Mitä tehdä, kun mies onnistuu liikuskelemaan huushollissa niin, ettei edes nostata pölyä, ei likaa astioita syödessään ja onnistuu hoitamaan kaikki päivittäiset askareet liikuttamatta tavaran tavaraa?Hänen lapsuudenkotinsa oli emotionaalisesti jumittunut, mutta tavattoman, symmetrisen, steriilin siisti. Käydessämme siellä tunnen, että onnistun sotkemaan paikan jo laskemalla reppuni lattialle. Sotkuksi luetaan, mikäli olohuoneen tahrattomalla pöydällä on lehtiä muutama, eivätkä ne ole suorassa ja suljettuna.
Itse olen kasvanut suorastaan hurrikaania seuraavan kaaoksen keskellä. Kodissamme on joutunut raivaamaan polkuja. Lisäksi minulle on tehty paljon fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa lapsuudenkodissani ja kärsin sen tähden masennuksesta, anoreksiasta ja keskittymishäiriöistä. En ole muutenkaan mikään unelmavaimo: vietän kolmatta välivuotta opiskelusta koettaen muuttua "terveemmäksi", olen työtön sekä kaikinpuolin tyhjäntoimittaja, sekä sosiaalipummi. Yritän tuntea itseni hyödylliseksi valmistamalla vaatteeni itse, ostamalla vain käytettyä ja säästäen omasta ruoastani.
Olemme nyt seurustelleen viitisen vuotta, asuneet yhdessä kolme. Mieheni opiskelee.
Olen parantanut siisteystapojani hurjasti: astiat tulee pestyä päivittäin, polkuja ei tarvitse raivata, pöydät ovat avoimet ja sänky petattu. Mielestäni se riittää! On päiviä, jolloin siistiminen jää tekemättä, mutta on niitäkin, jolloin laitan huushollin tasan tip-top. Käyn kaupassa päivittäin, ruoka ostetaan minun korvauksistani.
Tänään mieheni tuli kotio ja alkoi oitis mielenosoituksellisesti suutansa mutristellen siivota. Riitelimme. Mies sanoi, että jokapaikassa törmää minun tavaroihini, eikä kotimme ole hänelle kodikas.
Samaa olen saanut kuulla koko yhdessäasumisemme ajan, sopivin väliajoin.
Minua hävettää, kun en kykene luomaan miehelleni "kodikasta" ts. extrasiistiä, symmetristä ja tahratonta kotia, vaikka olenkin kotona kaikki päivät! Kodinhoitoni ei ikinä tule olemaan sitä, mitä hän odottaa minulta. Koti ei suorastaan pysy minun hyppysissäni - olen tumpelo ja hötöpää!
Lisäksi saan hävetä sitä, että olen aina ollut se osapuoli suhteessa, jolla on "ongelmia", kuten painajaisia, terveysongelmia tai psyykkistä sairautta.
Yritän silti omilla tavoillani olla hyvä vaimo: pidän miestä fyysisesti ja seksuaalisesti hyvänä. Seksielämä on säännöllistä ja nautittavaa, hieron hänen selkänsä ja niskansa joka ilta, tuon hänelle kotiin herkkuja, ompelen, kudon ja joskus leivon. Olen absolutisti, en polta, en rällää, eikä minua ole vielä rumaksi haukuttu.
Miten kuitenkin kaiken tämän peittää se, etten osaa laittaa ruokaa (vaikka leivonkin erittäin hyvin!), eikä huusholli pysy siistinä hyppysissäni? Sanokaa miehet, ovatko nuo asiat niin turkasen tärkeitä?
Mutta nyt alan olla kurkkua myöten täynnä ikuista pyrkimistä mystiseen "paremmuuteen" ja jatkuvaa ongelmieni ja lapsuuteni häpeämistä!
Rakastan miestäni ja olen hänelle uskollinen. Hän myös rakastaa minua: ei lyö, ei juo - hän on tavattoman komea, vastuuntuntoinen, fiksu sekä hyvätapainen.
Toisin, kuin useat naiset, toivoisin, että hänessä olisi edes JOTAIN vikaa.
Ettei kaikki vika olisi minussa.
Valivalivali. On minullakin ongelmat :D Miten joku niin häviävän pieni asia voi tuntua näin pahalta?
