Anoppi synnyttää

Anoppini tunkee itsensä ainoan poikansa "synttäreille" vaikka hänelle on sanottu ettei niitä vietetä.Sanoo vaan kiukkuisesti että saa hän tulla,ja tunkee leveän peränsä sohvalle poikansa viereen ja siinä sitten kahvia ootellaan.Pöydässä se sitten alkaa,nimittäin anopin synnytys.Joka kerta sama juttu.
se on anopin "synnytyspäivä"
Tänävuonna ei sitten tullut kun en viimekerralla ollut kotona kahvia keittelemässä.
Menin "piiloon":),ja aattelin et synnyttäkööt keskenää.
Ei sit vissiin ollu kivaa,kun ei ollu kahvinkeittäjä paikalla.
Musta sais muutenkin pysyä kotonaan,kun ei osaa muuta kun loukata tullessaan.
Meillä on mieheni kanssa kaikki yhteistä,ja yhdessä tehdään kaikki.Silti anoppi puhuu tyyliin
"pojan" auto,"pojan"se ja se.koko ajan.Ei varmaan tykkäis jos minä menisin hänen kotiinsa ja kaikki olisi mielestäni apen.
Neuvoja en kaipaa kunhan mieltäni purin.
Samoja kokemuksia?
405142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

On niitä kamalampiakin anoppeja.

Äänestä

Olet oikeesti ilkimys ja mustasukkainen, että miehesi on synnytetty.
No, itse onneksi menen pojalleni kylään vain kutsuttaessa.
Joka täten on todistettu, että teen oikein.
Eipä ole sitten takana päin miniällä nokan koputtamista.

Äänestä
  • niinhän kirjotinkin, et oon ilkeä miniä.
    synnytätkö itse poikaasi yli neljättäkymmenettä kertaa.Kuka jaksaa?
    Mustis en oo koska liukenen paikalta.Synnytelkööt kahestaa.
    Ite en kyllä oo kuullu kun 20 synnytystä kun mentiin silloin naimisiin.
    Mikset voi mennä pojallesi kutsumatta. yksin jos asuu,et ainakaan maininnut muita.Siihen vaan isket persaukset kylkeen kiinni.Ei oo sitte enää kun yksi ongelma,Kuka keittää teille kahvit?
    Mun anoppi ratkas ongelman kerran näin,sanoi miehelleni että "mennään sitten meille,kun ei kerran miniä ole kotona.minä keitän meille kahvit"
    Ja mammanpoikahan meni:)Ois kyllä itekkin osannut keittää äitimuorilleen sumpit

    Äänestä

  • ilkeä miniä kirjoitti:

    niinhän kirjotinkin, et oon ilkeä miniä.

    Oletpa katkera anopillesi!
    En mene pojalleni kutsumatta, koska en halua olla miniäni riesa.
    Siis poikani ja miniäni ovat naimisissa keskenään. En iske persaustani kylkeen.
    Mutta se on totta, että synnytykseni olen käynyt mielessäni sataan kertaan lävitse.
    Joskus jopa mainiten asiasta miniän ja pojan kuullen.
    Miniä tietää, että olen synnyttänyt poikani.
    Ota kuule huumorilla se hervoton anoppisi.
    Ei ole sinulta mitään pois jos sen teet.

    Äänestä

  • mustis kirjoitti:

    Vähän huumorilla Ton kirjoitinkin.On jo itselläkin ikää senverran,että se enemmänkin naurattaa.Minulla on itsellänikin kolme lasta,kaksi tosin jo "murkkua".Arki vaan yleensä on niin kiireistä,ettei noita synnytyksiä tule muisteltua.
    Sanoit että joskus mainitset,mutta kyllä liika on aina liikaa.
    Syntymäpäivä on päivänsankarin juhla,ei synnyttäjän.
    Meillä vietetään lasten synttäreitä,ja toki anoppikin kutsutaan.(Tosin se silloinkin täräyttää persaukset vakipaikalle:)))
    En ymmärrä että jotkut Elävät elämäänsä "Lastensa"kautta.Itse ajattelen että silloin koittaa uusi aika,vapaus matkustella ilman vastuuta lapsista.Ja voi tehdä kaikkea itselleen tärkeitä juttuja

    se, että et tiedä vielä sitä yhtä juttua, minkä tää sun niin kamala anoppis tietää, nimittäin sitä, millasta on sitten olla se anoppi, joten kannattais miettiä millaiseksi anopiksi saattaa kehittyä itse, kolmen lapsen kanssahan kaikki on mahdollista....(luultavasti olet jo päättänyt, että minkälaiseksi, ihan niinkuin ne lapsettomat ihmiset, jotka tietää kaiken lapsenkasvatuksesta ja varsinkin niistä virheistä, mitä eivät "tule koskaan tekemään" - joten onnea vaan sulle !

    Äänestä

  • hämärä tulevaisuus kirjoitti:

    en ainakaan tunge itseäni väkisin kylään.Ai nii anopin mielestähän tää on vain hänen poikansa koti,joten saa tulla.
    Ja kuten sanoin mulla alkaa sitten uusi huoleton elämä,Kun lasteni siivet kantaa
    "Lapseni" elävät omaansa.En oo niin läheisriippuvainen.
    Nyt lapseni ovat aivan ihania,mutta osaan päästää irti.
    Ehkä yhdestä on vaikeempaa päästää,Tiedä häntä

    kuinka toimit, paras kuitenkin painaa nämä sanasi mieleesi, kun sitten tekisi mieli käydä tervehtimässä lapsiasi....

    Äänestä

Olet tosiaan ilkeä miniä. Tottakai äidillä on oikeus ja myös velvollisuuskin muistaa poikaansa syntymäpäivänään oli poika sitten vaikka 60 vuotta tai enemmän. Teillä taitaa olla asiat aikahyvin jos ei tuon suurempia murheita ole.

Äänestä
  • Anoppia koskee samat säännöt kuin muitakin vieraita.Talo elää tavallaan,vois ees soittaa et tulee,vai pitääkö olla vastaanotto valmiina,ja elää sen mukaan että jos vaikka anoppi tulee.
    Muutenkin pölähtää paikalle milloi häntä huvittaa.Kerran tuli ovensuuhun mulle huutamaan,kun ei "poika"mee sairaalaan katsomaan isäänsä.Syytönhän minä siihen oon.Kai se iso mies osaa itsekkin mennä.Pamautti vielä oven mennessään.Mitään en kerennyt sanoa ,et huutais pojalleen.
    En oikeen ymmärtänyt tuota sun nimimerkkiä,Ehkä sen piti olla mammanpoika,eikä anopinpoika
    Taidat itsekkin olla ainoa poika.joka istuu persaukset kiinni mamman kyljessä oottamassa palvelua

    Äänestä

  • ilkeä miniä kirjoitti:

    Anoppia koskee samat säännöt kuin muitakin vieraita.Talo elää tavallaan,vois ees soittaa et tulee,vai pitääkö olla vastaanotto valmiina,ja elää sen mukaan että jos vaikka anoppi tulee.
    Muutenkin pölähtää paikalle milloi häntä huvittaa.Kerran tuli ovensuuhun mulle huutamaan,kun ei "poika"mee sairaalaan katsomaan isäänsä.Syytönhän minä siihen oon.Kai se iso mies osaa itsekkin mennä.Pamautti vielä oven mennessään.Mitään en kerennyt sanoa ,et huutais pojalleen.
    En oikeen ymmärtänyt tuota sun nimimerkkiä,Ehkä sen piti olla mammanpoika,eikä anopinpoika
    Taidat itsekkin olla ainoa poika.joka istuu persaukset kiinni mamman kyljessä oottamassa palvelua

    Kehtaatko itse mennä synttäreille jos sanotaan ettei niitä pidetä.
    Minä en.Tai en ainakaan tuntisi olevani tervetullut

    Äänestä

  • ilkeä miniä kirjoitti:

    Kehtaatko itse mennä synttäreille jos sanotaan ettei niitä pidetä.
    Minä en.Tai en ainakaan tuntisi olevani tervetullut

    kun olet nimimerkkisi kaltainen, niin mitä täältä kaipaat, senkun panet asiasi kuntoon ja anoppisi "kuriin"

    eniten huvitti tuo toteamuksesi, kyllä osaan irrottautua lapsistani - et voi sitä tietää yhtään !

