisimman selväksi,eihän tuolla tavalla voi elää. Muutos lähtee teistä itsestänne,jos aina vain sallitte kaiken anoppi tinttailee kuinka tykkää ja asiat voivat mennä vielä huonompaan suuntaan! Ei se vika teissä ole!!

    Äänestä

Kuulostaa niin tutulta tuo sinun tilanteesi! Ex-poikaystäväni vanhemmat veivät auton, uhkasivat viedä kännykän, kiristivät rahan avulla ja tulivat sisään poliisien voimin (emme avanneet koska olimme sängyssä juuri silloin!). Poliisien ilme oli näkemisen arvoinen, kun tajusivat että appelat olivat höynäyttäneet heitä eikä ollut mitään todellista hätää. Kyselivät siinä minulta olenko asunnossa varmasti vapaaehtoisesti (kun olin puolet pienempi kuin mies) ja lähtivät pois. Mahtoivat ihmetellä hirviöanoppia hekin!

Mutta ajan mittaan suhde ei kestänyt koska mies kuitenkin oli riippuvainen vanhemmistaan eikä edes halunnut irrottautua... Huonostihan siinä kävi, mutta se on jo toinen tarina se.

Äänestä

Kun rupesit kertomaan, kerro loputkin.
Miten olette selvittäneet tilanteenne?

Äänestä

Taitaa olla anopillasi jonkinsortin vakava mielenterveysongelma... Laittakaa se hoitoon ja hommatkaa sille diagnoosi. Suljetulle tuommoinen sekopää kuuluu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koko ajan kirjoitti:

Tervehdys!

Istuskelen tässä makuuhuoneessani verhot kiinni. Poikaystäväni äiti on hirviö. Aamulla se jostain oli saanut päähän ruveta riehumaan. Tai siis vaihteeksi syytti meitä kaikesta. Sanoi että tulee hakemaan auton pois koska emme osaa elää. Myöhemmin hän soitti myös että huonekalut jotka hän on asuntoome hankkinut lähtevät rekka-autossa.

Auto on nyt pihassa ja me piilossa. *akka* on käynyt jo kolmeen kertaan katsomassa autoaan ja aina häipyvät pois. Ekalla kerralla jopa soittivat ovikelloa muutamaan kerran mutta emme avanneet.

Poikaystäväni on rauhallinen mutta pelkää silti selvästi äitiään joka viime puhelun aikana uhkasi poliiseilla. ??

Minä taasen pelkään oikeasti tätä *akkaa* ja siksi tärisenkin koko ajan. Kyyneleet tuppaavat koko ajan ulos enkä oikein tiedä miten olisin. Kaikki äänet. Pienemmätkin jotka tulevat pihalta pelästyttävät.

Näin on monesti tapahtunut syystä jos toisesta. En tiedä enää miten olla kun ei omassa kotonaan saa olla rauhassa ilman että anoppi on koko ajan kyttäämässä tai katsomassa.

Enkä ymmärrä miksei hän ole ottanut autoaan mukanaan tuosta pihasta kun niin sitä halusi.??

Vinkkejä ongelmaani? Kaupassakin piti käydä, mutta taidan jättää väliin ja katsoa jos huomenna olisi jo rauhallisempaa pihallakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu