Olemme asuneet yhdessä kahdeksan vuotta. Välillä menee hyvin ja välillä ei. Olemme olleet eroamassa useasti, mutta aina jäämme kuitenkin yhteen. Hyvät ajat ovat todella hyviä.
Mieheni on muutaman kerran riidellessämme lyönyt tai potkaissut minua, ei kovin pahasti mutta kuitenkin. Nykyään se on harventunut, emme tosin riitelekkään enää niin paljoa.
En tunne rakastavani miestäni, tunnen yhteyttä ja kiintymystä häneen, mutta hän ei ole koskaan saanut minua esimerkiksi "villiksi". Hän kyllä hoita aviovelvollisuutensa ihan OK, mutta jotain puuttuu. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluaisi lapsia yms. Minä en. Pidän elämästäni. Meillä on ihana koti ja yhteiset kiinnostukset ja harrastukset. Pidämme samoista asioista yms. Mutta kun jotain puuttuu, on aina puuttunut. Välillä se häiritsee minua, ja suunnittelen jättäväni mieheni, mutta sitten ajattelen mitä kaikke asiinä samalla menettäisin, ja niimpä unohdan koko jutun.
Olen rakastunut työkaveriini palavasti. Kerroin sen hänelle ja hän kertoi tuntevansa samoin, mutta rakastaa enemmän omaa vaimoaan, eikä halua pilata omaa suhdettaan. Usein kuvittelen itseni työkaverini pariksi, varsinkin huonoina aikoina.
Mitä pitäisi tehdä, olenko väärän ihmisen kanssa? Pitäisikö minun vain yrittää? Kertokaa tästä tilanteestani mielipiteenne, antakaa minulle neuvoja...
Mieheni on muutaman kerran riidellessämme lyönyt tai potkaissut minua, ei kovin pahasti mutta kuitenkin. Nykyään se on harventunut, emme tosin riitelekkään enää niin paljoa.
En tunne rakastavani miestäni, tunnen yhteyttä ja kiintymystä häneen, mutta hän ei ole koskaan saanut minua esimerkiksi "villiksi". Hän kyllä hoita aviovelvollisuutensa ihan OK, mutta jotain puuttuu. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluaisi lapsia yms. Minä en. Pidän elämästäni. Meillä on ihana koti ja yhteiset kiinnostukset ja harrastukset. Pidämme samoista asioista yms. Mutta kun jotain puuttuu, on aina puuttunut. Välillä se häiritsee minua, ja suunnittelen jättäväni mieheni, mutta sitten ajattelen mitä kaikke asiinä samalla menettäisin, ja niimpä unohdan koko jutun.
Olen rakastunut työkaveriini palavasti. Kerroin sen hänelle ja hän kertoi tuntevansa samoin, mutta rakastaa enemmän omaa vaimoaan, eikä halua pilata omaa suhdettaan. Usein kuvittelen itseni työkaverini pariksi, varsinkin huonoina aikoina.
Mitä pitäisi tehdä, olenko väärän ihmisen kanssa? Pitäisikö minun vain yrittää? Kertokaa tästä tilanteestani mielipiteenne, antakaa minulle neuvoja...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luultavasti sinulla olisi samanlaisia tuntoja jos olisit ollut työkaverisi kanssa 8 vuotta, suhde rutinoituu you know.
Kukaan ei voi neuvoa sinua tekemään jotain tiettyä ratkaisua, koska sinä itse teet valinnat elämässäsi, mutta kerron oman mielipiteeni. JOs ajattelen tätä asiaa miehesi kannalta niin en haluaisi hänen sijassaan naista joka tyytyy minuun vaan naisen joka olisi intohimoisesti rakastunut minuun joskus ja sittemmin rakastaisi minua enemmän kuin ketään. Sanot rakastavasi työkaveriasi, mutta luulen niiden tunteiden olevan seurausta tyhjyydestä joka on sisälläsi ja haluaisit kipeästi sen täyttää. Haluatko elämänkumppaniksesi ihmisen johon olet tottunut ja jota rakastat ystävänä vaiko miehen joka täyttää kaikki tarpeesi? Haluatko tuntea että elät jokaisella solullasi ja tunnet iloa ja onnea toisen läheisyydessä? Olen itse elänyt samanlaisessa suhteessa kuin sinä luultavasti elät. Minusta oli hyvä ratkaisu lopettaa sillä rakastin häntä väärällä tavalla. Nyt minulla on mies joka täyttää sen tyhjyyden ja on vielä antanut ihanan tyttärenkin.
Sanoit että pidät elämästäsi, kodistasi yms. Mutta oletko koskaan ajatellut ettet sinä niitä koskaan menettäisikään, nehän ovat osa sinua ja missä asutkin on kotisi aina sellainen kuin itse tahdot. Etkö halua lapsia ollenkaan vai vaan miehesi kanssa? Tästäkin olisi ehkä ihan hyvä jutella. Älä elä säästöliekillä, sinulla on yksi ainut elämä niin elä se niin että tunnet jotain etkä vain ole tyhjyyden vanki! Kun mietit asioita löydät vastauksen, mistä löydät rohkeutta toteuttaa se, katso sisällesi olet rohkeampi kuin luuletkaan!
Moi!
Tiedän mitä sinulta puuttuu. Se on Jumalan rakkaus ja kaipuu lapsiin. Ajattelet että olen ihan tyhmä mutta mietipäs asiaa