Eilen monen vuoden suhteeni sitten taisi loppua. En voi vieläkään ymmärtää miksi. Poikaystäväni ei ole muuta syytä pystynyt sanomaan kuin että hänen tunteensa ovat muuttuneet. Mitään suuria riitoja meillä ei koskaan ollut ja muutenkin meitä pidettiin parina, joka pysyy aina yhdessä. Poikaystäväni on aina rakastanut (?) ja tukenut minua kaikessa. Itselläni oli aiemmin ollut muutamia pettymyksiä ja nyt uskoin löytäneeni "sen oikean", mutta kuinkas kävikään. Poikaystäväni sanoi eilen tehneensä päätöksen, mutta haluaisi nähdä minut tässä jonain päivänä. Mitä teen: tapaanko hänet vai en??? Toisaalta olisi ehkä hyvä nähdä, mutta tiedän, että itken vain ja yritän epätoivoisesti saada hänet muuttamaan mielensä. Olen jo nyt aivan rikki, enkä jaksa enää yhtään. En usko, että selviän tästä koskaan. Ei aikakaan kaikkea paranna.
Tulevaisuus aivan musta
Aivan yksin
81057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi sinua onnetonta. Otan osaa. Meitä on muitakin kohtalosi kokeneita, joten tässä vähän kättä pidempää.
Jos sinusta on aivan mahdotonta tavata miehesi uudelleen kerro se hänelle ja kerro, että haluat kuitenkin tavata hänet vielä uudestaan, koska erostanne on niin vähän aikaa. Anna ajan ihan vähän kulua, rauhoitu ja sure eroa. Se tekee hyvää.
Jos koet pystyväsi tapaamaan hänet ilman suurempia tunnepyrskähdyksiä (se on kaikille vaikea paikka ja se ottaa tosi koville vielä pitkään, mutta jos koet pystyväsi siihen, niin tapaa) tavatkaa ja keskustelkaa toisillenne miksi hän haluaa eron (onko se lopullinen vai haluaako hän vain aikaa ja tilaa ajatella itsekin omat ajatukset selkeiksi). Jos ero näyttää lopulliselta niin älä pidä häneen pesänselvittelyn yms käytännön asioiden selviämisen jälkeen yhteyttä muutamaan viikkoon tai kuukauteen. Tee lista johon laitat 10 positiivista ja 10 negatiivista asiaa, jotka olet oppinut suhteenne aikana. Ole rehellinen itsellesi. Pyydä miestäsi tekemään samanmoinen lista. (oma kokemukseni oli kun sain exältäni vastaavan listan, se auttoi näkemään omia kusipäisyyksiä vähän paremmin ja antoi myös voimaa arvostaa omia parempia puolia)
Ihan ensiavuksi sinun kannattaa ryhtyä liikkumaan, käy elokuvissa, tapaa ystäviäsi, puhu tunteistasi ja sure aivan avoimesti suhdettasi. Harrasta jotain mistä saat iloa ja mielihyvää. Sinulla on nyt vaikeaa, mutta usko pois, se helpottaa ajan kanssa. Kipu ei ehkä häviä koskaan, mutta se ei koske myöhemmin niin paljoa.
Kunpa osaisinkin sanoa jotakin lohduttavaa. Poikaystäväni jätti minut kaksi viikkoa sitten ja vaikeata on. Syyksi hän vain sanoi, ettei enää tunnu samalta. Ei oikein osannut selittää tarkemmin. Onneksi olen osannut hakea apua ystäviltä ja kavereita, yllättävistäkin paikoista. Kyllä se puhuminen helpottaa! Olin kuitenkin koko ajan elätellyt toiveita, että palaisimme vielä yhteen. Kunhan vain saisimme puhuttua, niin hän taas rakastuisi uudestaan. Ehkä olin hieman lapsellinen. Meidän on pitänyt nähdä ja jutella, mutta jostain kumman syystä ei ole sopivaa hetkeä tullut.. Eilen kuitenkin näin poikaystäväni toisen kanssa ja kuulin, että heillä on jotakin enemmänkin. Nyt sitten mietityttää, että mitenkähän kauan sitä on jatkunut. Olen niin uskomattoman pettynyt. Eikö hän todellakaan välitä tunteistani sen vertaa, että olisi malttanut selvittää meidän eron ensin kunnolla. Opiskelemme samassa paikassa ja meillä on paljon yhteisiä kavereita, joten tulemme väkisinkin törmäämään. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja loukatuksi. Nyt harmittaa ettemme nähneet ennen eilistä. Olisin halunnut kertoa kaikki tunteeni ja näyttää suruni kunnolla, nyt en voi muuta kuin ajatella tätä toista tyttöä ja ylpeys estää ruikuttamasta. Kannattaa ehkä antaa ajan sen verran kulua, että keskustelusta tulee jotakin, mutta älä odota liian kauaa. Etsi tukea ympäriltäsi, varmasti yllätyt kuinka moni on ollut samassa tilanteessa ja valmis auttamaan. Yritähän jaksella siellä!
Toi sinun nimimerkkisi. Jos noin ajattelet, niin samanlaisia on teissäkin. Mietippä itseäsi, jos itse olisit ollut samassa tilanteessa kuin poikaystäväsi. Eli tarkoitan, että olisit jo pitemmän ajan miettinyt ettei tästä tule mitään ja kuinka voisin lopettaa suhteen. Ehkä olisit jo tavannut toista miestä, mutta et olisi varma mitä tekisit. Olisitko mielummin jatkanut täysin loppuun palanutta suhdetta.
Minut on pari kertaa joskus menneessä jätetty tylysti, mutta en ole saanut mitään traumoja. Enkä myöskään ajattele, että kaikki naiset ovat täysiä paskoja. Elämän täytyy jatkua.
Onneksi on kavereita (eikä heitä todellakaan saa unohtaa seurustellessa). Jos jotain ikävää tapahtuu, niin kavereista on uskomattoman paljon apua.
Itse en kyllä usko koskaan enää pystyväni luottamaan kehenkään mieheen. (Yksi poikkeus: isäni). Jos ihminen, johon olen luottanut kuin seinään pystyy näin äkkiarvaamatta vuosien jälkeen jättämään minut ilman mitään yritystä vielä yrittää, niin taatusti tulen loppuelämäni miettimään jokaisen vastaantulevan miehen kohdalla, onko hän samanlainen. Se on sääli teitä miehiä kohtaan, mutta tällaisista tapauksista ainakin itse vedän omat johtopäätökseni kaikista miehistä. Olkoon sitten vaikka yleistystä.
Itsellänikin on ihania ystäviä, mutta heillä on omakin elämänsä, eivätkä he tule olemaan kanssani niinä yksinäisinä viikonloppuina, jotka varmasti tulevat seuraamaan minua loppuelämäni. Toivottavasti tätä kärsimystä ei kestä kovin kauan.
Sen oli tarkoitus olla vitsi. Joskus tuollainen karkea ja typerä yleistys saa kuitenkin naurahtamaan ja helpottaa edes hetkeksi. En tietenkään ole vakavissani. Ketäänhän ei voi syyttää tunteistaan tai siitä, että pistää oman onnensa (ja lopulta myös toisen) ykkössijalle. Kuitenkin olen sitä mieltä, että jos eroon ei liity suurempia riitoja, niin jättäjän "velvollisuus" on erota tyylikkäästi. Siis tarkoitan , että kerrasta poikki ilman mahdollisuutta keskusteluun on hyvin julmaa. Ehkä pahinta on ajatus siitä, että menettää tuon rakkaan ihmisen nyt aivan kokonaan, ei sen niin tarvitse mennä. Puhuminen ei mitenkään voi pahentaa asioita, jos molemmat ovat rehellisiä toisilleen. Siis miehet eivät ole sen suurempia sikoja kuin naisetkaan, enkä ole menettänyt uskoani ihmisiin=)
Ero tuli pari päivää sitten. Olo suunnattoman tuskainen ja ekaa kertaa elämässäni mietin, miten ihmeessä tästä eteenpäin. Eroja ja pettymyksiä on ollut ennenkin, mutta jotain tällä kertaa eri tavoin. Erosimme järkisyistä, rakkaudesta ei puutetta... Erosimme siksi, että mieheni saisi tilaa ajatuksilleen kohdata se tosiasia, että suhteen pitää mennä eteenpäin eikä polkea paikoillaan. Mielestäni ei mitään järkeä olla ihmisen kanssa, jonka kanssa tietää että ns. vakavammat asiat voi unohtaa. Se on tietty sitten eri asia, jos molemmat haluavat olla "tässä ja nyt" -tunteella ilman ajatuksia tulevaisuudesta.
Sattuu myös se, etten tiennyt edes näin syvästi rakastavani. Meillä ei ole ollut vakavia kriisejä, joilla mitata tunteiden syvyyttä ja nyt minulle tuli shokkina se, miten pahalta kaikki tuntuu...
Me tapaamme lähiaikoina poikaystäväni kanssa ja juttelemme asioita selväksi. Nukuimme eroyönkin yhdessä (ei todellakaan mitään seksuaalista, ei pystyisi näin rankan päätöksen jälkeen), olisi ollut liian rankkaa erota 100%:sesti heti. Kun ei ole mitään sellaista syytä, että olisi ollut pakko niin tehdä.
Täytyy vaan koittaa tukea toista myös, vaikeaa se on hänellekin. Ei näissä eroissa ole mitään viisasten kiveä, se tuska vaan on hyväksyttävä ja helpotettava sitä kaikin mahdollisin keinoin.
Koitetaan jaksaa!
Mies oli jo jonkin aikaa puhunut erosta, kunnes sitten eräänä iltana hän tuli luokseni.Puhuimme ja puhuimme..Sitten hän sanoi ettei halua jatkaa enää kanssani.Syy oli se, että hänestä tuntui etten minä ole se oikea.Riitoja suhteessamme oli, mutta ne selvitettiin ja rakastettiin.Murruin täysin, mies itki myös..Pitkän aikaa vain itkimme ja sitten hän sanoi että pitää mennä..Viimeinen halaus ulko-ovella ja hän lähti.Se oli todella paha paikka!!!! kaksi ensimmäistä viikkoa en tehnyt muuta kuin itkin, itkin kamalasti.Sitten aloin syyttelemään.Sen jälkeen aloin puhua asiasta..hyville ystävilleni jauhoin samat asiat kymmeniä kertoja, he kuuntelivat ja lohduttivat.Se helpotti.Sitten meni vielä monta kuukautta miestä ajatelessa, ikävöidessä, itkiessä..Pahimman yli olin kuitenkin jo päässyt.Nyt, puolen vuoden jälkeen olen pystynyt sanomaan exälleni että toivon hänen olevan onnellinen, haluan sitä ihan todella.Myös hän haluaa kaikkea hyvää minulle.Olemme yhteydessä silloin tällöin ja kysellään kuulumiset.
Puoli vuotta siihen meni, mutta olen hengissä.En kuollutkaan, vaikka niin alussa luulin.Hän oli ensirakkauteni, samanlaista tunnetta en tule enää koskaan kokemaan.Onnellinen voin varmasti olla jonkun toisenkin kanssa, ja rakastaa.Tulen hänet aina muistamaan, ja tietyllä tavalla kaipaamaan, mutta olen nyt hyväksynyt tämän.Elämä jatkuu sittenkin =)
Lämpimiä ajatuksia, jaksamista ja voimia teille kaikille!!!!!
Itseni olen ulkomalainen puoli tumma mies.seurusttelin suomalainen nainen kanssa melkein yli 3vuotta.4 kuukautta sitten erosimme,en halunut eroa ex nais kaveri halunut.itkin koko ajan nytkin itken kun ajattelen ex-nainen.mun ex-nainen 25vuotias ja nyt se seurusttele 18vuotias pojan kanssa.se poika kanssa ulkomalainen.kerran menin ravintolassa sattumalta nekin tuli sinne,en mennyt puhunut sanakaan neiden kanssa,ex-nais kaverin uusi poika kaveri ja muita ne pojan tuttun tuttu kaverit tuli PAHOINPITTELLUT mua ja hakanyt kamalasti.mun ex-nais kaveri ei puhunut sanakaan nille.en koskan ajattellut se nainen niin kovina.te suomalaiset naiset suurin osa te olette ihania ihmiset.en suosettele kenellekaan eromasta!