Tällainen on tarinani supistetussa muodossa.Tapasin tulevan mieheni -85,mieheni oli tehnyt tilakaupat -83 ja hänen vanhenpansa jäivät syytinkiläisenä asumaan myöskin samaan taloon,meidän lyhyven seurustelun jatkeeksi kihlauduimme vuonna-86 sitten tapahtui että aloin odottaa esikoistamme(ehkäisy petti)ja kun kihlattuni(nimetään se vaikka Jukaksi)vanhemmat saivat asiasta tiedon ne huutamalla ja uhkailemalla yrittivät vaatia abortin tekoon jopa mieheni vaatimalla vaati tekemään vanhenpien tahdon mukaan,annoin kihlasormukseni ja sanoin olevani valintani tehnyt....parin viikon kuluttua Jukka saapui kotiini jossa oli myöskin vanha äitini ja sanoi kantavansa vastuun.Muutin Jukan luo asumaan ja koska raskauteni ei ollut niitä helpompia jouduin olemaan paljon sairaalassa koska uhkas kuivuminen,kun olin neljännellä kuukaudella Jukan vanhenmat yrittivät painostaa naimisiin sanoin lapsen saaminen ja avioliitto ovat kaksi eri asiaa ja siinä kunnossa en avioliittoon mene.Poika syntyi kauniiseen kevääseen ja synnytys oli vaikea lapsi oli perätilassa ja päivän olin tipassa synnytys salissa mutta se ei lähtenyt etenemään joten jouduttiin tekemään leikkaus,menetin paljon verta jota jouduttin sitten myös laittamaan,kotia kun pääsin niin edessä oli remonti hommien jatkaminen(aikaisemmin oli pitänyt tehdä täysremonti talon toiseen päähän koska muutoin ei jukan vanhenmat muuttaneet huom.kauppakirjassa ei mainuttu remontin tarpeesta ja kaupanteko hetkellä syytinkiläisten pääty oli aika alkeellinen mutta Jukka ei ruvennut riitelemään vaan otti lisää velkaa jotta sai niille remontin aikaiseksi ja tämä kaikki odotusaikanani.Kun sitten puhuin jotta meidänkin olis tehtävä remontia saatava lämmin vesi niin Jukan vanhemmat nosti siitä valtavan metelin.(asumme vanhassa talossa joka on yli 200 vuotta vanha ja oli aika alkeellinen mm vauvani ja Jukan kassa asuimme vintillä jonne piti lämmitetty vesi viedä termospullossa vauvan kylpyä varten)Kummiksi olis pitänyt ottaa jukan vanhenmat niin kuulema on tapa ollut muittenkin sisarrien kohdalla mutta siihen en suostunut ja vihat siitäkin tuli.Kun poika oli yhden vuoden tuli riitaa Jukan kanssa koskien hänen vanhenpiaan niin siihen samaan soppaan tuli tuleva appi ja sanoi tuossa on ovi ota vaattees ja lähde mutta poika jää tänne,jouduin polvillani rukoilemaan Jukalta ettei se erota poikaa ja puolustas vähänkään meitä perheenä.No minä sain armon ja elämä jatkui poika täytti kahden vuoden ja suunittelimme häitämme halusin kirkko häät kuten ovat myöskin omat sisareni kirkossa vihityt ja Jukan vanhenpien mielestä ei kirkkoa ja olis pitänyt myöskin avioehto tehdä,pidin kerrankin pääni ja laitoimme Jukan kanssa kirkko häät kauniina juhannuksen -89.Nyt olin naimisissa ja luulin asenteen muuttuneen mutta mitä vielä appi ja anoppi ostivat pienen taukomökin ja kuskasivat sen maillemme ja laajensivat sitä jolloin se lopuksi oli tupakeittiö,sauna ulko wc kasvimaa krilli ja kaikki ilman lupaa siellä sitten olivat muitten sukulaisten kanssa kuin konsanaan.Pyysimme siirtämään mutta eivät suostuneet ja kaupungin virastoista sanottiin koska siinä on tulentekoa niin vastuu vahinkoista on maan omistajilla,Jukka raivas puut pois suojaamasta mökkiä muilta katseilta ja uhkas siirrättää heidän kustannuksellaan mökin pois,se auttoi ne siirtivät muualle sen ja veivät mennessään tiepohjankin.Tästä alkoi se suurin suvun välinen riita joka odotti vain sitä synkempää ajanjaksoa.Appi vanhenpien lisäksi Jukan sisaret tulivat riitaan mukaan,ei ollut uutta sekään kun keskiyöllä sisä askareita tehdessä ja lapset nukkumassa (poika neljän ja tytär vuoden vanha) vanhenpi Jukan sisko tulee ja alkaa huutaa ja haukkua sanoo vielä olisit tehnyt sen abortin sanoinkin Jukalle pitääkö minun kodissani tuota kuunella hoksas sitten Jukkakin ajaa siskonsa pois vasta.Välit kiristy niin kun olimme lomailemassa appivanhemmat olivat joukkoineen tehneet terassin taloomme (niillä oli muutoikin aina lomalla ollessamme kumma tapa tehdä tihutöitä)Jukka meni kahteleen missä pahantekijät ovat ja löysi ne siskonsa luota ajoi autollaan sinne (tie on yhteistie)ja huusi ikkunasta että tulevat purkamaan tekemänsä terassin niin siskon mies vetäs Jukan autosta ja rupes pyntään siihen tuli sisko ja niitten aikuistuva poika,setä,Jukan vanhemmat ja kaikki kävivät joukolla päälle setä hakkas vasaranvarrella niskaa ja siskon mies haki köyden ja teki hirtosilmukan ja laittoi sen Jukan kaulaan sinä aikana sisko oli hälyttänyt poliisit ja yhteistuumin tekivät Jukasta sen pahan.Poliisit tulivat meille ja sanoivat ettei sukulaista vastaan saa nostaa syytettä ja rupes lainaamaan raamatun sanoja,mieheni oli hirveen järkyttynyt mutta patistin sen tekemään tapahtuman tuoreeltaan paperille ja lääkäriin josta se saikin paperit hammaslääkäkäriin myös koska hammas lohkes...se yritti tehdä rikosilmoituksen mutta kun ei ollut silminnäkijää se hävis jutun niitä kuutta vastaan.Tämän jälkeen appivanhemmat muuttivat keskustaan asumaan noin kahdeksn kilometrin päähän ja lähtiessä tavaroita viedessään sanoivat että tule pärjäämään pidämme sukulaisten kanssa huolen siitä.Syytinki oikeus muuttivat siten että heidän asumisesta puolet Jukka maksaa muutoman vuoden pystyimme niin tekemään mutta itsellä teki tiukkaa ja velkaa oli paljon jolloin jouduimme tilanteeseen ettemme pystyneet maksamaan samoin aikoihin nuorimmaiseni näki päivänvalon ja kun tyttö oli kolmen kuukauden äitini kuoli ja sitten tuli riitaa myöskin omani sukuni kanssa ja koska siinäkin oli kysymyksessä maalaistalo sitä riidan aihetta oli jopa niin että siinä mentiin oikeuteen asti aivan hovioikeuteen saakka ja välit tulehtu sitä kautta että mitään yhteyksiä ei olla pidetty.Appeni ja anoppi asuivat kaukana niin sitä luuli mutta aina posti toi nimettömiä uhkauskirjeitä ja korteja(on talletettu kaikki ja näytimme tässä kerran Jukan pikkusiskolle ja se meni mukavan näköiseksi kun huomas käsialan)Viellä niistä tihutöistä mainitsen tässä muutoman erikseen:pyykkitelineeni ympärille appivanhemmat tekivät perunamaan (on kuva),kasveja siirettin pihalla eripaikkaan ja esikoistamme yrittivät manipoloida siten että vanhenpia ei tarvi totella.Tilanne nyt karjan laittoimme pois ja mieheni on vieraassa työssä rahaa on edelleen niukasti sukulaisiin on vihamieliset välit koskien enempi miehen puolelta omiin voi päivää sanoa,mummoon ja pappaan lapset eivät ole kontaktia saaneet(eivät ole muistaneet eivätkä käyneet rippijuhlissa kutsuttiin kylläkin eivät tervehdi eivät edes lapsiamme ja ovat hylänneet poikansa)Appi kuoli kolmisen vuotta sitten emme olleet hautajaisissa lasten kanssa mieheni oli ja ei aikonut enään mennä oli yhtä mustamaalausta koko se aika apen perukirjoitus tilaisuudessa luettiin testamentti ja siinä käskettiin Jukkaa luopumaan lakiosuudestaan mitä se ei kuitenkaan tehnyt.Olemme olleet aivan yksin ei tukea suvulta vihaa vaan epäoikeudenmukaisuutta ja vilpä kaikki nämä vuodet,olemme yhä yhdessä mieheni kanssa meillä on aikuistuvat lapset vanhin 19 muuti parikuukautta sitte omaan kämppään ja käy valmistuu toukokuussa ja on koko opiskelun ajan käynyt töissä ja on hyvä käytöksinen nuorimies valmistuu palveluammattiin,keskimmäinen viimeistä vuotta yläasteella ja nuorimmainen ala-asteella vielä.Ja miksi minä kerroin tämän kaiken kun sisällään pitää sitä niinkuin halus vähän vuodattaa tuntemuksiaan ja pahaa oloaan,kaiken kovuuden jälkeenkin emme ole ratkenneet juomaan vaikka se joskus on ollut hirveetä vaan pakertaa eteenpäin huolineen olen ainoastaan voinut kääntyä Jumalan puoleen joka onkin uskollisesti kuunellut ja lohtua antanut ja sitä samaa olen siirtänyt lapsille kristillistä elämän katsomusta,joka ilta luen iltarukouksen ja lapseni lukevat myöskin esikoiseni vaikka on ikää jo,välit omiin lapsiin ovat hyvät ottaen huomioon uhmat ja murrosiät huumorilla ja terveellä uskolla eteenpäin unohtamatta sitä rakkautta joka hää altarilla vannottiin.Mutta täytyy myöntää että kyllä se meidänkin keskinäisiä välejä koettelee sitä kun toivoo että miehenikin puolustas vaimoaan ja lapsiaan myöskin omaa sukuaan vastaan eikä anna mollata vaimoaan.Mutta se tästä taisi tulla pitkä kirjoitus mutta huojensi se kyllä mieltäkin,onko muilla vastaavaa?Hyvää kevättä kaikille.
Tällainen on sukuni Pohjanmaalla!!!!
Äiti-Miniä-Vaimoke
224994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Pohjalaisuus on kokonaisen läänin alueelle levinnyt mielenterveysongelma.
-avokin takia alueella vieraillut mutta avokista eroon päässyt
nyt on näillä palstoilla kaikki pohojaalaiset täyshulluja....hohhoijjaaa ja vain yhden ainoan ihmisen tarinan, ehkä hiukka höystetyn, perusteella
että semmosta....
mitäpä oisi vaikka samolaesista sanottavvoo jollai
Mikä pläjäys! Lukematta jäi. Ei jaksa mitään pötköö lukee. Toivottavasti sulla on kiva suku.
lukea jos ei osaa enempää kun kaksi lausetta....
Kiitos tyhjentävästä vastauksesta,ja tietysti olis loppuun voinut laittaa pilkut,pisteet ja kappale merkit mutta sattui niin paha paikka tänään ja veti mielen matalaksi etten tullut sitä aatelleeksi,sitä vaan halus keventää vihdoinkin mieltä ja onhan sitä parikymmentä vuotta itkua nieleskellen ja hammasta purren eteen menty,......voin sanoa moni ei olis tässä tilanteessa ollut vuotta paria kauempaa tai sitten ratkennut pulloon,ja voimpa sanoa monelta olis mielenterveys myöskin mennyt. Ja eikä tässä kaikki ole mutta kaikista olen ylös kirjannut tapahtumat ajat ja paikat on myöskin valokuvia.Että silleen.
Yritä jaksaa. Elämä on joskus yhtä helvettiä. Onneksi miehesi on kuitenkin pysynyt rinnallasi ja lapset ovat terveitä. Eiköhä näitä taakkoja ole kannettavana yhdellä jos toisellakin.
Tällainen on tarinani supistetussa muodossa.
Tapasin tulevan mieheni -85, hän oli tehnyt tilakaupat -83 ja hänen vanhenpansa jäivät syytinkiläisenä asumaan myöskin samaan taloon.
Lyhyen seurustelumme jatkeeksi kihlauduimme vuonna -86 sitten aloin odottaa esikoistamme (ehkäisy petti). Kun kihlattuni (nimetään se vaikka Jukaksi) vanhemmat saivat asiasta tiedon ne huutamalla ja uhkailemalla yrittivät vaatia abortin tekoon. Jopa mieheni vaatimalla vaati tekemään vanhenpien tahdon mukaan, annoin kihlasormukseni ja sanoin olevani valintani tehnyt...
Parin viikon kuluttua Jukka saapui kotiini jossa oli myöskin vanha äitini ja sanoi kantavansa vastuun.
Muutin Jukan luo asumaan ja koska raskauteni ei ollut niitä helpompia jouduin olemaan paljon sairaalassa koska uhkasi kuivuminen.
Kun olin neljännellä kuukaudella Jukan vanhenmat yrittivät painostaa naimisiin.
Sanoin, että lapsen saaminen ja avioliitto ovat kaksi eri asiaa ja siinä kunnossa en avioliittoon mene.
Poika syntyi kauniiseen kevääseen ja synnytys oli vaikea, lapsi oli perätilassa ja päivän olin tipassa synnytyssalissa mutta se ei lähtenyt etenemään joten jouduttiin tekemään leikkaus. Menetin paljon verta jota jouduttin sitten myös laittamaan.
Kotia kun pääsin niin edessä oli remonttihommien jatkaminen (aikaisemmin oli pitänyt tehdä täysremontti talon toiseen päähän koska muutoin ei Jukan vanhemmat muuttaneet.
Huom. kauppakirjassa ei mainittu remontin tarpeesta ja kaupantekohetkellä syytinkiläisten pääty oli aika alkeellinen mutta Jukka ei ruvennut riitelemään vaan otti lisää velkaa jotta sai niille remontin aikaiseksi - ja tämä kaikki odotusaikanani.
Kun sitten puhuin että meidänkin olis tehtävä remonttia: saatava lämmin vesi - niin Jukan vanhemmat nosti siitä valtavan metelin.
(Asumme yli 200 vuotta vanhassa talossa, oli aika alkeellinen, mm. vauvani ja Jukan kassa asuimme vintillä, jonne piti lämmitetty vesi viedä termospullossa vauvan kylpyä varten.)
Kummiksi olis pitänyt ottaa Jukan vanhemmat, niin kuulemma on tapa ollut muittenkin sisarien kohdalla. Mutta siihen en suostunut ja vihat siitäkin tuli.
Kun poika oli yhden vuoden tuli riitaa Jukan kanssa koskien hänen vanhempiaan. Siihen samaan soppaan tuli tuleva appi ja sanoi tuossa on ovi ota vaattees ja lähde mutta poika jää tänne.
Jouduin polvillani rukoilemaan Jukalta ettei se erota poikaa ja puolustas vähänkään meitä perheenä.
No minä sain armon ja elämä jatkui. Poika täytti kahden vuoden ja suunittelimme häitämme. Halusin kirkkohäät (myösk omat sisareni ovat kirkossa vihityt) ja Jukan vanhenpien mielestä ei kirkkoa, ja olis pitänyt myöskin avioehto tehdä.
Pidin kerrankin pääni ja laitoimme Jukan kanssa kirkkohäät kauniina juhannuksena -89.
Nyt olin naimisissa ja luulin asenteen muuttuneen, mutta mitä vielä: appi ja anoppi ostivat pienen taukomökin ja kuskasivat sen maillemme ja laajensivat sitä jolloin se lopuksi oli tupakeittiö, sauna, ulko-wc, kasvimaa, grilli ja kaikki ilman lupaa.
Siellä sitten olivat muitten sukulaisten kanssa kuin konsanaan.
Pyysimme siirtämään mutta eivät suostuneet ja kaupungin virastoista sanottiin koska siinä on tulentekoa niin vastuu vahingoista on maanomistajilla.
Jukka raivas puut pois suojaamasta mökkiä muilta katseilta ja uhkas siirrättää heidän kustannuksellaan mökin pois, se auttoi, ne siirsivät muualle sen ja veivät mennessään tiepohjankin.
Tästä alkoi se suurin suvun välinen riita joka odotti vain sitä synkempää ajanjaksoa.
Appivanhempien lisäksi Jukan sisaret tulivat riitaan mukaan.
Ei ollut uutta sekään kun keskiyöllä sisäaskareita tehdessä ja lapset nukkumassa (poika neljän ja tytär vuoden vanha) Jukan vanhempi sisko tulee ja alkaa huutaa ja haukkua sanoo vielä olisit tehnyt sen abortin.
Sanoinkin Jukalle pitääkö minun kodissani tuota kuunnella?
Hoksas sitten Jukkakin ajaa siskonsa pois vasta.
Välit kiristy niin kun olimme lomailemassa appivanhemmat olivat joukkoineen tehneet terassin taloomme (niillä oli muutoikin aina lomalla ollessamme kumma tapa tehdä tihutöitä).
Jukka meni kahteleen missä pahantekijät ovat ja löysi ne siskonsa luota. Ajoi autollaan sinne (tie on yhteistie) ja huusi ikkunasta että tulevat purkamaan tekemänsä terassin niin siskon mies vetäs Jukan autosta ja rupes pyntään.
Siihen tuli sisko ja niitten aikuistuva poika, setä, Jukan vanhemmat ja kaikki kävivät joukolla päälle. Setä hakkas vasaranvarrella niskaa ja siskon mies haki köyden ja teki hirtosilmukan ja laittoi sen Jukan kaulaan.
Sinä aikana sisko oli hälyttänyt poliisit ja yhteistuumin tekivät Jukasta sen pahan.
Poliisit tulivat meille ja sanoivat ettei sukulaista vastaan saa nostaa syytettä ja rupes lainaamaan raamatun sanoja. Mieheni oli hirveen järkyttynyt mutta patistin sen tekemään tapahtuman tuoreeltaan paperille ja lääkäriin josta se saikin paperit, hammaslääkäkäriin myös koska hammas lohkes...
Se yritti tehdä rikosilmoituksen mutta kun ei ollut silminnäkijää se hävis jutun niitä kuutta vastaan.
Tämän jälkeen appivanhemmat muuttivat keskustaan asumaan noin kahdeksan kilometrin päähän ja lähtiessä tavaroita viedessään sanoivat että tule pärjäämään pidämme sukulaisten kanssa huolen siitä.
Syytinkioikeutta muuttivat siten että heidän asumisesta puolet Jukka maksaa.
Muutaman vuoden pystyimme niin tekemään mutta itsellä teki tiukkaa ja velkaa oli paljon jolloin jouduimme tilanteeseen ettemme pystyneet maksamaan.
Samoin aikoihin nuorimmaiseni näki päivänvalon ja kun tyttö oli kolmen kuukauden äitini kuoli ja sitten tuli riitaa myöskin oman sukuni kanssa ja koska siinäkin oli kysymyksessä maalaistalo sitä riidan aihetta oli jopa niin että siinä mentiin oikeuteen asti aivan hovioikeuteen saakka.
Välit tulehtu sitä kautta että mitään yhteyksiä ei olla pidetty.
Appeni ja anoppi asuivat kaukana niin sitä luuli mutta aina posti toi nimettömiä uhkauskirjeitä ja kortteja (on talletettu kaikki ja näytimme tässä kerran Jukan pikkusiskolle ja se meni mukavan näköiseksi kun huomas käsialan).
Vielä niistä tihutöistä mainitsen tässä muutaman erikseen: pyykkitelineeni ympärille appivanhemmat tekivät perunamaan (on kuva), kasveja siirettin pihalla eri paikkaan ja esikoistamme yrittivät manipuloida siten että vanhempia ei tarvi totella.
Tilanne nyt: karjan laitoimme pois ja mieheni on vieraassa työssä, rahaa on edelleen niukasti, sukulaisiin on vihamieliset välit - enempi miehen puolelta, omiin voi päivää sanoa.
Mummoon ja pappaan lapset eivät ole kontaktia saaneet (eivät ole muistaneet eivätkä käyneet rippijuhlissa, kutsuttiin kylläkin. Eivät tervehdi eivät edes lapsiamme ja ovat hylänneet poikansa).
Appi kuoli kolmisen vuotta sitten, emme olleet hautajaisissa lasten kanssa, mieheni oli ja ei aikonut enään mennä. Oli yhtä mustamaalausta koko se aika.
Apen perunkirjoitustilaisuudessa luettiin testamentti ja siinä käskettiin Jukkaa luopumaan lakiosuudestaan mitä se ei kuitenkaan tehnyt.
Olemme olleet aivan yksin, ei tukea suvulta, vihaa vaan, epäoikeudenmukaisuutta ja vilppiä kaikki nämä vuodet.
Olemme yhä yhdessä mieheni kanssa, meillä on aikuistuvat lapset. Vanhin 19 muutti pari kuukautta sitten omaan kämppään, on koko opiskelun ajan käynyt töissä ja on hyväkäytöksinen nuorimies, valmistuu toukokuussa palveluammattiin. Keskimmäinen viimeistä vuotta yläasteella ja nuorimmainen ala-asteella vielä.
Ja miksi minä kerroin tämän kaiken: kun sisällään pitää sitä niin kuin halus vähän vuodattaa tuntemuksiaan ja pahaa oloaan, kaiken kovuuden jälkeenkin emme ole ratkenneet juomaan vaikka se joskus on ollut hirveetä vaan pakertaa eteenpäin huolineen.
Olen ainoastaan voinut kääntyä Jumalan puoleen joka onkin uskollisesti kuunnellut ja lohtua antanut ja sitä samaa olen siirtänyt lapsille: kristillistä elämän katsomusta. Joka ilta luen iltarukouksen ja lapseni lukevat myöskin - esikoisenikin vaikka on ikää jo.
Välit omiin lapsiin ovat hyvät ottaen huomioon uhmat ja murrosiät. Huumorilla ja terveellä uskolla eteenpäin unohtamatta sitä rakkautta joka hää altarilla vannottiin.
Mutta täytyy myöntää että kyllä se meidänkin keskinäisiä välejä koettelee sitä kun toivoo että miehenikin puolustas vaimoaan ja lapsiaan myöskin omaa sukuaan vastaan eikä anna mollata vaimoaan.
Mutta se tästä taisi tulla pitkä kirjoitus mutta huojensi se kyllä mieltäkin. Onko muilla vastaavaa?
Hyvää kevättä kaikille.
Kiitos,meikä kun vasta opettelee tämän koneen kanssa touhotessa ja kiireellä kun tekee niin jää asia vähän niinkuin roikkumaan...Kiitos auttavaiselle.
Huomaat varmaan itsekin että kannattaa ensin painaa "esikatsele"-nappia ennen kuin lähettää viestin lopullisesti. Sillä tavoin ehdit vähän muokata. Ja miettiäkin joskus.
Juttelin juuri mieheni kanssa että meillä on sentään vielä hyvin kun emme ainakaan asu sukulaisten keskuudessa. Sukulaisista on kyllä ollut ihan loputtomasti vaivaa mutta kuten sanottu, asuminen niiden läheisyydessä on varmaan yhtä helvettiä.
Toivon sinulle voimia kamalassa elämäntilanteessasi.
Voi ku kiva tarina...kaikkea hyvää sulle ja Jukalle...mut käy kymppiluokka ja opettele kirjottaa.Pohjanmaalla asuu paskiaisia.(et sinä..)
Mua ottaa kaaleen kun aina seikkailen tällaisilla sivustoilla niin aina on joukossa niitä jotka pilkun tarkasti viilaavat toisten kirjoitusta ja moittivat.Itse en välitä pikkumaisista virheistä ja emmehän ole koulunpenkillä,emmehän?Tsemppiä.
Jos haluaa, että tekstiä myös luetaan, kannattaa vähän jaotella.
Uskomaton tarina!
Tosi kamala suku. Suvunhan pitäisi olla tukena, turvana ja se peruskallio, mihin voi aina luottaa. Harmi, olette joutuneet kokemaan kovia aikoja.
Onko appivanhemmillasi ollut vakavia mielenterveysongelmia? Käytös omaa poikaa kohtaan ei osoita mitään normaalia tiukempaa kiintymyssuhdetta vaan suoranaista hulluutta. Toivottavasti miehen sisarukset ovat edes vähän tolkkupäisempiä.
Tsemppiä ja voimia perheelllesi.
Ei kylläkään asuta Pohjanmaalla, eikä ihan käsiksikäymistä ole ollut.
Ostimme aikoinaan mieheni kotitalon, kun appivanhemmat ja miehen veljet niin anelivat (oli vaarassa mennä pakkohuutokauppaan). Asuimme siihen aikaan yhteistaloudessa anoppilassa, kun meidän piti ruveta rakentamaan tontillemme. Tontti myytiin, otimme lainaa ja ostimme siis valmiin talon.
Appivanhempien kanssa sovittiin, että voivat asustella meillä vielä max. pari vuotta, jotta löytävät mieleisensä paikan. Meillä oli silloin eka lapsi pieni vauva.
Heti kaupanteon jälkeen kaikki muuttui.
Esim. jos istutin kasveja puutarhaan, anoppi joko repi ne salaa ylös tai siirsi toiseen paikkaan.
Joka asiasta anoppi nosti jonkin shown, mikään ei ollut enää normaalia. Appi kyttäsi aina jossain nurkan takana, kun meillä oli vieraita, tai olimme pihalla, puhumaan ei tullut.
Minusta valehdeltiin jatkuvasti miehelleni mitä ihmeellisempiä asioita.
Kun toista lastamme kastettiin, lähtivät appivanhemmmat pois kotoa, ja levittivät kylällä tarinaa, etten ollut heitä kutsunut.
Appivanhemmat lunastivat itselleen apen kotipaikan, ja oletimme että muuttavat sinne asumaan. Vaan ei, pitivät sitä kesäasuntonaan.
Aika kului kaikenlaisen kiusanteon merkeissä, appiukko mm. oli tuonut aseen keittiönsä nurkkaan (asui yksin pihalla olevassa vanhassa talossa), ilmeisesti pelottelumielessä. Aina kun olimme olleet pois, huomasimme, että tavaroitamme oli pengottu.
Kaksi vuotta kului, pyysimme heitä muuttamaan, ei elettäkään. Lopulta emme muuta enää keksineet, kuin asianajajan laatiman kirjeen, jossa vaadittiin muuttamaan pois.
Vastaus siihen oli tyly: Meidät haastettiin oikeuteen, olimme muka suullisesti sopineet syytingistä=elinikäinen asumisoikeus (vanha talo talostamme niin monta huonetta, että perheeltämme olisi mm. mennyt joko olohuone tai keittiö!). Todistajana heillä oli lankoni.
Käräjäoikeudessa yritimme vielä sovitella, olisimme mm. maksaneet vuoden vuokran, jos olisivat muuttaneet keskustaan. He halusivat kaksi asuntoa omaksi (koska eivät tulleet toimeen keskenään)!
Käräjäoikeudessa menivät kaikki valheet läpi, kuin vettä vaan (ainoat todisteet olivat anopin, apen ja langon sanat), ja meidät tuomittiin syytingin lisäksi huimiin vahingonkorvauksiin. Meidän olisi pitänyt pystyä todistamaan, ettei syytingistä ollut sovittu. Ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin valittaa hovioikeuteen.
Vasta hovioikeus uskoi meitä, ja vastapuoli oli todistusvelvollinen, kuten lain mukaan pitääkin. Lankokin jäi valheesta kiinni oikeudenistunnossa.
Niin sitten appivanhemmat tuomittiin häädön uhalla muuttamaan pois, ja häätöä edeltävänä iltana he langon perheen avustamana hakivat huonekalunsa ja muut tavaransa pois.
Tästä kaikesta on jo vuosia. Lasten lapsuus meni oikeusprosessin varjossa, isä ja äiti olivat hermoraunioita, isovanhempiin ja kummeihin katkesivat välit. Asumme yhä samassa kylässä kaikki, eikä edes tervehditä toisiamme.
Nyt on juorut kylällä jo vaienneet, mutta varmaan vieläkään kaikki eivät ymmärrä, mitä oikeasti tarkoittaa syytinki. Se tarkoittaa sitä, että talo on "mummo mukana-talo". Sitä ei voi myydä ilman syytinkiläisiä, eikä syytinkiä voi siirtää toiseen taloon. Ei vaikka tulisi ero, työttömyys, puolison kuolema, tai muu katastrofi, eikä suoriutuisi lainanmaksuista.
Eikä sitäkään ulkopuoliset tiedä, millaista oli perheemme elämä kaikki ne vuodet kiusattuna.
En olisi jaksanut, ellei ihana mieheni olisi ollut rinnallani, tukenut ja uskonut minun sanaani.
Häntä käy kyllä sääliksi, kun omat vanhemmat noin pahasti tekivät omalle lapselleen. Hän onkin sanonut, ettei pysty ikinä antamaan sitä anteeksi.
Aika helvetin pehmeetä porukkaa.
Mutta siis miten aikuinen ihminen voi kirjoittaa noin huonosti!
Tota tekstiä oli hirveen vaikea lukea, yhdys-sanavirheet yms.
Opetelkaa kirjottamaan! >:|
"Mutta siis, miten aikuinen ihminen voi kirjoittaa noin huonosti!"
"Tuota tekstiä oli hirveän vaikea lukea, yhdyssanavirheet yms."
"Opetelkaa kirjoittamaan!"
Eipä kannattaisi pilkata toisten kirjoitustaitoa, jos oma on sitä luokkaa kuin sinulla.
Yleensähän ihmisiä moititaan VÄLIMERKKIEN, ISOJEN kirjaimien ja muun tällaisen puutteesta.
Ehkä 2% tämän keskustelun kävijöistä kirjoittaa KIRJAKIELELLÄ, joka on sinänsä makuasia.
Jos nyt, kuten minä (15v.), keskustelen jonkun ELOLLISEN, enkä TEKSTINKORJAUSOHJELMAN kanssa, puhun lyhenteillä, esim. KIRJOTTAA, tiputan i:n pois.
Se on makuasia eikä mikään kirjoitusvirhe!
Joko olet tosi pehmeÄ (voi että mitä pilkun nussimista) tai muuten vaan et omista elämää, ymmärrän miksi sinun piti päästä korjaamaan makuasiavirheet.
SIIS: Makuasioista ei voi kiistellä, huonosta mausta voi VAIN huomauttaa!
PS: Jos lause menee about näin: "Siis miten aikuinen ihminen voi kirjoittaa noin huonosti!" Niin silloinhan !-merkki pitäisi korjata ?-merkiksi.
Et osaa itsekkää korjata virheitä/saatikka kirjoittaa, senkin luumu.
>:|
Kyllä minä tiedän, milloin kysymysmerkkiä käytetään. En kai minä nyt sentään niin tyhmä ole. Laitoin huutomerkin siihen vain siksi, että sinä olit sen siihen laittanut. En viitsinyt vielä sitäkin kohtaa korjata, koska en uskonut sinun sitä todelliseksi kysymykseksi edes tarkoittaneen. Koska näin oli, niin teit yhden virheen enemmän.
Minun mielestäni näillä palstoilla ei kannata moittia kenenkään oikeinkirjoitusta, eikä myöskään kirjoitustyyliä.
Mutta en myöskään voi olla puuttumatta tuollaisen näsäviisaan kakaran ylimielisiin kommentteihin. Minun kanssani sinä et oikeinkirjoituksessa missään tapauksessa pärjää. Älä edes kuvittele.
Mikä ihme siinä on, kun aikuiset ihmiset eivät osaa enään kirjoittaa niin, että lukijallakin olisi yhtä kivaa kun kirjoittajalla tuntoja purkaessa.
NO, en tod. lukenut paatostasi!!!!
Kokeile seuraavan kerran lyödä vaikka tyhjiä rivejä väliin (se ENTER-painike näppäimistöllä!!!), tai vielä parempi, kirjoita lyhyesti ja ytimekkäästi.
Että jotkut on vaan niin itsekkäitä, että luulevat ventovierailla olevan aikaa lukea heidän hehtometrisiä seinäkirjoituksiaan!
"Sama hengenvedoin ja ilmaluukuin" alta.
Eihän ole pakko lukea, jos ei jaksa. : )
Foorumi on kaikille vapaa, jokainen kirjoittaa omalla tyylillään ja taidoillaan.
Ei viitsitä olla ilkeitä toisillemme.
Siis aivan hirvittävä tarina, miten appivanhemmat voivat tehdä tuollaista?!
Ystävälläni on huonoja kokemuksia pohjalaisella jääräpäisyydellä varustetuista appivanhemmista, mutta ei mitään tuohon verrattavaa! Kovia olivat neuvomaan, ja ihan komensivat kuin pikkulapsia. Ero ystävälleni tuli, mutta johtui sitten muista syistä.
Voimia sinulle ja perheellesi, olet kyllä todella vahva ihminen, saat olla ylpeä itsestäsi ja perheestäsi, kun olette kaiken tuon ryöpytyksen kestäneet.