Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja mietteita. Tilanteemme niin lyhyesti kun sen voi sanoa; yli 4v yhdessa, asuimme yhdessa puolet ajasta. Mies jatti suht yllattaen viime vuoden loppupuolella, koska ei enaa tuntenut etta suhde kestaisi. Olin rikki, maassa, pohjalla, tallattu, tuntui etta maailma kaatuu paalle. Menetin sen mihin uskoin tassa maailmassa eniten, eli suhteemme. Alkuvihan haihduttua (asuimme siina vaiheessa viela saman katon alla erinaisista syista) puhuimme monta yota suitamme puhtaiksi ja asiat tuli kaytya todella lapi. Tulimme hyvin toimeen ja no, olihan siina seksiakin viela mukana. Mies mietti tekiko virheen, ja ehdotti josko olisimmekin vain tauolla. Sen jalkeen lahdin vaihtoon puoleksi vuodeksi ja tilanne jai siihen.
Nyt tilanteesta on reilu 3kk, vaihtoa mennyt reilut puolet. Olemme pysyneet valeissa, viestittelemme pari kertaa vkossa ja laitamme sahkoposteja, ja mesessakin on tullu juteltua. Kumpikin kaipaa toista, mutta kumpikaan ei ole varma tuleeko suhde toimimaan uudelleen vai tulevatko ne samat ongelmat (eli lukematon maara kinaamista) esiin myohemmin taas, vaikka suhteen paatyttya tajusimmekin etta suhteemme suurin ongelma oli se, etta otimme sen itsestaanselvyytena ja toisen lasnaoloa ei osannut arvostaa.
Molemmat ovat tavanneet jonkun uuden, kasittaakseni ei kummallakaan kuitenkaan mitaan vakavaa. Kumpikaan ei sinansa halua kuulla toisen uudesta, vaikka niista olemmekin puhuneet.
En vain pysty unohtamaan. Han on mielessa jatkuvasti. En tieda mita tehda. Pystynko enaa luottamaan ihmiseen, joka kerran jatti. En halua aloittaa suhdetta uudelleen "katsellaan" -periaatteella. En halua sarkea sydantani uudelleen. Toisaalta en taas osaa kuvitella elamaani ilman hantakaan. Han ajattelee samalla lailla. Sanoi mm etta "ehka mun on tauon aikana tapailtava ainakin 3 naista ennenkuin tajuan etta sa olet mun elaman rakkaus". Voiko tuollaiseen mieheen luottaa.
Sinansa tauko tekee hyvaa itsellenikin, koska olin 18v suhteen alkaessa ja en paljon sinkkuutta ehtinyt kokea.
Palaan kesalla takaisin samaan kaupunkiin jossa han asuu. Pelkaan sita hetkea. En halua takaisin, vaikka toisaalta haluankin. Han kysyi 2kk sitten saisiko lentaa luokseni pariksi paivaksi lomalle. Kielsin. Nyt en tieda, haluaisinko sittenkin. Mutta onko sekaan viisasta, vai pilaisimmeko silla vain kaiken.
Yritan olla luottamatta meihin liikaa, koska en halua enaa sarkya uudelleen jos tilanne tulee olemaan se ettei yhteenpaluuta enaa ole. Haluaisin vain tietaa kokemuksia muilta pareilta, joilla tata erotako-vaiko-pitaa-tauko -tilanteita on ollut ja miten asiat ovat edenneet.
Kun saisi edes hetkeksi ripustaa sydamensa naulakkoon ja olla vain tassa hetkessa ajattelematta mitaan muuta...
Nyt tilanteesta on reilu 3kk, vaihtoa mennyt reilut puolet. Olemme pysyneet valeissa, viestittelemme pari kertaa vkossa ja laitamme sahkoposteja, ja mesessakin on tullu juteltua. Kumpikin kaipaa toista, mutta kumpikaan ei ole varma tuleeko suhde toimimaan uudelleen vai tulevatko ne samat ongelmat (eli lukematon maara kinaamista) esiin myohemmin taas, vaikka suhteen paatyttya tajusimmekin etta suhteemme suurin ongelma oli se, etta otimme sen itsestaanselvyytena ja toisen lasnaoloa ei osannut arvostaa.
Molemmat ovat tavanneet jonkun uuden, kasittaakseni ei kummallakaan kuitenkaan mitaan vakavaa. Kumpikaan ei sinansa halua kuulla toisen uudesta, vaikka niista olemmekin puhuneet.
En vain pysty unohtamaan. Han on mielessa jatkuvasti. En tieda mita tehda. Pystynko enaa luottamaan ihmiseen, joka kerran jatti. En halua aloittaa suhdetta uudelleen "katsellaan" -periaatteella. En halua sarkea sydantani uudelleen. Toisaalta en taas osaa kuvitella elamaani ilman hantakaan. Han ajattelee samalla lailla. Sanoi mm etta "ehka mun on tauon aikana tapailtava ainakin 3 naista ennenkuin tajuan etta sa olet mun elaman rakkaus". Voiko tuollaiseen mieheen luottaa.
Sinansa tauko tekee hyvaa itsellenikin, koska olin 18v suhteen alkaessa ja en paljon sinkkuutta ehtinyt kokea.
Palaan kesalla takaisin samaan kaupunkiin jossa han asuu. Pelkaan sita hetkea. En halua takaisin, vaikka toisaalta haluankin. Han kysyi 2kk sitten saisiko lentaa luokseni pariksi paivaksi lomalle. Kielsin. Nyt en tieda, haluaisinko sittenkin. Mutta onko sekaan viisasta, vai pilaisimmeko silla vain kaiken.
Yritan olla luottamatta meihin liikaa, koska en halua enaa sarkya uudelleen jos tilanne tulee olemaan se ettei yhteenpaluuta enaa ole. Haluaisin vain tietaa kokemuksia muilta pareilta, joilla tata erotako-vaiko-pitaa-tauko -tilanteita on ollut ja miten asiat ovat edenneet.
Kun saisi edes hetkeksi ripustaa sydamensa naulakkoon ja olla vain tassa hetkessa ajattelematta mitaan muuta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun voisikin ripustaa sen sydämen naulakkoon! Itse mietin samoja ajatuksia, enkä tule sen viisaammaksi vaikka miten asioita kääntelen päässäni. Ehkä olisi vain parempi olla ajattelematta. Mutta toisaalta luulen, että sillä tavalla toinen unohtuu. Mutta enpä kyllä osaa olla ajattelemattakaan. Miten tämä näin vaikeaa on. Voi kun joku tulisi ja sanoisi mitä tässä pitäisi tehdä ja ajatella. Minä olen ollut sekaisin jo 7 kk....
Sitäpä täälläkin tehdään koko ajan-muuttoa eri osoitteisiin,vaikka välirikkoa ei olla tekemässäkään,niin tuntuu että on maailmanloppu tulossa!!Asuttu kohta vuosi yhdessä,kihloissa10kk,tuli vaan vajaa 2kk pahoinpitely,mies oli niin kännissä ettei muista mitään,se ei ole mikään pulustus,mutta olin tehnyt hälle selväksi jo ennen yhteen muuttoa että yksikin lyönti on liikaa.Oli tapahtunut samoin edellisissä suhteissa.Rakastamme toisiamme todella paljon,mutta kuitenkin on kai parempi ottaa miettimis aikaa,onneksi mulla on oma talo,ettei ollut sitä pulmaa että olisi ollut vielä kämpänkin etsintä.Selvinpäin mies mitä kiltein ja avuliain,nytkin parast-aikaa roudaa mun tavaroita ja laittaa mun kotia kuntoon,ja mulla on hirvee olo,mietin vaan onko järkee vai ei,mutta tällä hetkellä pakko rakentaa tulevaisuutta näillä eväillä!!
Meillä myös tällä hetkellä tauko menossa, johtuen siitä että ollaan seurusteltu "teineistä" asti ja oikeastaan kummallakaan ei oo kokemusta sinkkuudesta ja muista suhteista. Tästä tilanteesta on yritetty puhua monesti mutta se on vaan nii vaikeeta. Kumpikaan ei periaatteessa tiedä jatkuuko meidän seurustelu, ja jos jatkuu niin milloin. Tällä hetkellä minusta tuntuu että en enää halua jatkaa yhdessä vaikka häntä rakastankin.
Ja meillä oli sellainen päivän ero, minä en enää jaksanut vain odottaa ja ehkä vähän painostinkin häntä, toivoin kai että hän olisi tajunnut mitä menettää ja halunnut minut takaisin. Toisin kävi, hän halusi erota lopullisesti ja jatkaa ystävinä. Itku siinä tuli mutta pystyin kuitenkin käsittämään sen mitä tapahtui. Seuraavana päivänä hän halusi jutella, ja kertoi että hänellä oli ollut toinen sinä iltana. Seksiä ei kuitenkaan ollut koska hän ei ollutkaan sitten pystynyt siihen, oli ilmeisesti ottanut myös eron aika pahasti. Ehkä olen heikko hänen suhteen, koska jatkoimme seurustelua kuitenkin. Uudestaan sitten katsotaan tätä tilannetta alkukesästä.
Tällä hetkellä olen valmistautunut siihen että suhteemme oli tässä, koska en halua kokea tätä tuskaa enää uudestaan. On ehkä sitten iloisempaa jos hän haluaakin jatkaa. Mutta entäs jos minun tunteeni sitten menevätkin ohi, ja en haluakkaan häntä takaisin?
Elämä vaan on tällästä, välillä asiat on hyvin ja toisinaan taas huonosti mutta kaikesta selvitään.