Hei.Pakko kirjoittaa tänne tästä koska on niin paha olla että ei meinaa pystyä hengittämään ja itku on herkässä. Olen seurustellut 3vuotta saman miehen kanssa,mutta en ole suhteessa ollut aina täysin onnellinen/tyytyväinen. Olemme ennenkin meinanneet erota mutta saaneet asiat järjestykseen kuitenkin. Nyt olen miettinyt että onkohan tämä juuri se jonka kanssa haluan olla kunnes kuolema erottaa.Ei ole tuntunut siltä,paitsi nyt kun on paha olla,että miksei sitä voisi vaan jatkaa kuten ennenkin.On myös eräs ihastus kuvioissa joka on molemminpuolista,ehkä haen jotain lohtua pahaan oloon sillä että joku muukin välittää jos vaikka ero tulisi.Petä en. Jos kerran haluaisi jättää,niin miksi sitä tuntuu ettei kuitenkaan haluaisi ja koskee niin pirusti sydämeen,en tiedä miten sanoisin hänelle että erottaisiinko,hän rakastaa minua yli kaiken.Olemme puhuneet tästä asiasta ja tunteistamme,voimme sanoa molemmat toisille että rakastamme..hän toivoisi että voisimme jatkaa.Silloin kun on arki,tuntuu että on tylsää ja ahdistunut enkä naura kovin paljon,tunnen itseni ns.heikoksi hänen rinnallaan, ei ole itsenäinen eikä vahva olo. Mutta nyt kun ero pyörii mielessä, se tuntuu ihan kamalalta ajatukselta.Johtuuko se vain siitä että on tottunut elämään toisen kanssa.
ero
vaikka rakastaa
31008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
juu toi tunne on vaikea kun rakastaa mutta tietää että on vain yksi elämä. tuntuu vaikealta kohdata joku ihminen jonka kanssa on samalla aaltopituudella vaikka ei häntä edes tuntisi, ja kotona ihminen jota rakastaa mutta se yhteys häneen puuttuu. haluaisin kertoa sinulle miten asia ratkeaa mutta en tiedä sitä itsekkään. on myös todella vaikeaa elää onnellista arkea jos on mielessää eronnut/tietää sen joskus tapahtuvan. Mielestäni kuitenkin ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus toteuttaa niitä asioita joita haluaa esim. hyvä seksielämä lapset yms...
Joo voimia ja lujaa tahtoa se varmaan vaatii päättää erosta ja puhua siitä! en voi muuta sanoa kuin voimia ja uskoa tulevaan.
Näin oli meilläkin. Nainen rupesi ehkä miettimään samoja asioita kuin sinä. Minä olin tyytyväinen elämääni ja halusin elää tämän naisen kanssa. Jotain sitten vain tapahtui. Kun hän otti nmä asiat puheeksi, niin ehkä se herätti myös minut. Itkimme ja puhuimme, mutta mikään ei ollut enää entisellään, kun asia oli esille tullut. Loppujen lopuks halusin lähteä. Hän sai minut jäämään, vaikka oli itse koko prosessin aloittanut.
Yritimme, mutta ei siitä ole enää paluuta. Kun tietää mitä toinen on ajatellut ja mitä tulee ajattelemaan. Yhdessä elo meni ahdistukseksi ja lopulta erosimme kokonaan. En tiedä oliko se oikea ratkaisu, ikävöin todella paljon vieläkin. Mutta toisaalta, kun viettää aikaa yhdessä paljon, niin se sama ahdistus tulee jossain välissä.
Eli jos noin jo ajattelet, niin älä huijjaa kumppaniasi, vaan ota asia esille. Se kirpasee ja pitkään, mutta minkäs teet. Jos sä olet jo eroa ajatellut, niin et sä/te enää pysty täysillä elämään.
Minäkin otin ja erosin miehestäni, tosin olimme jo naimisissa asti.. Tunnen rakastavani ja välittäväni vieläkin jollain tavalla, en ehkä niinkuin aviomiestä tulee rakastaa, vaan läheisenä ystävänä. Sydän särkyy aina kun ajattelen, mitä miehelleni tein, miehelleni joka rakasti mua yli kaiken. Eropäätös oli tosi vaikea, mietin sitä vuoden päivät, kunnes päätin että muutan kotoa pois ja katson miltä alkaa tuntua. Poissa asuessani oli välillä ikävä kotiin, välillä muistin sen kurjuuden mitä oli ollut.. Sinnittelin vain yksin eteenpäin ja pidin kyllä mieheen yhteyttä ystävänä. Sitten vain ajan mittaan vieraannuimme toisistamme ja mies kyllästyi odottamaan, löysi uuden naisen ja sanoi että pistetäänkö ero vireille. Ja tässä sitä nyt ollaan, enkä vieläkään tiedä oliko päätös oikea, mutta se että päätös on tehty, keventää oloa kummasti ja osaan jo nauttia elämästä taas! :)
Jaksamista sulle ja ota vain härkää sarvista ja puhukaa asioista. Keskeneräiset asiat on kaikista raskaimpia. Päätös suuntaan tai toiseen on tehtävä ennen pitkää, ennemmin et saa mielenrauhaa...