Mikähän on mennyt rakkaaseen vaimooni. Muuttunut vahvasti viimeisen puolen vuoden aikana niin etten tunne. On tosi viileä ja etäinen ei halua seksiä eikä muutakaan läheisyyttä. Haluaa omaa aikaa ja viettää muutoinkin paljon aikaa ystäviensä seurassa, joita en tunne, eikä kyllä esiteltykään minulle, sanoo että tarvitsee omaa yksityisyyttä tälläkin saralla. Ei ole puheidensa mukaan toista miestä, ei kuulemma kaipaakkaan. Vaimoni on 37 vuotias ja minä 38. Lapsia meillä on kaksi 6 ja 11 vuotiaat. Vaimoni on työelämässä haasteellisissa tehtävissä. Raha-asiamme ovat kunnossa samoin kuin muutoinkin elämämme ulkoisilta puitteilta. Itse kaipaan parisuhteelta enemmän ja olenkin miettinyt kannattaako tälläiseen suhteeseen jäädä tai panostaa. Olen aina huomioinut häntä ja osallistunut aktiivisesti kotitöihin, joten tästä ei voi kiikastaa. Olisiko kyseessä kuitenkin toinen mies??? Tämä kaivertaa mieltä...
Vaimon oikut
jake
93536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Omaan kokemukseni perusteella epäilisin toista miestä, sillä itse olen ollut "julma" vaimo ja lähtenyt toisen miehen matkaan ja muistellessa aikaa ennen eroa käyttäydyin juuri kuvaamallasi tavalla enkä tivailuista huolimatta koskaan tunnustanut pettäneeni...ehkäpä siksi välit entisen miehen kanssa on pysyneet lämpiminä.
Olen kokenut saman,ja kyseessä on se että vaimosi on rakastunut tai ihastunut vieraaseen mieheen joko etäisesti niin ettei tuo mieskään vielä tiedä asiasta tai niin että on ollut jo vispilän kauppaa...
Kun nainen rakastuu hänen hormooni tasapainonsa heittää niin että hän unohtaa kaiken muun ,hän on päättänyt saada kokea vielä jotain uutta ja mullistavaa.
Minun tapauksessani kesti useita kuukausia kuvaamaasi käytöstä,jos otin asian puheeksi sain kuulla kaiken olevan hyvin ja toteamuksen että täytyyhän meillä kavereita olla molemmilla.
Hän siis kiisti kaiken sen mitä pahoin pelkäsin,siis valehteli minulle.
Mutta kyllä miehenä tunsin hänen puoleltaan vaan kylmää,en sitä lämpöä jota ennen oli ollut.
Sitten eräänä kauniina päivänä sain puhelun jossa hän kertoi halustaan erota,koska suhteemme ei ollut oikealla pohjalla,hän kiisti viimeiseen asti löytäneensä toisen miehen,syyksi lueteltiin vaikka mitä mm.minun vainoharhainen mustasukkaisuus kun epäilin asiaa..ym.
Lopulta näin hänet vieraan miehen autossa sattumalta,ja lopulta hän myönsikin löytäneensä uuden,mutta mukamas vasta sen jälkeen kun oli ilmoittanut minulle ero halustaan.
Suosittelen sinulle suoraan action mallia,jos vaimosi ei viihdy seurassasi rupea etsimään myös itsellesi uutta kaveri piiriä ja elämään samalla lailla kuin vaimosi..
Suotta kärventelet odottaen loppua kun voit elää senkin ajan,jos vaimosi sittenkin rakastaa sinua se huomaa muutoksesi ja haluaa varmasti keskustella kanssasi suhteestanne.
Et voi siis hävitä kävi miten kävi.
Muista aina se ettei toista voi väkisin pitää lähellään,ja että kun rakkaus sammuu ei sille voi tehdä mitään,se täytyy vaan hyväksyä ja katsoa tulevaisuutta uusin silmin.
Onnea sulle.
Kuvioihin ei välttämättä liity toista miestä, mutta eivät asiat hyvinkään ole. Tunnistan tuon kylmäkiskoisuuden itsessäni kun mietin suhteen mielekkyyttä. Vaimosta voi tuntua, että tätäkö elämäni onkin, ja alkaa haaveilla toisenlaisesta elämästä toisenlaisen miehen kanssa TAI vapaana ja itsenäisenä.
Sinuna ottaisin asian (taas?) pian esille. Istuta vaimo töiden ja hyvän aterian jälkeen sohvalle viinilasi kädessä, katso silmiin ja kysy onko jotain vialla meidän avioliitossa. Silmät eivät valehtele, vaikka suu puhuisikin muuta. Olet aika kauan kärsinyt kuitenkin jo, joten eikö olisi aika nostaa asia kunnolla pöydälle.
Luulen, että juuri tuossa iässä (36-40) monille nousee lasten ja uran luomisen jälkeen kriisejä. Kyseenalaistetaan oma elämä ja sen mielekkyys, tyyliin mitäs nyt sitten?
Jos vaimollasi on toinen mies, sano hänelle, että ongelmia tulee olemaan hänenkin kanssaan kun arki ja rutiinit iskevät. Enemmän haastetta on yrittää löytää suhteestaan uusia ulottuvuuksia, kun on vaikeaa. Voisit käydä perustavanlaatuisen kehityskeskustelun vaimosi kanssa suhteestanne.
Kyllä se siitä, kunhan tiedät missä mennään. Epätietoisuudessa eläminen on rankkaa ja stressaavaa. Sinulla on oikeus tietää mitä siippasi oikein haluaa, sillä ethän ole yksin suhteessa.
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti asiat selviävät.
Tunnistan tuon käytöksen itsessänikin. Nykyään olen oppinut antamasta sille ololle valtaa, mikä tuon käytöksen minussa aiheutti.
Silloin kun tapasimme mieheni kanssa, en ollut vielä valmis uuteen suhteeseen (edellisestä erosta aikaa vain vähän, enkä oikeastaan tiennyt mitä elämältäni halusin, kuka minä lopulta olen...). Mutta miehen sinnikkyyden ansioista jatkoimme suhdetta, hän uskoi vakaasti siihen, että aika parantaa haavat. Ettei ole syytä olla yksin "vain" sen takia, että meneeisyys kummittelee mielessä.
No, vuodet siinä kuluivat ja mieheni kanssa on ihan hyvä olla. Rakastan häntä, mutta jotenkin tuntuu, etten ole koskaan tässä suhteessa kuunnellut todellista itseäni. Jälkiviisaana ajattelen, että olisi aikoinaan pitänyt elää yksin kauemmin, toteuttaa niitä asioita elämässä mitkä ovat itselleni tärkeitä. Halusin kuitenkin myös perheen, ja koin että aika loppuu kesken, vaikka olen vieläkin nuori.
Ehkä tämä on jotenkin sekavaa, mutta monesti nämä olotilani aiheuttavat sen, etten kykene antamaan itsestäni kaikkea. Joskus on hyviä, onnellisia päivä, mutta vastapainona on aikoja, jolloin pohdin jopa eroa. Vaikkei mitään selkeää syytä, kuten uskottomuus tms ole olemassa. Ihmismieli on niin kummallinen, että se toisinaan saa meidät käyttäytymään toiveiden ja halujen vastaisesti.
Naisellasi saattaa olla jokin samankaltainen kriisiaika meneillään, tai sitten valitettavasti se toinen mies mielessä. Mutta hyvässäkin suhteessa voi tapahtua ihastumisia. Hyvässä suhteessa kuitenkin tajuaa antaa arvoa sille nykyiselle kumppanille, eikä lähde houkutusten matkaan. Minusta nuo tuntemattomat ystävät ovat vähintäänkin outoja, kyllä luulisi että voi puolisolleen kertoa ystävistään ja esitellä heidät toisilleen.
