Kyyninen

Minusta tuntuu, että vietän koko loppuelämäni max.3-4 vuoden mittaisissa suhteissa. En jaksa uskoa että jaksaisin kärvistellä(siksihän se muuttuu muutaman vuoden jälkeen) saman ihmisen kanssa koko loppuelämääni. Tuntuu, että aika on liian lyhyt tuollaiseen.

Tiedän että siellä nousee yhdellä sun toisella niskavillat pystyyn, mutta haluaisin tietää onko meitä muita samallalailla ajattelevia?
8800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että tuonkaltaisia asioita on mahdotonta suunnitella tai nähdä etukäteen. Niin ne suunnitelmat pääsevät muuttumaan itse kullakin.

Äänestä

mäkin joskus ajattelin etten mä edes aloita miesten kanssa kunnon suhteita, kun tuntui että niihin tylsistyi jo parin kuukauden tapailun jälkeen..

Mutta nyt sitä vaan olen seurustellut kohta 2,5 vuotta eikä tylsistymisestä kyseiseen mieheen ole tietoakaan.

Että olen samoilla linjoilla kuin edellinen vastaaja. Koskaan ei voi tietää mitä elämä eteen tuo.

Äänestä

enää ollenkaan. En kestä sitä mitä miehet oikeasti ovat, vaikka jatuvasti haenkin heiltä alitajuisesti hyväksyntää. Pitäis olla aikamoinen tapaus, suorastaan piru mieheksi (...), että jääkuningattaren sais sulamaan.

Äänestä
  • Tuota mieltä minäkin!

    Äänestä

Mä olen nyt yli 20 vuotta ollut saman miehen kanssa eikä tämä yhteiselo ole todellakaan mitään kärvistelyä :) Tietenkin on ollut huonojakin aikoja, mutta niistä ollaan selvitty ja täytyy sanoa, että meillä on ihan tajuttoman hauskaa yhdessä!
En kuitenkaan tuomitse muulla tavalla eläviä! Ei kaikkien tarvitse saman muotin tapaan elää ja ihan hyvä näin. Oma serkkunikin vaihtaa miestä noin 4 vuoden välein ja se sopii hänelle :)

Äänestä
  • Miten tapasitte? Mistä tiesit, että suhde "kannattaa"?

    Äänestä

Miksi et usko, että et jaksa kärvistellä saman ihmisen kanssa kauempaa. Miksi se tuntuu kärvistelyltä? Oletko miettinyt miksi haluat parisuhteen? Haluatko vain rakastumisen huumaa mikä kestää vuoden pari vai haluatko syvemman suhteen ja ruveta rakastamaan?

Rakastaminen vaatii paljon, mutta antaa myos erittain paljon...siita kumppanista tulee ystävä, rakas, lasten vanhempi ...elämän tarkein henkilö. Rakastumisen huuma ei puolestaan vaadi paljoa, mutta se antaa sellaisen suuren hyvänolon ryopyn mutta vain hetkellisesti ja ilman rakastamista suhde kuolee. Pidemmässä suhteessa voi rakastua kumppaniinsa uudelleen myohemminkin.

En usko, että kukaan on sinua tuomitsemassa ajatuksistasi. Meita ihmisiä on niin erilaisia, joten antaa kaikkien kukkien kukkia :).

Äänestä
  • En nyt tietenkään aina näin ajattele, mutta ehkä sitten jollain tavoin pelkäänkin koko asiaa. Pelkään lähinnä omaa itsekkyyttäni ja ehkä jollain lailla myös "antautumaan" 100%:sti koko hommaan..Siinähän noita vastauksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


---minä kirjoitti:

Minusta tuntuu, että vietän koko loppuelämäni max.3-4 vuoden mittaisissa suhteissa. En jaksa uskoa että jaksaisin kärvistellä(siksihän se muuttuu muutaman vuoden jälkeen) saman ihmisen kanssa koko loppuelämääni. Tuntuu, että aika on liian lyhyt tuollaiseen.

Tiedän että siellä nousee yhdellä sun toisella niskavillat pystyyn, mutta haluaisin tietää onko meitä muita samallalailla ajattelevia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu