Voi minkä teitte

Te olette nyt sitten menneet nolaamaan itsenne lisäksi meidät kaikki:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/viihdeuutiset.htm#id1160601

"Kansainvälisesti arvostettu laatulehti Herald Tribune julkaisi eilen ison jutun suomalaisten suhtautumisesta omaan euroviisuedustajaansa Lordiin. Jutun otsikossa kerrotaan suomalaisten hermoilevan sitä, millaisen kuvan hirviöbändi antaa meistä.

Lordin valinnan aiheuttama kohu sai lehden lähettämään kanadalaisen huipputoimittajan Dan Bilefskyn Helsinkiin ottamaan selvää siitä, miksi viisuedustajan valinta aiheuttaa moisen hämmingin.

Herald Tribunessa kuvaillaan, kuinka Suomen uskonnolliset johtajat varoittelevat, että Lordi saattaa innostaa saatananpalvontaan. Lordin valintaa kritisoivat ovat anelleet presidentti Tarja Halosta käyttämään valtaansa, jotta tilalle valittaisiin perinteisempi esitys".

Nyt on sitten levinnyt maiden rajojen ulkopuolelle teidän ahdasmielisten ja suvaitsemattomien toilailut. Vahvistitte taas kuvaa huonosta itsetunnosta omaavasta kansasta. Olette nolanneet itsenne ja häpäisseet Suomea enemmän kuin Lordi voisi konsanaan tehdä.
10656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Puhut asiaa.

Äänestä

Suomalaiset häpeävät itse itseään ja potevat identiteettikriisiä -siinä pähkinänkuoressa viesti ulkomaille :/

Äänestä
  • Kyllä. Suomen kansa on itse luonut häpeän itsensä päälle.

    Mikähän häpeä siitäkin seuraisi jos Lordi voittaisi euroviisut? :D

    Äänestä

kyllähän sitä tiedetään että Suomalaiset ei osaa muuta ajatellakkaan minkään asian suhteen kun että :MITÄ MUUT MEITÄ AJATTELEE!
Sitä ollaan taas niin näppylöillä,niin näppylöillä...ehkei ne edes huomaa meitä olkaa rauhassa..ja jos niin SO WHAT?

Äänestä

No mutta... Olisitte iloisia, että idolinne saa lisää palstamillimetrejä ja vieläpä ulkomaisessa lehdistössä. Lordi tarvitsee kaiken ennakkojulkisuuden, oli se sävyltään mitä tahansa, jos aikoo päästä jatkoon finaalissa, koska Lordin viisukappale on rehellisesti sanottuna laadutonta kurapaskaa.

Äänestä
  • http://www.keithm.utvinternet.ie/Athens2006media.htm

    Islantia edustaa halpa madonna

    Englantia nolo vanha äijä joka laulaa teini elämästä.

    Liettuaa edustaa huvittava miesryhmä joka laulaa vaatimattomasti "we are the winners (of eurovision)"

    Espanja lähetti ketsuppi tytöt laulamaan mitäänsanomatonta huttua.

    Viro lähetti Laura Voutilais-kloonin

    Irlantia edustaa tylsä mies kliseisellä balladilla.

    Äänestä

Mulle ainakin on aivan sama että mikä Suomalainen yhtye sinne Euroviisuihin lähtee, ei häviäminen maailmanloppua tee, ja Lordin uusin laulu Hard Rock Hallelujah on niin hyvä, että tänä vuonna saattaa tulla voitto kotiin!

Äänestä
  • On se kummaa että suomalaiset äänestävät jotain mitä eivät sitten oikeasti halua!

    Äänestä

  • HMKJ124 kirjoitti:

    On se kummaa että suomalaiset äänestävät jotain mitä eivät sitten oikeasti halua!

    Suurin osa äänistä tuli Lordille. Ei kaikki. Nyt ne Metsäkedon/muiden kannattajat valittaa. Surullista porukkaa, nielisivät vaan kamalan 'tappionsa'.

    Äänestä

että Lordilla ei oo satanismin eikä saatananpalvonnan (eri asioita muuten) kanssa mitään tekemistä! ja oletteko ajatelleet että te tyypit jotkä väitätte että Lordilla on yhteyksiä satanismiin tai saatananpalvontaan, syyllistytte kunnianloukkaukseen, vai herjauskohan se nykyään on, no anyway... se on RIKOS

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lordin vastustajat kirjoitti:

Te olette nyt sitten menneet nolaamaan itsenne lisäksi meidät kaikki:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/viihdeuutiset.htm#id1160601

"Kansainvälisesti arvostettu laatulehti Herald Tribune julkaisi eilen ison jutun suomalaisten suhtautumisesta omaan euroviisuedustajaansa Lordiin. Jutun otsikossa kerrotaan suomalaisten hermoilevan sitä, millaisen kuvan hirviöbändi antaa meistä.

Lordin valinnan aiheuttama kohu sai lehden lähettämään kanadalaisen huipputoimittajan Dan Bilefskyn Helsinkiin ottamaan selvää siitä, miksi viisuedustajan valinta aiheuttaa moisen hämmingin.

Herald Tribunessa kuvaillaan, kuinka Suomen uskonnolliset johtajat varoittelevat, että Lordi saattaa innostaa saatananpalvontaan. Lordin valintaa kritisoivat ovat anelleet presidentti Tarja Halosta käyttämään valtaansa, jotta tilalle valittaisiin perinteisempi esitys".

Nyt on sitten levinnyt maiden rajojen ulkopuolelle teidän ahdasmielisten ja suvaitsemattomien toilailut. Vahvistitte taas kuvaa huonosta itsetunnosta omaavasta kansasta. Olette nolanneet itsenne ja häpäisseet Suomea enemmän kuin Lordi voisi konsanaan tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu