Moi.
Olen 37 vuotias kookas ja todella harteikas mies. Kämmenenikin ovat niin isot että niillä voi yltää hoikan vyötärön ympäri. Muuten en ole mikään erityisen vetävä mies. Tukka on pitkälti lähtenyt päästä ja hampaatkin ovat kuluneet.
Sinkkunaiselta minulla ei olisi mitään mahdollisuutta saada, mutta onneksi on YH:t. Kyllä se on mun kaltaiselle kirveestä veistetylle miehelle luojan lykky, että erot on Suomenmaassa lisääntyneet. Vielä joskus 60-luvulla olisin ollut tuomittu ikipuutteeseen.
Tykkään myös venäläisnaisista, mitkä ovat suurin syy siihen, että en ole lähtenyt vakiintumaan. Satunnainen saanti kauniilta venäläiseltä naiselta voittaa kyllä satanolla lihavat yh:t, mutta kyllä nekin toki mulle kelpaavat, koko ajan paremmin mitä vanhemmaksi tulen.
Aika paljon elämää nähneenä täytyy sanoa, että kyllä totta on se, että kauniit ihmiset ne on jotka porskuttaa. Rumat joutuu tyytymään siihen mitä jää.
T. Tauno
Olen 37 vuotias kookas ja todella harteikas mies. Kämmenenikin ovat niin isot että niillä voi yltää hoikan vyötärön ympäri. Muuten en ole mikään erityisen vetävä mies. Tukka on pitkälti lähtenyt päästä ja hampaatkin ovat kuluneet.
Sinkkunaiselta minulla ei olisi mitään mahdollisuutta saada, mutta onneksi on YH:t. Kyllä se on mun kaltaiselle kirveestä veistetylle miehelle luojan lykky, että erot on Suomenmaassa lisääntyneet. Vielä joskus 60-luvulla olisin ollut tuomittu ikipuutteeseen.
Tykkään myös venäläisnaisista, mitkä ovat suurin syy siihen, että en ole lähtenyt vakiintumaan. Satunnainen saanti kauniilta venäläiseltä naiselta voittaa kyllä satanolla lihavat yh:t, mutta kyllä nekin toki mulle kelpaavat, koko ajan paremmin mitä vanhemmaksi tulen.
Aika paljon elämää nähneenä täytyy sanoa, että kyllä totta on se, että kauniit ihmiset ne on jotka porskuttaa. Rumat joutuu tyytymään siihen mitä jää.
T. Tauno
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kaikenlaisia tyyppejä, jotka kehtaa vielä sanaisen arkkunsa valita...Hanki ihan rauhassa kaikki sp-taudit, mitkä venakoilta voi saada, mutta älä levitä niitä ns. normaalinaisiin.
Miehet sanoo mua kauniiksi ja en välitä miehistä jotka katsovat vain ulkonäköä.
Miehessä ulkonäkö ei kovin paljon merkitse sisäinen kauneus on se mihin minä ihastun.
tsemppiä sinulle t:43v nainen
Olen kuullut tuon lauseen lukuisia kertoja, ulkoinen kauneus ei merkitse mitään. Ans olla kun sitten kohdataan, tuleekin kiire jonnekkin, soitot ja sähköpostiviestit loppuu. Paskapuhetta, sanon suoraan, kuka esim ravintolassa katselee rumien perään, että jospa hänestä löytyis sitä sisäistä kauneutta. Kyllä Tauno puhuu asiaa, sitä on turha kenenkään kieltää
Nimim. Kokemusta on.
Onhan se oikein tutkittu asia, että kauniit menestyvät vähemmän kauniita paremmin. Jokin aika sitten oli mm. tutkimus, jonka mukaan tukevat naiset ovat palkkakuopassa verrattuna hoikkiin ja energisiin.
Viime aikoina on alettu puhumaan vanhuksista, kannustamaan työnantajia palkkaamaan yli nelikymppisiä jne. Silti media palvoo nuoruutta ja kauneutta. Puhutaan myös siitä, miten ihmisen sisin on se, millä on jotakin todellista merkitystä. Siis että kauneus löytyy ihmisen sisältä.Tälläisiä juttuja puhuvat yleensä missit ja muut kauniit ihmiset...
Heillä on siis sekä sisäistä, että ulkoista kauneutta, mikä kyllä harmittää meikäläisiä, joilta ei löydy kumpaakaan.
taivaaseen. Varsinkin jos edes yrittänyt vastustaa kiusauksia, muuten pysynyt uskollisena tai kantanut ristinsä kunnialla(rumuuden, toisen taholta jätetyksi tulemisen jne..). Näin minä uskon. Taivaassa on hyvä olla. Ja pahuutta ei tarvita kontrastin vuoksi. Hyvyys on absoluuttista. Vähän kuin, että esim. huono elokuva ei anna mitään. Eli ei se ole huonon elokuvan huonoutta mikä tekee hyvästä elokuvasta hyvän. Hyvä vain on hyvä.
Kuulostat kuluneita hampaantynkiäsi myöten niiiin Etovalta tyypiltä etten minä, yh-nainen sinuun pitkällä seipäälläkään koskisi.
Onnea metsästykseen vaan. On tainnut joku nainen kyllästyä yhteiselämään sinunkaltaisesi ruman juntin kanssa ja päättänyt ryhtyä vapaaehtoisesti, ilomielin yh.ksi.(Tämäkö sinua riepoo?)Ei tarvitse koskea tuollaiseen mätisäkkiin! hyi helvetti!
T. Laatutietoinen YH
Kyllä Siperia opettaa vielä sinutkin.
laatu tietoinen yh.Et varmaan saa kaveriksesi kuin itse riittoisia velaksi eläviä trendikkäitä miehiä joilla ei ole kuin ulkokuori ja hieno titteli,tuskin töitä ja visa vinkuu että näytetään päällepäin viimesen päälle menestyviltä,vaikka ollaan parhainpia tuttuja ulosottomiehen kanssa.On olemassa jotain muutakin kauneutta ja hyvyyttä.Toisekseen esim.hampaat voivat mennä sairauden takia lääkkeistä,jos et sattunut tietämään.
Taunosen alkuperäisen ivallisen viestin. Etkö huomaa ironiaa kirjoituksessani???
(Sitä paitsi laatu tietoinen kirjoitetaan laatutietoinen.)
Minä en todellakaan arvosta ylimielisiä trendikkäitä,itsekkäitä paskoja. Enkä myöskään ihmisiä jotka kategorioivat ihmiset tuolla tavalla kuten alkuperäinen kirjoittaja. Miten nainen muuttuu halveksittavaksi jos asuu lastensa isän kanssa eri osoitteessa. Usein vielä mies on lähtenyt karkuun perhe-elämää. Miten nainen muuttuu tämän tapauksen johdosta halveksittavaksi??
Maailma ei ole niin mustavalkoinen....
Kummallakin kerroilla vaimo petti,ensimmäinen kaverini kanssa ollessani työ matkalla.Toinen löysi töistä terveen kun sairastuin vakavasti,kolmatta ei varmasti tule.Ei siinä paljon lapset tahtia hidastaneet kummallakaan kertaa.Siis missä tämä naisten itsessään mainostama moraali ja uskollisuus?Nainen muuttui halveksittavaksi jo ennen eroa.Jos havaitset kirjoitus virheitä niin korjaathan koska ovat sinulle niin tärkeitä,minulle on toiset asiat tärkeämpiä.Niin minä muuten läksin kanssa karkuun perhe elämää.
Lähditkö tosiaan perhe-elämää karkuun?
Kuulostaa ihan siltä, että olet naista (ehkä jopa kahta) pakoon lähtenyt.
Kova kohtalo, mutta älä sure turhia. Kokemuksiini perustuen useimmat vaimot pettävät miehiään enemmän tai vähemmän säännöllisesti.
Milloin on mitäkin syytä - vapaudenkaipuuta, vaihtelunhalua, viinan kirvoittamia hormoonipuuskia ym.
Ihmiset on vaan ihmisiä, naisetkin!
Se elämä on,näin laulun sanoja tapaillen.
Totta, että monet naiset pettävät, kuten miehetkin. Mitäs tuota kiistämään.
Pointtini oli kuitenkin se, että miksi ihminen muuttuu eron jälkeen halveksittavaksi? Vaikka liitossa olisi ollut pettämistä, perheväkivaltaa, psyykkistä ongelmaa ym. ym. Heti kun erotaan (syystä tai toisesta), niin nainen(useinmiten näin päin), joka jää lasten kanssa muuttuukin muiden silmissä halveksittavaksi olioksi.
Ethän sinä tai Taunonen voi tietää syitä miksi joku on yksinhuoltaja. Eivät kaikki yksinhuoltajat ole olleet niitä pettäjiä. On myös paljon yksinhuoltajia joilta on puoliso kuollut, minäkin tunnen yhden sellaisen nuoren naisen. Ja miksi naiset eivät mollaa yh-isiä???
Yh:ltako saa aina? No, omasta kokemuksesta voin sanoa, että sen jälkeen kun mies lähti viettämään kaipaamaansa vapaata "sinkkuelämää" olen keskittynyt tiiviisti lasten kanssa olemiseen. Ei ole oikein ollut aikaa eikä halua luuhata kapakoissa "Jakamassa" itseäni. Vaikka vapaita viikonloppujakin minulla on.
Että kyllä pistää joskus keittämään nämä "yh-antaa kaikille"- kirjoitukset. Ole sinä vain katkera entisille muijillesi, mutta älä yleistä kaikkiin. Kyllä teistä miehistäkin löytyy jos jonkinmoisia, Taunonen antoi taas muistutuksen siitä.
Ei tarkoita KATKERUUTTA,sori.
tyyppi ja nimi (Tauno) sopivat toisilleen.
Taunonen tulee siitä, että oon niin isokokoinen. Joskus leikitellen sanotaan myös Pikku-Taunoksi. Kyllä naiset tykkää perusmiehestä. Ei ole nimi haitannut saantia.
taatusti. Siis jo pelkkä nimi.
Saman verran ja samoja kijaimia siinä on kuin esim.
Mauno:ssa 80 %
Rauno 80 %
Molemmat miehekkäitä nimiä, joiden kantajia on Suomessa tuhansia. :)
Ja edelleen samaa voi löytää myös naisten nimistä:
Laura 40 % (ei paha)
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa
T. Tauno
Tais joku kitkerä yh jotain kitkerää jo sun tekstiis kommentoidakkin.
Heh..laatutietoinen yh:)
Laatutietoinen mies ei kelpuuta yh:ta kuin korkeintaan ns.hoidoksi.
On muuten aivan sama minkämaalaisesta naisesta on kysymys kunhan on kaunis.
Suomalaiset naiset ovat aina haukkumassa venäläisiä ilmeisesti alemmuudentunnossaan.
Tyylikkäästi pukeutuva itsestään huolta pitävä voittaa aina suomalaisen virttyneen rääväsuu ämmän.
Niin kuin sanoin..ei homma ole kiinni kansallisuudesta,mutta ilmeisesti "virttyneisyys" kuuluu suomalaisen naisen perusominaisuuksiin.
Myös ylpeys,ylimielisyys sekä kylmän laskelmoiva asenne parisuhdetta kohtaan tuntuu kukkivan suomalaisissa naisissa..samalla kuitenkin kuvitellaan,että ollaan jotain perhanan prinsessoja.
Taunonen puhuu asiaa..ihmiset ei vaan halua kuulla.
Tiedoksi vaan lukijoille,että olen naimisissa oleva mies,ja vieläpä onnellisesti.
Hyi, Tauno! Ja ei pidä paikkaansa. Luokittelet samallatavoin ihmisiä, kuin niin monet, jotka ei tutustu itse ihmisiin. Heille/teille naiset ovat vain saalista. Täysin tunteetonta touhua. Onneksi ei törmätä.
...että, yksinhuoltajan kanssa oleminen on vähän kuin valmiiksi pureskellun purkan jauhamista.
Joku tuossa jo sanoikin viisaasti ristin kantamisesta.
Kuulin aamulla Radio Deistä, että kärsimys on Jumalan kovaääninen. Jos ei ole sadepäiviä, niin ei osaa nauttia auringonpaisteesta.
Katsoin eilen A-studion. Siinä oli perusteellinen selvitys tekeillä olevasta seksilaista.
Ohjelmassa vierailtiin MM-kisojen kisa-alueella.
Bordellin 29-vuotias venäläisnainen oli ylpeä ammatistaan ja miesasikkaat olivat erittäin tyytyväisiä.
Ehkä tuon ammatin harjoittajan palvelukset eivät maistu loppuun jauhetulta purkalta.
Meitä yh-ihmisiä on aina ollut ja tulee olemaan.
Yksinjäämiset syyt ovat mitä moninaisimmat.
Ajattelin kantaa ristini kunnialla loppuun asti.
Takana on jo yksinäisyyttä kahdeksan vuotta ja olo sen kuin paranee.
Taunon viesti on mielestäni provo. Katkerat miehet purkavat pahaa oloaan.
Aamun HBL:ssä on hyvä juttu tunnekoulutuksesta Karjaan päiväkodissa. Jos Tauno olisi lapsena kasvatettu toisella tavalla, ehkä kirjoitusjälkikin olisi hieman toisensorttista.
Tällä palstalla en leiki terapeuttia. Luulisin, että jutuista saa edes joku jotain lohtua.
24-vuotias mies kirjoitti eilen äidistään, jonka isä jätti pitkän avioliiton jälkeen.
Herran haltuu kaikki jättäjät ja jätetyt, läheiset ja kummin kaimat. Kyllä elämä kantaa.
Nauroin eilen katketakseni Will&Grace jenkkisarjalle. Siinä tumma nainen meni neljännen kerran naimisiin rikkaan miehen kanssa Las Vegasissa. Hotellivastaanotolla hän sanoi kiitospuheessaan, että "haluan avioeron".
O.C. sarjaa katsoimme samalla samoin Kolmas kivi auringosta. Siinä sarjassa oli sama ukko miekkataistelukohtauksessa.
O.C. oli tällä kertaa erittäin hyvä. Tietääkseni lastemme isäkin katsoo sarjaa.
Perheen äiti on jo hyvää kyytiä alkoholisoitumassa. Tavallaan tylsää. Tuokin aihe on käsitelty loppuun tv-sarjoissa. Meidän elämässä alkoholismi on kaluttu pohjaa myöten.
Minä jos kuka tässä maassa tiedän tuosta taudista jotain.
Ei terveet ihmiset kirjoita netissä toisiaan satuttaakseen. Näiden nettipalstojen tarkoitus on tukea, antaa tietoa ja helpottaa pahaa oloa.
Olen nyt erittäin virkeä, erittäin kaunis ja onnellinen aikuisten lasten äiti.
Yhteiskunnalta en saanut kuin ei oota. Aamun nettilehden mukaan eduskunta pistää rahaa sileäksi.
Ehkä sinne saunaosastolle pitäisi vielä perustaa yksityisbordelli. Niin villiä meininkiä tuo siviilielämä näyttää olevan lehtijuttujen mukaan.
miehethän ei erottuaan jää yh:ksi vaan niistä tulee villejä, vapaita ja viriilejä uroksia, oikein unelmasaaliita kaikille meille naispuolisille. nainen on erottuaan valmiiksi pureskeltu purkka ja käytetty kun taas mies vain paranee mitä enemmän on ollut käytössä. näinhän se on, eikö vaan?
kyllä miehet on sitten yksinkertaisia otuksia...
""Ajattelin kantaa ristini kunnialla loppuun asti. Takana on jo yksinäisyyttä kahdeksan vuotta ja olo sen kuin paranee.""
Heips kollega, mielellään luin kirjoittamaasi tekstiä. Tuli myös sukulaissieluolo´: olen ollut yh jo 13 vuotta ja kasvattanut lapset, ilman miessuhteita. Mutta apua olen yhteiskunnalta välillä tarvinnut ja myös saanut.
Kyllä elämä kantaa, näin jälkeenpäin ei oikeastaan tunnut että lapset ja yksinhuoltajuus mikään risti olisi ollut, tietysti välillä oli vaikeita hetkiä.
On täällä netissä välillä ikäviä ihmisä kirjoittamassa; pistellään ja kiusataan toisia minkä näppiksestä irti saadaan.
Lisää empatiaa peliin, pliis !
Olen ollut kolmatta vuotta yksinhuoltaja ja täytyy sanoa,etten koskaan ole niin puutteessa että sulle antaisin. Tuollaisia miehiä ois vaikka joka sormelle,rumimpia pitää hätistellä pois koko ajan.
