Kiina on vielä heikko maa niillä ei ole vielä tarpeeksi

elintoiminto sensoreita latauksilla.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lontoo. Brittijärjestö syyttää Kiinaa teloitettujen vankien elinten myymisestä ilman heidän suostumustaan, BBC kertoi keskiviikkona. Elinsiirtoleikkauksia tekevien kirurgien järjestön mukaan Kiina myy vuosittain tuhansien teloittamiensa vankien elimiä.

Järjestön eettisen neuvoston puheenjohtaja Stephen Wigmore kertoi Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle, että todisteet osoittavat elinten siirron yleistyneen. Hänen mukaansa kiinalaisviranomaiset valitsevat teloitettavat vangit sen mukaan, mitä elimiä kulloinkin tarvitaan. Potilaille löytyy sopiva lahjoittaja hälyttävän nopeasti, joskus jopa viikossa.

Kiinan viranomaiset kiistävät syytökset. Viime viikolla eräs kiinalainen terveysviranomainen tosin myönsi, että teloitettujen vankien elimiä käytetään silloin tällöin, mutta ainoastaan, jos vanki on antanut suostumuksensa.

Professori Wigmore asettaa osasyyn elinkaupan kasvusta myös länsimaisille "siirtoelinturisteille". Wigmore kehottaakin ihmisiä miettimään kahdesti, haluavatko he matkustaa Kiinaan uuden elimen toivossa.

Kiinaa on syytetty elinkaupasta useiden vuosien ajan. Etenkin kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet sitä luopumaan elinkaupasta. Kiina on ilmoittanut kieltävänsä elinkaupan kokonaan heinäkuuhun mennessä. Uusien määräysten mukaan elinkaupasta tulee laitonta ja kaikkien luovuttajien on annettava kirjallinen lupa elintensä käyttöön.

Lähde:helsinginsanomat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täytyypä jelpata niitä kirjoitti:

elintoiminto sensoreita latauksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu