Aina riittaa....

Miten saamme suhteemme solmut auki. Olen itse melko huono puhumaan tunteistani ja mieltä vaivaavista asioista. Mies myös eli suhdettamme tulee selvitettyä humalassa, kuten kävi taas viikonloppuna, muutaman siiderin jälkeen. Tiedän ettei se johda muutakuin loukkaaviin sanoihin/tekoihin. Äkkipikaisina olemme riidellessä lopettamassa koko suhdetta. ( emme asu yhdessä) joten yleensä toinen lähtee mököttämään omaan kotiin.

Seuraavana päivänä pyydellään anteeksi, harrastetaan sovito seksiä ja taas rakastetaan niin paljon. Toisaalta hyvä niin, suhde jatkuu taas kuin mitään ei olisi ollut. Mutta joka riidan jälkeen minulle jää paha mieli joka lähtee ajankanssa. ( olen valtavan tunteellinen). Mikä auttaisi tähän? Ja miksi humalassa niin helposti lopetettaan koko suhde eikö välillämme ole oikeesti rakkautta? Vai onko se vain toisen tunteiden kokeilua.
2594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tiedät ongelman syyn ja seuraukset, miksi et tee asialle mitään? Kukaan ei ole toistaiseksi kuollut siihen, että ihan vain selvinpäin puhuu tunteistaan ja tuntemuksistaan ihmiselle, jonka kanssa olisi elämä tarkoitus jakaa. Parisuhde vaatii uskallusta olla oma itsensä toisen edessä. Jos tuntuu siltä, että ei toiselle pysty puhumaan, onko hän se oikea?

Tuollaisella sovintoseksipuuhastelulla voi antaa puhumattomuudesta ja loukkaavista sanoista koostuvaan suhteeseen tekohengitystä pitkäksikin aikaa, mutta mitä järkeä on elää ihmisen kanssa, jolle ei saa sanottua miltä elämä tuntuu?

Puhukaa toisillenne, tulette hämmästymään kuinka helppoa se on, kunhan ensin murtaa puhumattomuuden muurin. Kuinka mukavalta tuntuukaan jakaa sisintään maailman läheisemmälle ihmiselle ja miten se vaikuttaakaan väleihinne. Kokeile jos et usko, puhumiseen ei parisuhde kaadu, eikä siihen kuole vaikka puhuminen ensin tuntuukin vaikealta.

Äänestä
  • Niin ja jos puhuminen tuntuu vaikeammalta kuin mailaaminen, niin kaikki keinothan ovat sallittuja. Yllätä rakkaasi vaikka viestillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sessi kirjoitti:

Miten saamme suhteemme solmut auki. Olen itse melko huono puhumaan tunteistani ja mieltä vaivaavista asioista. Mies myös eli suhdettamme tulee selvitettyä humalassa, kuten kävi taas viikonloppuna, muutaman siiderin jälkeen. Tiedän ettei se johda muutakuin loukkaaviin sanoihin/tekoihin. Äkkipikaisina olemme riidellessä lopettamassa koko suhdetta. ( emme asu yhdessä) joten yleensä toinen lähtee mököttämään omaan kotiin.

Seuraavana päivänä pyydellään anteeksi, harrastetaan sovito seksiä ja taas rakastetaan niin paljon. Toisaalta hyvä niin, suhde jatkuu taas kuin mitään ei olisi ollut. Mutta joka riidan jälkeen minulle jää paha mieli joka lähtee ajankanssa. ( olen valtavan tunteellinen). Mikä auttaisi tähän? Ja miksi humalassa niin helposti lopetettaan koko suhde eikö välillämme ole oikeesti rakkautta? Vai onko se vain toisen tunteiden kokeilua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu