vaimoni sanoo että ei ole tunteita eikä intohimoa enään minua kohtaan ja haluaa nyt aikaa itselleen ja harkintaan. itse en haluaisi lopettaa avioliittoa koska rakastan häntä liikaa.siksi kysyisinkin jos joku olisi kokenut samaa, että voiko ne tunteet palata takaisin ja elämä jatkua onnellisesti rakastaen?
tunteet pois
palaako
101902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...tällä hetkellä saman asian kanssa. Olen vaimo ja tunteeni miestäni kohtaan ovat kuolleet. Vielä en tiedä miten tässä käy. Vain aika näyttää. Olen tällä hetkellä liitossamme lapsen takia.
Samoin on käynyt minullekkin 21 vuoden yhdessäolon jälkeen. Onko se neljänkympin kriisiä vai mitä?? Olin 16v. kun aloimme olla mieheni kanssa yhdessä, eli en ole koskaan saanut asua yksin. Lapset ovat nyt teinejä, siis todella herkässä iässä, mutta uskon silti että ero on oikea ratkaisu tilanteessamme. Lapset kyllä vaistoavat jos vanhemmilla ei ole asiat kunnossa. 16v. tyttäreni sanoi minule, kun keskustelimme mahd. erosta, että "ei teidän tarvii olla vaan meijän takii yhdes", helpottaa kummasti oloani. Olen sanonut lapsilleni, että eron syy ei ole toinen mies vaan yksinkertaisesti en vain halua asua isän kanssa. Haluan itselleni ja tyttärilleni oman kodin, sinne ei miestä mahdu. Voin ehkä tulevaisuudessa alkaa seurustelemaan, mutta saman katon alle ei muuteta, tarvitsen oman "reviirin", jossa saan tehdä omat päätökseni ja valita itse omat menoni...
Tää on se parisuhteen sudenkuoppa. Kun ensihuuma häviää luullaan, että tunteet on kuollut. Tässä kohdassa pitäisi alkaa sen todellinen rakastamisen eli tahtomisen. Tätä jos ei opi ymmärtämään, vaihtoehdoksi usein valitaan eroaminen ja kohta ollaan samassa tilanteessa uuden kumppanin kanssa. Ensihuuma häviää ja luullaan, että tunteet on kuollut ja lähdetään taas etsimään uutta... Tämä on valitettavan yleistä ja ei ymmärretä sitä, että parisuhteen eteen on tehtävä kovasti töitä, että se kestäisi.
Kun tunteet kuolevat voiko vielä tehdä mitään..??
Kokemuksesta voin sanoa että voi ja ei.
Kun pitkässä liitossa huomaat että tunteesi ovat kadonneet olet toisaalta paniikissa,mutta muista että älä ole itsekäs ja rupea samantien huseraamaan eroa tai syyttelemään kumppaniasi..
Paras keino tilanteeseen on seuraava.
Ota pieni irti otto arjesta,tee se siltoja polttamatta ja puolisoasi loukkaamatta.
Kun olet pari viikkoa erossa totutusta arjesta ja puolisostasi huomaat varmasti tunteita jotka luulit kadottaneesi,huomaat kuinka hyvin kaikki oli kuitenkin ja kuinka ikävöit puolisoasi.
MUTTA.
Jos irtioton aikana huomaat voivasi hengittää taas pitkästä aikaa,etkä tunne puolisoasi kohtaan minkäänlaista tunnetta edelleenkään on tunteesi/rakkautesi kadonnut lopullisesti.
Silloin kaipaat uuden elämän aloittamista.
Mutta toimi hyvin hitaasti ja loukkaamatta puolisoasi koska hänellä saattaa olla voimakkaat tunteet sinua kohtaan jäljellä ja ethän haluaisi saattaa hänelle pahaa mieltä..
Tämä ratkaisu on toiminut todella monilla,ja pelastanut avioliittoja..
Tee testi niin tiedät.
Näin meilläkin vaimoni ilmoitti tunteidensa kuolleen minua kohtaan. Muutan pois ja katsomme suunnan mihin jatkamme. Omat tunteeni ovat edelleen vahvat ja olen viettänyt todella monta ja ahdistavaa yötä ja päivää. Haluaisin keskustella, mutta vaimoni ei. En tiedä onko erilleen muutto hyvä ratkaisu vai ei. Mutta tämäkään ei toimi. Ajattelin että hän ehkä heräisi huomaamaan vaikutukseni perheen elämään, kun yksin pyörittelee arkea hetken aikaa.
kuulostaa tutulle. Minulla kuoli tunteet miestäni kohtaan myös. Vähitellen huomasin, että en välittänyt pätkääkään, mitä mieheni puuhasi. Emme puhuneet, olimme vain.
Aikaa on kulunut 1½ vuotta, kun havaitsin tilanteen. Koko ajan olemme olleet yhdessä, riidelleet, raivonneet ja aloittaneet uudelleen rakentamaan kaikkea. Tunteet ovat palanneet, mutta ne ovat muuttuneet. Koin, että kyse oli muuttumisesta ihmisenä, meillä molemmilla. Olemme olleet yhdessä 14 vuotta, joten emme voi olla koko ajan samanlaisia, ihmisinä.
Rakkaus on palannut, kun olemme alkaneet huomioimaan toisiamme enemmän. Aloimme miettiä, mitä teimme suhteen alussa, "lässyttelimme", hieroimme toistemme hartioita, laitoimme yhdessä ruokaa jne. (siis huom! jokaisella omat juttunsa). Olemme koettaneet palautella niitä ja se on toiminut. Meillä on taas jotain yhteistä.
Työtä on tehty ja kovasti. On se kannattanutkin! Silti jotain on jäänyt vaivaamaan, kaikki ei ole ihan parhain päin. Mikä se asia on, en osaa sanoa. Sitä tunnetta yritän vielä selvitellä, lähtemisen kynnys on madaltunut, mutta korkea se vielä silti on. Nyt elän päivän kerrallaan, niin hyvin kuin taidan, yrittäen!
Aikaa tarvitaan itsensä löytämiseen ja asioiden hahmottamiseen. Kun tuntee itsensä, on helpompi rakentaa yhteistä. Joskus voi huomata eläneensä toisen kautta elämää, näin minäkin olin sortunut tekemään, mutta se oli tietoinen valinta. Nyt ei enää tarvitse elää toisen kautta, vaan minulla on omakin elämä (lapset ovat jo isompia, eivätkä minua tarvitse sillä tavoin kuin pieninä)!
Ja olemme molemmat iältämme 30-40 väliltä. ;-)
Olemme ollet naimisissa yli 20 vuotta ja puolet siitä eläneet todella kuin veli ja sen sisko. Haluaisin elää omillani, mutta en millään raaski kunnollista ja kilttiä miestä edes uhata erolla ja vielä laitta pihalle omistamastani talosta. Mieheni ei sitä ymmärtäisi eikä siihen suostuisi. Siitä alkaisi painajainen! Mutta kyllä kyllästyttää, ärsyttää, masentaa jne. Enkä usko asioiden korjaantuvan, mutta en myöskään usko, että yksin olo olisi sen herkumpaa.
Tähän heitän sellaisen tavan elää, kun mies ei ilmaise tunteitaan lainkaan, tarkoitan myönteisiä. Hän ei omasta mielestään osaa keskustella asioista, jotka ovat meidän kahden tärkeitä juttuja minun mielestäni. Jos kerron omista asioistani innokkaasti jotain, hän katsoo ohitseni kuin olisi kuuro tai selkäni takana olisi kiinnostavampaa menossa. Eikä kommentoi puoleen eikä toiseen. Hän ei tietenkään halaa eikä muutakaan koskettelua.
Ihme kyllä seksi on sujunut, se onkin ainoa tapa osoittaa pitämistä, välittämistä....niin olen päätellyt. Nyt alkaa olla kuppi niin täynnä, silmäni aukeavat näkemään tätä meidän arkea. Kaikesta en edes voi kirjoittaa, miten hän kiltti, tunnollinen mies "kävelee ylitseni" päivästä toiseen...
Miehesi tuntuu käyttäytyvän sinua kohtaan yhtä tylysti ja tunteettomasti kuin minä omaa miestäni kohtaan. Kuten edellä kerroin, minun tunteeni ovat aikoja sitten kuolleet, mutta en pysty kertomaan siitä (luulisi tuon huomaavan!) ja toivonkin, että hän jonain päivänä tunnustaa tilanteen ja lähtee. En tiedä miten suuni silloin panen, mutta nyt ajatus tuntuu todella hyvältä: enhän joutuisi loukkaamaan miestäni, vaan hän ikään kuin tekisi itse valintansa. Luuletko, että sinun miehesi voisi ajatella samoin? Luuletko, että seksi on ainut, mistä hän kanssasi enää nauttii?
ole helppoa tämäkään. Kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen ruveta yksin elämään "omaa" elämää. On sitä jo kasvanut niin kiinni toiseen, etten varmaan koskaan pääse irti. Jos oli vaikeata aviossa ei tämäkään ole helppoa. Kun saisi nuo tunteet jotenkin tapettua..
Kaksi vuotta on lyhyt aika. Mies alkoi elämään uutta nuoruutta tai ainakin niin luuli kun vaihtoi puolta nuorempaan. Olen sitä mieltä että vaikka on niitä vaikeita päiviä, ei pitkästä liitosta pidä erota, jos vähänkään on tunteita.