No niin. Nyt olisi tilaisuus lähteä toisen kerran au pairiksi. Aikaisemmin olin Euroopassa, nyt kosiskellaan ison meren taa. Koko homma tuntuu lähes kohtalolta useastakin syystä. Kokemusta kun asiasta on, niin uskallan sanoa uskovani että kyseinen perhe olisi mulle loistava sijoituspaikka.
Joten, ne ongelmat. Eli koulu. Jos pääsen yliopistoon, kuinka hankalaa se lykkääminen siellä on? AMK:ssahan se on pala kakkua, mutta mites toi yo? Lisäksi, lähtö olis nyt lokakuussa ja paluu vuotta myöhemmin loka- tai marraskuussa. Voinko esim. ilmottautua läsnäolevaksi ja kadota sitten parin kk:n päästä vuodeksi ja palata kun palaan, siis kesken lukukauden? Alkaa nimittäin tota ikääkin kertyä enkä kovin pitkälle haluais enää opintojen aloittamista lykätä.
Sitten niitä tuntemusongelmia. Hirvittää nimittäin lähteä niin kauas ja niin pitkäksi aikaa. Olin toki kerran aiemminkin, ja oon muutenkin tosi itsenäinen ihminen, mutta perhe on mulle hirveän läheinen ja tärkeä enkä tiedä miten järjettömästi niitä kaikkia siellä kaipaisin. Viime keikalla pääsin nimittäin suht kätevästi käymään kotona mutta Jenkkilästä ei niin vaan lennähdetä Härmän maille kahvittelemaan. Kun vielä on ensimmäinen tädiksi tekevä sukulainen tulossa ja missaisin murusen ensimmäisen kehtysvuoden käytännössä täysin. Kestääkö sitä?
Sanokaa mulle etä mun on pakko lähteä ja että kyllä kaikki selkiintyy, haluaisin nimittäin kyllä lähteä kun tällainen tilaisuus tulee. Tuntuu tavallaan että sinne mun pitäisi mennä.
Joten, ne ongelmat. Eli koulu. Jos pääsen yliopistoon, kuinka hankalaa se lykkääminen siellä on? AMK:ssahan se on pala kakkua, mutta mites toi yo? Lisäksi, lähtö olis nyt lokakuussa ja paluu vuotta myöhemmin loka- tai marraskuussa. Voinko esim. ilmottautua läsnäolevaksi ja kadota sitten parin kk:n päästä vuodeksi ja palata kun palaan, siis kesken lukukauden? Alkaa nimittäin tota ikääkin kertyä enkä kovin pitkälle haluais enää opintojen aloittamista lykätä.
Sitten niitä tuntemusongelmia. Hirvittää nimittäin lähteä niin kauas ja niin pitkäksi aikaa. Olin toki kerran aiemminkin, ja oon muutenkin tosi itsenäinen ihminen, mutta perhe on mulle hirveän läheinen ja tärkeä enkä tiedä miten järjettömästi niitä kaikkia siellä kaipaisin. Viime keikalla pääsin nimittäin suht kätevästi käymään kotona mutta Jenkkilästä ei niin vaan lennähdetä Härmän maille kahvittelemaan. Kun vielä on ensimmäinen tädiksi tekevä sukulainen tulossa ja missaisin murusen ensimmäisen kehtysvuoden käytännössä täysin. Kestääkö sitä?
Sanokaa mulle etä mun on pakko lähteä ja että kyllä kaikki selkiintyy, haluaisin nimittäin kyllä lähteä kun tällainen tilaisuus tulee. Tuntuu tavallaan että sinne mun pitäisi mennä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä musta sun sinne pitäis lähteä, jos kerran itsestäkin tuntuu siltä. Voihan sitä aina myöhemminkin opiskella, nyt oon ite lykkäämässä kahdella vuodella koko hakemista. Ja eihän sitä koskaan tiedä mihin siellä Ameriikassa päätyy ;)
Jos noin epäröit niin ehkä ei ole sun aikasi lähteä. Au pair-vuosi (sanoitkin että sulla on kokemusta) on rankka ja sinne pitää haluta tosissaan, että kaikki sujuu ok.
anna palaa!
tuonne lähteminen on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus, opinnot voivat aina odottaa suomessa.
entä sitten kun päätätkin että et lähde ja puolen vuoden päästä huomaat, että se oli todellakin väärä ratkaisu!
ja jos siellä ei taas suju, niin sieltä pääsee helpommin pois!
anna mennä, kerranhan tässä vain eletään ;)
todellakin, mieti tarkkaan haluatko lähteä. tietysti kokemus voi olla mukava ja varmasti antaa paljon mutta toisaalta jos miettii, niin tavallaan siinä "hukkaat" vuoden elämästäsi, etenkin taloudellisesti. etenkin siis kun sinulla jo on kokemusta maailmalla olosta.
pitäisin välivuoden itse mieluummin yliopisto-opiskelujen välissä (esim. kandin ja maisterintutkinnon vaihteessa) tai vasta valmistuttuani jolloin voisin lähteä maailmalle tekemään oman alani töitä ja saisin niistä huomattavasti parempaa palkkaa kuin aupair-ajasta sekä tietenkin hyvin arvokasta kokemusta omalta alaltani. silloin minun ei myöskään tarvitsisi asua välttämättä työnantajani luona vaan olisi kenties varaa/mahdollisuus asua yksiössä tai solussa ja olla näin enemmän itsenäinen (ei turhia taisteluja siitä missä vaatteissa milloinkin kotonasi liikut, mitä ja milloin syöt, milloin tulet kotiin, ketä kutsut kylään tai pyyhitkö pölyt 2 kertaa viikossa vai 2 kertaa kuussa jne).
