muotioikkuko?

Tuolla erääsä keskustelussa törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluun ja näkemykseen. Ja se ansaitsee minusta enemmän huomiota. Keskustelijat eivät käytä nimimerkkejä joten en voi niitä mainita,toivon ettette pahastu.

Vhh:ta on usein haukuttu muoti dietiksi. Jo viimeiset 30 vuotta.

Nyky ihminen on noin 250 000-50 000 vuotta vanha. Viljely keksittiin 10 000 vuotta sitten. Sivilisaatiot kehittyivät 5000 vuotta sitten ja teollinen vallankumous 150 vuotta sitten.

Jos haluaa tehdä karkean arvion,on nykyinen ruokavaliomme muotoutunut vasta teollisen vallankumouksen jälkeen. Vaikka aika jännettä venytettäisiin sivilisaatioiden kehitykseen saakka tai jopa viljelyn keksimiseen,ei ennen teollista vallankumousta voida puhua nykyisestä ruokavaliosta.

On siis paikallaan esittää kysymys. Kumpi ruokavalio on todellisuudessa muoti ilmiö,vhh vai runsashiilihydraattinen,joka syntyi vasta teollisen vallankumouksen jälkeen.
351252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

sitä, että onko VHH todellisuudessa sitä, miten ihminen on syönyt vuosisatoja?

Ennen on syöty runsaasti kasviksia ja normaalirasvaisia tuotteita mutta ei ollenkaan laittituotteita ja nopeita hiilareita (tai ainakin hyvin vähän) käsitellyistä ruoka-aineista puhumattakaan.
Mikä on siis normaalia ja mikä muotia?

Äänestä

Viittaat luultavasti minun kirjoitukseeni liittyen erään kirjoittajan eskimoruokavalion ihannointiin. Sanoin eskimoiden olleen pakkoraossa runsaan rasvan ja proteiinin syöntinsä kanssa. Ja kylmässä ilmanalassa ruokavalio varmaan toimi sen about 40 v, jonka yksilöt elivät.

Muotioikulla tarkoitan tarpeetonta ruualla pelleilyä silloin, kun on mahdollisuus syödä monipuolisesti, vaihtelevasti ja hyvin. Leipä on monelle ikäiselleni sitä Jumalan viljaa, jonka ylenkatsomista en ymmärrä. Ainoastaan nyky-yhteiskunnassa on vara ronklata ruokiensa kanssa. Allergikot ja yliherkät luonnollisesti erikseen.

Kehitysmaissa ja esimerkiksi Kiinassa olisi kuoltu aikoja sitten ilman viljelyn keksimistä, niin myös Suomessa pettuvuosina. Se kannattaisi muistaa.

Mitä tavoiteltavaa on teollista vallankumousta edeltävässä ajassa? Tai sitä edeltävässä? Taitaisi moni pullamössösukupolven edustaja muuttaa mielensä tosipaikan tullen. Kehitys kehittyy. Ei ruokaansa enää tarvitse metsästää kuin ajankuluksi ja viihteeksi. Kontekstia kehiin!

Äänestä
  • se ei ole pitkäikäinen ja se muuttuu vähän väliä.

    Miten VHH on ruualla pelleilyä?
    Senkö takia että ei haluta käyttää teollisia valmisteita vaan tuoreita raaka-aineita?
    Miksi muka VHHlla ei syötäisi monipuolisesti? Mikä VHH ruokavalio kehoittaa syömään yksipuolisesti?
    Kunnon ruisleipä kohtuullisissa määrissä käy monen VHH ruokavalioon, joten mikä on pointti tässä?

    Miten pula-ajat liittyy nykyiseen runsaudenpulaan ja liikkumattomuuteen?
    Niinno, liittyy ne, tähän lisääntyvään liikalihavuuteen. Pitäisikö sitä suosia nykypäivänä?

    Pullamössösta ja sukupolvesta oli toisessa ketjussa juttua. Faktat voit tarkistaa sieltä.
    Miksi pitäisi suosia teollisia ruokia ja raaka-aineita? Mitä parempaa niissä on verrattuna käsittelettämättömiin verrattuina?
    Pullamössösukupolven edustajat eivät muuta kantaansa, he ovat jo eläkeikäisiä, ja eivät voi käsittää nykypäivän hössötyksiä ja niitä on turha yrittää niille syöttää.
    Toki osittain sekin onnistuu. Edelläni oli vanha nainen kaupan kasalla. Hihnalla oli tavallista lihaa, punaista maitoa 1l, kuohukermaa ja kevyt juustoa!!! Haloo, mikä on pielessä.

    Ruokansa pitäisi muuten osata itse valmistaa. Lihavuusongelmat johtuu nimenomaan teollisista ruuista joten niitä pitää nykyihmisen (ja pullamössösukupolven) välttää niin paljon kuin mahdollista.

    Äänestä

  • muotidieetti kirjoitti:

    se ei ole pitkäikäinen ja se muuttuu vähän väliä.

    ja niin myös suositukset, sitähän yritin sanoa. Jotkut taas väittävät KTL:n systeemiä liian muuttumattomaksi ja jäykäksi.

    Pullamössösukupolvi on 70-80-luvuilla syntyneitä. Tarkista vaikka Wikipediasta. Jos et aikaa muista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pullamössösukupolvi

    Vhh:lla käytetyt öljyt, voit ja rasvat ovat teollisesti valmistettuja. Samoin lihat tulevat teurastamoteollisuuden kautta. Noilla on aivan turha puolustella. Tuoreita raaka-aineita ei saa Suomesta ympäri vuoden, kuten tietänet. Ulkomailta saa, käsiteltyinä.

    Kun ruokavaliosta puuttuvat hiilihydraatit lähes täysin, on se pakostakin yksipuolinen verrattuna hiilihydraatit sallivaan valioon. Pula-ajat liittyvät nimenomaan siihen, että vasta nyt, teollisen vallankumouksen jälkeen, elämme yltäkylläisyydessä, jossa voi valikoida syömisensä. Eikä venkslata muotioikun perusteella.

    Tuo vanha nainen esimerkissäsi (ei ole pullamössösukupolvea!) ei liity tähän mitenkään, vaan on ihan joutavaa arkipäivän yleistystä. Ikävää jos aikasi menee farisealaisesti toisten ruokakärrejä vahdatessa.

    Oma sukupolveni osaa valmistaa ruokansa itse. Myös hiilihydraattipitoisista aineista. Sotket nyt kiihdyksissäsi kaikkea "oppimaasi" tähän soppaan fanaatikon lailla. Opettele keskittymään olennaiseen ja hengitä syvään ja rauhallisesti.

    "Edelläni oli vanha nainen kaupan kasalla. Hihnalla oli tavallista lihaa, punaista maitoa 1l, kuohukermaa ja kevyt juustoa!!! Haloo, mikä on pielessä."

    Punaisesta maidosta saa paremmin onnistuvaa puuroa/velliä. Ja ihan itse tehtynä.

    Ja vanhat naiset voivat syödä kaloripitoisempaa ruokaa, riippuen ihan iästä ja ravitsemustilasta. Jospa kevytjuusto oli hänen mielestään parempaa / epähuomiossa kärriin kerätty.

    Äänestä

  • Eskimoiden keski-ikää pienensi eräs oleellinen asia,sama joka pienensi suomalaisten elinikää. Huoneilma. Siis mitä sanot? Iglu ja savupirtti. Siis savu ja sen kaikki myrkyt karsinogeeneineen,esim.häkä.

    Mikä siis kasvatti keski-ikäämme,ruokavakioko? Sanoisin penisiliini ja lääketieteen kehitys.

    Mitä taas tulee ruokavalioon,väitän että ihmiset söivät ennen teollista vallankumousta hyvin vhh maisesti. Sokeri oli vielä pitkään apteekkitavaraa. Viljat tulivat lähimyllystä jauhettuina,kalastettin,metsästettiin ja kasvatettin karjaa.

    Mitä taas tulee viljan ylenkatsomiseen johtuuko se uskonnostasi ja jos. Oletko tulkinnut jumalan viljan kirjaimellisesti ja varmasti oikein. Raamattu kun usein puhuu kielikuvin.

    En minä ole viljelyä morkannut,enkä kiistä sen saavutuksia. Samalla tietysti voisin sinulta kysyä miksi niin moni kehitysmaissa kärsii nälkää,mutta en tohdi. Vaikka viljely on keksitty jo 10000 vuotta sitten.

    Menneessä ei olekkaan mitään tavoiteltavaa. Mutta sopii kai kysyä miksi menneisyydessä ihmiset olivat laihempia ja miksi nyt lihavia. Miksi nykyään jo nyoremmat ihmiset kärsivät sairauksista joista ennen vain kärsivät vanhukset.

    Ymmärräm pointtisi,yrität viedä keskustelun muualle alkuperäisestä väittämästa. Kumpi on ollut kauemmin vhh vai nykyinen runsashiilihydraattinen ravinto.

    Äänestä

  • PE-KU kirjoitti:

    Eskimoiden keski-ikää pienensi eräs oleellinen asia,sama joka pienensi suomalaisten elinikää. Huoneilma. Siis mitä sanot? Iglu ja savupirtti. Siis savu ja sen kaikki myrkyt karsinogeeneineen,esim.häkä.

    Nyt ihannoidaan 70-luvun makkarankuorivaatteita, vaikka voisi pitää 2000-luvun käytännöllisiä vaatteita. Mutta 70-luvun vaatteet olivat ensin! Ne eivät siis ole muotioikku!

    Tuskinpa ne eskimot siellä iglussa päiväkausia viettivät, kun piti kalastaa perheelle evästä. Savupirteissäkin elettiin pidempään. Ylipäänsä pisimpään eläneet kansat ovat syöneet ja syövät hh-painotteisesti.

    Ihmiset ovat syöneet ja syövät edelleen henkensä pitimiksi mitä kiinni saavat. Siis silloin kun ei ole yltäkylläisyyden aiheuttamaa valinnan vaikeutta. Aikanaan ruuan hankkimiseen kului kaloreita saman verran kuin sen tuottama energia oli. Tavallisella kansalla. Ei ollut ylipaino-ongelmaa.

    Kehitysmaiden ongelmat eivät poistu hylkeenpyynnillä eivätkä vhh:lla, kun on pakko syödä sitä hiilariakin jos sitä sattuu satamatta kasvamaan.