Koeta keskustella vaimosi kanssa, kysy mitkä asiat aiheuttavat sen oman tilan kaipuun. Älä kuitenkaan yksin yritä liikaa. Et sinä voi avata vaimosi silmiä, hänen on tehtävä se itse. Jonkinlainen pariterapiakin voisi olla paikallaan, mutta jotenkin tuntuu ettei vaimosi taida olla kauhean halukas siihen. Toivotaan kuitenkin parasta, antakaa ajan kulua ja keskustelkaa.
Minun tarinani:
Meillä on sama tilanne kun teillä, minä olen se kylmempi osa puoli ja nainen. Eikä minulla todellakaan ole toista miestä, eikä minkäänlaista halua edes kyttäillä muita.
Elämäntilanteemme on tällä hetkellä aika rankka töiden, pienten lasten ym. suhteen. Meillä ei ole aikaa toisillemme. Koen, että mieheni ei arvosta minua, enkä saa häneltä kaipaamaani huomiota. Hän huomauttelee monista asioista ja nalkuttaa. Koen monta kertaa, että hän on kuin isä minulle. Minun käytökseni häntä kohtaan on sitä, etten halua lähelle, koska kuulen niin paljon negatiivista arvostelua. Olemme jonkinlaisessa kierteessä tämän rankan elämäntilanteemme takia. Emme vaan jaksa huomioida toistemme tarpeita ja siksi minusta on tullut kylmempi. Kaipaan hänen kunnioitustaan, arvostustaan ja huolenpitoaan. Olemme väsyneitä ja näemme toisemme syyllisenä tilanteeseen. Kuitenkaan emme ole eroamassa, vaan haluamme elää toistemme rinnalla ja ymmärrämme, että elämässä on joskus näitä hankaliakin vaiheita.
Kerron tämän siksi, että ei todellakaan aina ole kyse vieraasta...
mie kyl nainen ja tietyl taval kuiteski ymmärrän tilanteen...läheisyyden puute saa välillä aivan järjiltään ja varsinkin kun kaikki on periaatteessa kunnossa. jotenkin tullut sellainen olo ettei kai kaikkea voi saada ja kuitenkin joku "sisäinen ääni" koittaa pitää toivoa yllä...mikään ei ole niin turhauttavaa kuin päivästä toiseen yrittää saada kontaktia...vastassa on kaiken jäähdyttävää hiljaisuutta ja kun yrittää koskea niin vetäytyy kauas...kun yrittää kysyä syytä ,saa vielä selityksen ,josta ei ota tolkkua edes apteekkari...omasta rauhasta,oman tilan tarpeesta yms..jonain päivänä mie kyl luovutan tai jotain..sit tulee omaa tilaa jääpalikallekin..
Kuulostaa tutulta, kaikki me käydään nää samat vaiheet läpi. Sinäkin jossain muodossa. Ei kannata huolestua.Eihän sitä voi kun luottaa toisen sanaan että muita kuvioissa ei ole. Mutta asiasta kannattaa jutella, ja kertoa että et ole tyytyväinen suhteeseen. Ikävä kyllä lasten takia ei aina voi ajatella, miltä minusta just nyt tuntuu.
minusta sinä voisit lähteä ystäviesi kanssa ulos ja tai harrastuksiesi pariin. kun vaimo huomaa ,että olet uusissa kuvioissa mukana niin kyllä alkaa kiinostaa touhusi ja menemisesi. älä anna kuitenkaan takasi tyyliin,vaan kerro mihkä meet, mut älä mitä teet.Vuosia, kun ollan yhes niin seikkailut tuovat kotiarkeen piristystä ja niitä ei ole sinulta vaimo kieltänyt. Lopeta murehtiminen, ei vaimosi sua petä eikä jätä.
No älä nyt ainakaan eroajatuksia mielessäsi pyöritä. Kun on kerran naimisiin menty ja lapsiakin lykätty, niin kyllä sitä on silloin syytä leikkiä leikki loppuun asti ... hamaan hautaan yhdessä elellen.
Ja mitäs siitä, jos vaimo jättää. Sinä et silloin ainakaan ole se typerys, joka jättää ja hylkää, ja se on paljon se. Jättäjät ja hylkääjät kun eivät oikeasti ole just minkään arvoisia ihmisiä.