Itse olen kasvanut suorastaan hurrikaania seuraavan kaaoksen keskellä. Kodissamme on joutunut raivaamaan polkuja. Lisäksi minulle on tehty paljon fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa lapsuudenkodissani ja kärsin sen tähden masennuksesta, anoreksiasta ja keskittymishäiriöistä. En ole muutenkaan mikään unelmavaimo: vietän kolmatta välivuotta opiskelusta koettaen muuttua "terveemmäksi", olen työtön sekä kaikinpuolin tyhjäntoimittaja, sekä sosiaalipummi. Yritän tuntea itseni hyödylliseksi valmistamalla vaatteeni itse, ostamalla vain käytettyä ja säästäen omasta ruoastani.
Olemme nyt seurustelleen viitisen vuotta, asuneet yhdessä kolme. Mieheni opiskelee.
Olen parantanut siisteystapojani hurjasti: astiat tulee pestyä päivittäin, polkuja ei tarvitse raivata, pöydät ovat avoimet ja sänky petattu. Mielestäni se riittää! On päiviä, jolloin siistiminen jää tekemättä, mutta on niitäkin, jolloin laitan huushollin tasan tip-top. Käyn kaupassa päivittäin, ruoka ostetaan minun korvauksistani.
Tänään mieheni tuli kotio ja alkoi oitis mielenosoituksellisesti suutansa mutristellen siivota. Riitelimme. Mies sanoi, että jokapaikassa törmää minun tavaroihini, eikä kotimme ole hänelle kodikas.
Samaa olen saanut kuulla koko yhdessäasumisemme ajan, sopivin väliajoin.
Minua hävettää, kun en kykene luomaan miehelleni "kodikasta" ts. extrasiistiä, symmetristä ja tahratonta kotia, vaikka olenkin kotona kaikki päivät! Kodinhoitoni ei ikinä tule olemaan sitä, mitä hän odottaa minulta. Koti ei suorastaan pysy minun hyppysissäni - olen tumpelo ja hötöpää!
Lisäksi saan hävetä sitä, että olen aina ollut se osapuoli suhteessa, jolla on "ongelmia", kuten painajaisia, terveysongelmia tai psyykkistä sairautta.
Yritän silti omilla tavoillani olla hyvä vaimo: pidän miestä fyysisesti ja seksuaalisesti hyvänä. Seksielämä on säännöllistä ja nautittavaa, hieron hänen selkänsä ja niskansa joka ilta, tuon hänelle kotiin herkkuja, ompelen, kudon ja joskus leivon. Olen absolutisti, en polta, en rällää, eikä minua ole vielä rumaksi haukuttu.
Miten kuitenkin kaiken tämän peittää se, etten osaa laittaa ruokaa (vaikka leivonkin erittäin hyvin!), eikä huusholli pysy siistinä hyppysissäni? Sanokaa miehet, ovatko nuo asiat niin turkasen tärkeitä?
Mutta nyt alan olla kurkkua myöten täynnä ikuista pyrkimistä mystiseen "paremmuuteen" ja jatkuvaa ongelmieni ja lapsuuteni häpeämistä!
Rakastan miestäni ja olen hänelle uskollinen. Hän myös rakastaa minua: ei lyö, ei juo - hän on tavattoman komea, vastuuntuntoinen, fiksu sekä hyvätapainen.
Toisin, kuin useat naiset, toivoisin, että hänessä olisi edes JOTAIN vikaa.
Ettei kaikki vika olisi minussa.
Valivalivali. On minullakin ongelmat :D Miten joku niin häviävän pieni asia voi tuntua näin pahalta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
hmmm...jospa aloittaisit sillä, että hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet? Jos haluat muutosta (en tarkoita parannusta, vaan muutosta), tartu asiaan ja tee muutos. Se, jos alat siistimmäksi, ei tee sinusta ihmisenä tai vaimona sen parempaa, vaan erilaisen. Siis jos asia häiritsee sinua, tee muutos. Kaikki ihmiset eivät ole kliinisen siistejä, eivätkä totaalisen sotkuisia...välimuoto lienee normaali. Kodin pitäminen siistinä...se ei loppujen lopuksi vaadi kuin pieniä muutoksia toiminnoissa ja uusien tapojen opettelua, ja kun niistä tulee tapa, pysyy kotikin siistinä.
Eikä kaikki vika ole sinussa...mikä vika oikeastaan sinussa on? Suurin vika lienee ajatuksissasi omasta itsestäsi. Sinä olet juuri sinä, ja sinunlaisesi ihminen ja sillä siisti, sen takia miehesi sinua rakastaa.
Se mikä näyttäisi näin kaukaa katsottuna sinulta puuttuvan, on rakkaus itseäsi kohtaan. Äläkä unohda sitä, että olet suhteessa rakastamasi ihmisen kanssa, et kilpailussa, sinun ei tarvitse olla enemmän kuin joku muu, juuri sen takia, että sinä olet sinä, ja uniikki ihminen juuri sen takia...älä unohda sitä.
Ja kysymykseesi...pienikin asia voi tuntua järjettömän pahalta, jos ei ole hyvä olo itsensä kanssa :)
Eli...voisit aloittaa sillä, että vähitellen hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet,sinun ei tarvitse olla muuta kuin olet ja mitä haluat olla.
...olen ollut kaltaisesi naisen kanssa naimisissa, kyllästyin ja hain eron.
Kyse ei ole tavoista vaan geeneistä...perityistä ominaisuuksista, eikä niille voi mitään.
Jos miehesi rakastaa jollain tasolla sinua syvästi ja voi olla että herätät hänessä suojelunhalun ja jonkun huolehtimisvaiston niin voi olla että pärjäätte...mutta voit uskoa ettei se ole hänelle aina helppoa...
Jotain erinomaista sinussa täytyy olla...
Se että sotkua on käytetty hyväksi nuorena ei ole geeneissä! Olettaisin hänen ongelmien johtuvan hyväksikäytöstä. Molemmissa perheissä olleisiin melko samanlaisiin "tunnetyhjiöihin" on saatettu reagoida täysin vastakkaisin keinoin. Toisessa on pakonomaisesti siivottu ja toisessa on laitettu ranttaliksi. Sotkun kannattaisi puhua asiasta miehelleen mikä on universaali neuvo melkein jokaiseen suhdeongelmaan. En ymmärrä miksi vain hänen olisi muututtava? Kai siisteys sitten on yleinen normi mutta se, että lehdet ovat sikin sokin ei ole syy purnata. Sotkun miehen tulisi hyväksyä sotku sotkuisenakin. Toivon sotkulle tsemppiä ylempänä mainitussa itsensä hyväksymisessä.
Minusta kodin siisteys tai epäsiisteys ei ole pohjimmainen ongelma, vaan molempien perheessä ongelmat on kulminoitu siisteyteen.
Teidän tulisi selvittää itsellenne ja toisillenne, mitä tunteita ja ajatuksia siisteysvaatimuksiinne liittyy.
Pärjätkää!
"Ongelmallinen" on myös mies, ei vain nainen. Miehen ongelma on ylenpalttinen siisteys ja järjeswtyksen ihannointi. Terve mieli kestää jonkinlaisen kaaoksen/epäsiisteyden/sotkun. Jos itsellä, omassa mielessä asiat ovat sekaisin, ihminen haluaa että edes joku asia on järjestyksessä ja edes jotakin voisi hallita: silloin ylläpidetään neuroottista siisteyttä. Eli tarkoitan, että tässä tapauksessa ongelmia on myös miehellä. Hänen ei tarvitse syödä psyykelääkkeitä, koska hän hallitsee kaiken (paitsi oman mielensä, joka on lukossa ja tiukassa kontrollissa kuten kaikki ulkoinenkin)ja on virheetön; psyykelääkkeitä syö hänen avovaivonsa, joka sairastaa psyykellään myös miehensä puolesta.
Ei sinun siis tarvitse muuttua mitenkään muuten kuin siten, että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Jos et riitä miehellesi, eroa. Saatatpa huomata, että sitten edessä on aimo harppaus paranemisen tielläkin ! Riittämistä ja kelpaamista on koko kokonaisuus, siisteystapoja myöden!
Hei!
Haluaisin vaihtaa ajatuksia kanssasi sähköpostitse. Onko sinulla Hotmail ym. osoitetta johon voisin kirjoittaa? Itselläni ei ole kuin "normaali" sähköpostiosoite, enkä halua sitä täällä julkisesti jaella.
Kyllähän se niin on, että ihminen valitsee kumppanikseen juuri sen tasapainottavan ihmisen. Te olette aivan erilaisia, hyvä! Siitä se onni lähtee, kun opetatte toisianne. Helppoa se ei ole, mutta kuka lupasikaan niin?? Tsemppiä!