Siis ei voi olla totta! Oon kirjottanu tänne aiemminkin pari kuukautta sitten ja itkeny pilalle menneitä hiuksia. No jotkut täällä sitten kehotti, että kannattaa antaa kampaajalle uusi mahdollisuus ja niinhän mä annoinkin, mut sepä pilas taas uudestaan mun hiukset! Tällä kertaa leikkas vieläkin lyhyemmäks ja toiselta puolelta vielä ihan erilaiseks. Kyllä tää nyt oli viiminen kerta, kun tolle kampaajalle enää menen! On sitten kumma, ettei joku osaa leikata nuoren naisen lyhyitä hiuksia hyvännäkösiks, kun päämääränä on vaan leikata mahdollisimman paljon. Ja jos sanon, että haluun säilyttää entisen mallin (joka oli loppujenlopuks ihan ok kuukauden kasvattelun jälkeen) niin miks pitää rueta muuttelemaan sitä mallia ihan toisenlaiseks omin päin?!
järkkyä!
pettyny
7896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on aina traumaattista kun hiukset menee pilalle...
Mutta itse en antaisi jo kerran mokanneelle kampaajalle uutta mahdollisuutta.
Itse omistin vielä viime syksynä aika pitkät mutta erittäin paksut hiukset, koska halusin niihin vähän uutta ilmettä menin kampaajalle, sanoin hänelle että haluan VÄHÄN rikottua mallia ja latvoista kuivat pois. No kun lopulta pistin silmälasit päähän niin järkytyin, pituutta oli lähtenyt ainakin 10cm ja tukkani oli todella kynitty,siis mitä, missä mun paksu tukka on? kampaaja vaan hymisi, kun sulla sitä tukkaa oli niin paljon, niin mä vähän kevensin sitä, on siinä vielä puolet jäljellä....arrg...No, lopulta ajattelin että kyllä se takasin kasvaa.
Noh, vähän aikaa sitten menin samalle kampaajalle, koska halusin leikkauttaa otsatukan, siinä sitten mietittiin vähän aikaa millasta leikataan, ja sitten sanoin vielä että latvoista enintään sentti tai kaks.No,sitten näin että otsiksesta tuli ihan kiva, mutta...taas oli pituutta lähtenyt ainakin viis senttiä ja tukka oli takaa ihan kynitty...kyllä mielessä tuli muutama kirosana sanottua siinä vaiheessa...Noh, tiedämpä että siihen paikkaan en enään mene..
mistä tollasii kampaajii oikeen löytyy? Mä oon ite kampaaja ja tiedän että toiset vaan tekee niin ku ne ite haluu et ne leikkaa ku niiden mielest jonku tukka vaatii sitä et siit otetaan vaik vähintää 10cm pois jos se on huonokuntonen, ihan sama mitä se asiakas haluu. mulle kävi joskus tää sama juttu. kouluaikana mun kaveri leikkas mun hiukset jotka oli korvien yli, niin sen piti ihan vähän vaan niitä leikata ku sanoin et kasvatan et älä sit leikkaa paljoo, niin sit lopulta siin kävi niin et mun hiukset ei tosta päältä pysyny ees kunnolla jakauksella ja sit se viel sano et: sä näytät ihan pojalta!! hahahahaaa.Tiedän siks miten inhottavaa se on. Ja siks mä en ite tee sitä muille. monet tykkääkin kun mä leikkaan niiden tukkaa juuri sen takii ku mä otan sen millin jos mulle sanotaan et ota vain milli!usein pyydän viel henkilöö ite näyttään sormilla sen, koska toisten sentti voi olla jonku muun mielestä kaks senttii.
mä kyl sanoisin että ei kannata käydä sellasessa paikassa enää. Ainoo vaan et AINA kannattais sanoo jos on lähteny liikaa! ja sanoo jos ei tykkää. värjäämisissä sen toisen mahdollisuuden antaminen voi ehkä olla aiheellista koska kampaajassa ei aina välttämättä ole se vika. monet on heti sitä mieltä et se on kampaajan vika ja se on huono. Mut tosiasiassa aina ei voi tietää miten joku hius reagoi joihinkin asioihin/aineisiin, kun ei tarkkaan ehkä tiedetä pohjalla olevia käsittelyjä ym.mut toi leikkaaminen on sit vähän niin et sitä ei voida korjata pidemmäks oikeen.. mut ikävä juttu kuitenkin sun kannalta toi!
Joo oot sinäkin tosi fiksu kun et kerrasta opi.
Onneks täällä tuppukylässä on mun entinen luokkakaveri kampaajana, saman ikänen ku minä, ja tietää aina just miten haluat hiuksesi leikattavan, kun vaan vähän suurin piirtein kuvailee.
Koskaan en ole pettynyt.
Jotkut kampaajat on semmosia, että ne nirhaa sitä lettiä aina vaan lyhyemmäks.Ei auta muuta kuin antaa kasvaa, ja ens kerralla eri kampaajalle.
Joskus kuulin sellaisen ohjeen että pitää valita kampaaja jolla on hienot hiukset. Muttakun ei niitä ole. (ainakaan en ole juuri törmännyt..) Kaikilla on viidellä värillä värjätyt sentin tönöt tai sitten kovin erikoisesti ja trendikkäästi leikatut sinne tänne sojottavat. Ja aina niillä on ihmeellinen vimma kyniä asiakkaan hiukset samanlaisiksi.
Minullakin kokemuksia siitä kuinka tulla pettynenä parturin ovesta ulos! =(
Tuossa alkuvuodesta menin parturiin hakemaan uutta ilmettä hiuksiini jotka ulottuivat alaselkään..
Latvoista pois huonot päät ja sivuilta hieman lyhyemmiksi kuin takaata ja hieman rikkonainen latvusto!
No, kampaaja ihasteli tukkaani, nosti tuolia ja sanoi mikä näyttäisi hyvältä..
"otetaan n.10 cm latvan pisimmästä kohdasta"
itse harkitsin 5cm mutta suostuin.
"ei näin pitkissä hiuksissa näy jos 10cm ottaa pois"
Valmista!
itku kurkussa katselin..
kotona poikaystäväni mittasi että hiusten pisinkin kohta oli yli 20cm lyhyempi!
Hyvästi pitkä tukka! =(
Minulla on niin pitkään ollu piiiiitkä tukka ja tämä kokemus otti koville!
Viikkojakin myöhemmin saatoin pillahtaa itkuun peilin edessä..
Ehkä pinnallista, mutta minulle hiukset ovat tärkeä osa identiteettiä!
Nykyisin tukkani on kiinni useimmiten..En tunne itseäni itsevarmaksi niiden ollessa auki!!
Onko muilla kertoa samanlaisi ahdistavia tuntemuksia hiustenleikkuun jälkeen?
Kun tuntuu että osa itsestä on kadonnut!?
iloista kevättä! =)