Erikoinen tilanne vähän ihmetyttää.Entinen mieheni arvosteli tässä seksitaitoni aivan olemattomiksi.Meillä on takana monivuotinen suhde, josta myös lapsi.Seksin määrä oli kyllä riittävä kummallekkin, lukuun ottamatta lapsemme syntymää jolloin oli reilun kuukauden tauko.
Suhteen aikana mies aina kehui minua, että olet hyvä tekemään sitä ja tätä, sanoi että kanssani sai upeinta seksiä, mitä hänellä on ollut. Lisäksi tietysti näinkin hänen nauttivan siitä.
Nyt kuitenkin hän sanoi, että näiden vuosien aikana seksi ei tuntunut yhtään miltään, että olin suorastaan SURKEA sängyssä.
En osaa ottaa suihin, aina tuntui kuulemma huonolta, seksimme ei ollut hänen mukaansa lainkaan intohimoista(Minusta se oli).Arvosteli yksityiskohtaisesti vartaloani, jossa kuulemma on kaikki huonosti:( Sanoi, että on valehdellut minulle koko suhteen ajan, etten pahoittaisi mieltäni:(
Miten joku voi sanoa näin toiselle päin naamaa? Mitä mies tällä tahtoo saada aikaan.Tämä ei tullut minkään riidan seurauksena, vaan ihan normaalin tapaamisen aikana.Mies näki kuinka itkin ja pyysin lopettamaan, mutta silti hän jatkoi vaan.
Kaiken huippuna oli se miten hän kertoi toisesta naisesta, mitä oli tämän kanssa tehnyt, kuvaili tämän vartaloa, miten sopivat tissit tällä oli ja ihana pillu ja miten hän nai tämän toisen kanssa.
En itsekään ole ylipainoinen, enkä liian laiha, vaan ihan normaali.Mutta nyt tunnen miehen puheiden mukaan itseni ihan hirviöksi:( Miten ikinä voin mennä uuden miehen kanssa sänkyyn tämän jälkeen? Miten ikinä voin kuvitellakaan tyydyttäväni miestä, jos en kerran sitä osaa tehdä?MIKSI MIES TOIMI NÄIN?
Suhteen aikana mies aina kehui minua, että olet hyvä tekemään sitä ja tätä, sanoi että kanssani sai upeinta seksiä, mitä hänellä on ollut. Lisäksi tietysti näinkin hänen nauttivan siitä.
Nyt kuitenkin hän sanoi, että näiden vuosien aikana seksi ei tuntunut yhtään miltään, että olin suorastaan SURKEA sängyssä.
En osaa ottaa suihin, aina tuntui kuulemma huonolta, seksimme ei ollut hänen mukaansa lainkaan intohimoista(Minusta se oli).Arvosteli yksityiskohtaisesti vartaloani, jossa kuulemma on kaikki huonosti:( Sanoi, että on valehdellut minulle koko suhteen ajan, etten pahoittaisi mieltäni:(
Miten joku voi sanoa näin toiselle päin naamaa? Mitä mies tällä tahtoo saada aikaan.Tämä ei tullut minkään riidan seurauksena, vaan ihan normaalin tapaamisen aikana.Mies näki kuinka itkin ja pyysin lopettamaan, mutta silti hän jatkoi vaan.
Kaiken huippuna oli se miten hän kertoi toisesta naisesta, mitä oli tämän kanssa tehnyt, kuvaili tämän vartaloa, miten sopivat tissit tällä oli ja ihana pillu ja miten hän nai tämän toisen kanssa.
En itsekään ole ylipainoinen, enkä liian laiha, vaan ihan normaali.Mutta nyt tunnen miehen puheiden mukaan itseni ihan hirviöksi:( Miten ikinä voin mennä uuden miehen kanssa sänkyyn tämän jälkeen? Miten ikinä voin kuvitellakaan tyydyttäväni miestä, jos en kerran sitä osaa tehdä?MIKSI MIES TOIMI NÄIN?
Vastaukset 25
Vanhimmat
on vaan jostain syytä järjettömän katkera sulle jostain,eiks sen nyt sano järkikin ettei tollasia juttuja kannata ottaa kovin vakavasti.
vakavasti. Kuvittele itse olevasi monta vuotta suhteessa, johon panostat täysillä sekä seksin että muiden osa-alueiden suhteen.Sitten eron jälkeen selviää, että kaikki onkin ollut huonoa ja väärin ja epätyydyttävää.Jäi varmaan miehelle kauheat traumatkin huonosta seksistä kanssani:(
Eihän tuon sanomisella voi haluta muuta kuin loukata toista eli äijä on katkera. Syynä varmaan se, että mielle on jäänyt erossa jotain hampaankoloon. Syy voi olla vaikka se, että olette eronneet sopusaisesti, vaikka mies olisi halunnut sinun jäävän ruikuttavan hänen peräänsä. Vaikea sanoa tietämättä tilanteesta sen enempää.
Itse en kehtaisi koskaan kertoa olleeni monivuotisessa suhteessa sellaisen naisen kanssa, joka olisi vartaloltaan surkea, seksissä surkea, ei osaisi ottaa suihin ja olisi vielä täysin intohimoton. Se nimittäin kertoisi jotain omasta epätoivostani.
No ainakin hän onnistui loukkaamistarkoituksissaan, vaikka kaikessa muussa olisikin epäonnistunut.
en ymmärrä, miten joku voi sanoa toiselle noin. Tilanteemme on siis se,että olisin itse jopa ollut halukas jatkamaan vielä miehen kanssa,asioita mietittyäni, mutta hän ei, muuten kuin niin ystävällisissä merkeissä mitä nyt eron jälkeen on mahdollista.
En vain käsitä mitä syytä hänellä olisi loukata minua näin:( Miksei olisi vain voinut olla hiljaa ja jättää minua edes siihen uskoon, että kaikki oli hyvin ihan loppuun asti.Voi hän katkerakin olla, en vain keksi mistä syystä.Eromme syy ei ainakaan ollut pettäminen kummankaan puolelta.
Ja tuo tuo toteamuksesi siitä, että itse et kehtaisi kertoa olleesi suhteessa ko. naisen kanssa puoltaa siis sitä tosiasiaa, että minä sitten olen niin hirveä, mitä entiseni väittikin! Eihän hän muille ole näin kertonutkaan, vain suoraan minulle.Vai tarkoititko yleisesti, että jos joku mies olisi tällaisen kaltaiseni naisen kanssa niin siinä miehessä täytyisi olla jotain vikaa:(
Niin, mä en kehtais kertoa sitä kauheutta edes sille naiselle. Nimenomaan, millainen mies voisi viettää sellaisen hirvityksen kanssa vuottakaan? Ei minkäänlainen.
Ihmiset ovat vain välillä sellaisia, että haluavat loukata toisiaan. Ehkä häntä kaiveli vain se, että kaikki meni puihin ja syytti siitä itseään? Vaikea sanoa, kun ei voi päästä sen miehen pään sisään. Etkä voi sinäkään. Pointtini on se, että emme tiedä miksi hän niin sanoi, mutta se mitä hän sanoi oli täyttä paskaa, koska ei olisi itsekään kuvailemansa hirviön kanssa viettää vuosia.
Se äijä oikein nautti kun näki sinun itkevän. Tavallaan ymmärrän sitä, joillekin jää toisen loukkaamisesta hyvä mieli. Itsekin syyllistyn samaan joskus, mutta tuskinpa se olisi vuosia vain "esittänyt ettei sulle tulis paha mieli". Herää jo! Kuka on vuosia jonkun kanssa vain "ettei sille toiselle tule paha mieli". Ei vittu mikä lause. Mitä tahansa se sanokin, niin se ei varmasti pidä paikkaansa ja mä pystyn sanomaan tän vaikken ole ollutkaan sun kanssa sängyssä enkä edes koskaan nähnyt sua. Ja älykkyydeltänikin olen tavallinen palleroinen.
Ääh... mä meen hakkaamaan päätäni vasaralla tai jotain.
Jos mun ex tulis sanomaan jotain tällaista (kliseiden lisäksi vielä se, että mulla on pieni pili jne.), kysyisin siltä, että kannattaskohan sen ihan oikeesti noudattaa sitä lääkitystä minkä oma lääkäri sille määräsi. Ja kun se on ottanut lääkkeet, niin voisko se viimein alkaa elää tätä päivää ja hyväksyä se fakta, ettei me olla enää yhdessä eikä se koskaan saa sitä aikaa takaisin, vaikka kuinka vaahtoaisi. Lopuksi kysyisin, että oliskohan nyt viimein aika harkita muutakin sisältöä elämäänsä, vaikka kansalaisopiston neulontakurssilta tai Joonaksen apujuontajana jossain hullunhauskassa talk showssa. Ei ole oikeesti tervettä, että ihminen viettää päivänsä Kauniiden ja rohkeidin parissa peläten sitä päivää kun se joskus loppuu. Kun se ei vain ole normaalia, jos on oikeasti samanlainen kun jotkut pensasneuvostoliittolaiset Suomi24-foorumilla.
Mä en tajua mistä se on moiset herne-maissi-paprikat nokkaansa vetänyt enkä todellakaan edes halua tietää. Mutta eihän sitä voi kauhalla ammentaa, kun on lusikalla annettu?
Sopuisissa eroissa ei oo muuta vikaa kuin se, että jompi kumpi on kuitenkin vetänyt yliannostuksen jotain Apetit-tuotteita ja jäänyt katkeraksi.
Hyvä Sienna.
Ihminen joka sanoo sinulle noin, omaa itsessään jotain sellaista, mitä ei hyväksy ja mitä itsessään inhoaa. Kukaan ihminen, jolla on hyvä itsetunto ja itsearvostus, ei sano kenellekään tuollaisia, saati edes ajattele noin!
Mieti itse järjellä: jos hän ei olisi tykännyt seksistänne, hän ei olisi sitä halunnut hän olisi lähtenyt jo aiemmin sinä olisit sen naisenvaistollasi vaistonnut että hän ei siitä pidä.
Muistele samaa myös tunteella.
Miehesi omaa mitä luultavammin huonon egon. Kukaan itseään ja toista kunnioittava ihminen ei sano noin.
Koita nainen ymmärtää, kun sen me osaamme, ettei sinun vikasi ole mikään. Se ei kerro sinusta yhtään mitään, vaan siitä miehestä.
Mene siis kohottamaan nyt itsetuntoasi asioilla joissa olet hyvä, ja treffaile mukavia miehiä ilman vakavampaa suhteilua.
Ja koita kaikissa tapauksissa luottaa siihen omaan päähäsi. Mitä itse tunnet!! Ei kukaan kasvamaton pojannulikka voi sinun arvoasi mitata naisena!! Hyvänen aika sentään. Sinä oman arvosi tiedät, sinä sen määräät.
Kun sinä kerta olet sen silloin tuntenut, että seksi on hyvää ja sitä oli suht paljon, niin luota siihen omaan tunteeseen! Elä anna toisen turmella sitä mitä sinulla on. Katso siis sinne peiliin ja tajua ketä SINÄ itse rakastat kovasti, niin kovasti ettet anna kenekään ihmisen tehdä sinulle pahaa noin.
Nenä ylös ja hame hampaisiin, kohta se hyvä mies sieltä jo saapuu :) mutta ennenkaikkea, anna itsesi saapua ensin.
"En itsekään ole ylipainoinen, enkä liian laiha, vaan ihan normaali.Mutta nyt *tunnen miehen puheiden mukaan itseni ihan hirviöksi:( Miten ikinä voin mennä uuden miehen kanssa sänkyyn tämän jälkeen? Miten ikinä voin kuvitellakaan tyydyttäväni miestä, jos en kerran sitä osaa tehdä?* MIKSI MIES TOIMI NÄIN?"
- Siinähän se vastaus jo tulikin. Vaikka mies ei itse (enää!) sinua haluaisikaan, ei ajatus sinusta muiden miesten kanssa tunnu kovin hyvältä. Ajatteli itsetuntoasi murentamalla hoitaa homman niin, ettet ilkeä muita miehiä ajatellakaan.
Mies ei halua että olet muiden kanssa.
Näytä sille että se on väärässä eikä saa itsetuntoasi romahtamaan! Eikun vaan miehiä tapailemaan!
Olet näköjään riippakivi, josta pitää päästä eroon. Ellet tajua häipyä vapaaehtoisesti, saattaa mies pistää sut mäkeen väkisin. Kandee häippästä suosiolla, jotta vältyt suuremmilta vahingoilta.
Näemme toisiamme sekä lapsen takia että muutenkin.Ja hän soittelee lähes päivittäin, itse olen laiskempi pitämään yhteyttä.Kun sanoin, että olisin ollut valmis jatkamaan hänen kanssaan ei tarkoita sitä että olisin jäänyt millään tavalla roikkumaan häneen.Usein eron jälkeen vain jompi kumpi tahtoisi yrittää uudelleen.Meidän tapauksessamme se olin minä.
Ei mies enää minua voi mihinkään mäkeen heittää, kun kerran emme enää ole yhdessä.Tottakai hän haluaa lastaan nähdä ja käy usein muutenkin kylässä.On jopa tämän haukkumisenikin jälkeen käynyt.Asiasta ei puhuttu sanaakaan.Lähtiessään halasi ja pussasi, jota ei normaalisti tee.Itse en antanut sille kyllä minkäänlaista arvoa tämän kaiken jälkeen.
eihän sun näitä varoituksia ole pakko noudattaa. itse kyllä varoisin ärsyttämästä enempää.
mielestäsi olen ärsyttänyt tätä miestä? Olemalla suhteessa hänen kanssaan ja synnyttämällä hänelle lapsen? Erosimme kuitenkin sovussa, mitään suurta draamaa siihen ei liittynyt.Itsehän mies halusi tämän kammotuksen kanssa olla, omasta vapaasta tahdostaan.En ymmärrä mitä tarkoitat.Ota kuitenkin huomioon, että mies on se joka yhteydessä enemmän on.Itse loukkaannuin aika suuresti tästä mitä hän sanoi.Uskoisin, että minä sitä etäisyyttä häneen otan varmasti suuremmalla syyllä mitä hän.
Juu, olen samaa mieltä kuin pari jo aikaisemmin. Mies haluaa romuttaa seksuaalisen itsetuntosi, jotta et uskaltaisi lähteä iloitsemaan seksistä uusien miesten kanssa.
Jos seksielämänne tulee vielä puheeksi, niin kerro että uusi seksikumppanisi kyllä kertoi nauttivansa kovastikin;)Ja tietysti, että sinä vasta hänen kanssaan pääsetkin aivan uusiin sfääreihin. Kyllä sinä siinä vaiheessa näet exäsi naamasta mistä olikaan kysymys.
Ihanista ja kannustavista vastauksista.Tämä epäily miehen katkeruudesta tuli esille myös ystävieni kanssa jutellessa.Voihan se sitten olla niinkin, että siitä se johtuu.
Kuka ei olis katkera eron jälkeen?
Silloin puhutaan suu puhtaaksi
ja korkojen kanssa.
Jos ei ole suhteen aikana saanut sanotuksi mitä mieltä on, niin eiköhän ala olla liian myöhäistä.
harmittaa ja hän yrittää loukata sinua parhaansa mukaan.
Ei siitä kannata välittää eikä varsinkaan lähteä mukaan yhtä lapselliseen käytökseen. Sinä tiedät totuuden.
No voi vittu mikä äijä! Jätä se paska äkkiä kun vielä voit! Et kai tollasen kusipään kanssa enää sänkyyn mene, joka ei rakasta sua enää. Jätä se silleen että haukut sen ihan lyttyyn, että sillä on niin pieni muna, ettei tunnu missään, ja että se sais olla treenatumpi. Siis ihan uskomaton paskiainen se sun miehes, voiko tollasia ääliöitä olla olemassakaan. Vedät koko naissukupuolen lokaan, jos olet niin tyhmä että menet takas sen luokse pillittään ja miellyttämään sitä. Ota ittees niskasta kiinni ja jätä se paska - jä tyylillä kanssa!
Taas on luetun ymmärtäminen parhaimmillaan! :D
jos sä jätit hän purkaa pettymyksen noin sinuun.
se haluta, että vihaisit sitä oikein kunnolla, kun ei pidä edes itse itsestään. Siis että näkisit sen niin halpamaisena kuin se on, vaikkei haluaiskaan olla. Noinkin voi joskus olla, jos ansaitsematon rakkaus painostaa..
Onko nyt kivaa vuodattaa tänne mitä sun mies on sanonut ja muuten teidän makuuhuone juttujanne. Jos mies on noin vittumainen, niin jätät sen. Ei se sen kummempaa.
Älä usko äläkä tapaa sitä enää. Katkera oli. Sil ei olis tarvetta puhua tollasta jos olis oikeesti nyt onnellinen jonkun kanssa.
vaan toivoo tolla käytöksellään saavan aikaan sen, ettet ainakaan ota toista miestä. Kun olet muka niin ruma ja kamalakin, niin ymmärräthän ettei kukaan sua edes haluaisi ;)? Älä siis edes kokeile, toivoo entinen ukkosi. Haluaa siis vaan edelleen hallita sua eikä kestä jos hänen omaisuutensa vaihtaakin omistajaa.
Nyt hankit jostain uuden miehen tai feikkimiehen, ja kehut sen maasta taivaisiin ;))).
Miehen sanomisilla ei ole varmasti ollut mitään totuusarvoa. Vaikka hän sinut ehkä jättikin, niin kyse ei ole siitä että tunteet lakkaisivat. Hän ei ehkä halua jatkaa kanssasi, mutta hänellä on yhä tunteita sinua kohtaan. Hän on katkera sinulle, pelkää että löydät nopeammin sopivamman uuden kumppanin kuin hän itse.
Itse olen miettinyt paljonkin näitä loukkaamisjuttuja. Niitä ei useimmiten pitäisi ottaa henkilökohtaisesti. Mieti nyt, jos itse sanoisit toiselle noin? Miksi? Siksi koska sinulla itselläsi on paha olla, ehkä pelkäät jotain jne.. Sinun ex miehesi yrittää olla sinua vahvempi painamalla sinua alas päin. Oikeasti vahvoilla ihmisillä ei ole tarvetta siihen.