Minulla on ensimmäisiä serkkuja tarkalleen ottaen 33. Vanhimmat ovat parikymmentä vuotta vanhempia kuin minä, nuorimmat taas lähes parikymmentä vuotta nuorempia. Lapsena leikin paljon serkkujeni kanssa varsinkin kesäisin. Suurin osa on kuulunut elämääni jossain vaiheessa.
Nyt aikuisena minulla on useampikin serkku, jotka voin laskea sydänystäviksi. Yhteiset muistot ja samalla aaltopituudella olo on uskomatonta. Serkkujen kesken voi olla täysin oma itsensä ja sanoa suoraan asiat mitä ei välttämättä kelle vaan voisi sanoa.
Ne serkut, kenen kanssa en ole enää aikuisiällä ollut tekemisissä, ovat silti lämpiminä muistoina sydämessäni.
Rakkaat serkut
herkkuserkku
1
1640
Vastaukset
- näin...
no onnee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711437
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411029Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14650
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21640- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573