    Äänestä

  • mitä odotat kirjoitti:

    Niin no eihän täältä saa kun kärttyisät anopit silmilleen ja sellainen on jo omasta takaa.
    Mikä on tän palstan tarkotus kun ei sais muuta kun ruusuja antaa.Sellaiset keskustelut kuolevat alkuunsa.
    Ja kyllä ihminen luonteensa tuntee,enhän oo nytkään läheisriippuvainen.
    Suhteen lapsiin pitää muuttua kun he kasvavat,enempi ystävätasolle.
    oikeessa olit,tää on turha palsta.

    suu pannaan kun lastesi puolisot eivät hyväksy heidän "ystäviään". Siinä menee niin kaverit kuin vanhemmatkin, että mietippä sitä

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    suu pannaan kun lastesi puolisot eivät hyväksy heidän "ystäviään". Siinä menee niin kaverit kuin vanhemmatkin, että mietippä sitä

    se voi olla luonnon laki:)

    Äänestä

  • ilkeä miniä kirjoitti:

    se voi olla luonnon laki:)

    karman lakia (: Sitä saa mitä tilaa, ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • mitä odotat kirjoitti:

    kun olet nimimerkkisi kaltainen, niin mitä täältä kaipaat, senkun panet asiasi kuntoon ja anoppisi "kuriin"

    eniten huvitti tuo toteamuksesi, kyllä osaan irrottautua lapsistani - et voi sitä tietää yhtään !

    mitä itse etsit täältä? kehuja vai?
    Ei näitä oo pakko lukee .Vai oletko joku palstapoliisi,joka määrää kuka saa kirjotella,ja mitä?

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    karman lakia (: Sitä saa mitä tilaa, ennemmin tai myöhemmin.

    En nyt ihan ymmärtänyt.Oonko tilannut anopin perseestä,vai ?ja saanut sen .vai mitä olen tilannut?Nyt ihan pelottaa....

    Äänestä

  • Ilkeä miniä kirjoitti:

    En nyt ihan ymmärtänyt.Oonko tilannut anopin perseestä,vai ?ja saanut sen .vai mitä olen tilannut?Nyt ihan pelottaa....

    pelottaisi tuo, ettet ymmärtänyt, taisi älli loppua kun tuli tuonkin verran pitkä ketju tuohon kohtaan. Tavaa alusta asti uudelleen ja yritä edes ymmärtää.

    Äänestä

  • sinuna kirjoitti:

    pelottaisi tuo, ettet ymmärtänyt, taisi älli loppua kun tuli tuonkin verran pitkä ketju tuohon kohtaan. Tavaa alusta asti uudelleen ja yritä edes ymmärtää.

    Eipä tohonkaan kirjotukseen paljon älliä tarvittu.Ilmeisesti joku ikäloppu anoppi:)
    Niitähän täällä riittää palstanvartijoina

    Äänestä

kuulin tuossa anoppivitsin taannoin.
Kaveri kysyi toiselta,et kävitkö virpomas anopin.Toinen vastas et en käynny kun ei löytynyt tarpeeks paksuu halkoo:)

Äänestä

ei tollaista anoppia pidettäis ...!!!grrrr.
Oma anoppivainaa oli todella ymmärtäväinen ja aina minun puolella... moitti aina poikaansa ja käski sen kuunnella minua, eikä käyttäytyä, kuin pikkupoika. Tosin mieheni on vasta nyt 40v alkanut näyttää miehen luonnetta, että pojasta on tullut sittenkin MIES. ;-) Koville sekin otti ;-)

Äänestä
  • täällä valittamasta, huomioi vaan, että vaikka kuinka nyt olisitkin muutoin oikeassa, niin tuo kuulostaa pahalta, että olet niin tietäväinen miten tulevaisuudessa oma anopin osasi "järjestyy", näet se EI todellakaan ole yksin omasta päättäväisyydestäsi kiinni, vaan sitä ikuista vuorovaikutusta. Onko kauheaa ottaa vastaan tällaista tiedonmurua...? onko kauheaa, jos me anopit satutaan tietämään myös jotain elämästä...? kaikella kunnioituksella !

    Äänestä

Jos äiti ei saa ainopkaisen lapsensa syntymäpäivää käydä juhlimassa ja muistelemassa elämänsä ihaninta päivää. Minä ainakin olisin loukkaantunut jos puolisoni alkaisi määräileen että saako äitini tulla juomaan synttärikahvejani vai ei. Taidat olla oikea prinsessa ja maailman-napa mielestäsi....

Äänestä
  • En ole määrännyt mitään.Se on yhteinen päätös.Sanoin vaan ettei mun tartte olla kotona päivystämässä pannu kuumana.Mieheni saa munpuolesta synnytellä vaikka koko päivän äippäsä kanssa,jos sitä kiinnostaa vanha "sataankertaan" kuultu tarina.En usko.
    Anoppi voi muistella kotonaan,ja vaikka ostaa kukkia itselleen.Niinhän se tekee muutenkin,ainakin muut juhlakukat ostaa.
    Kerran hyasintin ostin,mut anoppi siihen että hyasintti käy hänen nenäänsä.
    Seuraavan kerran kun menin niin anoppi oli ostanut itselleen hyasintin.Huomas kun sitä ällistelin.Tokas siihen ettei se valkoinen niin käykkään nenään.niin et parempi ostaa ite yrttinsä.Vähän sama kuusen kanssa.
    noita "kissanristiäisiä" riittäs vaikka joka päivälle,jos ne kaikki viettäis ja sekö tekee musta prinsessan etten jaksa aina pitää pöytää koreana.

    Äänestä

  • ilkeä miniä kirjoitti:

    En ole määrännyt mitään.Se on yhteinen päätös.Sanoin vaan ettei mun tartte olla kotona päivystämässä pannu kuumana.Mieheni saa munpuolesta synnytellä vaikka koko päivän äippäsä kanssa,jos sitä kiinnostaa vanha "sataankertaan" kuultu tarina.En usko.
    Anoppi voi muistella kotonaan,ja vaikka ostaa kukkia itselleen.Niinhän se tekee muutenkin,ainakin muut juhlakukat ostaa.
    Kerran hyasintin ostin,mut anoppi siihen että hyasintti käy hänen nenäänsä.
    Seuraavan kerran kun menin niin anoppi oli ostanut itselleen hyasintin.Huomas kun sitä ällistelin.Tokas siihen ettei se valkoinen niin käykkään nenään.niin et parempi ostaa ite yrttinsä.Vähän sama kuusen kanssa.
    noita "kissanristiäisiä" riittäs vaikka joka päivälle,jos ne kaikki viettäis ja sekö tekee musta prinsessan etten jaksa aina pitää pöytää koreana.

    talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan.
    Meillä päivänsankari päättää itse, onko juhlaan aihetta.
    En kiellä, en käske, kahvit ja kakut tarjoan, jos sankari niin tahtoo.
    Meillä mies haki äitinsä kylään, anoppi kun ei huolinut avainta, vaikka tarjottiin.
    Naapurilla tosin anoppi kulkee tonkimassa, kun väki on töissä.

    Äänestä

ainakin osannut osuvaksi valita. Missä olet "piilossa" silloin ollut kun inhimillisyyttä jaettiin. Aivan karmea tyyppi, ei viitsi kahvia anopille keittää. Mahtaa miehesi lämmöllä muistella sitten vanhempana, kuinka ystävällinen luonne jaksoitkaan olla. Vai lieneekö tuo edes paikalla enään silloin. Josko löytäisi jonkun lämminhenkisemmän rinnalleen. Mene ihmeessa tutkimaan avioero palstaa, voi olla hyvinkin avartava kokemus, miten ilkeille ihmisille käy, ja vielä ihan "yllätyksenä". Lapsillesikin olet kyllä surullinen esimerkki.

Äänestä
  • Mun inhimillisyys anoppia kohtaan katosi silloin kun hän alkoi kohdella minua "poikansa talon"kynnysmattona.
    Mieheni osaa kyllä keittää kahvit äidilleen.
    Jos kutsumatta tunkee niin vois tuoda vaikka paketin kahvia tullessaan.

    Äänestä

mutta ei tuo niin järkkyä oo, ärsyttävää kylläkin.
Ei oo sentään sun anoppisi haastanut sua oikeuteen!

Äänestä
  • Onks sun anoppi haastanut sut oikeuteen?
    Ei tää järkkyä ookkaan vaan nimenomaan ärsyttävää.
    En ymmärrä sitäkään miksi mieheni tuntuu äitnsä vierailujen jälkeen aivan pikkupojalta.
    harrasta siinä sitte seksiä vastasynnytetyn pojan kanssa.Ehkä auttas asiaa jos anoppi puhuis hänelle kun isolle miehelle,mutkun lässyttää kun vauvalle.Lässytelkööt keskenää.Oksettavaa
    Anoppi on vielä kasvattanut pojastaan mykän,kun vastaa aina poikansa puolesta.Sama apen kanssa.
    kukaan muu ei saa puhua kun "mehiläiskuningatar" puhuu

    Äänestä

  • Ilkeä miniä kirjoitti:

    Onks sun anoppi haastanut sut oikeuteen?

    anoppiasi. Itsehän olet tuon oksettavan tyypin mieheksesi ottanut. Eiköhän syy ole jossain muualla, kuin anopissa jos seksi ei suju. Kohdista vihasi edes oikeaan kohteeseen, eli mieheesi, äläkä tunge siihen väliin sijaiskärsijöitä. Vai onko niin vaikea myöntää, tehneensä itse virheen.

    Äänestä

  • haukut kirjoitti:

    Jospa se ällöttääkin kun anoppi viitsii moisen "oksetuksen" synnyttää yhä uudelleen ja uudelleen,Heräis jo!
    Tai kohtelis MIEHENÄ,Niin osaisin antaa arvon molemmille.
    keittää ne sumpitkin,jos puhuttais maailman menosta,tasaverosina ihmisinä.

    Äänestä

  • Ilkeä miniä kirjoitti:

    Onks sun anoppi haastanut sut oikeuteen?
    Ei tää järkkyä ookkaan vaan nimenomaan ärsyttävää.
    En ymmärrä sitäkään miksi mieheni tuntuu äitnsä vierailujen jälkeen aivan pikkupojalta.
    harrasta siinä sitte seksiä vastasynnytetyn pojan kanssa.Ehkä auttas asiaa jos anoppi puhuis hänelle kun isolle miehelle,mutkun lässyttää kun vauvalle.Lässytelkööt keskenää.Oksettavaa
    Anoppi on vielä kasvattanut pojastaan mykän,kun vastaa aina poikansa puolesta.Sama apen kanssa.
    kukaan muu ei saa puhua kun "mehiläiskuningatar" puhuu

    Lainaus; ilkeä miniä
    "En ymmärrä sitäkään miksi mieheni tuntuu äitnsä vierailujen jälkeen aivan pikkupojalta.
    harrasta siinä sitte seksiä vastasynnytetyn pojan kanssa."

    Tuossa on siis ongelmasi ydin.
    Hanki kuule hieromasauva: ei ärsytä, eikä kiukuta, kestää lerpahtamatta, saantisi on varma.
    Taitaa miehelläsi olla rautakanki ongelma? miksei olisi -elää kanssasi?

    Äänestä

  • muna kirjoitti:

    Sulla taitaa jo olla sauva,kun viisaat anopit täällä neuvoja jakelee.
    niin hyvin sauvan ihanuudet tiedät.

    Äänestä

  • ilkeä miniä kirjoitti:

    Sulla taitaa jo olla sauva,kun viisaat anopit täällä neuvoja jakelee.
    niin hyvin sauvan ihanuudet tiedät.

    nimimerkkiisi viitaten taidatkin olla appiukkeli.
    No käy se sauva sunkin perääs.niin perseestä toi sun kommentti oli.

    Äänestä

Siskoni synnytti ainokaistaan vuosia, jos vain joku kuunteli.
Sisko oli äärettömän kipuarka ja omasi todella huonon itsetunnon.
Kyse on psyykkisestä vammautumisesta.

Toivottavasti et itse sairastu kuin tähän ilkeilyyn ja itsekeskeisyyteen, sen takana on hyvä parannella omia heikkouksiaan, paljastumatta.
Toden näköisesti Sinua ottaa pannuun etupäässä tuo anopin saama huomio.

Äänestä
  • mun anoppi on synnyttänyt "jumalan",maailman navan
    Ja minusta kun täydellistä ihmistä ei olekkaan.en minä ei anoppi,eikä hänen poikansa.
    Ymmärrän kyllä jos siskosi käy puhumalla läpi jotain traumaattista kokemusta,mutta tässä ei ole kyse siitä.
    Anoppi pitää itseään täydellisenä äitinä,ja kuka meistä voi sanoa olevansa sellainen?En minä ainakaan,enkä voi sietää että jotain ihmistä pidetään jotenkin ylivertaisena,olkoonkin oma poika.
    etkä tunne minuakaan.voin sanoa,että olen ujo ja arka ihminen joka on kasvanut isossa sisarusparvessa,ja kaikki ollaan oltu samanarvoisia,ja ollaan vieläkin.
    Sanoin tuolla jo aiemmin että hänen poikansa saa kuunnella syntymätarinansa vaikka joka päivä.Mua se ei ENÄÄ kiinnosta

    Synnytysjutut on yhtä tylsiä kun armeijajutut

    Äänestä

Minunkin anoppini kertaa synnytystarinansa aina kun sen voi alle tuhannen aasinsillan kautta keskusteluun ympätä! Tarina käy vuosi vuodelta hurjemmaksi: Muutama vuosi sitten hän kertoi vain tyyliin "2 päivää ennen synnytystä olin jo 5 senttiä auki." Sittemmin hän on keksinyt, että meinasi kuolla synnytykseen, ja uusimman version mukaan mieheni meinasi myös kuolla, kun "lähes metrin mittainen" napanuora kiertyi kaulan ympärille... Odotan kiinnostuksella mitä seuraavaksi ilmenee! ;)

Äänestä
  • sehän on mielenkiintoista kun tarina paisuu:))
    Meillä se on aina sama,niin se tympii kuin sataankertaan kuultu vitsi.
    kiitos muuten asiallisesta palautteesta,yleensä täältä saa vaan haukut niskaansa.

    Äänestä

kävipä anoppi lapsenlapsen synttäreillä.
Suu kävi kuin papupata koko ajan.
Samat vanhat jutut ja lässyn lässyn.Mulle valitteli kun ei oo poikaansa nähnyt pitkään aikaan,vaikka paripäivää sitten kävi.Anoppi soittaakin melkein joka päivä.Milloin täytyy vaihtaa lamppu, milloin taskulampun patterit,sun muuta.
Minusta tuntuu että se tekee tuota syyttelyäkin mulle vaan ilkeyttään kun se alkaa se ilkeily aina kun jään kanssaan kahdestaan.Ystäväni sanovat että olen liian kiltti kun annan kohdella itseäni näin.
kertokaa joku ystävällinen sielu,et miksi tällainen riippuvuus-suhde voi ahdistaa niin paljon.Maha kääntyy nurin kun vaan tiedänkin tapaavani anopin.
olen itse oman äitini kanssa vapaustaistelut murkkuna käynyt ja osaamme olla astumatta toistemme varpaille.Miehelläni ei kai sitä ikää ollutkaan,kun äiti pompottaa mielin määrin,eikä sano mitään.
Rasittaa tällainen kolmannen pyörän osa,anoppi osaa sulkea kaikki muut ulkopuolelle elämästään,johon mahtuu vain hän appi ja poika.

P.s
Anoppi on kun salkkareiden irma ja ulla yhdistettynä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilkeä miniä kirjoitti:

Anoppini tunkee itsensä ainoan poikansa "synttäreille" vaikka hänelle on sanottu ettei niitä vietetä.Sanoo vaan kiukkuisesti että saa hän tulla,ja tunkee leveän peränsä sohvalle poikansa viereen ja siinä sitten kahvia ootellaan.Pöydässä se sitten alkaa,nimittäin anopin synnytys.Joka kerta sama juttu.
se on anopin "synnytyspäivä"
Tänävuonna ei sitten tullut kun en viimekerralla ollut kotona kahvia keittelemässä.
Menin "piiloon":),ja aattelin et synnyttäkööt keskenää.
Ei sit vissiin ollu kivaa,kun ei ollu kahvinkeittäjä paikalla.
Musta sais muutenkin pysyä kotonaan,kun ei osaa muuta kun loukata tullessaan.
Meillä on mieheni kanssa kaikki yhteistä,ja yhdessä tehdään kaikki.Silti anoppi puhuu tyyliin
"pojan" auto,"pojan"se ja se.koko ajan.Ei varmaan tykkäis jos minä menisin hänen kotiinsa ja kaikki olisi mielestäni apen.
Neuvoja en kaipaa kunhan mieltäni purin.
Samoja kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu