ei ole oikein

mitä minun pitäisi tehdä kun avomieheni on jo toistamiseen jäänyt kiinni chattailystä muiden naisetn kanssa. siinä ei sinänsä vielä mitään, mutta satun tietämään, että mieheni on puhunut yhdessä rakastelemisesta kyseisten naisten kanssa ja vaihtaneet sähjköpostiosoitteita sekä ovat sopineet tapaavansa.. Hän tietää minun tievän asiasta, mutta sanoo sen olevan vain leikkiä eikä oikeasti ole kuulemma ole tavannut kyseisiä naisia. aika jännä juttu vain, etten pysty millään todistamaan näitä, koska olen ollut tällöin joko töissä tai jossain muualla. tässä ihan alkaa pelätä tehdä vuorotyötä, kun ei tiedä trakalleen mitä mies sinä aikana tekee. hän myöntää tehneensä väärin, mutta samalla syyttää minu kyttäämisestä ja kuulemma häntä ahdistaa se. aivan kuin minua ei asia ahdistaisi. ja sitä paitsi, en ole kertaakaan lukenut hänen tekstiviestejään, mutta sivuhistoriaa osaa jokainen varmasti katsoa ja sieltä näkee mitä toinen on chatissä keskustellut. annoin hänelle anteeksi, mutta sanoin myös, että seuraa kertaa en anna. eli seuraavalla kerralla on parempi miettii molempien mitä oikeasti haluaa.. koska ei näin voi jatkuu loputtomiin.. ei ainakaan minun hermoni kestä. aloin jo luottamaan mieheeni, mutta kuukauden sitä vain kestikin.. samalla hän kuitenkin suunnittelee yhteistä tulevaisuutta hyvinkin pitkälle ja siksi en ymmärräkään miksi hän tekee minulle tämän..vaikka ei olisikaan heitä oikeasti tavannut.
4666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sanot, ettei tuollainen käytös kuulu parisuhteeseen? Tai ei ainakaan sellaiseen suhteeseen, jossa sinä olet toisena osapuolena. Sitten voi kysyä myös, että mites herra suhtautuu, jos sinäkin rupeat tekemään samaa ja samoilla sisällöillä... Asioita kannattaa aina miettiä myös tästä -tee toisille samoin kuin haluaisit itsellesi tehtävän- näkökulmasta.

Äänestä

itse olen varattu tyttö ja mulla on maili/nettiakvereina varattuja jätkiä jotka kertoilee ties mitä heidän naisistaan ja jopa seksiasioistaan mulle..messengerissä yks varattu mies kerran näytti kikkeliä mulle,kun halus näyttää O_o ihan harmitonta se on. ajankulua. ei kannata ressata niin kauan kun asiat pysyy tietokoneiden välisenä...

Äänestä
  • siis ei hän minusta mitään heille kerro.. vaan haluaisi heitä..näitä vieraita naisia.

    Äänestä

Potki se vittupää elämästäsi pois vaan. Muuten tulet jossain välissä loukatuksi. Mä olen ihan varma että se särkee vielä sun sydämen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttäytyä näin.. kirjoitti:

mitä minun pitäisi tehdä kun avomieheni on jo toistamiseen jäänyt kiinni chattailystä muiden naisetn kanssa. siinä ei sinänsä vielä mitään, mutta satun tietämään, että mieheni on puhunut yhdessä rakastelemisesta kyseisten naisten kanssa ja vaihtaneet sähjköpostiosoitteita sekä ovat sopineet tapaavansa.. Hän tietää minun tievän asiasta, mutta sanoo sen olevan vain leikkiä eikä oikeasti ole kuulemma ole tavannut kyseisiä naisia. aika jännä juttu vain, etten pysty millään todistamaan näitä, koska olen ollut tällöin joko töissä tai jossain muualla. tässä ihan alkaa pelätä tehdä vuorotyötä, kun ei tiedä trakalleen mitä mies sinä aikana tekee. hän myöntää tehneensä väärin, mutta samalla syyttää minu kyttäämisestä ja kuulemma häntä ahdistaa se. aivan kuin minua ei asia ahdistaisi. ja sitä paitsi, en ole kertaakaan lukenut hänen tekstiviestejään, mutta sivuhistoriaa osaa jokainen varmasti katsoa ja sieltä näkee mitä toinen on chatissä keskustellut. annoin hänelle anteeksi, mutta sanoin myös, että seuraa kertaa en anna. eli seuraavalla kerralla on parempi miettii molempien mitä oikeasti haluaa.. koska ei näin voi jatkuu loputtomiin.. ei ainakaan minun hermoni kestä. aloin jo luottamaan mieheeni, mutta kuukauden sitä vain kestikin.. samalla hän kuitenkin suunnittelee yhteistä tulevaisuutta hyvinkin pitkälle ja siksi en ymmärräkään miksi hän tekee minulle tämän..vaikka ei olisikaan heitä oikeasti tavannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu