Olisiko jo aika puuttua suomen työmarkkinoita jäytävään vääristymään eli työttömien käyttöön ilmaistyövoimana.
Ammattiliitot EIVÄT voi olla tietämättömiä asiantilasta, ovathan demarit hallituksessa asioita juotoilemassa.
Tammikuussa 2005 TYÖMINISTERIÖN työttömyystilastoissa oli asiakkaita kaikkiaan 560 000 !!!!!!!!!!!!!!!!
Näistä 280 000 olivat sillä hetkellä suoraan työttömiä. Mutta. Toinen mokoma, sekin suuruudeltaan noin 280 000 pään joukkio, oli erilaisten työllistämistoimien kohteena.
Puhutaan paljon, että ovat "työvoimakoulutuksessa". Paskan marjat! On toki totta, että tämä "koulutus" sisältää myös opiskelujaksoja sanan varsinaisessa mielessä, mutta käytännössä suurin osa "koulutusajasta" käytetään TYÖ"HARJOITTELUUN" yrityksissä. Toisin sanoen jotakuinkin ilmaistyövoimana. Hämmästelen, että ammattiliitot eivät tähän työmarkkinavääristymään ole puuttuneet, vai ovatko ne itsekkin hyötymässä tästä ilmaistyövoimakuviosta?
Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, hallitus (demarit) sääti viime vuonna lain, jonka perusteella työmarkkinatuki tehtiin vastikkeelliseksi. Käytännössä tämä tarkoitti tunkeutumista myös tuohon toiseen työttömien puolikkaaseen, 280 000 varsinaisen työttömän joukkioon. Vastikkeellistamalla työmarkkinatuki tosiasiallisesti "ilmaistyötä" tekevien määrää kasvatettiin pakottamalla ilmaistöihin nekin, jotka eivät oleet "koulutuksen" parissa.
Tällä tavoin alati paisuva SUURTYÖTTÖMYYS saatiin näennäisesti taittumaan. Tammikuussa työvoimahallinnossa olikin asiakkaina "vain" 530 000 päätä, kun noin 30 000 työtöntä komennettiin töihin kunnallisille äyrikuninkaille työmarkkinatukeaan vastaan. Systeemiä on tarkoitus pyörittää "työttömiä aktivoivana" siten, että naamoja kierrätetään muutaman kuukauden jaksoin.
Työmarkkinoiden palkkausvääristymä on siis vääjäämätön, em. halpatyövoiman seurauksena. Tosia asia siis on, että hallituksen ja ammattiliittojen siunauksella työmarkkinoillamme pyörii vähintään 300 000 mutta kenties jopa 500 000 halpatyöläistä, Työministeriön tilasto-"asiakasta".
Ja koko roskasta ammattiliitot ovat hiljaa, vaikka takuulla tietävät tilanteen.
Johtuisiko se vaikkapa siitä, että Lauri Ihalainenkaan samoin kun muu AY-johtokaartti ei halua vaarantaa jopa yli 10 000 euron meneviä kk-palkkojaan? Ja yrityksilläkin menee aika kivasti, tätä halpatyövoimaa hyväksikäyttämällä.
Terv. entinen STTK-lainen

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuo "ilmaistyövoiman" käyttö saattaa olla totta sellaisissa hommissa, joita kuka tahansa pultsari pystyy pienen "perehdytyksen" (lapiota pidetään tästä päästä) jälkeen tekemään ja muutaman kukkauden jälkeen voidaan perehdyttää uusi. Tarkoittaa hommia , joissa ei ole mitään laatu- tai vastuuvaatimuksia.
Mutta kenelläkään työnantajalla (varsinkaan yksityisellä puolella) ei ole varaa laittaa ammattitaitoa vaativaan työhön ammattitaidotonta henkilöä. Jo yksikin susikappale voi tuhota asiakassuhteen.
esim. siivoojan pitää nykyään hallita kymmeniä eri kemikaaleja ja niiden vaikutukset puhdistettavaan pintaan.
Lvi, asentajilla ja raksamiehillä on myös kovat vastuut työstään. ja tietää pitää yhtä ja toista
Kukaan kuljetusfirma ei anna miljoonan kalustoa ammattitaidottoman kuskin käsiin. Rekka-kortti ei todellakaan käy ammattitaidosta.
Ja varsinkaan metallialalla sorvin tai hitsausmaskin taakse ei laiteta osaamatonta henkilöä. Varsinkin mun ammatti (hitsaus) on laji jota ei opita koulunpenkillä. Ainoastaan ajan kanssa töitä tekemällä. Voi viedä vuoden päivät ennenkuin pääset tekemään ykköstason saumoja. Eli perehdytys ei tapahdu parissa päivässä.
Jos haluaa työllistyä tulevaisuudessa kannattaa hankkia ammatti tai jokin muu taito jota kuka tahnsa ei osaa tehdä. Nykyään nuorisoa ei kiinnosta esim. metallialan työ. Paskaista ja raskastahan tää on ja moni saa puuronsa helpommalla mutta ammattilaiselle duunia on.
Ja jos kielipäätä riittää niin kannattaa opiskella venäjää ja hyvin. etenkin täällä itä-suomessa saat silloin suurin piirtein valita työpaikkasi.
ammattitaito saavutetaan muuten kuin ensin harjoittelemalla ja jälleen harjoittelemalla. Tätä rakoa ne käyttävät sielä työvoimakoulutuksessa hyväkseen.
Kun sinä joskus kuolet, mistä saamme sen rautaisen ammattilaisen tilalle, kun niitä ei kukaan aloittelijoina palkkaa?
...tietääkseni tuota työvoimakoulutusta. Sain ekan virallisen ammatin vasta 25 vuotiaana kun valmistuin hitsariksi aikuisopistosta. Sitä ennen olin ollut lähes 8 vuotta töissä varastomiehenä/trukkikuskina, jonne menin heti peruskoulusta ulos päästyäni.
Koulutus kesti 1,5 vuotta ja se oli pelkästään vain käytännönhommaa. 8 tuntia maskin takana joka päivä. Ei mitään äidinkieliä sun muita turhia aineita päätä sekoittamassa. Kyllähän siinä jo oppii. Koulutukseen kuului myös 5 kk:n työharjoittelu, jonka suoritin nykyisen työnantajani palveluksessa. Sain myös koulutuksen ja harjoittelun ajalta liiton päivärahaa, joten ihan hyvin tulin toimeen. Ja kun sain paperit ja luokat suoritetuksi sain heti vakipaikan.
Kuten sanoin niin kannattaa hankkia ammatti, jota kaikki ei osaa tehdä. Esimerkiksi luokat suorittanut hitsari kilpailee työpaikoista vain toisten luokkahitsarien kanssa. Sairaanhoitajat kilpailevat vain toisten sairaanhoitajien kanssa. Rekkakuskiksi käy vain rekkakuski. Siivoojaksi siivooja jne.
Mutta kaiken maailman atk-hommiin ns. toimistotöihin hakee kaikken maailman merkonomit, datanomit, tradenomit, ekonomit ja sun muut tuhannet höpöhöpö-maisterit ja datainsinöörit.
...sulla on joku ammatti jossa on selkeät lain vaatimat tasovaatimukset ja johon ihan kuka tahansa ei pikaisen perehdytyksenkään jälkeen pysty, niin työharjoittelunkin jälkeen pääsee helpommin työhön.
Itse asiassa mun 5kk.n työharjoittelu oli tuota "orjatyötä", mutta sitä kautta kuitenkin sain vakituisen duunin.
Lain idis on se, että myös ammattitaitoinen henkilö voidaan sijoittaa ilmaistyöhön. Eihän tästä ole kauankaan aikaa, kun eräskin tyyppi kirjoitti Hesarissa tehneensä "valmennuksena" kymmenien tuhansien arvoisen duunin työnantajalle.
Todellinen työttömyys huitelee siellä puolessa miljoonassa. Mukana on paljon tasokkaita ammattilaisiakin, joille ei vain nykyisen tuottavuuden ja jähmeän työlainsäädännön maailmassa irtoa paikkaa.
Laissa edellytetään, ettei työtön saa tehdä mitään, muuten on vaarassa se pienikin elinraha. Kun ihminen on ensin asetettu väkisin mitääntekemättömyyden tilaan, huolestutaan sitten valtiovallan taholta kun tämä ei tee mitään. On siis syytä "aktivoida" tällainen tapaus - ja sehän onnistuu sijoittamalla hänet tekemään alansa töitä pakolla, alle minimipalkan.
Entäs sitten ne ammattitaidottomat "pultsarit"? Toivottavasti et lähde siitä, että maassamme on ketään, jota olisi oikeus käyttää orjan kaltaisena pakkotyöläisenä. Ihmisoikeudet ja oikeus palkkaan työstä kun kuuluu jokaiselle.
Omiin valintoihisi en puutu, varsinkin jos ne ovat olleet vapaaehtoisia. Mutta eikö käyttösi viiden kuukauden ajalta tulosta ja tuottoa työnantajalle tekevänä tekijänä sitten tunnu sinusta hiemankaan väärältä? Olisitko ehkä ansainnut vaikka edes jonkin harjoittelijanpalkan, edes pienen osan tuottamasi työn arvosta?
Se kun homma toimii siten, että työntekijä tekee tulosta työnantajalle, joka kuittaa siitä sitten tienestit itselleen. Palkka on tekijän osa tekemästään tuloksesta.
Ilmaistyöntekijöinä käytetään toki myös ammattilaisia. Eikä kehnoista ammattilaisista voi olla kyse, kun sama ammattilainen halutaan pitää jatkossakin. Palkkaa vain ei haluta maksaa. Homma on ollut mahdollinen rajatuissa puitteissa jo vuosia, nyt sitä on vain laajennettu.
Tiedän tapauksen muutaman vuoden takaa, jossa vuosien työkokemuksen omaava perushoitaja teki kuuden kuukauden jakson kunnan hoitolaitoksessa. Hänet haluttiin uudelle kuuden kuukauden jaksolle, jonka hän myös teki. Kun tarjottiin kolmatta kautta, hän kieltäytyi. Seurauksena oli kahden kuukauden karenssi. En tiedä, miten valitusasteissa kävi, mutta luulen, että huonosti. Silloin ei vielä tämä nykyinen vuoden alusta voimaan tullut laki ollut olemassa.
suurin osa kaikista töistä on juuri niitä joihin kuka tahansa pultsari pystyy, vaikka kuvitteletkin ilmeisesti muuta
ammatinhankkimiseen työttömillä taasen ei ole ollut varaa, ei ne muuten työttöminä olisikaan
jos kaikki edes valittaisivat, voisi käydä niin että jotain edes tapahtuisi, suurin osa ei uskalla etteivät jää silmätikuiksi
oikeusistuimissa kun istuu oikeistolaisia mulkkuja jotka ei tipan vertaa ihmisistä välitä, ei tuosta paljoa hyötyä ole, mutta jos kaikki valittaisi, ainakin koulutettaisiin lisää tuomareita ja muutama toimistotyöläinenkin saisi töitä
joko olet reilusti alikoulutettu tai valehtelet, en tiedä ikääsi mutta alapas harkitseen vaikka höpöhöpö it-insinöörin uraa, tulee palkkaa enempi ja työ ei ole vaarallista kuten hitsarin työ
demareista ei nyt ole muuta kuin riesaa, olethan sen nähnyt. Vaihtoehto lepää vasemmalla.
Lapset varmasti ymmärtää ettei vaaleilla mitään ratkaista. Se on täysin yhdentekevää mihin sen äänesi heität mikään ei muutu. Todista toisin.
Sillä että jengi n kerran 4-6 vuodessa äänestysboksissa ei muuteta yhtään mitään.
Koska kaikki nämä puolueet ja niiden edustajat ovat samaa joukkuetta eli yläluokkaa joten sun edut on niiltä pois. Eikä ne rupea ottamaan omia etujaan pois sun hyväks. Ne pelkästään jatkuvasti lisäävät omia etujaan. Köyhät rahoittavat rikkaat.
Sen verran täytyy kommentoida, että hain Kelaan "ilmaistyövoimaksi" eli tyelämävalmennukseen. Vastasivat, että ennen ovat käyttäneet mutta liiton kovasta kannanotosta johtuen eivät enää yleisen ohjeistuksen johdosta harjoittelijoita voi ottaa...
............?..................
Aika mielenkiintoista ja jopa rohkaisevaa... aletaankohan ammattiliitoissa heräillä?
Olin joskus 87 tarjoilijakurssilla yksi tyttö joutui tiskaan, siivoon ja kuoriin perunoita koko harjoittelun ajan, kertoi kurssinpitäjälle niin harjoittelupaikkana toiminut ravintola pistettiin samantien boikottiin. Sama peli pitäisi olla edelleen, on väärin käyttää harjoittelijoita aputyövoimana.
Siis ei pelkästään sano vaan myös tekee..
Tuloerojen tasausta. Eli enemmän veroja osakkeenomistajille, yrityksille ja muille suurituloisille ja vähemmän veroja ja suurempi palkkoja työntekijöille?
Vastaus: EI MIKÄÄN PUOLUE.
Joten se siitä politiikasta.
Päinvastaseen suuntaan tässä koko ajan mennään. Eli vähemmän pääomaveroja suurituloisille (varsinkin rikkaimmalle 1%), vähemmän tuloja suuremmilla veroilla työntekijöille ja työttömille.
Se kysymys ei ole näennäinen vasemmisto vastaan näennäinen oikeisto vaan rikkaat vastaan köyhät.
Ja enemmistö kansasta ei ole rikkaita, mutta poliitikot jotka päätökset tekevät ovat yläluokkaa. Sen takia siellä yläpäässä tehdään päätöksiä demokraattisesti enemmistöä vastaan.