Lähtö lähenee hurjaa vauhtia. Enää reilu vuorokausi ja istun koneessa matkalla tuntemattomaan.
Suunnittelin tätä kauan ja puhkuin intoa. Otin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin selvää. Olen myös jo netin kautta tutustunut muutamaan maassa jo olevaan suomalaiseen. Kaikki sopimukset kunnossa, passi ja matkaliput ja matkalaukku pakattuna.
Kaikki kunnossa siis? Päällisesti kyllä. Mutta nyt on alkanut pelottamaan niin pirusti. Mielessä pyörii miljoona asiaa: jos en kestäkään koti-ikävää, jos en tulekaan toimeen perheeni kanssa, jos perhe ei pidä minusta, jos jotain tapahtuu, jos jos jos....
Tajuan kyllä, että tämä kaikki on nyt vain alkujännitystä, joka lievittyy päästyäni perille ja oltuani hetken aikaa talossa. Nyt vaan on sellainen olo, että teenkö typerän ratkaisun ja pitäisikö perua kaikki (en minä niin tee, mutta ajatuksena se päässä pyörii)
Kenelläkään muulla ollut samoja fiiliksiä? Miten selvisitte?
Suunnittelin tätä kauan ja puhkuin intoa. Otin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin selvää. Olen myös jo netin kautta tutustunut muutamaan maassa jo olevaan suomalaiseen. Kaikki sopimukset kunnossa, passi ja matkaliput ja matkalaukku pakattuna.
Kaikki kunnossa siis? Päällisesti kyllä. Mutta nyt on alkanut pelottamaan niin pirusti. Mielessä pyörii miljoona asiaa: jos en kestäkään koti-ikävää, jos en tulekaan toimeen perheeni kanssa, jos perhe ei pidä minusta, jos jotain tapahtuu, jos jos jos....
Tajuan kyllä, että tämä kaikki on nyt vain alkujännitystä, joka lievittyy päästyäni perille ja oltuani hetken aikaa talossa. Nyt vaan on sellainen olo, että teenkö typerän ratkaisun ja pitäisikö perua kaikki (en minä niin tee, mutta ajatuksena se päässä pyörii)
Kenelläkään muulla ollut samoja fiiliksiä? Miten selvisitte?
Vastaukset 8
Vanhimmat
juu kyllahan noi ajatukset kavi mielessa mut lahinna viime kesana ku olin ekan kerran aupparina. lentokentalla tuli paha olo ku tajus ettei saa enaa isilta neuvoja ja on yksin isossa pahassa maailmassa! mutta mutta! kannatttaa ihan tosissaan ajatella niita positiivisia juttuja, niinku useimmilla aupairvuosi on tuonu tullessaan uusia ihania tuttavuuksia ja kokemuksia! ja monet sanoo et paras vuosi ikina... mut kuiteski. ei se sun perhe voi olla kauheen erilainen siita mita on antanu sun ymmartaa.. ja jos sulla on jo valmiina kavereita siel nii on sit turvaverkko jos ei toimikaa! :)
Niinpä, kaiken pitäisi olla hyvin. Oon oottanut tätä pitkään ja ajatellut paljon millainen vuosi on edessä, mitä kaikkea haluan tehdä ja kokea.
Perheeni tuntuu kertakaikkisen ihanalta, juuri sellainen unelmaperhe jota etsinkin. Silti päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia epäonnistumisista ja kaikesta mahdollisesta!
Tiedänhän minä että pääseehän sieltä takaisin kotiin jos homma ei jostain syystä toimisikaan (vaikken kylläkään usko ettei toimisi).
Ehkä kaikki jännitys ja sellainen laukeaa ainakin osaksi samalla hetkellä, kun tapaan perheen ja viimeistään parissa päivässä. Mten sitä voikin jännittää ja pelätä näin?
Nyt vasta on alkanut tajuamaan, että vuosi on pitkä aika olla erossa kaikesta tutusta. Ja on iso ratkaisu lähteä yksin ulkomaille.
Positiivisia juttuja pitänee pitää nyt enemmän mielessä, että selviää kunnialla perille :)
Kaipa se on ihan normaalia jännittää näinkin ison asian edessä. Toivotaan, että kaikki menee jokatapauksessa hyvin.
Minä kun lähdin ekaa kertaa au pairiksi, olin myös aivan paniikissa. Kun vanhempani veivät minut aamulla lentokentälle, halusin ettei auto koskaan ole perillä. Samoin koneen saapuessa Espanjaan, ajattelin etten kyllä nouse tästä koneesta. En mene tuonne. Olin ihan paniikissa. Mutta kyllä se sitten hyvin sujui :)
Kiva kuulla, että muillakin on jännitystä ollut. Minäkin uskon, että loppupeleissä kaikki sujuu hyvin - alku on aina hankalaa.
Ja tämähän on minulle todellakin ihan ensimmäinen kerta aupairina, enkä koskaan ole ennen ollut yksin ulkomailla saati vuotta pois kotoa. Olen jo vuosia asunut omillani, mutta kyllä tuntuu varmasti haikealta ensi yönä hyvästellä poikaystävä ja jättää Suomenmaa.
Enpä olisi ikinä uskonut, että näin kova jännitys iskee. Ja kaikkia pelkoja.
Mutta ehkä kävisi hyvin ja siellä ei sitten tulisikaan niin kovaa ikävää.
Toisaalta, kukapa ei jännittäisi ja pelkäisi tälläistä tilannetta - vuodeksi ulkomaille ja ihan yksin.
Suomessa ollessa mua ei itse asiassa jännittänyt ollenkaan. Istuessani bussissa matkalla lentokentälle, niin olo oli tosi epätodellinen, enkä saanut itseäni tajuamaan, että olen oikeasti lähdössä.
Lentokoneen lähtiessä laskeutumaan jännitin lähinnä sitä miten selviän lentokentällä, entäs jos laukut ei olekaan tullut perille, niin miten mä osaan niitä kysyä. Ja tietty olin ihan paniikissa että myöhästyn junasta. No ehdin sitten junaan ja matkaa oli kaksi tuntia ennen perheen tapaamista. Jännitys iski vasta puoli tuntia ennen asemalla saapumista. Vasta siinä vaiheessa tajusin ihmetellä, että miten mä tunnistan perheeni siellä asemalla, me ei oltu sovittu mitää tunnistamisjuttuja... se oli aika skeeriä. No joo, elossa selvisin eikä perhekään näyttänyt sen kummallisemmalta =)
Joka ilta musta tuntuu että en todellakaan halua lähteä. Mietin ihan paniikissa kaikkia asioita ja oon ihan kauhuissani lähdöstä, joka on vasta 1,5 kuukauden päästä ;) Mutta sit aamulla taas kaikki on hyvin ja odotan lähtöä innolla.
Ehkä tällänen on ihan normaalia ja sitä sattuu kaikille, mutta nähtävästi mulla on viel n. 45 unetonta yötä edessä :D
Itse olen lähdössä kuukauden kuluttua, ja nyt vasta alan ymmärtää, miten pitkä aika vuosi todellisuudessa on, ja mitä asioita tulen kaipaamaan poissaollessani..
En ole epävarma lähtemispäätöksestäni, mutta nyt lähtöni vasta alkaa tuntua todelliselta ja ymmärrän, mitä se käytännön elämässäni tulee merkitsemään! Uusi kieli(kielet), maa ja kulttuuri, uusi sosiaalinen verkosto, uusi koti ja täysin toisenlainen työ, uusi ympäristö ja harrastukset..
Ei kai ihme että vähän jännittää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! ;)
Tiedän, että jos jättäisin lähtemättä, katuisin varmasti lopun elämääni- olen kuitenkin haaveillut ulkomailla asumisesta pitkään. Haluan kielitaitoa, kansainvälisyyttä sekä elämänkokemusta, jota täällä kotimaassani en voi koskaan saada.
The world is open for us, but home will always stay! :)
Mulla aivan sama olo, kaikki hyvin, ihana perhe, olen odottanut, kavereita ja jopa poikaystävä maassa odottomassa.Lähtöön 2 kk ja olen ihan paniikissa!