Aviopuolisolla

Onko aviopuolisolla elatusvelvollisuus toista puolisoa kohtaan, mikäli tulot ovat suuremmat?
5829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis lapsia kohtaan tietysti on elatusvelvollisuus, mut ei toista liitossa ollutta aikuista kohtaan!
Suomessa ei ole amerikantyyliin!

Äänestä
  • Katsoo, että elatusvelvollisuus on, koska tuet pienenevät jos aviopuoliso tienaa hyvin.

    Äänestä

Kyllä jossain avioliittolaissa ainakin sellainen mainitaan. "Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä."

Mutta en tiedä missä tilanteessa sitä käytetään.

Ja MOLEMPIEN pitää siis osallistua kykyjensä mukaan. Eräs tuntemani vaimo on ajatellut niin, että mies maksaa kaiken (ainakin yhteiset menot). Ja hänen miehellään ei ole edes kovin paljon isommat tulot.

Ja jos itsellä on kohtuulliset tulot ja tulee niillä toimeen niin vaikka puoliso olisi miljonääri niin ei se varmaan tarkoita, että hänen pitäisi toinen elättää... Ja ne henkilökohtaiset tarpeetkin vaihtelee!

Eron jälkeen ei ole ex-puolison elatusvelvollisuutta kuten jenkeissä.

Äänestä
  • Korjaus! Teksti vielä jatkuukin: "Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.

    48 § (16.4.1987/411)

    Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

    Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.

    Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon."

    En ole kyllä kuullut, että joku olisi joutunut maksamaan?

    Äänestä

ainakin on, tietääkseni?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elatusvelvollisuus? kirjoitti:

Onko aviopuolisolla elatusvelvollisuus toista puolisoa kohtaan, mikäli tulot ovat suuremmat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu