- alle 180 cm pituisia
- ette osaa tanssia kunnolla esim. tangoa.
- ette osaa keskustella asiallisti eri aiheista
- vedätte viinaa nuppinne täyteen
- kehutte itseänne liikaa
- ehdottelette liian suoraan sänkyyn menoa
- haisette hielle
- komproitte parketilla
- olette lihavia plösöjä
- puhutte latteuksia
- puhutte niitä näitä tansiessanne hidasta
- ette huomio lainkaan naisen pöytäseuruetta
- unohdatte olla kohtelias ja herrasmies
- niin on aivan turhaa kuvitella saavanne isketyksi naisia tanssikapakoista joka kerran kun teistä siltä tuntuu.
Jostain kumman syytä ja ehkäpä juuri yllämainuttujen asioiden noudattamisen johdosta minulta se onnistuu AINA.
Se on onnistunut jo satoja kertoja ja johtanut lopultakin sinne, minne miehen mieli aina halajaa! Jos ylläoleva ei riitä ja halutte muita hyviä neuvoja naisten iskemiseen, niin olen käytettävissänne, mikäli kysymykset ovat asiallisia ja satun olemaan kuulolla. Pituutanne ette toki saa lisää, mutta kaikkia muita kohtia voitte noudattaa ja näin aukevat useat reidet teidänkin taistelujanne varten.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Käy se flaksi meillä alle 180 senttisilläkin :)
Joopa joo. Teille tumpeille jäävät ne lylleröt ja muut sekasikiöt, jotka meille yli 180 senttisille eivät kelpaa kuin siivoojiksi.
Mulla muuten on 185 cm mallin hommia tehnyt blondi naisvartija kotona :)
Ei sen kummempaa. Hyvää loppupäivää!
No en enää ihmettele, että pätkäkin kelpaa, sillä vain idiootit ryhtyvät vartijaksi. Olette varmaan huvittavan näköinen pari, kun esim. tansitte. Heheh! Olet vartijaasi olkapään tasolla !! Kaamea näky.
Koitappas saada joskus viksua naista!!
Taitaa jäädä haaveeksi.
Aivan, tuossa oli joitain vinkkejä. Laskit kuitenkin luvusta pois sen, että myös lihava tai laiha voi olla mukava ja asiallinen, ei tarvi olla aivan niin 101% trimmattu. Pinta on vain pintaa ja sisus on se mikä ratkaisee. Jos haet vain yhdenillanjuttuja tanssiparketeilta, niin oma on asiasi, mikäli etsit vakavissasi kumppania niin sun sävelillä ei aivan niin pitkälle pötkitä.
Miehen tulee olla myös miehen arvoinen, osoittaa olevansa luotettava, herrasmies, avulias, vastaamaan teoistaan yms. Myös asianmukainen pukeutuminen tilanteeseen kuin tilanteeseen on paikallaan. Loppu on täysin itsestä kiinni.
kyllä se niin on, et nainen valitsee mielummin pidemmän kuin lyhyen. Kaikki me alle 175(170)cm äijät jäädään pitkien varjoon. Tyly totuus, jos puhutaan tasokkaammista naisista. Raha menee rahan luo ja tasokkaat naiset pitkän miehen luo!
Kyllä lyhyt mies joutuu tekemään kaksin verroin töitä pitkään mieheen verrattuna esim. ravintolassa, että tulee edes huomatuksi! Pitkän miehen ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle niin katseita tulee, koko huomataan!!!
Tämä kommenttini tulee syvältä sydämestä (ehkä jopa hieman katkerasta sellaisesta) ja kokemuksen rintaäänellä sanottuna. Mutta minkäs teet pituudellesi, höh!
Ja sama muuten pätee työelämään, paljonkos tiedätte alle 170cm pitkiä menestyviä miehiä?
sitä vaan ei kantsi murehtia kun asialle tuskin mahdat itse mitään.
kuitenkin, pituutta enemmän on arvoa rahalla naisen iskussakin (sitä ei valitettavasti itsellä ole) eli valehtele niin että korvat heiluu niin johan irtoaa. puku/siistit kuteet tietty tarpeen.
ja jollet ole huomannut, naiset tykkää että lyhyet on söpöjä eli älä yritä olla mies vaan koalakarhu. ihan totta. jos vaikutat sellaselta riittävässä määrin, jää pitemmät ihmettelemään naisten katoamista. eli ole halattavan oloinen ja puhu pikkutuhmia, vähän vähemmän tuhmia kuin mitä nainen itse puhuu.
ainakaan 33tmk/kk/brutto ei vielä tee vaikutusta. Enkä tosin ole yrittänytkään... ja toisaalta eihän se mikään kova palkka ole, korkeintaan hieman keskimääräistä parempi.
Ja pukujakin löytyy, mutta naiset tuntuvat pitävän enemmän rennommin pukeutuvista, joten puvut ovat käytössä vain viikolla töissä.
tuo pituus aina pelaa mutta luonnepuoli - naiset tykkää miehistä jotka kehuu latteasti itteensä kaatokännissä.
herrasmiehet kuuluu 50-luvun elokuviin eikä pääse paneksiin.
Alle 180 senttiset miehet ovat huomattavasti parempia sängyssä kuin pidemmät. He ovat yleensä notkeampia ja kestävämpiä kuin hongankolistajat. Pitkä mies on toki näyttävä seuralainen, jos sellaista kaipaa.
Ei tietysti pitäis yleistää, mutta näin ainakin omien kokemusteni mukaan. Siis pitkän miehen kanssa oopperaan ja lyhyen kanssa sänkyyn..:-)