Auttakaa

Olen mies. Täyttänyt juuri 20 vuotta. Olen ujo, hiukan syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. En polta, enkä juo paljoa. Käyn töissä ja lenkkeilen. Pidän itseäni kunnon miehenä. Luulin jo, ettei ikinä tärppää, mutta viime keväänä tapasin aivan uskomattoman naisen. Mukavan, vaalean kauniin ja ymmärtäväisen. Kaikki tuntui täydelliseltä. Olin korviani myöten rakastunut. Kaikki sujui erittäin hyvin, kunnes kaksi viikkoa sitten maanantaina sain tietää, että hän oli pettänyt ja valehdellut minulle päin naamaa. Maailma hajosi altani. Viikon ryyppäysputki on nyt takana kun rahat ja loma loppui. Tunne on kamala. En meinaa päästä tästä yli millään. Mitä pitäisi tehdä? Auttakaa.
10613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Avautuminen ja asioiden jakaminen yleensä auttaa. Puhu ystäville, hakkaa päätä seinään, potki seinää, juokse lenkillä ihan äärirajoille, pura vihasi ja tuskasi johonkin, kirjoita, mailaile, roiku keskusteluissa netissä, chattaa, lue erokirjoja. Älä kuitenkaan satuta ihmisiä. Viina laittaa tuskan vain kellumaan, se on vain nousuhumalan aikaista helpotusta.

Tuska pitää saada hyvällä tavalla ulos.

Jos yhtään lohduttaa meitä tuskaisia on muitakin.

Äänestä

Nyt pitäisi ryhdistäytyä. "luulin jo, ettei ikinä tärppää...", Kyllä varmaan tärppää, olet vasta 20-vuotias, ja kuvailusi perusteella tosiaankin kunnon mies. Se nyt vaan on niin, että joitain tyttöjä kiinnostaa ns. pahat pojat, jotka juovat, lyövät, pettävät ja aiheuttavat pettymyksiä. Eiköhän joku sinunkin arvosi huomaa. Parantele nyt maksaasi ja keskity työn tekoon ja kavereiden kanssa hengailuun. Tyttö ei ehkä ollut arvoisesi, niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin. Tsemppiä.

Äänestä

Muuten suhtautumisesi vaikutti fiksulta, mutta se, että päätit ryypätä viikon putkeen, todistaa että olet vielä aikamoinen kakara ajatusmaailmaltasi. Kymmenen vuoden päästä et enää edes muista kyseistä tyttöä. Erittäin harvalla "tärppää" ensimmäisellä kerralla. Tiedän, että tällä hetkellä tuntuu pahalta, mutta usko pois, ajan myötä se unohtuu. Ei ole muuta parannuskeinoa kuin aika. Mutta lakkaa olemasta moinen typerys, joka ryyppää kun asiat menee pieleen. Halveksin ihmisiä jotka yrittävät hukuttaa murheensa viinaan. Viikon ryyppyputki antaa sinusta kyllä todella huonon kuvan. Ryhdistäydy, ja lakkaa juopottelemasta ja käsittele asiaa selvin päin mielessäsi, niin pääset siitä ylikin joskus.

Äänestä
  • Näinhän se on. Tyhmää oli. Kaduttaa jälkikäteen ajateltuna. Tuntui vaan niin pahalta...oli jotain keksittävä. Pieleen meni sekin. Aikahan parantaa aina haavat. Miksei nytkin?

    Äänestä

  • Suicider kirjoitti:

    Näinhän se on. Tyhmää oli. Kaduttaa jälkikäteen ajateltuna. Tuntui vaan niin pahalta...oli jotain keksittävä. Pieleen meni sekin. Aikahan parantaa aina haavat. Miksei nytkin?

    Niin, parantaa aika haavat vaikka se kuulostaakin lattealta. Mutta siihen voit luottaa. Riippuu itsestäsi kauanko paha olo kestää. Mulla se kesti kaksi vuotta ja hieman kolmattakin. Mutta nyt aika on parantanut haavat. Luota siihen, että tää oli vain yksi vastoinkäyminen ja edessä onkin sitten lisää uusia tuttavuuksia ja joskus vielä se oikeakin, joka ei koskaan petä, jätä tai päästä susta irti.

    Äänestä

Mikä siinä on että aina pitää miettiä menneitä ja surra tapahtunutta!! Etkö osaa katsoa tulevaisuuteen ja jatkaa elämääsi?
Parempi ajatella, että ei se nainen ollut arvoisesi, parempi että asia selvisi jo nyt eikä vuosien päästä.
Jos et pääse yli, käy ostamassa Etolasta narua...

Äänestä

Onhan se ikävää, että sinulle sattui juuri tuollainen kokemus. Eivät kaikki tytöt silti sellaisia ole, löydät kyllä vielä oikeankin. Onnea!

Äänestä

Kyllä se siitä menee. kirpasee varmaan perkeleesti..mutta aurinko paistaa taas..aikaa kyllä kuluu..tunteet viilenee, usko!

Äänestä

Haluaisin ajatella, että pystyisit jotenkin rankaisemaan tuota pettänyttä naista. En tarkoita väkivaltaa vaan jotain opetusta, että hän alkaisi miettimään enemmän tekosiaan. Joskus tuntuu, että harvoja naisia kiinnostaa hiljaisempi, herttainen, mukava ja terveitä elämäntapoja noudattava mies. Ainakin kaupunkiympäristössä nuoret naiset haluavat elää nopeatempoisesti, mennä, tehdä, kokea ja seikkailla. Kun siihen lähtee mukaan, täytyy olla joko tunteeton tai pirun paksu haarniska päällä.
Toivon kuitenkin että selviät kokemuksesta "ehjin nahoin" ja neuvoisin tulevissa ihmissuhteissa varovaisuuteen jos nyt en ihan kyynisyyteen. Kannattaa olla varovainen eikä luottaa liikoja.

Äänestä

Kiitos avusta kaikille :) Tuli hyviä mielipiteitä. Ehkä vielä joku löytyy. Ei vain pidä tehdä samoja virheitä kahdesti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suicider kirjoitti:

Olen mies. Täyttänyt juuri 20 vuotta. Olen ujo, hiukan syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. En polta, enkä juo paljoa. Käyn töissä ja lenkkeilen. Pidän itseäni kunnon miehenä. Luulin jo, ettei ikinä tärppää, mutta viime keväänä tapasin aivan uskomattoman naisen. Mukavan, vaalean kauniin ja ymmärtäväisen. Kaikki tuntui täydelliseltä. Olin korviani myöten rakastunut. Kaikki sujui erittäin hyvin, kunnes kaksi viikkoa sitten maanantaina sain tietää, että hän oli pettänyt ja valehdellut minulle päin naamaa. Maailma hajosi altani. Viikon ryyppäysputki on nyt takana kun rahat ja loma loppui. Tunne on kamala. En meinaa päästä tästä yli millään. Mitä pitäisi tehdä? Auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu