Mies uskoton?

Mieheni reissaa työn puolesta ja epäilen että hänellä on matkoillaan joku. Ei ehtisi puhua kanssani puhelimessa, kun soitan. Ei kuitenkaan enää iltaisin ole töissä silloin kun hänelle soitan. Mitään selityksiä moiselle käyttäytymiselle en saa, vaikka kysynkin. Mitä teen, epäilenkö turhaan? Mieheni ei kuitenkaan ole mitään "pettäjätyyppiä", siksipä asiaa ihmettelenkin...
91265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pettäjistä ikinä olisi uskonutkaan että ne sitten pettää. Oo varpaillas, se on mun neuvo

Äänestä

Kuulostaapa todella tutulta ihan noita puhelinsoittoja myöten. Sitten pamahti totuus oli pettänyt naikkosen kanssa toista vuotta. Olivat tapailleen hotelleissa mieheni työtehtäväpaikkakunnilla ja mieheni oli jopa ottanut pekkasia vartavasten.
Ei minunkaan mieheni ole (ollut) pettäjätyyppiä vaan viimesen päälle kunnollinen perheenisä ja kunnioitettu kansalainen. On täytynyt vain todeta , että tämmöinen valheellinen , itsekäs puoli hänestäkin löytyy.
Nyt kyllä katuu, kun on nähnyt koko perheelle ja itselleen siitä aiheutttamansa tuskan ,mutta silloin ihastuksen huumassa lensi kuin päätön kana. Taitaa olla nyt vaikea hyväksyä itsessään moisia piirteitä koska totesi, että tällainen paskakin minun piti olla. Edessä on pitkä tuskainen prosessi, jossa on vasta vähän valonpilkahduksia näkynyt. Kysy suoraan ja sano ,että kaikki viittaa siihen mitä epäilet. Sano , että pettämisestä miltei aina jää kii. Mitä aikaisemmin sen parempi, vuosia kestänyt pettäminen (kokemuata on) on kaikkein raastavinta ja loukkaavinta. Kysy , miltä tuntuisi , jos sinä alkaisit käyttäytyä yhtä "mystisesti", tulisiko mieleen, että jotain on meneillään????

Äänestä
  • Jokaisessa meissä on puolensa, jotka ovat vain erilaisia, ei aina valheellisia. Tuosta itsekkyydestä sitten... Eikö sinunkin osaltasi ole juuri itsekkyyttä halutessasi miehesi olevan uskollinen? Itsekkyyteenhän se ajatus ja toive perustuu, ei mihinkään muuhun.

    Äänestä

Millainen on pettäjätyyppi ? Minunkaan mieheni ei mielestäni ollut pettäjätyyppi,kuitenkin risteilyllä työpaikan alkoi pettäminen lopulta jäi kiinni ja nyt selityksiä riittää. Katsopuhelutiedot jos kännykkä on joskus saatavillasi tiedät onko samaan numreoon soitteluita vaiko ainavain tyhjää niinkun miehelläni puhelimessa nykyisin mitähän sekin tarkoittaa ei voi kun arvailla ja pohtia jatkoa.

Äänestä
  • Jos on pelkkää tyhjää puhelutiedoissa niin aivan varmasti on salattavaa. Miksi niitä muuten poistaisi?

    Äänestä

  • Petetty nr 12333 kirjoitti:

    Jos on pelkkää tyhjää puhelutiedoissa niin aivan varmasti on salattavaa. Miksi niitä muuten poistaisi?

    aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että puhelutiedotkin voi poistaa!

    Äänestä

  • kun en ole kirjoitti:

    aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että puhelutiedotkin voi poistaa!

    Mieheni ollut pettäjätyyppiä, siis kunnollinen perheen isä hoiti lapsia näiden ollessa pieniä, tekee kotitöitä paljon, on kiltti ja rauhallinen.
    Mutta silti sai aikaan 7 kuukautta pitkän suhteen.
    Minäkin sinisilmäisenä kehuin ystäville miestäni ja t'm' laukkasi koko ajan vieraissa.

    Äänestä

  • ---------------- kirjoitti:

    Mieheni ollut pettäjätyyppiä, siis kunnollinen perheen isä hoiti lapsia näiden ollessa pieniä, tekee kotitöitä paljon, on kiltti ja rauhallinen.
    Mutta silti sai aikaan 7 kuukautta pitkän suhteen.
    Minäkin sinisilmäisenä kehuin ystäville miestäni ja t'm' laukkasi koko ajan vieraissa.

    Miten oikein sait selville miehesi uskottomuuden?

    Äänestä

  • "Pettäjätyyppiä" voi olla kuka tahansa, ihan joku vaan meistä tavallisista ihmisistä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhaanko epäilen kirjoitti:

Mieheni reissaa työn puolesta ja epäilen että hänellä on matkoillaan joku. Ei ehtisi puhua kanssani puhelimessa, kun soitan. Ei kuitenkaan enää iltaisin ole töissä silloin kun hänelle soitan. Mitään selityksiä moiselle käyttäytymiselle en saa, vaikka kysynkin. Mitä teen, epäilenkö turhaan? Mieheni ei kuitenkaan ole mitään "pettäjätyyppiä", siksipä asiaa ihmettelenkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu