Tein 23 vuotta sitten kamalia virheitä, joita haluaisin pyytää asianosailta anteeksi. Ne ovat vaivanneet minua jo muutaman vuoden. Miten lähestyisin niitä ihmisiä, joille tein väärin ja jota olen katunut monet vuodet sen jälkeen kun järki on kasvanut.
Kyse on siitä, että silloin jätin kaiken menneen taakseni, ilman syytä ja selittämättä kenellekään mitään. Tätä on vaikea edes kirjoittaa, mutta rakastuin ja annoin palaa. Jäi talot, tavarat, aviopuoliso. Ainoa minkä tein, otin puolet talovelasta, koska sen verran "säälin" silloista aviopuolisoani.
Nyt, tällä järjellä, en voi unohtaa tuota vääryyttä, minkä tein. En tarkoita sitä, että haluaisin palata menneesseen, mutta jotenkin sydämessäni minulla on paha olo. Arki sujuu ja tämänhetkinen liitto myös. Silloinen puolisonikin on naimisissa.
On vaan jo pitkään ollut tunne, että asiat pitäisi selvittää. Silloinen anoppikin, jota en edes hyvästellyt, tai edes kertonut, on edelleen olemassa ja nyt liki 80 vuotias. Monta kertaa työmatkalla Helsingissä, olen ajatellut, että pitäisikö mennä tapaamaan.
Ex-aviopuolisoani olen nähnyt kaukaa, kun käyn mökkipaikkakuntani torilla tai kaupassa. Väistelen häntä, koska en kehtaa katsoa silmiin.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Kyse on siitä, että silloin jätin kaiken menneen taakseni, ilman syytä ja selittämättä kenellekään mitään. Tätä on vaikea edes kirjoittaa, mutta rakastuin ja annoin palaa. Jäi talot, tavarat, aviopuoliso. Ainoa minkä tein, otin puolet talovelasta, koska sen verran "säälin" silloista aviopuolisoani.
Nyt, tällä järjellä, en voi unohtaa tuota vääryyttä, minkä tein. En tarkoita sitä, että haluaisin palata menneesseen, mutta jotenkin sydämessäni minulla on paha olo. Arki sujuu ja tämänhetkinen liitto myös. Silloinen puolisonikin on naimisissa.
On vaan jo pitkään ollut tunne, että asiat pitäisi selvittää. Silloinen anoppikin, jota en edes hyvästellyt, tai edes kertonut, on edelleen olemassa ja nyt liki 80 vuotias. Monta kertaa työmatkalla Helsingissä, olen ajatellut, että pitäisikö mennä tapaamaan.
Ex-aviopuolisoani olen nähnyt kaukaa, kun käyn mökkipaikkakuntani torilla tai kaupassa. Väistelen häntä, koska en kehtaa katsoa silmiin.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 37
Vanhimmat
niskasta kiinni ja menet ja pyydät anteeksi.
Kestät kaiken sen mitä tuleman pitää. Olet rehellinen ja kerrot asiat niin kuin ne ovat.
Minun mieheni teki vuosi sitten saman teon ja vähin mitä häneltä odotin, olisi ollut anteeksipyyntö....
Hei,
et ole ainoa, joka on selittelemättä häipynyt. Minun mieheni teki sen myös. Edelleen odotan (en toki aktiivisesti) selitystä ja myös sitä anteeksipyyntöä. Olen vakuuttunut, että myös hänen omatuntonsa jossain vaiheessa kolkuttelee. Eri asia on, löytyykö hänestä miestä asialle mitään tekemään. Tämä on asia, joka hiertää välemäjämme. En minä häntä takaisin odottele, mutta ei toisia ihmisiä kohdella näin. Sorry kun sanon näin, mutta on mielestäni pelkurimaista käytöstä.
Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestää saa. Joten ei muuta kuin rohkeasti exän tykö. Tuskin se sen kamalempaa on, kuin mitä itse hänelle aikanaa teit.
"Ei toisia ihmisiä kohdella näin", se ratkaiseva lause. Yritän ainakin, vaikka voihan se olla niinkin, että exä ei halua kuulla eikä nähdä. Olen ajatellut kirjoittaa kirjeen. Toisaalta, ei se ole sama, kun vastausta ei saa.
Kokeile silti. Teillä on kyllä noita vuosia hurahtanut runsaati meihin verrattuna. Minä kuitenkin olisin tyytyväinen, jos välimme saisimme selvitettyä. Eli kahveet tarjoaisin ja mielelläni keskustelisin. Sitä en tiedä, korottaisimmeko jopa ääntä välillä. Pääasia, että saisimme luurangot kaapista ulos.
Jos exäsi sinulle selkänsä kääntää, lähetä sitten se kirje. Lukee se sen kuitenkin. Ikävää tietenkin se, ettet saisi mahdollisesti vastausta. Mutta kukapa tietää, vaikka hän perään soittaisi, kun asiasi näkee. Tietenkin voi myös käydä niin, että saat potut pottuina eli jäät ilman vastausta. Silti olet parhaasi yrittänyt ja olosi todennäköisesti helpottuu. Muista olla rehellinen, eikä mitään liipalapaa juttuja, joita et tosissasi tarkoita. Jos olit silloin pelkuri, kerro se.
Tsemppiä sinulle! Nostan sulle hattua, jos homman hoidat. Mielelläni kuulisin, kuinka kävi. Parempi myöhään.....
Jään odottelemaan, josko siltä minun exältänikin löytyisi sitä tunneälyä.
tavata hänet. Kirje tuntuu kuitenkin noista vaihtoehdoista raukkamaisemmalta. Siinä et joudu kohtaamaan häntä silmästä silmään...Mutta jos hän ei ota vastaan, laita sitten edes se kirje.
'Ei toista ihmistä kohdella näin'- juuri nuo sanat sanoin ex-miehelleni, kun hän kuin salama kirkkaalta taivaalta ilmoitti haluavansa avioeron. Ei selityksen selitystä antanut. 13 vuotta oltiin yhteistä elämää rakennettu ja yhdessä päivässä kaikki mureni. Olisin pystynyt arvostamaan häntä paljon enemmän, jos hän olisi sanonut totuuden: 'Anteeksi mutta olen rakastunut työkaveriini.'
Olet selvästi miettinyt asiaa jo paljon ja kypsynyt siihen, että otat yhteyttä. Asia painaa sinua ja haluat selvittää sen.
Sinuna en kuitenkaan tekisi sitä kirjeitse. Ensinnäkin todennäköisesti joudut kovastikin miettimään sanamuotojasi kirjeeseen. Asiat ovat sinun päässäsi kenties eri tavalla mietityt kuin ex-puolisosi mielessä. Tarkoitan, että sinä kirjoitat jonkin lauseen ja kenties et kuitenkaan kykene välittämään sen avulla juuri sitä mitä haluat. Hän voi tulkita kirjoitetun lauseen eri tavalla, koska ei kuule äänenpainojasi yms.
Toiseksi sinä et näe sitä kun hän lukee kirjeen. Haluat kuitenkin saada myös itsellesi selvyyden siitä, että olet selvittänyt asian. Haluat varmuuden siitä, että "kohtaaminen" on tapahtunut.
Sinuna ottaisin yhteyttä ensin puhelimitse ja kenties sitten voisitte tavatakin. Aikaa on jo kulunut paljon, joten ex-puolisosikin osaa varmaan ottaa asian jo rauhallisesti. Ja on varmaan todella kiitollinen siitä, että selvittäisitte menneet asiat. Hänelle se, että lähdit asioita selvittämättä on ollut kipeä kokemus. Teillä molemmilla nousee varmaan paljon tunteita pintaan mutta olen varma siitä, että ottamasi askel tulee olemaan ottamisen arvoinen ja tulee parantamaan teidän molempien elämää paljonkin.
Ole rohkea!
Kiitos teille, jotka olette täällä rohkaisseet minua. Täytyy myöntää, että pelottaa, mutta ensi viikon aikana aion tosiaan ensin soittaa hänelle. Tavatakin jos hän haluaa.
Tämä vaan on tehtävä viimeistään nyt.
Ole tosiaan rohkea. Tsemppiä sinulle. Elämässä tulee tehneeksi virheitä, emme ole täydellisiä. Emme voi tietää millaisen vastauksen häneltä saat ja miten hän reagoi, mutta olet ainakin yrittänyt. Pyydä anteeksi ennen kaikkea sitä, ettei hänellä ollut mahdollisuutta käydä asiaa läpi sinun kanssasi. Ja anna hänelle nyt siihen mahdollisuus mikäli hän haluaa. Olen varma siitä, että hän näkee yhteydenottosi positiivisena. Vaikka hän kenties reagoisikin niin, että sanoo ettei enää halua puhua koko asiasta. Mutta sisimmässään hän ajattelee asiasta positiivisesti. Jos taas pääsette puhumaan asiasta voivat tunnekuohut olla melkoisetkin, mutta veikkaanpa lopuksi siitä tulevan vapauttavan kokemuksen.
Minä jäin neljän yhteisen lapsen yh:ksi 12 vuotta sitten. Osaatko arvatakkaan kuinka iso homma on pyörittää näin ison perheen arkea päivästä toiseen yksin ilman taukoja. Jos silloinen jättäjä- ja pettäjäukkoni tulisi anteeksi pyyteleen, sanoisin takas vain, että haista p. Mikään ei ole niin törkeää kuin pyydellä anteeksi. On näet niin kovin helppo lepytellä omaatuntoa sanoin, mutta vaikeaa ja raskasta on tehdä niitä jokapäiväisiä arjen tekoja.
olen eronnut vuosi sitten, ja kuvioihin oli tullut myös uusi ihminen.ex on pyydellyt anteeksi vuoden aikana useasti,ja kyllä se jollakin tavalla lämmittää....niin, se ajatus!!
olen tässä miettinyt, millähän tavalla tämmöiset tilanteet pitäisi hoitaa kivuttomasti...uskoisin, että jos se pettäjä kertoo uudesta suhteesta tai se käy vaan muuten ilmi, niin yhtä paljon se koskee. niin, yritän tässä vaan sanoa, että eipä se pettäjän osakaan välttämättä niin helppo ole...mikä on oikea tapa toimia silloin, jos omassa liitossa ei ole hyvä olla, jos nyt vaan on tavannut sen "oikean" ihmisen ja ei ole muuta keinoa enää kuin lähteä toisen yllätykseksi liitosta....miten se hoidetaan ns.fiksusti??? tuskin semmosta tapaa on olemassakaan....vai?
on ainut oikea tapa.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että arvostan ja kunnioitan paljon enemmän ihmistä, jolla on selkärankaa seistä tekojensa takana. Myöntää rehellisesti mitä on tehnyt. Totta kai se satuttaa,kun puoliso kertoo, että on rakastunut toisen. Mutta vielä enemmän se satuttaa, kun saat sen tietää kauttarantain puoli vuotta myöhemmin ja samalla tajuat, että toinen on valehdellut sinulle koko ajan. Mieluummin kertakirpaisu kuin kiduttava kirpaisu kahteen eri otteeseen.
Olen sitä mieltä, että jos olisin saanut tietää totuuden heti, toipuminen erosta olisi myös alkanut nopeammin. Nyt mietin puoli vuotta onko vika minussa, puolison burnoutissa vai missä.. Ja kun koko totuus raadollisuudessaa valkeni minulle myöhemmin, tempaistiin taas matto jalkojen alta ja taas aloitin toipumisen nollasta.
jättää sen edestään löytää. Mikähän siinä onkin, että miehet on tommoisia luusereita. Loppuelämäsi ei ole hääppöstä tuon asian kanssa ellet pysty pyytämään asioita anteeksi. Helppoa se ei ole muta oman itsesi kannalta pakollista jos haluat saada mielenrauhan.
Karmanlaki iskee kaikkiin. Mitähän anteeksi pyyntö voi tehdä, olen pyytänyt... Itse jätin 4v hankalan "suhteen" jälkeen miehen, nuorempana tosin, ja karma antaa kympillä takaisin... oikein mulle, mutta koska se loppuu. Nyt jo kärsin eräistä todella vaikeista asioista loppuelämän, tuli raskas tuomio
Miksi repisit vanhat (arpeutuneet 23v.) haavat auki?
Miksi aiheuttaisit uudelleen exällesi pahaa mieltä vanhoista jutuista?
Koska sinä haluat rauhan mielellesi,
koska sinä olet ahdistunut vanhojen tekojesi vuoksi,
koska sinä tunnet tuskaa...sinä, sinä, sinä!
Oletko hetkeksikään pysähtynyt miettimään omaa itsekkyyttäsi, oletko edes muuttunut 23v. aikana, koska omahyväisesti ajattelet vain itseäsi?
Ehkä et edes ansaitse anteeksiantoa.
Olit kova ja armoton exääsi kohtaan 23v. sitten. Miten voit kuvitella, että nyt sinä ansaitsisit toisenlaista kohtelua?
Anna exäsi olla jo rauhassa ja kärsi yksiksesi omista, typeristä tempauksistasi.
Uskon, että exäsi on kärsinyt sinun takiasi jo aivan tarpeeksi.
Mainitsit, että hänellä on asiat kohdallaan ja uusi mies, siis uusi elämä. Jätä hänet rauhaan.
Sinua viisaammat ovat sanoneet...
"Niin makaa kuin petaa".
Kiva nähdä jonkun muunkin nähneen asian toisen puolen....
Ampuisin exäni jos olisi ase ja se tulisi anteeksipyyntöä ruinaamaan saadakseen rauhan ITSELLEEN.
Heips,
minä olen teidän kanssa eri mieltä.
Jos minun exäni haluaisi tulla vanhoja sotkuja selvittelemään, ilomielin sen hänen kanssaan tekisin. Jos vielä anteeksi pyytäisi, se olisi kuin lottovoitto. Uskokaan huviksenne, minä myös antaisin anteeksi. Vaikka hän ei sitä tiedä, olen jo antanut anteeksi.
Totta tietenkin on, että riippuu tästä exästä, mitä tulisi tehdä. Toiset ihmiset yksinkertaisesti eivät pysty antamaan anteeksi ym. Aloittaja varmaan tietää, minkälainen luonne tällä exällään on. Yleensä kyllä ihmiset vanhetessaan muuttuvat, mutta luulisin kuitenkin, että tunneäly pikemminkin lisääntyy kuin vähenee (näinköhän on alkuperäisellekin käynyt ;) ?). Sitä paitsi minun mielestäni se, että tekemisiään "katuu" (tai ainakin tekotapaa), ei ole minäkeskeisyyttä. Jos asiat vielä haluaa selvittää ao. ihmisten kanssa, osoittaa se minusta kypsyyttää - siihen katsomatta, mistä on asiasta on kysymys.
Mutta asialla on kaksi puolta. Vastaanotto voi olla, kuten tuossa yllä kuvattiin tai sitten se voi olla jotain parempaan ja kaikkea siltä väliltä.
Naiset tuomitsee. Niin se aina on. En tiedä mistä olette saaneet sen käsityksen, että minä olen mies, joka olen jättänyt vaimoni 23 vuotta sitten.
Nyt viimeistään haluan tämän korjata. Minä olen siis nainen ja jätin mieheni 23 vuotta sitten. Nyt hänellä on uusi vaimo ja minulla on uusi mies.
Enkä tosiaan halua mitään pahaa mieltä aiheuttaa sen paremmin itselleni kuin ex-miehellenikään.
Tiedoksi myös se, että tänään soitin hänelle ja keskustelimme hyvässä hengessä. Emme tosin riepotelleet menneitä, vaan sovimme tapaavamme kevään aikana.
Kiitos vielä teille, jotka ette tuominneet vaan rohkaisitte.
tietää miten käy jos pyytää anteeksi, jos kerran haluaa pyytää anteeksi?
Voi olla,että exä saa sen mitä on kaikki ne vuodet ollut vaillakin, selityksen, sen mikä jäi antamatta.
Miten te voitte tietää, ettei exä sitä arvosta? Kuka teistä on tuo eksä ja puhuu sen mukaan?
Mitä pahaa on siinä, että haluaa saada tunnoltaan asian,joka on noussut painamaan. Eikö se päinvastoin kerro jonkunlaisesta henkisestä kasvusta, kun myöntää tehneensä väärin, kun uskaltaa mennä ja ottaa vastaan sen mitä tuleman pitää.
Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisiin. Kenellä on oikeus sanoa, ettei joku ansaitsekaan anteeksiantoa. Pitääkö anteeksianto yleensäkin ANSAITA ? Käsittääkseni ei, enkä meinaa käsitystäni muuttaa.
Isämeidän rukouksessakin on pätkä, jossa sanotaan, että anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Kenellä teistä on voima ja valta mennä tämän yli? Kuka sinä siinä tapauksessa olet? Myrkkymarja, todellakin, varsinainen heisi ja koiso.
ollaan. Anteeksipyytäminen ja -antaminen kannattaa aina; ei siitä kenellekään haittaa voi olla!
kun soitit ja tapaatte..Ihmettelin miksi monet (suurin osa) luuli sinua mieheksi.Itse tunnistin kirjoituksen naisen "käsialaksi."
Mieltä painavat asiat ja teot on hyvä selvittää, ja luulen, että kun elämää nähnyt ja kokenut kypsä ihminen ( kaksi ihmistä) on kyseessä, niin ei tarvitse katua tapaamista. Valoisaa kevättä!
Hei,
Teillähän meni hienosti. Olen melkein kade ;). Nostan sinulle nyt sitä hattua, kuten tuolla aiemmin lupasin. Eiköhän se vaikein vaihe ole jo takana....
Tsemppiä sinne keväiseen tapaamiseen!!!
Minä myös tajusin heti, että olet nainen. Ja naisena olen ylpeä sinusta. Kaiken katkeruuden ja vihanpidon jälkeen saisinpa kuulla sanat 'anna anteeksi'myös ex-mieheltäni, joka minut jätti ilman selityksiä...Hienoa, että joku pystyy siihen!
..en ymmärrä sinun uskovaista asennettasi.
Ensin viestissäsi siteeraat Herran sanaa ja lopuksi haukut minut.
Uskomatonta hurskastelua. Antaa sinusta tekopyhan kuvan.
Miksi se sinua haittaa, jos sanon mielipiteeni avoimesti, rehellisesti ja suoraan.
Näillä keskustelupalstoilla on ymmärtääkseni se tarkoitus. Haukkumisellasi et saa minua muuttamaan mielipiteitäni, se antaa vain erittäin nolon kuvan sinusta, että viitsit nähdä vaivaa muitten keskustelijoiden nimittelemiseen ja herjaamiseen. Onko sinulla siihen oikeutta?
Kuka sinä siinä tapauksessa olet haukkumaan muita?
...otsikolle "mista te voitte" 24.4.2006...
upposi, vai et vain ymmärtänyt lukemaasi?
Veikkaan että kyse on jälkimmäisestä. En todellakaan herjannut sinua, esitin vain ajatuksen, mitä siinä tapauksessa on,jos voi mennä yli sen mitä sanassa opetetaan. Anteeksiantoa ei ansaita, sinä kyseenalaistit sen, millä valtuuksilla?
Se, että joku asia tuntuu herjaukselta ja henkilökohtaiselta johtuu joskus siitä, että ajatuksessa on jotain sellaista jota ei itsekään haluaisi tajuta. Tunne on siis lähtöisin sinusta itsestäsi, omasta päästäsi, ei minun.
Kyllä mielestäni se/hän kuka pitää itseään sellaisena kenellä on omasta mielestään oikeus päättää onko joku toinen anteeksipyytämisen/antamisen arvoinen on ottanut liian suuret valtuudet käsiinsä.
Itseasiassa, kovinpa on omanarvontunteesi herkällä, jos moinen tuntuu herjaukselta.
Entä nämä:
"oska sinä tunnet tuskaa...sinä, sinä, sinä!
Oletko hetkeksikään pysähtynyt miettimään omaa itsekkyyttäsi, oletko edes muuttunut 23v. aikana, koska omahyväisesti ajattelet vain itseäsi?
Ehkä et edes ansaitse anteeksiantoa.
Olit kova ja armoton exääsi kohtaan 23v. sitten. Miten voit kuvitella, että nyt sinä ansaitsisit toisenlaista kohtelua?
...kärsi yksiksesi omista, typeristä tempauksistasi"
Mitä nämä siinä tapauksessa ovat, myrkkymarja?
..avoimia kysymyksiä ja rehellisia mielipiteita, perusteltuja olettamuksia. En kertaakaan nimitellyt henk.kohtaisesti tai osoittanut alkup.kirjoittajan persoonaan kohdistuvaa suoraa haukkumista (nimittelyä), en asettanut alkup.kirjoittajan nimimerkkiä loukattavaksi, ainoastaan kommentoin tilannetta, johon hän itse antoi avoimesti omalla tekstillään aiheen.
Hän asetti oman tilanteensa kritisoitavaksi, rehellisesti ja suorasanaisesti niin tein.
Keskusteluissa ja viesteissä pitää osata erottaa milloin riitelee asiat, tilanteet, eriävät mielipiteet ja on myös hyväksyttävä negatiivinen palaute.
Lämpimasti suosittelen sinulle vaikka iltalukemiseksi loistavaa kirjaa, sen nimi on Suomen Perustuslaki, oma suosikkini on 2luku,12 pykälä "Sananvapaus...".
Se alkaa sanoilla, lainaus: "Jokaisella on sananvapaus..."
Sinun viestissäsi oli nimittely ja loukkaus kohdistettu suoraan minuun henk.kohtaisesti, mainitsit nimimerkkini, kaiken hurskastelusi ja uskovaisen kirjoituksesi jälkeen, se oli tosi ajattelematonta ja jopa röyhkeää sinulta.
Se on herjausta.
Sanomisistasi on sinulla myös vastuu.
Muistin virkistykseksi haluan tuoda esille kirjoituksesi:
" Kuka sinä siinä tapauksessa olet?
Myrkkymarja, todellakin, varsinainen heisi ja koiso."
Asiassa ei mielestäni ole mitään tulkinnanvaraa, olet loukannut ja nimitellyt minua suoraan, uskovaisen jaarituksesi jälkeen, jolla yritit omaa onnetonta tekstiäsi pökittää.
Sanon edelleenkin, että toimintasi on ollut ala-arvoista ja tekopyhää.
En jatka keskustelua kanssasi, ei maksa vaivaa, mutta tulevaisuudessa toivon, että jätät kanssakeskustelijoiden nimittelyt pois, antaa sinusta moukkamaisen kuvan, varsinkin jos teeskentelet samassa viestissa uskovaista.
Nyt siirryn Yhteiskunta palstalle, seuraamaan mielenkintooista keskustelua Sananvapaudesta ja yksilön vastuusta.
Hyvästi!
sinä tunnet tuskaa...sinä, sinä, sinä!
Oletko hetkeksikään pysähtynyt miettimään omaa itsekkyyttäsi, oletko edes muuttunut 23v. aikana, koska omahyväisesti ajattelet vain itseäsi?
Ehkä et edes ansaitse anteeksiantoa.
Olit kova ja armoton exääsi kohtaan 23v. sitten. Miten voit kuvitella, että nyt sinä ansaitsisit toisenlaista kohtelua?
...kärsi yksiksesi omista, typeristä tempauksistasi"
Meinasin kirjoittaa noin
Kirjoittanut: Ehdit ensin :D 24.4.2006 klo 12.18
Kiva nähdä jonkun muunkin nähneen asian toisen puolen....
Ampuisin exäni jos olisi ase ja se tulisi anteeksipyyntöä ruinaamaan saadakseen rauhan ITSELLEEN.
Vastaa tähän viestiin
Mistä Paha Olo sai käsityksen, että kaikki kommentoijat ovat naisia!?
Muutoinhan se on vain kevyt heitto, velvollisuudesta sanottu. Se tule aidosti vasta siten kun syyllinen on ymmärtänyt tekonsa seuraukset ja kärsii - silloin se voidaan ansaita. Niinhän Sanassakin sanotaan, että pitää myös KATUA!
En ole missään vaiheessa saanut käsitystä, että vain naiset kommentoisivat tässä keskustelussa. Tosin tuosta Sinun viestistäsi 24.4 ei paista kovin "miehinen ote", ennemminkin katkera. Mutta vaikeahan se on noin lyhyestä kommentista mitään sukupuolta löytää.
Haluaisin vielä tuoda sen esiin, että puhelinkeskustelumme exän oli jollain tavalla rakentava. Hän on fiksu mies eikä kanna kaunaa. Hänen lauseensa, "Me oltiin silloin niin nuoria, että olen laittanut sen lähtemisesi sen tiliin". Näin hän sanoi. Mutta kahville siis olemme menossa parin viikon päästä, sitten varmaan saadaan juteltua ne asiat, mitä jutella pitää.
Minusta tuo osoittaa sitä, että anteeksi voi antaa, vaikka kukaan ei sitä pyytäisikään. Miettikäähän sitä. Joku täällä totesikin, että anteeksianto jo oman elämän kannaltakin on tärkeää. Niin se on.
"Naiset tuomitsee. Niin se aina on."
Tuon kirjoitit itsesiihen viestiin jota ensin kommentoin.
Mikä helvetti on sun käsitykses mukaan jokin miehinen ote? Sekö että sun kaltaisilles luntuille pitää aina antaa kaikki anteeksi? Hyppää järveen tai hirtä itses.
Jos mun exä tulis lähellekään, tappaisin sen. Vitun ääliö joka vahingoitti lapsia useiksi vuosiksi. Jep, olen saatanan katkera kun en ajoissa nähnyt sen touhuja.
Älä tuu neuvoon mitään, ei kiinnosta luntun mielipide,
Valtaosa niistä ihmisistä, jotka sanovat antavansa tai antaneensa anteeksi, eivät todellisuudessa ole antaneet anteeksi. He ovat paketoineet menneisyyteensä somaan unohduksen pakettiin ja elävät eteenpäin, koska niin on helpompaa. Ääneen he sanovat, annan anteeksi, koska muutoin he leimautuisivat katkeriksi, ja katkeruus on tässä maailmassa kaikkein suurin synti. On helppoa lyödä ja tuhota toista ihmistä, kun myöhemmin voi vielä edellyttää häneltä anteeksiantamista ja halveksia lyötyä, jos hän ei jaksa antaa anteeksi. Käsi sydämmelle, kuinka moni teistä tosiaankin aidosti osaa antaa anteeksi ilkeimmätkin loukkaukset? Ehei, ei sellaista ihmistä olekaan, on vain tekopyhyyttä. Me elämme sivistyneesti ja eläessämme sivistyneesti vain näyttelemme surkeaa näytelmäämme saadaksemme kanssaihmisten kunnioituksen ja hyväksynnän.
millaista katkeraa, säälittävää tekstiä!
Nyt olisi aika katsoa peiliin.
Voin kertoa, että anteeksi voi antaa AIDOSTI.
eikä edes halua.
Kaikki ymmärrys ja halu siihen puuttuu!
Ei anna anteeksi! Niin ja kysymyksessä ei ole toisen pettäminen.
Hei,
riippuu ihmisestä itsestään, mihin pystyy ja mihin ei. Aivan samoin kuin sinä ihmettele, kuka voi antaa anteeksi, minä voisin ihmetellä sitä, kuka ei voi antaa anteeksi. Tämäkin on vähän sellainen tahto asia.
Itse en ainakaan jaksa kantaa vanhoja kaunoja mukanani. Kaikista parasta tietenkin aina olisi, jos asia voitaisiin keskustella halki, lyödä kättä päälle ja sitten jatkaa eteenpäin elämässä. Joka asiassa on puolensa ja puolensa. Riippuu tietysti myös sen "petollisen" osapuolen käytöksestä, mitä tekisin. Kenenkään vilpitöntä anteeksipyyntöä en kuitenkaan suoralta kädeltä hylkäisi.
Luulenpa, ettet sinä ole vielä kovin kovia joutunut kokemaankaan. Minäkin luulin ennen, että osaan ja jaksan antaa anteeksi, kun annoin anteeksi monenmoisia asioita.
Kyllä, olen myös itse sortunut silkkaa ylimielisyyttäni, ylpeyttäni ja ymmärtämättömyyttäni pitämään joitakin ihmisiä katkeranluontoisina, kun eivät ole jaksaneet antaa anteeksi, vaan ovat pitäneet vihaa yllä vuodesta toiseen. Nytpä ymmärrän heitäkin. Voi olla, että sinäkin vielä opit.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Se on tietenkin suhteellista, mikä on kovaa ja mikä ei. Toiselle toinen.....
Usko huviksesi, mutta minä olen nainen, jonka mies on tehnyt juuri siten kuin alkuperäinen kirjoittaja kertoo tehneensä. Jäin suu auki ällistyksestä kahden lapsemme kanssa ja tosi tiukkaan rahalliseen tilanteeseen. Tuolloin tuntui, että kuolen justiinsa tai ainakaan en selviä koettelemuksesta. Aluksi tunsin katkeruutta, vihaa ja muun muassa päätin, etten anna ikinä anteeksi. Joten tuttua on nämäkin tunteet. Tässä sitä nyt ollaan.
Minulle on käynyt oppimisessa nimenomaan päin vastoin. Iän (38 v.)ja kokemusten myötä olen oppinut näkemään asioita eri tavalla. Ehkä tämä on vain erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miten eri ihmiset suhtautuvat asiohin. Tarkoitukseni ei ole itseäni ylentää tai vihanpitäjiä alentaa. Kaikilla meillä on syymme käyttäytyä siten kuin käyttäydymme.