tässä hieman sydänsuruja poden kun tapasin viikonloppuna mieheni hyvän ystävän (nainen). Kaikki muut miehen ystävättäret ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan ja ovat sydämestään olleet onnellisia että olemme löytäneet toisemme. Mutta tämä tapaus sai niskakarvat pystyyn.
Vastaanotto oli näennäisen lämmin, mutta jotain siitä jäi puuttumaan. Mieheni halaili ja jopa pussaili tätä naisystäväänsä tavallista innokkaammin, joka häiritsi niin minua kuin hänen poikaystäväänsäkin. Mieheni käänsi minulle selkänsä ja jatkoi jutusteluaan naisen kanssa ja aina välillä hyväili hänen hiuksiaan. Ihan kuin hän olisi tyttöystävä enkä minä.
Sitten mieheni poistui vähäksi aikaa ja nainen alkoi jutella kanssani kuinka ihanan miehen olin saanut ja sitten kuinka ollakaan halusikin äkkiä pussailla minun kanssani. Sain tarpeekseni ja häivyin paikalta. Mieheni ihmetteli mihin katosin ja sanoin että tää pelleily loppuu nyt. Toista kertaa en halua tätä ihmistä nähdä.
Mieheni mukaan olen vain mustasukkainen, mutta naisen poikaystävä oli kanssani samaa mieltä. Poistuimme yhdessä ja jätimme "kuhertelijat" omaan rauhaansa. Tässä pakkailen juuri tavaroitani. En jaksa jos mieheni ei ymmärrä että noin ei sovi käyttäytyä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei odotas vähän!
Ennen kuin teet mitään ratkaisevaa niin puhu miehesi kanssa KUNNOLLA!! Et kai anna jonkun sellaisseen hempukan pilata suhdettasi?
Mieti nyt, et menetä siinä mitään jos puhut miehesi kanssa!
Olen nyt puhunut asiasta jo kaksi kertaa. Viimeksi eilen illalla. Ei hyödytä mitään. Hän sanoi vain että minun pitää sopeutua tilanteeseen ja hyväksyä hänen toimintansa. Mitäpä siis minun tunteistani. Jos kerran mies on sellainen ettei yhtään välitä eikä edes halua ymmärtää, niin ei hän tarvi silloin ketään vakituista. Syyttäköön itseään.
Kaiken lisäksi sain tietää eilen illalla olevani raskaana. Ei taida olla isäksi kun ajattelee vielä että elämä hänellä jatkuu samanlaisena eli on vapaa menemään ihan mihin haluaa ja tehdä mitä haluaa ja jättää hoidot minulle. Ihan sama siis kasvatanko lapsen ilman isää vai hänen kanssaan.
Eipä tässä oikein jaksa enää uskoa mihinkään rakkauteen. :(