me riitelemme suhteessamme melko usein, sellaisita pienistä asioista. Viime aikoina olen suuttuessani halunnut "purkaa vihan" jotenkin. Eli käytännössä lyödä seinään tai polkea jalkaa...
En pidä itseäni väkivaltaisena, mutta jos suuttuessani mieheni sattuu tulilinjalle niin voin hyvinkin muksaista häntä esim. käteen. Hän tietää vihan purkamisestani, muttei tajua pysyä pois tieltä. Itse olen kuitenkin heiveröinen etten pysty satuttamaan aikuista miestä fyysisesti mitenkään...
Olenko ainut? mieheni sanoo minua väkivaltaiseksi (itse en mielestäni ole).
En pidä itseäni väkivaltaisena, mutta jos suuttuessani mieheni sattuu tulilinjalle niin voin hyvinkin muksaista häntä esim. käteen. Hän tietää vihan purkamisestani, muttei tajua pysyä pois tieltä. Itse olen kuitenkin heiveröinen etten pysty satuttamaan aikuista miestä fyysisesti mitenkään...
Olenko ainut? mieheni sanoo minua väkivaltaiseksi (itse en mielestäni ole).
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä olen sitä mieltä, ettei hyvään parisuhteeseen kuulu millään tavalla toisen lyöminen. Vaikka oletkin nainen, niin ei se oikeuta miestä lyömään, vaikka et häntä pystyisikään varsinaisesti satuttamaan.
Lähde vaikka lenkille ja pura itseäsi siellä!
eli siis minulla ei ole koskaan tarkoitus, että lyönpä nyt miestäni. En todellakaan hyväksy väkivaltaa ja siksi olenkin hieman järkyttynyt mieheni väkivaltaisuusväitteestä.
Ideana hieman ehkä oli se, että miksi mies ei osaa pysyä pois tieltä... miksi toista pitää halailla jos hän on raivon partaalla ja läheisyys on viimeinen asia mitä haluaisi...
Kyllä se on niin, että jos sinä lyöt olet väkivaltainen. Vaikka toinen tekisi mitä ei se koskaan oikeuta lyömään (itsepuolustus on eri juttu). Ei lapsikaan saa lyödä äitiään tai isäänsä vaikka hän ei pystykään satuttamaan.
Mitä tapahtuu sitten kun suutut ja sinulla on lapsi joka ei "tajua pysyä poissa tieltä"?
kiitos, tuota en tullutkaan ajatelleeksi!
ehkä tosiaan vaan lähden sinne lenkille rauhoittumaan!
miettinyt että turhauttaako sinua jokin asia suhteessasi kun noin pinna palaa. Ja että onko kanssasi hyvä olla kun kiukuttelet ja purat kaiken toiseen,vaikkei hän sitä ansaitsisikaan.Pitäisikö katsoa peiliin ja lopettaa lapsellinen kiukuttelu jos kaikki ei mene mielesi mukaan.
Kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Ehkä siten pystyt pikku hiljaa hallita tunteitasi. On hyvä, että olet ottanut miehesi sanomisen kuitenkin sen verran vakavasti, että ajattelet asiaa. Jos nyt oletkin väkivaltainen, ei se tarkoita sitä ettetkö halutessasi osaisi muuttaa käyttäytymistäsi. Kaikki tuollainen lähtee omasta halusta. Voimia ja onnea teille jatkossa.
Aikaisemmassa parisuhteessani mieheni löi minua muutamaan otteeseen. Suhde loppui kun asiat näytti menevän pahemmaksi.
Nyt, minulla on varmasti maailman huomaavaisin mies.
Ei tahdo minulle mitään pahaa, edes huutaa.
Ise olen tempperamenttinen ihminen ja suuttuessani saan kiukunpuuskia jolloin tuntuu etten pysy itsekään perässä.
Olen miehelleni sanonut että koskaan, vaikka kuinka tahtoisi minua halata riidellessämme tuolla lailla, minua ei saa "ahdistaa", halata, tai koittaa rauhoittaa pitämällä lujasti kiinni.
Tuntuu kuin kaikki se entinen palaisi flashbackkinä mieleeni ja minun on PAKKO päästä pois!
Mutta mieheni ei ota tätä tosissaan!
Tuntuu ikävältä että joskus joudun satuttamaan häntä tahtomattani kun koitan päästä pois!
Tarkennan että kun mieheni pitää kiinni hän ei satuta, rutistaa vain lujasti kun toivoo minun rauhoittuvan.
Voi kumpa aamulla heräisin yhtä ihanana rauhallisena ihmisenä kuin hänkin.
Viimeiseksi tahtoisin häntä satuttaa.
Etkö osaa aikuismaisesti puhua asioista. Täytyykö aina alkaa riitelemään? Pysyisit sinkkuna!