Mistä minä voin tietää olisiko ero, asumusero vai yhdessä jatkaminen paras ratkaisu!?! Olen aivan sekaisin tunteideni kanssa. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu. Paljastui, että miehelläni oli suhde puolen vuoden ajan yhteisen ystävämme kanssa. Mies ei halua erota, mutta minä en enää tiedä...
Erota vai ei?
Pää sekaisin!
112312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...suhde toiseen? Onkohan se edes totta? Kerskailiko hän itse vai yhteinen ystävänne?
On asioita joita en itse haluaisi tietää. On myös asioita, joista olen varma, että mielitiettyni ei halua tietää. Sen takia ihmettelen kuinka suhde on sinulle paljastunut.
Voi olla, että bänet tulee jossain vaiheessa, mutta kaikki aikanaan.
Ei tämä varmaan mitenkään auta sinua tekemään ratkaisuasi. Toivotan kuitenkin sinulle onnea jatkossa, olipa ratkaisusi mikä tahansa.
Sinun itsesi on ratkaisu tehtävä. Unohda miehen mielipide kokonaan ja tee niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu. Kukaan ei voi puolestasi sitä ratkaisua tehdä. Ihmiset ovat erilaisia joten on vaikea toiselle neuvoja antaa. Toiset pystyvät elämään pettämisenkin jälkeen yhdessä, ainakin jonkin aikaa, toiset ei. Se on ihan sinusta itsestäsi kiinni pystytkö hyväksymään asian vai et. Mieti pidemmällä tähtäimellä, koska pettäminen on mielessäsi loppu elämäsi vaikka välillä painuu taka-alalle, tulee se pintaan aina uudelleen ja joka kerta repii haavat auki.
Älä nyt ainakaan tee mitään hätiköityä, varsinkin jos tunteesi ovat vielä aivan sekaisin!
Mieti suhteesi hyviä ja huonoja puolia ilman tuota pettämistä. Kumpia on enemmän? Mieti sitten, luuletko voivasi antaa anteeksi pettämisen? Jos luulet, niin voithan yrittää jatkaa yhteistä elämäänne ja jos anteeksianto ja luottamuksen palautuminen tuntuu liian vaikealta, niin lähde vasta sitten. Koskaan et voi pettämistä unohtaa, anteeksi voit ehkä antaa, jos tilanne ei enää toistu. Voimia sinulle!
mistä sen voi tietää ettei tilanne enää toistu? Luottamalla puolison sanaan vaikka on osoittanut ettei ole luotettava? Tämä on aivan kauheaa kun ei tiedä mitä tekee ja mitä tapahtuu, kun ei tiedä voiko luottaa!!!
Enpä minäkään ole voinut luottaa, siksipä en voikaan saman katon alla asua ennen kuin luottamus riittävästi palatuu. Ja varmistun siitä, että suhde tuon toisen naisen kanssa varmasti on loppu. Sitten kun on riittävästi itsenäistynyt, niin voi luottaa sopivasti, mutta ei liikaa. Silloin ei tipu niin korkealta, jos luottamus joskus taas petetään. Mutta esim. minä olen mieheni kanssa niin paljon puhunut asioista viimeisen vuoden aikana, että jos hänen kanssaan vielä jatkan, niin tunnen hänet entistä paremmin ja hänkin itsensä, ja varmasti osaamme jatkossa puhua asioista ja tunteistamme ajoissa. En vain usko, että ainakaan hän enää minua pettää, mutta uusista miehistä en niinkään voi olla varma. Tämä on ollut miehellekin niin rankka kokemus, ettei hän halua tällaisen uusiutuvan. Toki jokainen tapaus on erilainen, ja joku voi helpostikin uusia tekonsa. Mutta näin meillä....
pätkääkään miehees enkä ystävääs..ei se miksikään muutu..toistuu taas hetken kuluttua ja sä saat kärsiä, jos siinä pysyt.. näin minulle kävi, kun uskoin, että kaikki muuttuisi paremmaksi,, siinä meni vuodet hukkaan ja katkeroiduin..aloita uusi elämä, se kannatta itsesi tähden..
Heipä hei! Luulen, että parasta on se, ettet nyt tee lopullisia ratkaisuja, kun voi olla etteivät ne kuitenkaan pidä. Itselleni tapahtui sama kuin sinulle jo yli vuosi sitten, mutta vieläkään emme tiedä, jatkammeko yhdessä vai emme. Moni pari onnistuu jatkamisessa, ja saattaa saada suhteensa entistä paremmaksi. Monet eivät onnistu, mutta tulevat elämässään onnelliseksi muutoin ja erillään. Joka tapauksessa pitäisi saada selvitetyiksi suhteenne viat tai siis se, miksi näin kävi. Mihin miehesi ja sinä olette olleet tyytymättömiä, miksi asioista ei ole puhuttu ym. Esim pariterapia voisi olla hyvä, vaikka osaisittekin keskenään hyvin puhua.
Meillä on asiaa auttanut se, että olemme asuneet erillämme. Se on varsinkin minulle ollut tärkeätä. Olen nyt paljon viisaampi, itsenäisempi ja "aikuisempi" ihminen kuin vuosi sitten, ja jatkampa elämää kenen tahansa kanssa tai yksin, niin osaan elämästäni jatkossa ottaa paljon enemmän irti kuin aiemmin. Voin nykyisin sanoa olevani ihan onnellinen ja lasten kanssa elämä sujuu hienosti. Voi olla että otan vielä mieheni takaisin, mutta voi olla etten otakaan. Jotenkin nyt tuntuu, ettei se ole enää niinkään tärkeä asia. Tärkeintä että elämäni on nyt kuitenkin raiteillaan ilman ketään miestä ;-)
Jaksamista ja viisautta!
Sinä "kuullostat" siltä että olet tyytyväinen tällä hetkellä niihin ratkaisuihisi mitä olet tehnyt. Erillään asumiset mutta silti mahdollisuus palata yhteen. Tai sitten ei jos ei siltä tunnu. Sain kirjoituksestasi jonkinlaista "toivoa" paremmasta huomisesta. Mutta onko viisasta vetkutella sitä lopullista päätöstä? Vuosi on lyhyt aika pettämisen jälkeen mutta elämä vielä on siitäkin eteen päin. Missä vaiheessa tulee se että ei tarvitse enää miettiä jatketaanko yhdessä vai ei? Milloin tietää varmaksi ettei ikinä voi luottaa ja silloin on turha jatkaa? Tai kuinkahan kauan menee että tietää voivansa luottaa ja pystyy jatkamaan? Eikö jossain vaiheessa olisi hyvä vaan asioiden olla eikä miettiä liikaa kunhan aikaa on kulunut ja jos ratkaisua ei ole tullut. Ottaa voimille miettiä sitä kauan mitä haluaa. Anteeksi kaikkien kysymysten tulva mutta minua mietityttää kaikki vielä, enkä tiedä mikä minulle on hyväksi. Millaiset välit sinulla on nykyään miehesi kanssa? Kauanko olette asuneet erillään että olet päässyt siihen tilanteeseen missä nyt olet? Toivottavasti sinulle kaikki menee parhain päin =)
Täytyy sanoa, etten ikimaailmassa olisi alkuun uskonut, että tässä menee näin kauan. En ole ollenkaan niin kärsivällinen ihminen, että tämä voisi olla mahdollistakaan. Omasta mielestäni ei ole viisasta vetkutella lopullista päätöstä, ja se pitäisi jo nyt tietää oikeasti. Mutta meillä on niin, että minä olen jo kolmeen kertaan tehnyt päätöksen siitä, että jatketaan erillämme tällä erää (olen jättänyt aina auki mahdollisuuden, että jos asiat ovat joskus toisin, niin voin harkita uudelleen). Mies on kuitenkin ollut uskomattoman sinnikäs, eikä ole halunnut päästää minusta irti millään, ja olen itsekin vähitellen joutunut toteamaan, etteivät päätökseni ole pitäneet, vaan yhteenpaluun mahdollisuus edelleen on. Rakkaus nimittäin on säilynyt, ja välimme ovat tietyllä tavalla paremmat kuin koskaan. Osaamme puhua vaikeistakin asioista ja meillä on sellainen yhteys, jota olisin kaivannut jo avioliiton aikana, mutta siihen tarvittiin tällainen kriisi, että mieskin oppi pakon edessä puhumaan ;-)
Siksi en ole siis halunnut vielä lopullisesti sanoa ei, koska jos kaikki menee niin hienosti kuin parhaimmillaan voisi mennä, meillä voisi olla edessämme avoin, tiivis, rehellinen ja hyvä suhde eli aiempaa parempi. Ainoa mikä mättää on se, ettei mies ole vielä läheskään päässyt kaikista tunteistaan irti tuota toista naista kohtaan. Hän on täysin avoimesti ja liiankin rehellisesti kertonut omia ajatuksiaan, ja niistä olen aistinut mielestäni liian suuren epävarmuuden. Ja minä mietin siis sitä voinko elää ihmisen kanssa, joka ei ehkä ole täysin varma siitä, haluaako elää kanssani, ja jota saattaa jatkossa repiä epävarmuus siitä, tuliko valittua oikea elämän suunta vai ei. Ehkä pelkään myös tietynlaista vertailua tähän toiseen naiseen, vaikka siitäkin olen mieheni kanssa hyvin pystynyt puhumaan.
Toisaalta olen ajatellut, että mietinhän itsekin koko ajan sitä, pitäisikö jatkaa yksin ja mahdollisesti löytää joskus joku ihana uusi rakkaus vai pitäisikö yrittää vielä kunnolla mieheni kanssa. Olisin halunnut päätöksen pystyä jo tekemään, mutta en ole pystynyt. Olen siis ajatellut, että annan ajan kulua, kuuntelen itseäni, annan elämän viedä ja näyttää, mihin suuntaan kuljen. Epävarmuus on kamalaa, mutta olen oppinut sen kanssa elämään.
Olen sanonut miehelleni, että en voi asua saman katon alla, jos hänellä edelleen on omat asiat sekaisin eikä hän ole varma siitä mitä haluaa. Toisaalta enhän ole itsekään. Sitä en tiedä, pitäisikö elämässä lopultakaan osata olla täysin varma asioista, vai voisiko hyväksyä tietynlaisen epävarmuudenkin. Ehkä voisi. Elämänasenteeni on muuttunut hyvin paljon siitä, mitä se oli reilu vuosi sitten (vuoden olen asunut yksin). Olen nyt vähemmän ehdoton, enemmän kiinni elämässä ja ymmärrän asioita laajemmin.
Olen ajatellut, että jos päätän ottaa mieheni takaisin, kuten luulen tekeväni, aion häneen kyllä sitten yrittää täysillä luottaa ja panostaa suhteeseemme, JOS hänkin niin tekee. Mieshän tämän sopan on keittänyt, joten hänen panostuksellaan on suuri merkitys. Jos mieheni ei pysty kokonaan minuun sitoutumaan tai huomaan, ettei oloni hänen kanssaan esim. ensi jouluun mennessä ole tyytyväinen ja onnellinen (eli jos huomaan olevani onnellisempi yksin), niin ratkaisun paikka on silloin.
Ehkä joku määräaika, joka puolin ja toisin asetetaan, voisi olla hyvä. Sitten pidetään tilannekatsaus, ja tehdään ratkaisu, tai jos ollaan epävarmoja, niin määräaikaa jatketaan ja mietitään myöhemmin uudelleen. Jossain vaiheessa sitä kyllä tietää olevansa niin varma, että kykenee jo ihan lopulliseen ratkaisuun. Minä en sitä ihan vielä valitettavasti ole, vaikka haluaisin olla.
Toivottavasti tästä on edes vähän apua. Kyllä elämä vain kantaa, kun muistat pitää itsestäsi huolta ja yrität opetella nauttimaan elämästä päivä kerrallaan. Tsemppiä!
Sain uutta ajateltavaa ja ehkä(toivottavasti) terveemmältä pohjalta mietin asioita. Enkä koko aikaa ajattele asioita negatiivisesti. Minun tapaus vielä niin tuore. Päivä kerrallaan... Tsemppiä sinullekin. =)
Älä eroa, jos tykkäät puolisostasi. Onko se nyt niin vaarallista.
Koko uskollisuus on vanhentunut juttu.