Milloin olit viimeeksi au pairina? Onko ikää ja itsenäisyyttä tullut minkä verran lisää? Pyrin tällä siihen, että esim. 19- vuotiaan ja 23- vuotiaan ajatusmaailma ja elämä muutenkin on yleensä aika erilaista.
Jos olit vaikkapa 19- vuotiaana au pairina, lukiosta päässeenä ja vanhempien luona asuvana, on tilanne ihan toinen jos olet jo tottunut omaan itsenäiseen elämään.
En tiedä tilannettasi. Mutta varmaahan on, että sieltä rapakon takaa ei todellakaan lennetä kotiin käymään jos siltä tuntuu, ainakaan yhtä helposti kuin Euroopasta.
Joku taisi mainita että pitäisit välivuotta opsikelujen ohessa. Miltäs se kuulostaisi? Tuli vähän sellainen tunne kirjoituksestasi, että mieli tekisi kovasti lähteä, mutta sitten kuitenkin on asioita mitkä puhuvat jäämisen puolesta.
Ei auta kuin punnita vaihtoehtoja. kerrohan mihin päädyit!
Kovin on jakautuneita mielipiteitä :)
Tällä hetkellä tilanne on se, että olen puhunut molempien vanhempien kanssa erikseen, ja mitä enemmän kuulen, sitä enemmän tuntuu että pitäisi lähteä.
Kun lähdin ekan kerran, olin jo melkein 21 ja asunut yksin neljä vuotta. Au pair -aika oli kuitenkin elämäni parasta, siitäkin huolimatta että lähdin matkaan ihan vääristä syistä. Nyt olen 22, ollut kotona vuoden lähdön koittaessa ja sikälikin olisi kiva olla kauemmin Suomessa läheisten kanssa.
Välivuosi opinnoista on tietysti ihan varteenotettava vaihtoehto sinänsä, mutta kyse onkin tässä tapauksessa siitä, että nimenomaan tämä kyseinen _perhe_ olisi se syy lähteä. Jos en esimerkiksi jostain syystä pääsisi heille, en lähtisi ollenkaan. Siksikin tämä pitäisi tehdä nyt.
Moni on sanonut, että koulun nyt voi aloittaa koska vaan, että nuorena pitää mennä, nähdä ja tehdä. Totta toinen puoli - olisi nimittäin kiva valmistua ennen seuraavia pyöreitä.
Joku käski miettiä tarkkaan, koska au pair -vuosi on rankka. Toki sen tiedän, mutta kyseinen homma sopii mulle, tykkään siitä kuitenkin paljon. Joku myös ehdotti että odottaisin valmistumiseen asti; alalla, jolle pyrin, ei ole maailman yksinkertaisinta lähteä töihin Suomen ulkopuolelle, ja muutenkin haluan asua täällä. Siis sitten kun olen nähnyt tarpeeksi.
Vieläkin mietityttää, kuten ylläolevasta sekasotkusta voi päätellä, mutta kyllä mä luulen lähteväni :)
Tee niin kuin sydän sanoo :)
Elämässä pitää ottaa riskejä, eihän tästä muuten mitään tule! ja nuori olet, joten nyt on hyvä mennä. Elikkäs minä sanon, että mene jos siltä tuntuu.. uskon ettet kadu.
Mene. Jaamista kuitenkin katuu todennakoisemmin kuin lahtemista, niin se on aina. Joku esitti jarkevia perusteluja opintojen tarkeydesta jne, mutta onko elama tarkoitettu jarjella elettavaksi, vaiko sydamella
Hei!
Kuulostaa kyllä siltä, että olet jo päätöksen tehnyt:) Ja niinkuin joku sanoi, mielummin sitä katuu että lähti, kun ei lähtenyt lainkaan. Kerran perhekin on sinulle täydellinen, senkuin menoksi vain!
Itseäni ainakin kaduttaa, kun en aikanani lähtenyt. Lykkäsin ulkomaille lähtöä juuri ns järkisyistä, jotta mm valmistuisin mahdollisimman pian jne. Ajattelin, että ehtii sitä myöhemminkin.
Valmistuttuani minulla on kuitenkin nyt jo perhe, ja kaksi aivan ihanaa lasta. Tässä tilanteessa lähteminen ei enää olekaan niin helppoa, ja perheen ja etenkin lasten etu menee tässä nyt tottakai edelle.
Eli jos perhe vaikuttaa hyvältä ja pystyt lähtemään, miksi ei. Yksi vuosi ei mielestäni tunnu missään valmistumista ajatellen, mutta elämyksiä ja kokemuksia saat varmasti rutkasti. Opintojen lykkääminen vuodella luulisi onnistuvan - varmista asia tietenkin vielä kyseisen aineen laitokselta. Ettei tule ikävää yllätystä.
Itse tietenkin tiedät tilanteesi parhaiten, mutta kun mielipiteitä kysyit, tässä omani.
Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä, mihin ratkaisuun sitten päädytkin.
Entäs jos siellä määränpäässä jonkin kulman takana vaikka odottaisi Elämäsi Mies, joka sitten jäisi tapaamatta, jos jättäisit lähtemättä...?
Itse kun lähdin toistamiseen, niin kävi ja tälle tielle kyl sit jäin :)
Nyt jos aattelen, että oisin jäänytkin Suomeen enkä lähtenyt... Huhhuh! Ei, parasta mitä itse tein oli kyllä lähteä toistamiseen :)