Erosin avoliitosta joulukuussa, koska tyttöystäväni halusi erota. Hankin oman asunnon ja olin todella surullinen erosta, sillä oma rakkauteni ei ollut sammunut ollenkaan. Olimme erossa n. 2kk, kuitenkin tapasimme silloin tällöin yhteisten ystävien kautta.
Sitten kuin salamana kirkkaalta taivaalta tapahtui ihme, jota toivoin enemmän kuin mitään muuta: exäni otti minuun yhetyttä ja halusi minut takaisin. Suostuin tietenkin ja kaikki oli ihanaa. Nyt olen alkanut turhautumaan erillä asumiseen, pienet asiat ärsyttävät minua. Olen jatkuvasti pahalla päällä ja jollain lailla katkera siitä, että tyttöystäväni halusi minut takaisin muttei halua kuitenkaan palata avoliittoon vaan asua yksin. Hän pyytää minua jatkuvasti luokseen, mutta saattaa sitten ilmoittaakin haluavansa olla yksin. Mielestäni se on pompotusta, että minulla pitäisi olla kaiken aikaa laukku pakattuna kun neidille sopii. Olen kyllästynyt matkalaukkuelämään, hän ei voi lemmikkien vuoksi yöpyä luonani juurikaan. Poden huonoa omaa tuntoa siitä, että olen itsekäs kun ajattelen itseäni, ja itsehän halusin hänet takaisin. 1,5 vuoden avoiiton jälkeen on vain niin vaikeaa opetella asumaan erillään. Kertokaa mitä mieltä olette, tuntuu että pää hajoaa kohta...
Sitten kuin salamana kirkkaalta taivaalta tapahtui ihme, jota toivoin enemmän kuin mitään muuta: exäni otti minuun yhetyttä ja halusi minut takaisin. Suostuin tietenkin ja kaikki oli ihanaa. Nyt olen alkanut turhautumaan erillä asumiseen, pienet asiat ärsyttävät minua. Olen jatkuvasti pahalla päällä ja jollain lailla katkera siitä, että tyttöystäväni halusi minut takaisin muttei halua kuitenkaan palata avoliittoon vaan asua yksin. Hän pyytää minua jatkuvasti luokseen, mutta saattaa sitten ilmoittaakin haluavansa olla yksin. Mielestäni se on pompotusta, että minulla pitäisi olla kaiken aikaa laukku pakattuna kun neidille sopii. Olen kyllästynyt matkalaukkuelämään, hän ei voi lemmikkien vuoksi yöpyä luonani juurikaan. Poden huonoa omaa tuntoa siitä, että olen itsekäs kun ajattelen itseäni, ja itsehän halusin hänet takaisin. 1,5 vuoden avoiiton jälkeen on vain niin vaikeaa opetella asumaan erillään. Kertokaa mitä mieltä olette, tuntuu että pää hajoaa kohta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
että tyttösi on vaikea päästää sinusta irti, vaikkei itsekään sinua kokonaan halua. Älä suostu pompoteltavaksi, ala elää myös omaa elämääsi, vaikka siinä sivussa sitten.
Se on niin että kaikki tai ei mitään. Jos rakastat myös itseäsi, alat vaatia myös itsellesi. Ei ole terveellistä mennä vain toisen ehdoilla. Koeta puhua aiheesta, kertoa että sinä haluaisit enemmän kuin mitä saat suhteestanne. Kompromisseja tarvitaan myös hänen puoleltaan..
Kyllä oli alkuperäisellä taas niin tuttua tekstiä ettei mitään rajaa! Tosin sukupuolellisesti taidamme erota:)
Kokemuksesta voin kertoa että juuri nuo tunteet (enkö kelpaakaan kuitenkaan kokonaan? ja miksi halusit erota jos halusit takaisin?) jylläävät vielä vuodenkin päästä!
Pahinta taitaa olla se, että itse luulee vielä että kaikki on hyvin ja sitä kuuluu toisilleen tuollaisen kokemuksen jälkeen... asia ei kuitenkaan mene niin. Voithan itse yrittää ottaa myös etäisyyttä, se usein tekee hyvää!!! (ainakin itse selvisin pienellä itkulla itsekseni ja totesin päättäväisesti että nyt muuttuu minunkin suhtautumiseni samanlaiseksi)
JOko tyttösi tajuaa että tilanne on kestämätön tai sitten ei tajua. Jokatapauksessa on parempi että rauhotut nyt ja annat aikaa nimenomaan ITSELLESI! Et sille tytölle joka pelleilee, vaan sinulle omiin harrastuksiin ja menoihin (sanot vaikka joskus takaisin että "mä en nyt tule, mulla on muuta tekemistä", voi olla että tulee luuria korvaan, mutta helpottaa omaa oloasi)
Pärjäile :) Toivottavasti sulle käy paremmin kun mulle.