kun minut potkittiin pienestä yrityksestä pois tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Olin vakituisessa työsuhteessa. Nyt olen kuullut että siinä yrityksessä on kaksi uutta työntekijää osa-aikaisina ja toinen ei niistä ole palkattu laillisena työntekijänä. Menetin työpaikan koska olin käynyt alalle koulun ja pomo haukkui aina kuinka paljon työntekijöihin menee rahaa.
Pimeä työ
Mitä teen
2635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi olla että irtisanominen on laiton jos sama työ on todellisuudessa jatkunut muiden tekemänä. Eli voisi riitauttaa laittomana irtisanomisena ja vaatia korvauksia työnantajalta.
Tähän liittyen on vielä takaisinottovelvoite, eli työsopimuslain 6. luku pykälä 6:
"Työnantajan on tarjottava työtä ... irtisanomalleen, työvoimatoimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt."
se liitty siihen pimeään työhön? Anna mulle sen sun pomon numero niin painun sinne vaikka ruskeisiin töihin. Vittuako nariset.