Kuituja kiitos

Lisää näyttöä kuidun hyödyistä


Yhdysvaltalaistutkijat ovat löytäneet lisää todisteita kuitupitoisen ruokavalion sydänystävällisistä vaikutuksista. Heidän tutkimuksensa perusteella kuitupitoinen ruokavalio liittyy nimittäin veren CRP-pitoisuuden pienuuteen. CRP:n eli C-reaktiivisen proteiinin pitoisuuden suureneminen on yleensä merkki elimistön tulehdustilasta, ja se on liitetty myös sydäntautien ja diabeteksen vaaraan.

Yhdysvaltalaisten tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja siihen osallistui 524 henkilöä. Osallistujien CRP mitattiin ja ruokavalio, fyysinen aktiivisuus ja kehon rakenne arvioitiin viidesti 13 viikon välein.

Tulosten mukaan eniten kuitua ruokavaliostaan saavien CRP-pitoisuus oli suuri noin 63 prosenttia harvemmin kuin niiden, joiden ruokavalio sisälsi niukasti kuituja. Tutkittavat söivät keskimäärin 16 grammaa kuitua päivässä, ja heidän verensä CRP-pitoisuus oli keskimäärin 1,78 mg/l.

Suomalaiset saavat kuitunsa pääosin ruisleivästä, mutta hyviä kuidun lähteitä ovat myös muut viljat sekä kasvikset, hedelmät, marjat ja palkokasvit. Suositusten mukaan ravintokuitua olisi hyvä saada noin 25–35 grammaa päivässä. Yhdessä ruisleipäviipaleessa on yleensä noin 3–4 grammaa kuitua.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2006;83:760–766)
http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/83/4/760
10681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Täyttä roskaa, joka ei perustu mihinkään faktaan, eikä erottele selluloosaa ja muita kuituja...

Täyttä roskaa, joka on testattu MCDOnaldsh-homoilla.

Äänestä
  • Hienoa, Denex, tuo viimeinen lause kertoi Sinusta kaiken.

    Äänestä

  • englanninkielisistä väitteistä :).

    Tutkimuksen tulkintataso jopa palstan keskiarvoa alempi.

    Äänestä

VTT:n Biotekniikan toimesta löydetty todisteita kuitujen terveydellisistä vaikutuksista, mutta vain liukoisella kuidulla, jota kasvisten ja marjojen kuitu on. Viljojen liukenemattomalla selluloosalla näitä terveysvaikutuksia ei ole.

Äänestä

Monessa tutkimuksessa on todettu kuidun hyödyt runsashiilihydraatisella ruokavaliolla, VHH ei kuulu siihen joukkoon.

Itselläni VHHlla kuiduin saanti päivittäin on 15-30g, joten minun VHH on runsaskuituinen, joten onhan toisaalta ihan hyvä että saatiin taas yksi tutkimus lisää VHHn hyödyllisyydestä (ja ilman liiallisen HHn haittoja).

Äänestä
  • ettei kuitu itsessään sisällä tuota proteiiniä..

    Äänestä

Ai että oikein "lisää": arvolatautuneesti siten, että niitä olisi hirveästi ennestäänkin olemassa?

Entä jos väitän, että runsas hiilihydraattikuorma lisää CRP-pitoisuutta ja tätä kautta tulehdusriskiä, mistä syystä mitokondrioiden toiminta häiriintyy.

Itseasiassa hypoteesi linkata suoraan CRP SVT -riskiin on tätä perinteistä "kolestrooli tukkii verisuonet" hokemaa vastaan ja on saavuttamassa yleistä hyväksyntää maallikoiden korvissa vasta nyt, kun onhan se sentään julkaistu Naturessa.

Ennemmin koko hypoteesi oli myrkkyä tavalliselle ymmärrykselle, mutta tässä yhteydessä se ymmärrettävästi kelpaa, koska uudeksi ihmelääkkeeksi on otettu nuo kuidut (vähärasvaisuuden sijaan).

> Yhdessä ruisleipäviipaleessa on yleensä
> noin 3–4 grammaa kuitua.

Joista suurin osa veteen liukenematonta - eli pelkkää moskaa.

Vaikka VHH:ta noudattavat jättävät ruisleivän väliin, niin saavat he silti runsaasti liukenevaa kuitua runsaasta määrästä kasviksia. Niistä saatu kuitumäärä on täysin riittävä ilman, että tungetaan sitä moskakuitua ruisleivän mukana.

Äänestä

Voitko kertoa, miksi viljan kuidut ovat parempia, kuin vihanneksista saatavat?

Äänestä
  • yllämainittua tutkimusta :). Linkkaa, ja valitse full text.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annastiina kirjoitti:

Lisää näyttöä kuidun hyödyistä


Yhdysvaltalaistutkijat ovat löytäneet lisää todisteita kuitupitoisen ruokavalion sydänystävällisistä vaikutuksista. Heidän tutkimuksensa perusteella kuitupitoinen ruokavalio liittyy nimittäin veren CRP-pitoisuuden pienuuteen. CRP:n eli C-reaktiivisen proteiinin pitoisuuden suureneminen on yleensä merkki elimistön tulehdustilasta, ja se on liitetty myös sydäntautien ja diabeteksen vaaraan.

Yhdysvaltalaisten tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja siihen osallistui 524 henkilöä. Osallistujien CRP mitattiin ja ruokavalio, fyysinen aktiivisuus ja kehon rakenne arvioitiin viidesti 13 viikon välein.

Tulosten mukaan eniten kuitua ruokavaliostaan saavien CRP-pitoisuus oli suuri noin 63 prosenttia harvemmin kuin niiden, joiden ruokavalio sisälsi niukasti kuituja. Tutkittavat söivät keskimäärin 16 grammaa kuitua päivässä, ja heidän verensä CRP-pitoisuus oli keskimäärin 1,78 mg/l.

Suomalaiset saavat kuitunsa pääosin ruisleivästä, mutta hyviä kuidun lähteitä ovat myös muut viljat sekä kasvikset, hedelmät, marjat ja palkokasvit. Suositusten mukaan ravintokuitua olisi hyvä saada noin 25–35 grammaa päivässä. Yhdessä ruisleipäviipaleessa on yleensä noin 3–4 grammaa kuitua.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2006;83:760–766)
http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/83/4/760

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu