En voi käsittää. Molemmat rakastasvat, toinen kuintekin perääntyy. Pelkää tunteitaan. Pelkää jotain?
Kerron, etten halua häntä satuttaa tai loukata.
Siltikin hän tahtoo miettiä pystyykö jatkamaan.
Miksi tästä pitää tehdä näin vaikeeta? Miksi pitää pelätä rakastumista?!
Kerron, etten halua häntä satuttaa tai loukata.
Siltikin hän tahtoo miettiä pystyykö jatkamaan.
Miksi tästä pitää tehdä näin vaikeeta? Miksi pitää pelätä rakastumista?!
Vastaukset 17
Vanhimmat
satutettu aikaisemmin, petetty tai jätetty?
itse pelästyin omien ja rakastamani miehen tunteiden voimakkuutta. Lähinnä siksi,että olin ollut ennenkin rakastunut. Mutta sitten ihan aikuisiällä tuli sellanen mies, joka totaalisesti pisti elämän sekaisin, joka tasolla. En oikeastaan ollut valmis siihen,että jollain ihmisellä on niin paljon "valtaa" minuun. Ja paljon nähneenä, kokeneena, sitä kuitenkin lopuksi pelkää että toinen kuitenkin satuttaa...
sitten yhä voimissaan? Siis sinun joka aikuisiällä rakastuit?
sitä miestä. Emme valitettavasti ole enää missään tekemisissä toisiimme.
niinhän siinä tuntuu usein käyvän, olen itse kanssa saman kokenut - vaan minä olin se jota 'paettiin'. Vielä nytkin 1,5 vuotta jälkeenpäin suren tuota tapausta, kunpa ihmiset myös ymmärtäisivät kuinka paljon tuskaa saa aikaan kun kyseessä todella on niin suuret tunteet.
Onko siinä silloin järjen häivääkään paeta, sehän on elämä itsessään jota silloin pakenet :(
syvästi tekoani. Tiedän sen satuttaneen toista osapuolta syvästi, samoin se sattuu edelleen myös minuun. Sellaisessa tunnekuohussa on vaan vaikea ajatella kovin järkevästi...
Ehkäpä häntä ollaan ennen loukattu, kerran tai useamman kerran. Sydän ollaan särjetty, eikä hän uskalla tuosta vaan rakastua ja alkaa seurustelemaan. Voi tietty olla että hän ajattelee että loukkaa sua jotenkin.
"hänet" ajattelemaan että saattaisi loukata jotenkin..
juttu mulla. Monta vuotta hän tuli aina silloin tällöin elämääni ja yhtä nopeasti hävisi. Tai ainakin niin, etten kuullut pitkään aikaan mitään. Olin ehkä ihastumisen ja rakastumisen rajamailla. Ja oisin halunnut tutustua paremmin.
Ei uskaltanut minun kanssa seukata. Aikaisemminkin ensi rakkaus päättynyt ja sattunut lujaa. Kerroin tunteeni ja hän lähti pois sen kummemmin mitään sanomatta. Haluaa vain kuulema olla yksin. Mutta mitä saankaan kuulla muutaman kuukauden päästä. Hän seurustelee.
Voi että sattuu. Koskee niin että vetää sydämen vereslihalle...
Ja vain sen takia , että alkaa kääntää ajatuksia niin että mussa oli jotain vikaa...
Olen itse samanlaisessa tilanteessa..mies pelkää omien sanojen mukaan läheisyyttä ja sitä että siihen sattuu..Häntä on satutettu.Tällä hetkellä haluan miehestä eroon koska hän satuttaa mua..tulee hetkeksi mun elämään ja puhuu ummet ja lammet ja sitten katoaa..Kärsin tilanteesta paljon ja olen masentunut.Sattuu niin pirusti mutta silti en pääse eroon,miksi?Miksi kerta toisensa jälkeen annan sen tulla mun elämään ja satuttaa??
Ja haluaisit uskoa, että tällä kertaa onnistutte?
Hän ei loukkaa minua. Itkimme yhdessä sinä iltana kun hän kertoi ettei ehkä pystykään jatkamaan. Koitin tosissani kertoa hänelle, etten ole tässä tekemässä mitään pahaa, ainoastaan tykkäämässä ja välittämässä. Onko siinä jotain pahaa?
Myöhemmin samana iltana, hän kertoi rakastavansa. Hän sanoi, että se on pahinta ja parasta eli molempia samaan aikaan.
Miksi sitten pitää kieltää ne tunteet? Miksei voida ola yhdessä onnellisia? Jakaa iloja ja suruja?
Missä on tasapainoiset parisuhteet? En mä vaadi sitäkään..
Miten tää on taas niin pirun vaikeeta?!
Voi, tuo kuulostaa niin tutulta, että sydämessä tuntuu pieni pistos. Oon ollut samassa tilanteessa, itkemässä yhdessä ja yrittämässä selittää, että kaikki on hyvin ja meidänhän pitäisi olla onnellisia, kun olemme toisemme löytäneet.
Neljän vuoden ajan sitä kesti. Yritettiin olla erossa vaan ei kuitenkaan pystytty. Mies oli aina loppujen lopuksi ovella tuskissaan, että ei kestä olla erossakaan. Mutta kun ei kestänyt olla yhdessäkään, pelästyi aina sitä tunnetta, että kun jostain välittää oikein paljon. Ja sitten inhos itseensä, kun ei uskaltanut taaskaan olla yhdessä.
En kadu hetkeäkään, mutta olen onnellinen, että tuo soutaminen ja huopaaminen on nyt ohi. Kai jotkut voi "parantuakin" tuollaisesta sitoutumiskyvyttömyydestä/rakkaudenpelosta tai millä nimellä sitä nyt kutsuisikaan, mutta aina niin ei käy. Ja mä väsyin odottamaan, tuli kertakaikkiaan raja vastaan. Vaan kauanhan sen rajan odottaminen jo kestikin... :)
Mä ymmärsin, että mä en halua elää enää sellaista elämää ja se oli loppuviimeksi ainoa, mitä se mies pystyi rehellisesti lupaamaan. Ystävyys säilyi, mutta kovin useasti en häntä uskalla tavata.
Kirjoitit, että ei hän satuta sinua. Ei varmasti tarkoituksella, mutta väitätkö, ettei sinuun satu, kun et saa olla rakkaimpasi kanssa?
Sattuuhan se etten saa häntä enää viereeni yöksi. Etten voi jakaa hänen kanssaa aamuisia hetkiä. Sanan satuttamisen tilallapitäisi kai olla sana loukkaa?
Mutta kun tarkemmin mieitin, sitten kun tämä "odotus" päättyy ja hän on tehnyt päätöksensä ja jos se ei ole sitä mitä haluaisin niin taashan se sattuu. .
Mene ja tiedä miten tässäkin taas käy. .
Tsemppiä, mä TIEDÄN miltä susta tuntuu.
Mä oon ite nyt ihanassa uudessa suhteessa ja itse asiassa vasta vihittynä :). Ja rakastan tätä miestä yli kaiken, paljon yli entisen, vaikka en edes uskonut silloin sen olevan mahdollista. Siinä, missä entinen pelkäsi kaikkea, tämä ei pelkää mitään. Mä tapasin nykyisen vasta sitten, kun olin oikeasti täysin saanut tarpeekseni ODOTTAMISESTA ja laskin, miten monta kertaa edellinen oli saanut mut itkemään, vaikka ei sitä pahalla ollut tarkoittanutkaan.
Tässä suhteessa parasta on se, että mun ei tarvi YRITTÄÄ mitään. Mä voin olla varma, että toinen pysyy siinä vierellä aina. Exälle uusi suhteeni oli aluksi kova paikka, mutta myöhemmin hänkin tapasi naisen, johon rakastui. Mutta, yllätys yllätys, ei kuitenkaan pystynytkään olla hänen kanssaan, koska pelästyi...
En sano, etteikö sinun tapauksessasi voi käydä niin, että olisitte lopuksi onnellisina yhdessä. Voi toki! Eivät nämä mene aina samaa kaavaa. Mutta pysähdy aina välillä miettimään, että tekeekö Hän sinut onnelliseksi? Ei silloin tällöin, vaan suuressa mittakaavassa.
Voimia!
Kiitos kovasti kannustuksistasi. Onnea teille ja kaikkea hyvää tulevaisuudelle!!
Lohduttavaa kuulla, että sinulle kävin tuommoinen onni. Ehkä joskus myös minulle? =)
kun toinen katoaa sanomatta sanaakaan, tuntuu niin pahalta. Miksi joku tekee näin, haluaisin ymmärtää?