olen seurustellut noin puoli vuotta miehen kanssa, joka on taipuvainen syviin masennustiloihin.ymmärrän pahaa oloa aikalailla, koska olen itsekin kamppaillut/kamppailen mustien pilven kanssa.nyt tuntuu kuitenkin siltä, että ymmärrykseni ja voimavarani ovat lopussa.olen ajatellut, että kannattaisko meidän lopettaa koko juttu, koska kun mieheni on masentunut,hän ei tunne,ei kuule.vain ja ainoastaan torjuu läsnäoloni.tuntuu, etten pysty hengittämään ja käytän voimiani siihen, että yritän ymmärtää ja piristää ja keksiä keinoja parempaan huomiseen.rakastan häntä.en ole koskaan tuntenut näin kenenkään kanssa, ja näihin onnettomiin päiviin asti olen ollut sen tunteen vallassa, että meidän kuuluu olla yhdessä.enää en tiedä, koska olen niin väsynyt.seksiäkin harrastamme vain silloin jos hän sattuu olemaan hyvällä tuulella(n.1-2kertaa/2 viikossa)kaikki minun lähentymisyritykseni torjutaan, ja se sattuu.hän tietää sen, mutta sanoo,ettei vain pysty.olen pulassa ja niin surullinen ja väsynyt.haluaisin auttaa, mutta hän ei suostu juuri puhumaan.eikä ketään voi pakottaa.en haluaisi jättää häntä, koska tiedän, että kaiken paskan ja kovan kuoren alla on maailman lämpimin sydän.toivon, että jos teitä kohtalotovereita on linjoilla, niin kertoisitte, miten selvisitte vastaavasta tilanteesta ja selvisittekö yhdessä.sitä toivoisin, että yhdessä se olisi mahdollista.
kiitos.
kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suosittelisin miehelle että voisi puhua jossain, nimettömänä kriisikeskus tyyppiset, netissä on paikkoja. Tai ihan psykologi ja psykiatrikin osaisi auttaa. Lääkettäkin on, ja ne voi jossain kohtaa lopettaa. Mutta itse pitää haluta, ei voi pakottaa. Joku stressi voi tehdä masennusta, onko työ ok hänellä, ei liikaa... Onko huumoria hänellä, positiivisuutta, keveyttä? Liian raskaasti ei saisi elämää ottaa. Onko vaihtelua ja kivoja asioita elämässä. Henkisiä harrastuksiakin, vaikka kevyttä lukemista, piitäminen jne. Kiinnitätkö liikaa hänen huomionsa masennukseen, vai osaatko kiinnittää hänen huomionsa positiiviseen. Positiivista energiaa. Koitahan jaksaa.
Alkoholi voi aiheuttaa masennusta, liika työ, stressi, yksisuuntainen näköala elämään jos masis on jo tullut vähän -ettei huomaakaan kaikkea kivaa.
Toivottavasti muilta tulee parempia vastauksia, yritin sen mikä nyt tuli mieleen
kiitokset neuvoista.mieheni on käynyt terapiassa satunnaisia kertoja, mutta kuten kaikki tiedämme, kunnallisiin palveluihin on valtavat jonot.hän ei usko, että kukaan voi auttaa.sain hänet kuitenkin menemään vaihtoehtoiseen terapiaan, ja toivon, että hän jatkaisi hoitosuhdetta, koska koki, ettei se ainakaan pahentanut oloa.yritän kannustaa ja suunnata ajatuksia hyviin asioihin, ja tiedän, että olen tuonut valoa hänen elämäänsä.mutta jokainenhan on vastuussa itsestään.on liian suuri taakka, jos on toiselle ainoa hyvä asia maailmassa.no. luulen ja tiedän, etä kyllä asiat tästä johonkin suuntaan suttaantuvat.ja kevät on ja kesä tulee.aurinko auttaa. toivon, että jaksan olla tukena, enkä itse muutu möröksi enkä yritä liiaksi leikkiä äiti teresaa!edelleen saa kommentoida jos samankaltaisia kokemuksia löytyy.aurinkoa.
Olen ollut avoliitossa nyt vajaat puoli vuotta.. Kun tapasin nykyisen avomieheni, hän oli nauravainen ja myönteinen ihminen ja jo ensi kohtaamisella tuntui juuri "siltä oikealta". Mikä tärkeintä, myös hänelle tuntui erittäin tärkeältä hellyys ja lähelläolo, minulle nimittäin esimerkiksi posken sipaiseminen tai halaaminen kiireen keskellä on monesti tärkeämpää kuin sanat. Vielä ennen yhteenmuuttoamme hän otti minut aina huomioon, harrastimme seksiä melko usein ja suunnittelimme tulevaisuutta. Tiesin jo silloin, että hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia mutta lääkityksen avulla ne tuntuivat pysyvän hallinassa.
Nykyään vietän kotona aikani kuin lasinsiruilla kävellen, pelkään ja harkitsen jokaista sanaani ettei siitä tule sanomista tai haukkuja, kuuntelen ilkeitä kommentteja täysin hiljaa ja katselen kun avomieheni säälii itseään ja puhuu kuinka kaikilla olisi parempi olla jos hän olisi kuollut. Monesti, niinkuin sinäkin, olen aivan loppu, väsynyt, enkä jaksa muuta kuin itkeä.
Jotenkin nykyään minulla ei saisi olla yhtään huonoa päivää, koska silloin minua ei kuulemma jaksa kuunnella. Mieheni tietää kyllä että satuttaa minua, mutta on niin valtavan masennuksen vallassa ettei voi itselleen mitään.
Pahinta minulle on ollut lähes kaiken hellyyden loppuminen suhteestamme ja hänen torjumisensa, jos yritän koskettaa tai käpertyä hänen kainaloonsa. Kaikki tämä on saanut minut miettimään yhteistä tulevaisuuttamme, tai siis, että onko sitä. Aina joskus kuitenkin näen sen ihmisen johon rakastuin ja se antaa toivoa huomiseen...
En tiedä auttoiko tämä kertomus sinua mitenkään mutta minulle ainakin teki hyvää kertoa jollekin tästä kaikesta. Olen miettinyt psykologin juttusille menoa, pääsisi puhumaan jollekin, voisi saada neuvoja toisen auttamiseen.. Ei varmasti tekisi pahaa sinullekaan...?? Jokatapauksessa toivotan aurinkoista kevättä ja toivon kaikkea hyvää sinulle ja suhteellenne!
kiitos kertomuksestasi.on surullista kun joutuu pienentämään itseään.ja jokainenhan sen tietää, että mikään suhde ei kauaa kestä hiljaisuutta tai kommunikaation puutetta.tai minä ainakin mieluusti jaan mieheni kanssa muutakin kuin ruokalaskun.
olen onneksi pystynyt puhumaan tilanteesta muutamalle ystävälle, koska muuten pää räjähtäisi.tännekin kirjoitin ensimmäistä kertaa, koska sydämestäni haluaisin ymmärtää miestäni ja pysyä tukena.nyt emme ole muutamaan päivään nähneet, koska tajusimme tarvistevamme tilaa hengittää.olen miettinyt asioita, ja tullut siihen tulokseen, että haluan jatkaa suhdettamme, mutta asiat eivät voi jatkua näin.jos hän todella rakastaa minua ja itseään, hänen on jatkettava terapiaa ja uskottava valoisampaan tulevaisuuteen(kuulostaapa kornilta, mutta kuitenkin)edes hetkittäin.minä en halua elää mörön kanssa jossain luolassa ja mörkööntyä itsekin.minä haluan jakaa eloani hänen kanssaan ja joskus seikkailla yhdessä ja ihmetellä, että jopas on upeata olla!
ja jotta voisimme kenties jatkaa yhdessä,täytyy minunkin tietysti lopettaa syyllistäminen ja analysointi.toiselle täytyy antaa myös ihan omaa tilaa.ehkä sitten sieltä sylistä löytyy paikka minullekin!katsellaan kuinka käy.voimia sinullekin,ja älä unohda itseäsi.säteitä auringon!
Kevät on monille masennuksesta kärsiville pahaa aikaa. Kaikki alkaa kasvaa, aurinko paistaa ja oma minä tuntuu vain painuvan alemmas ja alemmas. Tärkeintä olisi, että miehesi ymmärtäisi hakea ammattiapua, lääkkeet ovat nykyään todella hyviä (vaativat kyllä pitkän hoitoajan), mutta nro 1 on se, ettet sinä vaivu pohjalle hänen mukanaan. Hyvin usein masentuneiden puolisoiden toinen puolisko alkaa kärsimään läheisriippuvuusoireista ja on mukana kierteessä lopulta niin, ettei enää pysty lainkaan ajattelemaan itseään vaan elää pelkästään toisen ongelmia ratkoen ja niistä huolehtimalla. Älä, niin pahalta kuin itsensä etäännyttäminen tuntuukin, mene siihen mukaan liian syvällisesti. Auttaminen on hyvästä niin kauan kuin se ei itselleen tunnu pahasta. Muista tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat sinusta hyvälle (harrastukset, ystävien tapaaminen), jotta itse pysyt pinnalla.
Yrittäkää keskustella, josko hän suostuisi menemään lääkäriin tai mielenterveystoimiston nettisivuiltakin voi löytää apua. Hänellä itselläänkin on todella paha olla ja siinä tilassa ei näe elämässä muuta tapaa elää. Toivonkipinä on kuitenkin "siellä jossain", se pitää vain osata hakea.
Toivottelen teille jaksamista kaikesta huolimatta!