Erostamme on reilu kaksi kuukautta. Ero oli yksipuolinen. Avovaimoni halusi erota. Olimme 9 vuotta yhdessä. Ei lapsia. Ero on ottanut minulle todella koville. Nyt sain kuulla exältäni että hän tapailee jotain uutta miestä. Se sattuu aika paljon, osittain siitäkin syystä että hän pystyy siihen noin nopeasti pitkän suhteemme jälkeen. Toisaalta minulla on hänestä myös huoli ja hätä. Ettei kukaan vain satuttaisi häntä nyt, koska mielestäni hänkin on aika heikoilla. Minua on kehotettu toivomaan heille vain pelkkää hyvää, ja osittain siihen pystynkin. Haluaisin kuitenkin exäni takaisin, ja olen valmis odottamaan vaikka vuosia. Tätä en hänelle halua sanoa.
Tiedän että tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta en usko että pystyn enää koskaan haluamaan ketään toista naista. Tuntuu että naiset ovat nykyään niin kovin pinnallisia.Exäni ei ollut Kaipaan häntä suunnattomasti.
Tiedän että tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta en usko että pystyn enää koskaan haluamaan ketään toista naista. Tuntuu että naiset ovat nykyään niin kovin pinnallisia.Exäni ei ollut Kaipaan häntä suunnattomasti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä mies halusi erota.
Meillä ei erosta ole ihan noin kauaa, mutta kaipaan silti exääni takaisin joka päivä...
Minusta kanssa tuntuu että en halua ketään muuta enään koskaan, koska exä oli minulle se oikea...
ymmärrän mitä tarkoitat. itse olen juuri myös eronnut ja sydämeni on täysin särkynyt. meille tuli "tauko" ennen kunnon eroa ja sinä aikahan exäni ei enää rakastanut minua. Hän itse sanoi että rakkaus kai katosi. olen monta kertaa päivässä itkenyt tätä ja minuun sattuu ettei edes uskoisi.
Erotuska on yksi karmeimmista tunteista. Voimia ei ole, ajatukset tuntuvat pyörivän vain sen yhden ihmisen ympärillä. Mitä hän tekee,ajatteleeko meitä..ja sinun tapauksessasi vielä..onko onnellisempi nyt "hänen" kanssaan..
Helppo neuvoa, vaikeampi toteuttaa..Yritä olla ajattelematta exääsi,yritä keskittyä vain siihen mitä teet. Muista nukkua paljon,syödä, ulkoilla. Anna itsellesi aikaa,fraasi,mutta ikävä kyllä ainoa tie selviytymiseen. Hyväksy tapahtunut, se ei ole sinun syysi. Elämä vain on. Jonakin päivänä vielä voit ymmärtää, miksi näin kävi..mutta vielä sinun ei tarvitse.
Voimia ja voimia ja vielä kerran voimia.
Mulla on samat mietteet. 13 yhteisen vuoden jälkeen puolisoni jätti mut ja oli heti valmis uuteen suhteeseen uuden nuoremman naisen kanssa. Erotessamme lupasi olla kaveri, mutta uuden naisen myötä tämäkin lupaus unohtui. Hän pelkää suhteensa puolesta uuteen naiseen, mikäli pitäisi minuun jotain yhteyttä. Näin heidät ohimennen alkuviikosta ja taidettiin siinä viedä jo jonkinlaista muuttokuormaa. En ymmärrä miten hän voi edetä noin kovaa vauhtia, mutta kai hän oli käsitellyt tätä eroasiaa mielessään pitkään ja ei vaan saanut sanottua sitä ulos. Yritän nyt saada hänet mielestäni, eihän mulla ole edes lupaa soittaa hänelle, kuin tärkeistä asioista tai käyttää sähköpostia tai tekstareita. Tunteeni häneen on kyllä muuttunut enemmänkin vihaksi ja samalla odotan koska arki taittuu heidän yhteiseen elämään.
Olen kuin "eri sukupuolta oleva sinä" eli olimme mieheni kanssa yhdessä vähän yli yhdeksän vuotta ja nyt erostamme on vajaa kaksi kuukautta. Mieheni oli ja on yhä edelleen minulle se ns. suuri rakkaus, joten tätä eron tuskaa on ollut lähes mahdoton kestää. Muutaman ensimmäisen viikon toivoin, että kaikki olisikin ollut vain pahaa unta, josta kohta havahdun. Ruoka ei maistunut (eikä oikein maistu vieläkään) ja uni karkasi aina johonkin hyvin kauas. Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä mietin häntä. Toivoin aina puhelimen soidessa, että rakkaani ilmoittaisi minulle, että hän erehtyi ja haluaa jatkaa. Vasta muutaman päivän ajan olen alkanut pikku hiljaa uskoa, että vaikka puhelin soikin, se ei ole hän...
Niin, minulle on jo useampikin tuttu sanonut, että tulen varmasti löytämään uuden ihanan miehen. Se ei minua ollenkaan piristä, sillä en voisi edes kuvitella uutta kumppania, koska riemusta kiljuen ottaisin entisen "ihanuuteni" takaisin. Hän tuntuu yhä edelleenkin, vaikka minut jättikin, siltä ainoalta oikealta, vaikka tiedän toki, että maailmassa on varmasti useampiakin "oikeita". Myös minä olisin valmis odottamaan avomiestäni kauankin, jos hänet vain takaisin saisin, mutta sitä en tässä vaiheessa myöskään halua hänelle sanoa, ettei hän koe minun ahdistelevan.
Olisi varmaankin helpompi vihata ja inhota kuin kaivata ja rakastaa. Entinen mieheni oli kuitenkin hyvä mies ja minusta meillä oli hyvä ihmissuhde, joten en osaa kuin kaivata ja toivoa, että hän vielä joskus palaisi luokseni. Järkevä minäni kyllä varoittelee, että taidan tässä surullisessa tilanteessa takertua toiveajatteluun, mutta se helpottaa ainakin vähän.
Kyllä se on rankkaa. Itsellä siis takana 6 vuotta avoliittoa ja mies teki oharit yhtäkkiä sanovansa, ettei haluakaan sitoutua. Nyt siis erosta takana vuosi ja tuossa jo kerroinkin samalla palstalla "erosta vuosi" aiheeseen liittyvää tekstiä. Eli kyllä se aurinko sinullekin koittaa, ja meitä ihania, hyviä ja luotettavia perhettä haluavia ja vakiintumiesta odottavia naisia ON OLEMASSA!!!!!
Moi!Samat on tunteet ja lohduton olo."Allekirjoitan" tekstisi jokseenkin täysin myös omalta kohdaltani.Itse seurustelin 5 vuotta ja kävi niinkuin kävi.Yhdeksän vuotta on pitkä aika jossa jo kasvaa kiinni toiseen-vaikka se ei kai nykymaailmassa ole tyylikästä.
En halua millään tavalla loukata tunteitasi,enkä olla kylmäkään-mutta sanonpa vaan,että eksäsi on todennäköisesti haikaillut toisen perään jo pidempään.Eron jälkeen on "helppo" tukeutua uuteen laastarisuhteeseen ja heittää menneet romukoppaan,koska sen ratkaisun jälkeen on entistä vaikeampi palata takaisin entiseen.Itsekin toivoin, ja toivon, että eksäni olisi ollut halukas ja valmis selvittelemään päätään yksin ja ehkä palaamaan tai aloittamaan uudelleen yhdessä myöhemmin.Parin kuukauden jälkeen minut yksinkertaisesti hyllytettiin.Hän ei ole ottanut minuun mitään yhteyttä.Tiedän,että uusi suhde alkoi lähes heti eromme jälkeen.Kaikista eniten sattuu se, että en ole juoppo tms.,en juokse vieraissa, en valehtele ym ym.Ehkä vika onkin siinä, että olen tylsä ja tavallinen enkä huollettava ja huolehdittava retale.Monen vuoden "työ" pyyhkäistiin kertalinttuulla hornankuuseen.
Kannattaa varmaan miettiä,oletko todella valmis antamaan anteeksi ja onko luottamuksen uudelleen rakentaminen todella mahdollista.Itse olen, ikävä kyllä,vähän sitä mieltä, että särkynyttä lasia ei tahdo saada ehjäksi.Syyt ja säröt ovat syvällä.Itseäni olen tässä piinannut ja kaivellut kohta vuoden ajan.On ollut ihan hyvä katsoa peiliin ja miettiä omia vikojaankun nitäkin löytyy.Mutta,kaikesta huolimatta olen sitä mieltä,että tällaisissa asioissa lähtöpäätöksen tehnyt kantaa lopulta suurimman vastuun tapahtuneesta jos selkeää patologista syytä asioille ei löydy meistä jätetyistä.Ei aina kaikki vika ole meissä.Eri asia vaan, onko uusi suhde ratkaisu ongelmiin.Epäilen.
Kaikista vähiten kadehdittava on kitenkin jätetyn osa,kun on yritettävä pärjätä "rakkauden raunioilla",menneessä jota ei voi, eikä pysty pois pyyhkäisemään.Jos haluat "tilittää" laita tekstiä ([email protected]) Koeta jaksaa.
Hei,
Minut jatettiin marraskuun lopussa 4.5 vuoden suhteen jalkeen, josta suurin osa avoliitossa. Olen nainen, jattaja oli mieheni.
Ymmarran niin hyvin taalla palstalla olijoita koska kavin lapi jokaisen tunteen mista taalla puhutaan. Silloin sita etsi toiveikkaana tekstia joka olisi ollut positiivinen ja sanonut etta jonain paivana paistaa aurinko viela risukasaankin. Tiedan, olin vaaralla palstalla, mutta jotenkin siina vaiheessa ei parisuhde -palsta helpottanut oloa ;)
Olin niin maassa etten osaa sita sanoin kuvailla. Kaikki, mihin uskoin ja luotin, kaatui. Uskoin oikeasti ettei elamassani ollut enaa mitaan, ja etta huominenkin oli tyhjaa ja mustaa. Ystavani yritti auttaa ja sanoi etta sama elama sinua odottaa, mutta vain jonkun toisen kanssa. Hah, en todellakaan uskonut.
Nyt erosta on kohta 5kk. (5kk? mihin se aika menee?!). Olen mennyt jokaisen tunnetilan lapi moneen kertaan ja sinansa kaskenytkin itseani suremaan, koska tiedan etta vain niin paasen yli.
Eron jalkeen ajattelin etten enaa ikina pysty haluamaan ketaan muuta miesta, tai ennen kaikkea luottamaan keneenkaan. Tuntui ettei maailmassa ole ketaan muuta jonka haluan. En tosin halunnut exaanikaan enaa, vihasin hanta.
2kk sitten tapasin miehen jonka kanssa tapailemme edelleen valilla. Suhdetta en halua aloittaa, mutta han on saanut silmani auki ja muistin taas mita on se ihastumisen tunne, kun odotat yhta tyhmaa tekstiviestia taukoamatta tai kun katseenne kohtaavat ihmisrykelman yli, ja se jokainen kosketus, se tunne.. Tajusin etta ehka jonain paivana tapaankin jonkun jota kohtaan tunnen vahintaan saman mita exaani kohtaan. Jonkun, joka tahtoo olla loppuelamani kanssani.
Exani ehdotti 2kk erossa oltuamme josko tama olisikin vain tauko, ei ero. Olemme edelleen yhteydessa silloin talloin mutta emme ole tavanneet tammikuun jalkeen, tamanhetkisesta valimatkasta johtuen. Olen pohtinut tata asiaa paan puhki, mita tehda mita tehda mita tehda, mutta tanaan olen taas silla mielella etta vaikka hanta kaipaankin (kaipaanko hanta vai kaipaanko niita ihania aikoja, kun tuntee etta joku valittaa ja rakastaa?!) niin en pystyisi haneen enaa luottamaan. Uskon ansainneeni jonkun, joka tietaa etta haluaa olla lopun elamansa kanssani.
Mita tassa yritan sanoa, on kai se etta meita on muitakin (vaikka itsellani suhde oli lyhyempi kuin teilla, mutta eikohan siina samat tunteet mene lapi kun enaa ei ole kyse mistaan parin kk:n tapailemisesta) samassa laivassa, joku edempana merella ja joku viela rannan tuntumassa, mutta jotenkin se tuuli vie aina merelle pain, uskoi siihen tai ei. Eihan naisesi ollut sinulle riittavan hyva jos ei kanssasi halunnut olla. Tapaat jonain paivana jonkun, jonka kanssa tajuat etta exasi ei olisi pystynyt tarjoamaan sinulle kaikkea mita uusi naisesi tarjoaa.
Yritetaan olla haikailematta menneiden peraan. Vaikka se sattuukin, vaikka se puristaakin rintaa valilla 24h paivassa ja aamulla sangysta nouseminen on tuskan ja tyon takana, yritetaan ajatella etta tuolla jossain on se, joka on meidan arvoinen :)
Voimia ja haleja!
Voi kun tulin surulliseksi kun luin tuon viestisi, enkä osaa edes lohduttaa sinua mitenkään, mutta haluan kirjoittaa lyhyesti oman tarinani, kertoa, että erosta voi selvitä.
Olimme varhaisteineistä asti yhdessä, yhteensä 18 vuotta. Sen jälkeen ero. Luulin, että kuolen siihen paikkaan, en nukkunut, en syönyt, itkin n. 2 viikkoa yhteen putkeen, ihan oikeesti. Sain kaikenlaisia oireita, rytmihäiriöitä, hiukset lähtivät tuppoina, laihduin 10 kg..... Pelotti nukkua öisin yksin, pelkäsin kaikkea ja meinasin kuolla mustasukkaisuuteen sen keskellä. Tässä sekamelskassa minulla oli 2 koululaista joista piti huolehtia. Pärjäsin, kipu helpotti. Opin asioita, itsenäistyin. Nuorista on kasvanut kunnollisia aikuisia, olen onnistunut heidänkin kanssaan! Exän kanssa ollaan oltu koko ajan kavereita. Vuosi eron jälkeen pystyin vasta ajattelemaan muita miehiä, sekin oli vaikeaa. Jokainen kokee eron eri lailla, mutta ei tuohon auta kuin aika. Erosta jo 10 vuotta ja hengissä olen ja onnellinenkin ;) Voimia teille kaikille jotka tuskailevat näiden asioiden kanssa!
jotain onnistaa. erosta 2,5v. ja sama paska tunne koko ajan päällä. On tullut kokeiltua yhtä ja toista mutta ne loppuu samantien hetken perästä.
Ihan sama kuka kadulla kävelee vastaan.