Vain yhden ihanan miehen kans olen menny sänkyyn useamman kerran yksin olo-aikana.Ehkä olen liian ranttu ja rima korkealla,koska harva mies kelpaa minulle ja"saa minua".
Koskaan älä sano älä koskaan. YH-naisen tasonlasku on kiihtyvä prosessi ja rimaa on vähä vähältä laskettava.
Usein pakkaa unohtumaan, että jopa hiukset harvenevat vanhemmiten myös naisilla.
on todella sanalla sanoen vittuuntunut rumiin ja tyhmiin miehiin..eli just sellasiin ku sinä ääliö..Nii siitä hoikkuudesta..musta 180 JA 61 ON AIKA HYVÄ MUT EI SUNLAISILLE...muuta sinne venäjälle..huorat panee kaikkea mikä liikkuu jos niistä rahaa saa...
.... niin kauan kun PELKKÄ ulkonäkö kiinnostaa, eikä kiinnosta vakiintuminen, ts. muunkinlainen läheisyys kuin pelkkä seksi.
Niin kauan saattavat kauniit porskuttaakin. Mutta jos alat tuntea vetoa muunkinlaisiin yhteisiin asioihin kuin pelkkään seksiin, tulevat ainakin minulle naisena toisenlaiset piirteet mieleen. Olen ollut huomaavinani, että miehekkyys ja ulkonäkö eivät suinkaan asu samassa sielussa - välttämättä. Pikemminkin on niin, että jos mies (ja nainen) on hyvännäköinen saa olla voimakas sisältä ettei anna ihailun pilata itseään.
Mut hei! Hampaat voi korjata ja valkaista ja mitä kaikkea sitä voikaan tehdä? Enemmän kuin gary grantin ulkonäkö (AAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHH) vaikuttaa kuitenkin se, että kaveri katsoo suoraan silmiin ja huolehtii itsestään. Punttisalit sikseen, riittää kun elää terveellisesti ja kuuntelee toisten lisäksi myös sisintään.
Tauno on hauska mies. Osaa sohasta muurahaispesään. Mitäs me naiset Taunon puheista välitämme. Yh-naisia on monenmoisia niinkuin ydinperhe-äitejä tai lapsettomia naisiakin. Meitä on joka lähtöön. Useimmiten olen tavannut itsevarmoja ja itseään kunnioittavia naisia. Ei meiltä niin vain saa. Ja jos Tauno jostain saa, niin se on hyvä hänelle ja jos ei saa, täytyy Taunon yrittää kovemmin mutta voi silti epäonnistua. Naiset, kyllä meillä on varaa tuntea empatiaa pikku-ilkeilijää kohtaan. Sanojahan ne vain ovat. Hyvä että Taunokin joskus saa.
joku yh, joka ei polttanut proppuja.
Tommoset Taunot ovat miestenkin silmiin todella vastenmielisiä. Ja yleensä haisevat vanhalle hielle, hampaat on pesty viikon tauon jälkeen ravintolaan lähtiessä mutta vanhat kalsarit kyllä on jääneet alle.
Tollasia sontakasoja on ja liikkuu. Työelämässä juuri ja juuri mukana että on varaa käydä huorissa. Ne huorat jotka suostuvat silmät kiinni olemaan tollaisen kanssa ovat sielläkin kastissa se heikoin osa. Heikoin esitys löytää siis heikoimman esityksen.
Tosielämässä on kyllä niin, että taunojen ainoa sauma on Tallinnan lautta tai väkisin. Taunojen tautituliaiset ovat siten onneksi hautumassa vain siellä ruskettuneissa kalsareissa. Hyi hitto!
Olen suhteellisen kunnollinen mies. Harvemmin tulee otettua mitään änkyräkänniä tai että seuraisi kauheaa kankkusta. Nuorempien miesten näkee usein julkisesti oksentavan. Ettet olisi ollut juuri sinä?
Hygieniasta pidän kyllä huolta. Hyvää tuoksua ovat naiset usein kiitelleet. Luo mukavan särmän miehekkäällä miehellä.
Totta on, että kun saantia on harvoin, ei periaatteessa maksaisi vaivaa huolehtia itsestään. Tavallaan siis ymmärrän niitä miehiä, jotka näin tekevät(jättävät tekemättä).
Silti pidän itsestäni huolta, mutta vain ja ainoastaan itseni takia. Koska kunnioitan itseäni.
Yleensä jos kunnioittaa itseään, kunnioittaa myös muita. Yh:lta saa aina-viesti ei osoita, että kunnioittaisit muita. Yleistäen voisi sanoa, ettet kunnioita itseäsikään kun et kunnioita muita. Tai sitten tarkoitat kunnioittaa sanalla jotain muuta mitä se oikeasti tarkoittaa. Ehkäpä oletkin ylenmyydentuntoinen, se ei kyllä ole kunnioitusta. Eli ylemmyydentuntoinen ajattelee olevansa parempi kuin kukaan muu, tai sitten sinulla on jokin ihmisryhmä joita kohtaan tunnet ylemmyyttä eli koet, että olet parempi joitakin ihmisiä. Ihmiset sitten olet lokeroinut jollakin tavalla kuten nyt teit yksinhuoltajille. Sinun mielestäni kaikilta yksinhuoltajilta saa. Minä en ihan noin osaisi ihmisiä lokeroida ja yleistää. Meitä on kuitenkin tuhansia, joten ajatuksesi on mahdoton. On toki mukavaa sinun kannaltasi että saat joskus. Se on varmasti sinulle tärkeää, mutta ihmettelen miksi väheksyt ihmistä jonka kanssa olet rakastellut.
Enkö juuri ole sanonut, että olen kirveelläveistetyn näköinen ruma mies. Opettele lukemaan. Minäkin osaan lukea. Muutakin kuin suomi24 palsta. Ehkäpä kunnioitan itseäni sen takia.
Ei sillä, että elättelisin mitään utopioita älyn autuaaksitekevyydestä naisten iskemisessä. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että suomalaiset YH:t ovat virolaisiakin helpompia.
Kyllä ne virolaiset ja venäläiset yksinhuoltajat on myös tosi helppoja nakkeja.
Itse asiassa useimmat naiset ovat. Naiset kun eivät ainoastaan anna, vaan myös saavat. Miehen on tietenkin syytä osata käsitellä naista niin, että ilo ja tyytyväisyys on molemminpuolinen.
Ei yksihuoltajuus kylläkään tee naista yhtään muita huonommaksi, vrt. vaikkapa ns. vanhat piiat, jotka usein ovat aika hankalia tapauksia monessa mielessä.
Mutta kyllä hekin seksiä ja läheisyyttä haluavat.
Ja maailma on kaunis paikka. Kesäkin taas tulossa.
Parahin Tauno.
Kirjoitat kuinka yh:lta "aina saa". Oletko koskaan tajunnut sitä asetelmaa oikein?
Se menee ehkä niin päin, että yh:t kertovat kavereilleen kuinka tollaselta mieheltä "aina saa".
Me naiset emme todellakaan ole aina antajia...moni yh-nainen on sen verran sinut itsensä kanssa ja tietää mitä tahtoo, joten me myös otamme ;)
Itse olen vielä nuori, kaunis ja hoikka..Leikkikavereitani ovat hyväkroppaiset kaksi-kolmikymppiset miehet, joten me kaksi painimme aivan eri sarjoissa.
Heille ei ole ongelma se, että minulla on lapsia (eivätkä lapseni heitä edes yleensä tapaa) koska en todellakaan ole sitoutumassa. Siinä vaiheessa jos joskus kumppania etsin, lisään listaan vielä älykkään ja koulutetun..Minun siivelläni ei aleta elämään.
Miksi täällä otettiin heti puheeksi yhteiskunnan tuet kun puhuttiin yh-äideistä? Mikäli joku tukea tarvitsee, se ei ole mikään häpeä ja sitä ei tarvitse selitellä. Sitä varten ne tuet ovat olemassa ja niitä saattaa vielä itse kukin jossain elämänsä vaiheessa tarvita. Ei koskaan voi tietää huomisesta, siksipä tässäkin nyt ollaan yksinhuoltajina.
Ollaanpa ylpeitä siitä mitä me olemme, jookos?