Olemme asuneet yhdessä kahdeksan vuotta. Välillä menee hyvin ja välillä ei. Olemme olleet eroamassa useasti, mutta aina jäämme kuitenkin yhteen. Hyvät ajat ovat todella hyviä.
Mieheni on muutaman kerran riidellessämme lyönyt tai potkaissut minua, ei kovin pahasti mutta kuitenkin. Nykyään se on harventunut, emme tosin riitelekkään enää niin paljoa.
En tunne rakastavani miestäni, tunnen yhteyttä ja kiintymystä häneen, mutta hän ei ole koskaan saanut minua esimerkiksi "villiksi". Hän kyllä hoita aviovelvollisuutensa ihan OK, mutta jotain puuttuu. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluaisi lapsia yms. Minä en. Pidän elämästäni. Meillä on ihana koti ja yhteiset kiinnostukset ja harrastukset. Pidämme samoista asioista yms. Mutta kun jotain puuttuu, on aina puuttunut. Välillä se häiritsee minua, ja suunnittelen jättäväni mieheni, mutta sitten ajattelen mitä kaikke asiinä samalla menettäisin, ja niimpä unohdan koko jutun.
Olen rakastunut työkaveriini palavasti. Kerroin sen hänelle ja hän kertoi tuntevansa samoin, mutta rakastaa enemmän omaa vaimoaan, eikä halua pilata omaa suhdettaan. Usein kuvittelen itseni työkaverini pariksi, varsinkin huonoina aikoina.
Mitä pitäisi tehdä, olenko väärän ihmisen kanssa? Pitäisikö minun vain yrittää? Kertokaa tästä tilanteestani mielipiteenne, antakaa minulle neuvoja...
Mieheni on muutaman kerran riidellessämme lyönyt tai potkaissut minua, ei kovin pahasti mutta kuitenkin. Nykyään se on harventunut, emme tosin riitelekkään enää niin paljoa.
En tunne rakastavani miestäni, tunnen yhteyttä ja kiintymystä häneen, mutta hän ei ole koskaan saanut minua esimerkiksi "villiksi". Hän kyllä hoita aviovelvollisuutensa ihan OK, mutta jotain puuttuu. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluaisi lapsia yms. Minä en. Pidän elämästäni. Meillä on ihana koti ja yhteiset kiinnostukset ja harrastukset. Pidämme samoista asioista yms. Mutta kun jotain puuttuu, on aina puuttunut. Välillä se häiritsee minua, ja suunnittelen jättäväni mieheni, mutta sitten ajattelen mitä kaikke asiinä samalla menettäisin, ja niimpä unohdan koko jutun.
Olen rakastunut työkaveriini palavasti. Kerroin sen hänelle ja hän kertoi tuntevansa samoin, mutta rakastaa enemmän omaa vaimoaan, eikä halua pilata omaa suhdettaan. Usein kuvittelen itseni työkaverini pariksi, varsinkin huonoina aikoina.
Mitä pitäisi tehdä, olenko väärän ihmisen kanssa? Pitäisikö minun vain yrittää? Kertokaa tästä tilanteestani mielipiteenne, antakaa minulle neuvoja...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eroa. Ota pää täyteen ja eka mies joka tulee vastaan. Se auttaa tästä eteenpäin.
Mun mielestä kannattais lopettaa suhde jos siitä kerran jotain puuttuu ja väkivaltaakin on ollut. Vaik ei vielä olekaan ollut "pahaa" väkivaltaa niin se voi muuttua kovemmaks ja sitä paitsi kukaan ei ansaitse tulla lyödyks tai potkituks. Miehes ei oo sen arvoinen.
Olin suhteessa...pidin miehestä...todella paljon. Jokainen eroyritys kaatui...ikävään...tai johonkin. Koskaan homma ei tuntunut toimivan, mutta en osannut selittää kenellekään, mikä siinä meni pieleen. Olisin niin mielelläni rakastanut sitä miestä, olisin niin mielelläni tarjonnut hänelle sen, mitä hän halusi. Mutta se ei vain toiminut. Oli pakko luovuttaa.