    Uskonnollinen en ole, mutta naurattaa mäkkäribrassailu, jossa sämpylä heitetään pois ja syödään pihvi. En käy juurikaan mäkkäreissä, enkä suosi vaaleita sämpylöitä. Mutta ruuan haaskaaminen on mielestäni epäeettistä. Jumalan vilja on enempi kansanomainen nimitys leivälle, en tiedä onko sitä edes Raamatussa mainittu.

    Siis ennen syötiin kaurapuuroa ja hiihdettiin kouluun kesät talvet. Nykyään nuoret naiset juovat viinaa ja raavaat miehet syövät salaattia. Eli: Kun yritetään poimia rusinat pullasta matkimalla ja ihannoimalla niitä "vanhoja hyviä aikoja" on mielestäni useimmiten kyse muotioikusta. Erinomainen myyntikikka muuten, vetoaa tunteisiin tuomalla jatkuvuutta ihmiskunnan aamuhämärän pronssinhohtoisiin esi-isiin...

    Nyt jätän kysymyksen muiden vastattavaksi ja kommentoitavaksi.

    Äänestä

  • Kumpi vai kampi? kirjoitti:

    olla poissa. Etkä edelleenkään pysty vastaamaan yksinkertaiseenkaan kysymykseen. Liirumlaarumia kyllä piisaa,senhän jo kaikki tuntevat,mutta ei yhtäkään vastausta saati järkevää argumenntia. Mutta lähden nyt nukkuman minun on nääs lähdettävä aamulla töihin. Jos et tiedä mikä sana "työ" on katso tietosanakirjasta.

    Äänestä

  • muuttuu kirjoitti:

    ja niin myös suositukset, sitähän yritin sanoa. Jotkut taas väittävät KTL:n systeemiä liian muuttumattomaksi ja jäykäksi.

    Pullamössösukupolvi on 70-80-luvuilla syntyneitä. Tarkista vaikka Wikipediasta. Jos et aikaa muista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pullamössösukupolvi

    Vhh:lla käytetyt öljyt, voit ja rasvat ovat teollisesti valmistettuja. Samoin lihat tulevat teurastamoteollisuuden kautta. Noilla on aivan turha puolustella. Tuoreita raaka-aineita ei saa Suomesta ympäri vuoden, kuten tietänet. Ulkomailta saa, käsiteltyinä.

    Kun ruokavaliosta puuttuvat hiilihydraatit lähes täysin, on se pakostakin yksipuolinen verrattuna hiilihydraatit sallivaan valioon. Pula-ajat liittyvät nimenomaan siihen, että vasta nyt, teollisen vallankumouksen jälkeen, elämme yltäkylläisyydessä, jossa voi valikoida syömisensä. Eikä venkslata muotioikun perusteella.

    Tuo vanha nainen esimerkissäsi (ei ole pullamössösukupolvea!) ei liity tähän mitenkään, vaan on ihan joutavaa arkipäivän yleistystä. Ikävää jos aikasi menee farisealaisesti toisten ruokakärrejä vahdatessa.

    Oma sukupolveni osaa valmistaa ruokansa itse. Myös hiilihydraattipitoisista aineista. Sotket nyt kiihdyksissäsi kaikkea "oppimaasi" tähän soppaan fanaatikon lailla. Opettele keskittymään olennaiseen ja hengitä syvään ja rauhallisesti.

    Kun Atkins muuttuu, niin väitetään että herra ei itse noudattanut Atkinsin ruokavaliota loppuelämäänsä. Miten KTLn ohjeet siis pitäisi käsittää, hetken huumana, muotioikkuna.

    Kuten linkkisi kertoo niin alle 50 vuotiaat eivät edes tiedä mistä on kyse.

    Teollisesti valmistettu esim kylmäpuristettu oliiviöljy (jota monet suosisitukset suosittaa) ei ole sama asia kuin teollisesti muokattu öljy jota vaikka margariini on. Mutta ehkä tässä on se syy miksi margariiniakin pidetään terveellisenä, vaikka se sisältäisi transrasvaa (turha edes mainita lukuisia eineksiä tässä).

    Jos teollisesti valmistettu ruoka on sitä mitä sanot, niin kukaan ei voi suomessa syödä terveellisesti. Joten VHHn epäterveellisyys muden suhteen voidaan unohtaa.

    VHH ei ole yksipuolista, jos siitä ei halua sitä tehdä. Vähärasvainen ruokavalio sitä vastoin on. Perunan, pastan, vaalean leivän ja jauhojen poisjättäminen ei tee ruokavaliosta epäterveellistä, niiden käyttäminen nykytietämyksen mukaan kylläkin on epäterveellistä. Vähärasvaiset tuotteet ovat hyvinkin reilusti teollisesti käsiteltyjä ja niiden luonnollisuus on kaukana todellisista luonnontuotteista. Jos joku pitää niitä terveellisinä,vika on peilissä.

    En vahtaa muiden ruokakäryjä, mutta niitä näkee väkisin. Ja kyseiset epäjohdonmukaisuudet pistää hyvinkin silmään niitä, jotka osaavat erottaa todellisen ruuan teollisesta moskasta jonka ainut tarkoitus on tehdä voittoa valmistaneelle firmalle. Kyseinen nainen tietää miten tehdä oikeaa ruokaa, mutta nykyisessä mainosten "valistamassa" maailmassa hänkään ei enää voi olla varma mikä on oikein ja mikä ei. Suurin osa hänen valinnoistaan kumminkin on oikein, koska ei ole ylipainoinen eikä laitoksen hoivattava.

    Vastoin yleistä hiilarin purijoiden tietämystä, VHHta noudattavat eivät ole kiihdyksissään viestejä kirjoittaessaan (vai löytyykö tutkimusta päinvastaisesta?). Emme myöskään ole fanaatikkoja, kuten esimerkiksi uskovaiset ja KTLn noudattajat ovat. Me voimme myös oppia monesta muustakin lähteestä kuin KTLn sivuilta ja siihen ei liity mitään hengitystieongelmia (vai oliko tutkimusta tästä?). Näitä olen kyll nähnyt eräillä Jehovilla, kun olen sanonut heille mitä ajattelen heidän tyrkyttämisistään kaikille oikeana vaihtoehtona.
    Hiilihydraattien liiallinen käyttö nykypäivänä on myös johtanut tämänkin kansan liikalihavuuteen, joten kannattaisi niiden käytön rajoittamista harkita ihan toisenkin kerran.

    Äänestä

  • PE-KU kirjoitti:

    Eskimoiden keski-ikää pienensi eräs oleellinen asia,sama joka pienensi suomalaisten elinikää. Huoneilma. Siis mitä sanot? Iglu ja savupirtti. Siis savu ja sen kaikki myrkyt karsinogeeneineen,esim.häkä.

    Mikä siis kasvatti keski-ikäämme,ruokavakioko? Sanoisin penisiliini ja lääketieteen kehitys.

    Mitä taas tulee ruokavalioon,väitän että ihmiset söivät ennen teollista vallankumousta hyvin vhh maisesti. Sokeri oli vielä pitkään apteekkitavaraa. Viljat tulivat lähimyllystä jauhettuina,kalastettin,metsästettiin ja kasvatettin karjaa.

    Mitä taas tulee viljan ylenkatsomiseen johtuuko se uskonnostasi ja jos. Oletko tulkinnut jumalan viljan kirjaimellisesti ja varmasti oikein. Raamattu kun usein puhuu kielikuvin.

    En minä ole viljelyä morkannut,enkä kiistä sen saavutuksia. Samalla tietysti voisin sinulta kysyä miksi niin moni kehitysmaissa kärsii nälkää,mutta en tohdi. Vaikka viljely on keksitty jo 10000 vuotta sitten.

    Menneessä ei olekkaan mitään tavoiteltavaa. Mutta sopii kai kysyä miksi menneisyydessä ihmiset olivat laihempia ja miksi nyt lihavia. Miksi nykyään jo nyoremmat ihmiset kärsivät sairauksista joista ennen vain kärsivät vanhukset.

    Ymmärräm pointtisi,yrität viedä keskustelun muualle alkuperäisestä väittämästa. Kumpi on ollut kauemmin vhh vai nykyinen runsashiilihydraattinen ravinto.

    On se hyvä, että täällä on sentään vielä joku sananiekka VHH-lainenkin olemassa. Tässäkin viestissä on monta hyvää pointtia, joita itse en osaisi täysin maalikkona samalla tavalla tuoda esiin vaikka perusteet onkin hallinnassa.

    Itseäni kyllä harmittaa se, että nämä VHH vastaiset tietäjät eivät uskaltaudu karppien palstalle, jossa VHH tietäjiä olisi huomattavasti enemmän kuin täällä.

    Ehkä PEKU onkin karppi??? Sieltä fiksummasta päässtä.

    Äänestä

  • Kumpi vai kampi? kirjoitti:

    Nyt ihannoidaan 70-luvun makkarankuorivaatteita, vaikka voisi pitää 2000-luvun käytännöllisiä vaatteita. Mutta 70-luvun vaatteet olivat ensin! Ne eivät siis ole muotioikku!

    Tuskinpa ne eskimot siellä iglussa päiväkausia viettivät, kun piti kalastaa perheelle evästä. Savupirteissäkin elettiin pidempään. Ylipäänsä pisimpään eläneet kansat ovat syöneet ja syövät hh-painotteisesti.

    Ihmiset ovat syöneet ja syövät edelleen henkensä pitimiksi mitä kiinni saavat. Siis silloin kun ei ole yltäkylläisyyden aiheuttamaa valinnan vaikeutta. Aikanaan ruuan hankkimiseen kului kaloreita saman verran kuin sen tuottama energia oli. Tavallisella kansalla. Ei ollut ylipaino-ongelmaa.

    Kehitysmaiden ongelmat eivät poistu hylkeenpyynnillä eivätkä vhh:lla, kun on pakko syödä sitä hiilariakin jos sitä sattuu satamatta kasvamaan.

    Uskonnollinen en ole, mutta naurattaa mäkkäribrassailu, jossa sämpylä heitetään pois ja syödään pihvi. En käy juurikaan mäkkäreissä, enkä suosi vaaleita sämpylöitä. Mutta ruuan haaskaaminen on mielestäni epäeettistä. Jumalan vilja on enempi kansanomainen nimitys leivälle, en tiedä onko sitä edes Raamatussa mainittu.

    Siis ennen syötiin kaurapuuroa ja hiihdettiin kouluun kesät talvet. Nykyään nuoret naiset juovat viinaa ja raavaat miehet syövät salaattia. Eli: Kun yritetään poimia rusinat pullasta matkimalla ja ihannoimalla niitä "vanhoja hyviä aikoja" on mielestäni useimmiten kyse muotioikusta. Erinomainen myyntikikka muuten, vetoaa tunteisiin tuomalla jatkuvuutta ihmiskunnan aamuhämärän pronssinhohtoisiin esi-isiin...

    Nyt jätän kysymyksen muiden vastattavaksi ja kommentoitavaksi.

    Jotkut VHH-laiset tosiaan jättävät osan mäkin annoksesta syömättä. Itse en ymmärrä ruuan haaskaamista, ja siitä syystä en käy enää mäkkärissä, ennemmin haen kebab annoksen.

    Jos elää puutteessa, sitä ei edelleenkkään pidä verrata KTLn tai VHHn suosituksiin. He eivät puutteessaan saa tarvittavia mikroravinteita vaikka haluaisivat.

    Myyntikikka jne.
    Juuei
    Kun oikeasti tutustuu VHH:hon huomaa että kyse ei ole siitä. Nykypäivänä ihminen ei tarvitse sitä energia määrää minkä hiilareista saavat, mutta mikroravinteet joita kaviksista saadaan on tarpeen. Tällä tavalla ruokavalio muotoituu automaattisesti VHHn suuntaan, mutta sitä ei vaan haluta hyväksyä.

    Äänestä

  • maltoit kirjoitti:

    olla poissa. Etkä edelleenkään pysty vastaamaan yksinkertaiseenkaan kysymykseen. Liirumlaarumia kyllä piisaa,senhän jo kaikki tuntevat,mutta ei yhtäkään vastausta saati järkevää argumenntia. Mutta lähden nyt nukkuman minun on nääs lähdettävä aamulla töihin. Jos et tiedä mikä sana "työ" on katso tietosanakirjasta.

    Ja kenelle?

    Äänestä

  • huvittavaa kirjoitti:

    Jotkut VHH-laiset tosiaan jättävät osan mäkin annoksesta syömättä. Itse en ymmärrä ruuan haaskaamista, ja siitä syystä en käy enää mäkkärissä, ennemmin haen kebab annoksen.

    Jos elää puutteessa, sitä ei edelleenkkään pidä verrata KTLn tai VHHn suosituksiin. He eivät puutteessaan saa tarvittavia mikroravinteita vaikka haluaisivat.

    Myyntikikka jne.
    Juuei
    Kun oikeasti tutustuu VHH:hon huomaa että kyse ei ole siitä. Nykypäivänä ihminen ei tarvitse sitä energia määrää minkä hiilareista saavat, mutta mikroravinteet joita kaviksista saadaan on tarpeen. Tällä tavalla ruokavalio muotoituu automaattisesti VHHn suuntaan, mutta sitä ei vaan haluta hyväksyä.

    kyllä eskimoiden ravitsemuksesta, vaikka vhh tähän sotkeutuikin.

    Äänestä

  • kappale huomioimatta kirjoitti:

    Vastoin yleistä hiilarin purijoiden tietämystä, VHHta noudattavat eivät ole kiihdyksissään viestejä kirjoittaessaan (vai löytyykö tutkimusta päinvastaisesta?). Emme myöskään ole fanaatikkoja, kuten esimerkiksi uskovaiset ja KTLn noudattajat ovat. Me voimme myös oppia monesta muustakin lähteestä kuin KTLn sivuilta ja siihen ei liity mitään hengitystieongelmia (vai oliko tutkimusta tästä?). Näitä olen kyll nähnyt eräillä Jehovilla, kun olen sanonut heille mitä ajattelen heidän tyrkyttämisistään kaikille oikeana vaihtoehtona.
    Hiilihydraattien liiallinen käyttö nykypäivänä on myös johtanut tämänkin kansan liikalihavuuteen, joten kannattaisi niiden käytön rajoittamista harkita ihan toisenkin kerran.

    ja mollata toisin syöviä? Miksi täytyy todistella ruokavalionsa paremmuutta? Miksi tätä ruokavaliota pitää myydä(esim Heikkilän-300euron-kurssi)?

    Äänestä

  • muuttuko VHH? kirjoitti:

    Kun Atkins muuttuu, niin väitetään että herra ei itse noudattanut Atkinsin ruokavaliota loppuelämäänsä. Miten KTLn ohjeet siis pitäisi käsittää, hetken huumana, muotioikkuna.

    Kuten linkkisi kertoo niin alle 50 vuotiaat eivät edes tiedä mistä on kyse.

    Teollisesti valmistettu esim kylmäpuristettu oliiviöljy (jota monet suosisitukset suosittaa) ei ole sama asia kuin teollisesti muokattu öljy jota vaikka margariini on. Mutta ehkä tässä on se syy miksi margariiniakin pidetään terveellisenä, vaikka se sisältäisi transrasvaa (turha edes mainita lukuisia eineksiä tässä).

    Jos teollisesti valmistettu ruoka on sitä mitä sanot, niin kukaan ei voi suomessa syödä terveellisesti. Joten VHHn epäterveellisyys muden suhteen voidaan unohtaa.

    VHH ei ole yksipuolista, jos siitä ei halua sitä tehdä. Vähärasvainen ruokavalio sitä vastoin on. Perunan, pastan, vaalean leivän ja jauhojen poisjättäminen ei tee ruokavaliosta epäterveellistä, niiden käyttäminen nykytietämyksen mukaan kylläkin on epäterveellistä. Vähärasvaiset tuotteet ovat hyvinkin reilusti teollisesti käsiteltyjä ja niiden luonnollisuus on kaukana todellisista luonnontuotteista. Jos joku pitää niitä terveellisinä,vika on peilissä.

    En vahtaa muiden ruokakäryjä, mutta niitä näkee väkisin. Ja kyseiset epäjohdonmukaisuudet pistää hyvinkin silmään niitä, jotka osaavat erottaa todellisen ruuan teollisesta moskasta jonka ainut tarkoitus on tehdä voittoa valmistaneelle firmalle. Kyseinen nainen tietää miten tehdä oikeaa ruokaa, mutta nykyisessä mainosten "valistamassa" maailmassa hänkään ei enää voi olla varma mikä on oikein ja mikä ei. Suurin osa hänen valinnoistaan kumminkin on oikein, koska ei ole ylipainoinen eikä laitoksen hoivattava.

    kuuluvat ns. yleissivistykseen. Kuten tuo pullamössösukupolvi. Yksi tarkistamatta puolusteltu asiavirhe vie pohjan myös muulta tekstiltäsi, ja jäljelle jää vain ulkoaopittu, sekava mantra.

    Käsittääkseni esimerkiksi perunaa käsitellään teollisesti vähemmän kuin oliiviöljyä. Nuokin perusteesi "luonnollisuudesta" siis ontuvat.

    Aika rohkeasti teet tulkintoja itseäsi vanhemman naishenkilön ostoksista ja asiantuntemuksesta. Yhtä lailla hän voisi (ja syystä) sanoa sinun menneen lankaan mainosten vuoksi. Ja olevan epävarma siitä mikä on oikein ja mikä ei. Huomattavasti suuremmalla elämänkokemuksella.

    Vhh:ssa ei ole kyse niinkään siitä mitä syödään/ei syödä vaan suhteista. Hiilihydraattimäärät ovat niin minimaalliset, että ne pakostikin rajoittavat syömisiä. Ihan voi siltä karppipalstalta tarkistaa. Puoli kiloa kasviksia ja vihanneksia voi syödä ilman vhh:takin. Plus hedelmiä päälle.

    Enpä ole vielä kuullut elintarviketuotannosta, joka toimisi hyväntekeväisyyden perusteella. Viitaten väitteeseesi siitä, että "moskan" ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa valmistaneelle firmalle. Suomalainen elintarviketuotanto on tiukasti valvottu. Moskaa ei syötetä kenellekään. Sietäisi sinunkin nähdä joskus nälkää, niin ehkä oppisit jotain, pullamössö.

    Äänestä

  • jotka kirjoitti:

    Että nimittely lähti ei-vhh-taholta?

    Mulle muuten syötti äiti joskus pentuna pullamössöä ja olen synt 60. En tykännyt mutta joskus yritti tunkea, yök.
    Nykyisin en turhempaa tiedä kuin vanhojen mummojen kranssit ja leetat, ei milehen maistu mutta auta armias että tykätään huonoa jos ei syö ja "toppaa" myös. (=ota lisää ja lisää).
    Kun paljon parempaakin "pullaa" on todella.

    Tuo muuten hirveästi ärsytti, sorry nyt vain, tuo maininta elämänkokemuksesta. Kun se ei aina takaa yhtään mitään, valitettavasti. t. anoppia seurannut..muun muassa!

    Moskaksi sitä voi sanoa noita eineksiä paljolti, kun ei niistä ole muuta kuin mahan täytteeksi, ja lämmittelyn jälkeen ei sitä vähääkään ravintoarvoa.

    Ei niitä hedelmiä kovin kannata mainostaa, meillä on täällä parempaa sen tilalle Suomessa eikö niin, onneksi.

    Onneksi ei tarvi olla nälässä. Ja voi valita mitä syö. Kaikkeen ei voi siinäkään vaikuttaa, mutta tekeepä edes sen mitä pystyy.

    Äänestä

  • sivuta sekaan vilkaisin kirjoitti:

    ainakin ajatella niin, etteivät kaikki vanhat rouvat ole anoppejasi. Ei muuta tällä kertaa.

    Äänestä

  • täytyy puolustella kirjoitti:

    ja mollata toisin syöviä? Miksi täytyy todistella ruokavalionsa paremmuutta? Miksi tätä ruokavaliota pitää myydä(esim Heikkilän-300euron-kurssi)?

    sinunkin täällä jatkuvasti puolustella omaa kantaasi? Miksi vartavasten tulette tänne mollaamaan VHHlla olijoita, vaikka voisitte kirjoitella jollain muulla palstalla? Miksi jatkuvasti yritätte keksiä väitteitä VHHn vaarallisuudesta vaikka niitä ei ole?

    Mahdatkohan pystyä vastaamaan?

    Äänestä

  • täytyy kirjoitti:

    pitkästä aikaa. Eräiden(esimKiril) vhh on vaarallinen ja hän käy muilla sivuilla "kutsumassa" ihmisiä tänne, väittämällä muiden ruokavaliota vaaralliseksi(ilman näyttöä).

    Äänestä

  • Eka kerta kirjoitti:

    kun joku on häirikkö niin sillä verukkeella voi sitten itsekkin olla häirikkö.

    Ei vaikuta terveen ihmisen toiminnalta.

    Äänestä

  • eli... kirjoitti:

    kun joku on häirikkö niin sillä verukkeella voi sitten itsekkin olla häirikkö.

    Ei vaikuta terveen ihmisen toiminnalta.

    ja katsotko itse kuuluvasi tähän ryhmään?

    Äänestä

  • toiminnasta kirjoitti:

    ja katsotko itse kuuluvasi tähän ryhmään?

    niin en pysty niitä sinulle opetamaan.

    Äänestä

  • tiedä kirjoitti:

    niin en pysty niitä sinulle opetamaan.

    Vhh-laisen vakiovastaus.

    "Jos et tiedä, en ala opettamaan." Suomeksi tai kooteeälläksi = en tiiä itekkään eläkä kysele nenäkkäitä.

    Äänestä

  • se taas tuli: kirjoitti:

    Vhh-laisen vakiovastaus.

    "Jos et tiedä, en ala opettamaan." Suomeksi tai kooteeälläksi = en tiiä itekkään eläkä kysele nenäkkäitä.

    tuntuu täällä taas olevan. Kyllä te kooteeälläläiset osaatte.

    Äänestä

  • Eka kerta kirjoitti:

    pitkästä aikaa. Eräiden(esimKiril) vhh on vaarallinen ja hän käy muilla sivuilla "kutsumassa" ihmisiä tänne, väittämällä muiden ruokavaliota vaaralliseksi(ilman näyttöä).

    minun vhh on vaarallinen?

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    minun vhh on vaarallinen?

    Ainakin tekee ihmisen tyhmäksi, kun juttujasi lukee, siinä jo yksi vaarallinen juttu.

    Äänestä

  • Tepi kirjoitti:

    yhtään vaarallista esittämään dieetistäni. Se jo kertoo paljon.

    Äänestä

  • Kumpi vai kampi? kirjoitti:

    Nyt ihannoidaan 70-luvun makkarankuorivaatteita, vaikka voisi pitää 2000-luvun käytännöllisiä vaatteita. Mutta 70-luvun vaatteet olivat ensin! Ne eivät siis ole muotioikku!

    Tuskinpa ne eskimot siellä iglussa päiväkausia viettivät, kun piti kalastaa perheelle evästä. Savupirteissäkin elettiin pidempään. Ylipäänsä pisimpään eläneet kansat ovat syöneet ja syövät hh-painotteisesti.

    Ihmiset ovat syöneet ja syövät edelleen henkensä pitimiksi mitä kiinni saavat. Siis silloin kun ei ole yltäkylläisyyden aiheuttamaa valinnan vaikeutta. Aikanaan ruuan hankkimiseen kului kaloreita saman verran kuin sen tuottama energia oli. Tavallisella kansalla. Ei ollut ylipaino-ongelmaa.

    Kehitysmaiden ongelmat eivät poistu hylkeenpyynnillä eivätkä vhh:lla, kun on pakko syödä sitä hiilariakin jos sitä sattuu satamatta kasvamaan.

    Uskonnollinen en ole, mutta naurattaa mäkkäribrassailu, jossa sämpylä heitetään pois ja syödään pihvi. En käy juurikaan mäkkäreissä, enkä suosi vaaleita sämpylöitä. Mutta ruuan haaskaaminen on mielestäni epäeettistä. Jumalan vilja on enempi kansanomainen nimitys leivälle, en tiedä onko sitä edes Raamatussa mainittu.

    Siis ennen syötiin kaurapuuroa ja hiihdettiin kouluun kesät talvet. Nykyään nuoret naiset juovat viinaa ja raavaat miehet syövät salaattia. Eli: Kun yritetään poimia rusinat pullasta matkimalla ja ihannoimalla niitä "vanhoja hyviä aikoja" on mielestäni useimmiten kyse muotioikusta. Erinomainen myyntikikka muuten, vetoaa tunteisiin tuomalla jatkuvuutta ihmiskunnan aamuhämärän pronssinhohtoisiin esi-isiin...

    Nyt jätän kysymyksen muiden vastattavaksi ja kommentoitavaksi.

    En itsekkään pidä ruuan haskauksesta. Tosin ihminenhän saa tehdä omistamalleen tuotteelle mitä haluaa. Sämpylän heittäminen roskiin on joistakin moraaliton teko.

    Mutta miten on alennusmyynnistä ahneuksisaan ostettujen kenkien,jotka eivät sovi ja lesti on väärä. Onko moraalittomampaa heittää sämpylä roskikseen vai kengä kaapinpohjalle pölyttymään. Samaisista kengistä kun joku olisi saanut oivat jalkineen ja olisi vielä helpottanut todella tiukkaa talouttaan. Entäpä eläin joka on kenkien vuoksi teurastettu,nyt nahkana kaapissa käyttämättömämä. Tuntuu että sekin elämä on valunut hukkaan.

    Moraalista voidaan vääntää kättä ja sanoilla ja ajatuksilla leikitellä. Se ei kuitenkaan poista aloituksessa esitettyä väittämää. On helppoa poiketa asiasta kääntämällä keskustelu moraaliin.

    Miten teidän vhh:n vastustajien on niin vaikeaa myöntää tosiasiaa että nykyinen ravitsemus suositus on vain pieni pisara meressä kun verrataan sitä nyky ihmisen kehityskaareen. Eli palataan perus väittämään kumpi on ollut pitempään ihmisen ruokavaliona vhh vai runsashiilihydraattinen ravintomalli.

    Äänestä

  • peliin kirjoitti:

    On se hyvä, että täällä on sentään vielä joku sananiekka VHH-lainenkin olemassa. Tässäkin viestissä on monta hyvää pointtia, joita itse en osaisi täysin maalikkona samalla tavalla tuoda esiin vaikka perusteet onkin hallinnassa.

    Itseäni kyllä harmittaa se, että nämä VHH vastaiset tietäjät eivät uskaltaudu karppien palstalle, jossa VHH tietäjiä olisi huomattavasti enemmän kuin täällä.

    Ehkä PEKU onkin karppi??? Sieltä fiksummasta päässtä.

    Nöyrin kiitokseni! Siis vilpitön sellainen.

    Äänestä

  • PE-KU kirjoitti:

    En itsekkään pidä ruuan haskauksesta. Tosin ihminenhän saa tehdä omistamalleen tuotteelle mitä haluaa. Sämpylän heittäminen roskiin on joistakin moraaliton teko.

    Mutta miten on alennusmyynnistä ahneuksisaan ostettujen kenkien,jotka eivät sovi ja lesti on väärä. Onko moraalittomampaa heittää sämpylä roskikseen vai kengä kaapinpohjalle pölyttymään. Samaisista kengistä kun joku olisi saanut oivat jalkineen ja olisi vielä helpottanut todella tiukkaa talouttaan. Entäpä eläin joka on kenkien vuoksi teurastettu,nyt nahkana kaapissa käyttämättömämä. Tuntuu että sekin elämä on valunut hukkaan.

    Moraalista voidaan vääntää kättä ja sanoilla ja ajatuksilla leikitellä. Se ei kuitenkaan poista aloituksessa esitettyä väittämää. On helppoa poiketa asiasta kääntämällä keskustelu moraaliin.

    Miten teidän vhh:n vastustajien on niin vaikeaa myöntää tosiasiaa että nykyinen ravitsemus suositus on vain pieni pisara meressä kun verrataan sitä nyky ihmisen kehityskaareen. Eli palataan perus väittämään kumpi on ollut pitempään ihmisen ruokavaliona vhh vai runsashiilihydraattinen ravintomalli.

    kysyä antropologeilta. Riippuu varmaan elinpaikasta ja -olosuhteista. Toisaalta kun ajatellaan, että ihmiselämä on todennäköisin lähtöisin Afrikan lämpimiltä alueilta, niin kyllä hiilihydraattejakin on ollut runsaasti saatavilla.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    minun vhh on vaarallinen?

    kertoo kaiken! "Kertoisitko minun vhh on vaarallinen"

    Äänestä

  • Vastasit-itse kirjoitti:

    kertoo kaiken! "Kertoisitko minun vhh on vaarallinen"

    En ymmärtänyt tätä.
    Kerro tätä vähän tarkemmin.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    yhtään vaarallista esittämään dieetistäni. Se jo kertoo paljon.

    Paitsi sinun aivotoiminnan hyytyminen, vai synnynnäistä tyhmyyttä, muistamattomuutta ja väärinymmärtämistä?

    Äänestä

  • Tepi kirjoitti:

    Ainakin tekee ihmisen tyhmäksi, kun juttujasi lukee, siinä jo yksi vaarallinen juttu.

    kuten juuri teit. ja vielä nimittelet. sitäpaitsi et kovin korkealentoista pysty kirjoittamaan itse. varsinkaan tälle nimimerkille kolme pistettä et mahda mitään. ei kynnet yllä, kuten kiril sanoisi. joka en ole minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PE-KU kirjoitti:

Tuolla erääsä keskustelussa törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluun ja näkemykseen. Ja se ansaitsee minusta enemmän huomiota. Keskustelijat eivät käytä nimimerkkejä joten en voi niitä mainita,toivon ettette pahastu.

Vhh:ta on usein haukuttu muoti dietiksi. Jo viimeiset 30 vuotta.

Nyky ihminen on noin 250 000-50 000 vuotta vanha. Viljely keksittiin 10 000 vuotta sitten. Sivilisaatiot kehittyivät 5000 vuotta sitten ja teollinen vallankumous 150 vuotta sitten.

Jos haluaa tehdä karkean arvion,on nykyinen ruokavaliomme muotoutunut vasta teollisen vallankumouksen jälkeen. Vaikka aika jännettä venytettäisiin sivilisaatioiden kehitykseen saakka tai jopa viljelyn keksimiseen,ei ennen teollista vallankumousta voida puhua nykyisestä ruokavaliosta.

On siis paikallaan esittää kysymys. Kumpi ruokavalio on todellisuudessa muoti ilmiö,vhh vai runsashiilihydraattinen,joka syntyi vasta teollisen vallankumouksen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu