EI OLE TOTTA!!

Työsoppari on allekirjoittu ja sen jälkeen tehtiin suppea turvallisuusselvitys. Irtisanoivat koeajalla.

Työsopparissa ei ollut ehtoa tuosta turvallisuusselvityksestä, meneekö pykälien mukaan=?
51200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

koeajalla voi irtisanoa helpommin, ilman selittelyä.....

Äänestä

No riippuu vähän mitä siitä turvallisuusselvityksestä selvisi? Oletko syyllistynyt rikoksiin, terrorismiin vai vääränlaiseen poliittiseen aktiivisuuteen vai mihin?

Äänestä

Tuo taustojen tarkastus ja selvitysten teko (suppeiden käytännössä, eli poliisirekisterin ja rikosrekisterin tarkastus) on ihan rutiiniluontoinen juttu. Siinä mennään joskus hieman ns. rajalla, koska tällaisten tekemiseen kuuluu aina henkilön itsensä selkeä informoiminen asiasta. Kuitenkin käytännössä olen itsekin törmännyt asiaan niin, että aloilla joissa se tehdään aina, se joskus tehdään jossain taustalla ja jossain vaiheessa tulee ilmi sellaisen suoritetun. Ei tietty aivan pilkulleen mene, mutta aika hyvin on aina ihan yleisiä juttuja jo työnhakijallekin tietyissä tehtävissä AINA tulevan eteen taustan selvittämisen.

Tuossa siis ei mitään kiellettyä tai väärää ole tapahtunut JOS koeaikainen irtisanominen on johtunut jostakin juuri tuossa tarkastuksessa löytyneestä syystä jollainen ei ole hyväksyttävä työnantajan silmissä ja/tai jo ihan lainkin edessä kielletty työntekijän omata.

Sinänsä kaksiosainen juttu, että koeaikaerottaminen ja tuo tarkastus ovat kaksi eri asiaa jos syy purkamiseen ei ollut löytynyt historia. Sitten mennään tietenkin ihan normaalien systeemien mukaan, eli perusteet tarvitsee aina olla, tosin koeaikana ne ovat melkoisen heppoisetkin usein mutta menevät läpi lain edessä...Ilman syytä ei kuitenkaan saa erottaa, vaikka niin virheellisesti usein puhutaankin.

Vastaus kysymykseesi siis, jos sen oikein tulkitsin: Jos taustalla on tehty turvallisuusselvitys ja purku on johtunut niistä riippuvista syistä niin tilanne on täysin ok. Ilmeisesti kun olet vielä mennyt alalle, jossa on aika tärkeää olla "nuhteeton". Ihan alin aste on toimittaa vain rikosrekisteriote ja jos syvempiin selvityksiin mennään niin sitten ovat jo kovemmat tutkimukset asiallisuudesta esillä.

Mutta jos ilkeät, niin sano lyhyesti mikä ala ja mitä historiaa löytyi. Voin ihan yhdellä vastauksella sanoa todennäköisesti omien työnkautta tulleiden kokemusten perusteella, onko homma täysin ok.

Äänestä
  • Turvallisuusselvitystä ei saa tehdä ilman suostumustasi. Jos et ole antanut lupaa sille, kannattaa riitauttaa asia, voit saada korvausta varsin suuriakin summia (vuoden palkka, tms.).
    Jos irtisanoivat, niin kannattaa käydä kysymässä laitokselta, mitä sinusta kerrotaan. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun tietotekniikka pettää..

    Äänestä

Minusta näyttää siltä, että joku yrittää mustamaalata sinua, olettaen että rekisterisi on kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kfak kirjoitti:

Työsoppari on allekirjoittu ja sen jälkeen tehtiin suppea turvallisuusselvitys. Irtisanoivat koeajalla.

Työsopparissa ei ollut ehtoa tuosta turvallisuusselvityksestä, meneekö pykälien mukaan=?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu