Tämä asia on vaivannut viitisen kuukautta: en tiedä että rakastanko avomiestäni enää. olemme olleet yhdessä pitkälti yli kolme vuotta ja avoliitossa kaksi vuotta. kun tapasin avomieheni, hän oli unelmienmies. ja on sitä ehkä vieläkin. tunsin myös yli kolme vuotta että rakastaisin häntä, mutta en enää tiedä? voiko rakkaus viiletä näin nopeasti vai oliko se näin pitkään kestävää ihastusta, jota luulin rakkaudeksi? vai onko tämä jokin ohimenevä juttu, joka ehkä johtuu siitä että jokin aika sitten riitelimme ainakin lähes päivittäin? tuntuu niin väärältä sanoa toiselle rakastavansa tätä, kun ei ole itse edes varma asiasta... mutta voiko tälläistä asiaa kertoa? kun en haluaisi loukata. hän on kumminkin niin ihana ihminen. jos kerron asiasta ja huomaankin myöhemmin että rakastankin häntä, ja tunteet olivat vain hetken aikaa uinumassa, niin olen jo kerennyt loukata ja menettää luottamuksen... en tiedä. jos jollakin olisi jotain (asiallista) sanottavaa asiaan, niin kertokaa ihmeessä.
rakkautta vai ei?
avovaimo
122857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
..meillä vuoden suhde ja asutaan yhdessä.
Olen myös miettinyt ja tavallaan katsonut asioita ulkopuolisena, rakastanko enää?
En tiedä tosiaankaan. Ei ole rohkeutta sanoa "en tiedä" kun toinen kysyy koska siitähän meininki tulisi.
Olenko rakastanutkaan? Ihastunut olen kyllä ollut mutta arki on astunut suhteeseen ja jotenkin tuntuu että missä on se mies johon tutustuin? Tunteita on mutta mitä ne ovat. Ystävyyttä?
Kyllä näiden tunteiden kanssa on välillä ihan hukassa:-(
selittyvät suuret avioerotilastot? Heti kun huuma loppuu ollaan varmoja ettei tästä enää mitään tule ja rakkaus on kuollut. Ainoastaan elokuvissa on näitä ikuisessa huumassa eläviä pareja. Arki on se mitä elämässä on eniten!!!!!!!
Olen mieheni kanssa ollut hieman yli vuoden, huuma haihtui 6kk seukkailun jälkeen. Ostimme juuri yhteisen asunnon ja vaihdoimme kihloja. Välillä vielä tulee oikein puristava tunne sydämeen; tuota ihmistä mä rakasta yli kaiken, mutta se suurin huuma on poissa. Silti tiedän että haluan olla hänen kanssaan lopun elämäni, ja mitä muuta sitä on enää sitten vanhuksena 50 yhteisen vuoden jälkeen jäljellä, kiikkustuolissa kun nytkytellään, kuin ystävyys?
on todistettu kestävän sen 2vuotta....Mitäs sitten kun se oikea osuukin kohdalle, taas viedään? Ja sitten on lapset tämän "väärän kanssa. On kyllä syytä tutkailla niitä tunteita tarkkaan ennenkuin tekee lopullisia päätöksiä.
Jos on seurustellut vähän yli vuoden niin siinä kyllä ollaan vieläkin alkuhuumassa vaikka saattaisi tuntua siltä, että arki on tullut vastaan... Tämän voin sanoa kolmen vuoden kokemuksella.
Ollaan seukattu reilu vuos ja justiin muutettu yhteen, nyt, kun unelma siitä, että näen rakkaani joka päivä, on toteutunut, se ei olekaan niin ihanaa kuin kuvittelin.
Työajat menee ristiin, näemme vain yöllä kun tulen töistä kotiin. Koskaan ei puhuta ei mitään, ei ehtisi kuin kolmen aikaan yöllä. Eikä hän jaksa.
Suhde syöksyy kohti "kuolemaa", pää meinaa hajota kun toista ei nää eikä mitään. Yksi yö mietin, pitäisikö erota, kun yhdessä asumisesta ei tule mitään.
Sitten mietin, rakastanko häntä todella???
En tiedä! Kyllä sanon aina, että rakastan, mutta ei aina tunnu siltä vaikka niin sanonkin. Olen miettinyt, että entä jos tämä onkin vain kaveruutta tms., entä jossen rakastakaan? Kuinka voi määritellä, rakastaako vai ei.
Ja minusta tuntuu, että hän salaa minulta jotain. Hän on aikoinaan hoitanut exänsä lasta, ruokkinut jne. Eikä lapsi ole hänen. Heidän eronsa aikanaan oli riitaisa, silti myöhemmin hän hoiti exänsä lasta, vietti leffailtoja ja kaikkea... Minua epäilyttää, rakastaako mies minua, kun hänellä on/oli läheinen ystävyyssuhde exänsä kanssa vaikka riidoissa erosivatkin. Ehkä epävarmuuteni heidän todellisista väleistään saa minut miettimään, rakastanko vai en, kun en miehen tunteista tiedä.
Sama juttu. 12 vuotta oltu kimpassa. 10 vuotta asuttu yhdessä lapsiakin löytyy.
En vaan rakasta muijaa enää. En tiiä olenko koskaan rakastanut ketään. Kuitenkin en halua erota. Jos ollaan töissä sillai, ettei nähdä toisia esim. viikkoon, ei ole yhtään ikävä. En halua mennä mihinkään muijani kanssa, koska se on niin rupsahtanut. Kaikki asiat on muuten hyvin, muttei ole mitään rakkautta enää.
Onko tuttua muille?
Haluatko miehellesi vilpittömästi hyvää?
Onko rakkautesi riippuvaista siitä miten miehesi
milloinkin käyttäytyy tai miltä hän näyttää?
Tai miten hän sinua kohtelee.
Onko rakkautesi ehdollista?
Koska tunnet että välillänne edes on rakkautta?
Rakkaus on läheisyyttä ja läheisyys syntyy
yhdessäolemisesta ja kaikista asioista puhumisesta.
Yhdessäolo ja yhdessä asioiden tekeminen myös synnyttää rakkautta.
Nyt kun tunnet noin on syytä lisätä sitä
yhdessäoloa.
Älä mieti liikoja mitä tunnet vaan
tunne se.
Tiedät vastauksen vain itse.
Ihastuminen/alku huuma ovat aina ohimeneviä asioita, silloin ollan todella läheisiä toisiensa kanssa eli ollaan huumassa. Sitten tulee se ns. "arki" mikä on vain ihmisen biologinen poulustusmeganismi toiseen ihmiseen riippuvuutta vastaan. Tämä ei tarkoita että et rakasta toista enään tai suhde on kuollut, se vain tarkoittaa että ihmisen oma biologinen rakenne on tehty niin että hän voi pärjätä yksin ja tämä puolustusmeganismi aivoissa varmistaa sen että et ole riippuvainen toisesta ja se vain pitää ymmärtää.
Helvetti olen itte vasta 23v ja tiedän tämän asian ja ihmettelen miksi ihmiset eivät tajua että tämä on aivan normaalia. Se pitää vain hyväksyä ja oppia nauttimaan niistä hyvistä hetkistä mitä tulee ja pienistä asioista koska nämä ovat tärkeimpiä asioita jos katsoo yhtään pitemmälle.
Tässä on ainakin minun mielipide asiasta.
Olen samaa mieltä sun kanssa! Olen saman ikäinen kuin sinä ja seurustellut pian kaksi vuotta. Alkuhuuma on hiipunut ja arki on tullut suhteeseen. Mutta se arki tuntuu kuitenkin hyvältä. Rakkaus on myös tahdon asia, koska aina ei voi tuntua että kylläpäs rakastankin tuota miestä. Eikös aviolupauksessakin sanota, että TAHDON rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Riitely on särmien hiomista ainakin itsessä, arkeen kuuluvaa, kun on alkanut nähdä toisessa erilaisuutta selvemmin alkuhuuman jälkeen. Riitely ei sulje rakkautta pois todellakaan. Voisiko rakkauden tunne olla muuttunut vain erilaiseksi? Ehkä ei kannata sanoa toiselle rakastamistasi silloin, kun et sitä aidosti tunne. Näin se ei syö tärkeätä sanomaa itseltältäsi niihin hetkiin, jolloin todella koet rakastavasi. Tunteita tulee ja menee, eikä elämä aina voi olla pelkkää juhlaa. Hyväksy tämä ja vapaudu turhasta syyllisyydestä. Ehkäpä sen kautta ajatuksesi ja energiasi vapautuvat muuhun, jonka myötä tuotat huomaamattasi hyvää oloa lisää itselle ja samalla perheellesi. Se on rakkautta, pieniä tekoja ja sanoja arjessa. Toisen kunnioittaminen on parisuhteen kulmakivi, josta kannattaa pitää myös kiinni. Sinulla ei liene mitään syytä olla kunnioittamatta puolisoasi? Kunnioitus kannattelee vaikeimpina hetkinä, kun rakkaus ei roihua tulenpalavasti. Hyvää kevättä!
Mutta uskon kumminkin että jos joka päivä (jopa useamman kerran päivässä) riitelee, se vaikuttaa muutenkin suhteeseen ja alkaa pikkuhiljaa turruttaa tunteita. mutta olet siinä kyllä oikeassa, ettei ole mitään syytä olla kunnioittamatta avomiestäni.
olisi varmasti parempi olla miettimättä asiaa ja antaa sydämmen päättää ja näyttää mitä se tuntee...
Niin riidat voivat raastaa varsinkin kun joutuu riitelemään asioista jotka ovta itselle tärkeitä a tuntuu siltä että toinen ei ymmärrä/kunnioita sitä tärkeyttä. Tiedä kuitenkin että riitelemällä/puhumalla se asia selviää; ei millään muulla lailla. Ihastuminen ja rakastuminen ja huuma kertoo meille kuka on se oikea. Sittemmin joudumme OPETTELEMAAN elämistä tämän valitun kanssa ja siihen kuuluu AINA alkuaikojen riitely. Miten te muuten tietäisitte mikä asia on tärkeä ja missä voi joustaa toisen vuoksi. Se ei tarkoita etteikö rakasta toista enää. Arki tarkoittaa myös sitä että pitää elää toisen kanssa mutta itsenäisesti; antaa tilaa mutta myös olla tukena.
Minä olen jo kolmatta kertaa aviossa ja kummallakin edelliskerralla tein tuon virheen että luovutin kun tuntui että en rakasta ja kaikki ei mene juuri niin kuin MINÄ haluan ja joka kerta kun menin uuteen suhteeseen huomasin että sama arki oli taas edessä ja hohto häipyy. Nyt en aio luovutaa vaan jatkan "kriisin" tuolle puolen tämän miehen kanssa. Myötä ja vastamäessä; nyt ymmärrän vasta mitä se oikeasti tarkoittaa.