Olen nyt itse käynyt vajaat vuotta läpi asiaa, että mieheni petti munua toisen naisen kanssa kuukauden päivät tuossa viime joulu-tammikuussa. Tuntuu että suhde on vieläkin kriisissä mutta päivä kerrallaan mennään, en nimittäin halunnut luopua suhteesta kertaheitolla jota nytten on kokonaisuudessaan kestänyt vasta vuoden päivät.
Miehelläni on aika värikas tausta ja hän on pettänyt muutamia kertoja myös eksäänsä. Hän sanoi minulle ettei jäänyt koskaan eksälleen kiinni, mutta että nyt minulle kiinni jäätyään olisi oppinut ja nähnyt mitä sillä touhulla aiheuttaa toiselle ja koko suhteelle. Että olisi niinkuin menetyksen hetkellä tajunnut mitä hänellä on etc.. Hän lupaa että ei ei enää koskaan minua satuta tällä tavalla eikä riskeeraa meidän suhdetta.
Noh, luonnollisesti mununhan on tällaiseen hyvin vaikea uskoa, että hän muka olisi oppinut. Valehtelu ja "kaksoiselämän" viettäminen tuntuu olleen hänelle aiemmissakin suhteissa niin luontevaa, ja kun nyt tiedän asioita joista hän on valehdellut, tajuan sen olevan hänelle helppoa. Kusettaminen ja vedättäminen.. ei kiva, varsinkin kun pettämishetkellä olimme muuttaneet juuri yhteen asumaan, seksi on aina ollut aivan loistavaa meidän välillä ja sitä on paljon... itse mieheni sanoo saavansa ko suhteesta vain huomiota, josta narsistina nauttii.. ja että on aiempaa naistaan pettäessä kuulemma nauttinut aivan samasta asiasta. huomiosta. kotona ei olisi pitänyt kyllä meillä huomionpuutetta olevan.. että asiat olisi pitänyt olla hyvin etc, mutta silti näin kävi. En ymmärrä..
Anyway, tämän juttuni pointti onkin nyt se, että miehet jotka olette pettäneet naisianne, kertokaa minulle hyvässä hengessä asiallisia kommentteja ja kokemuksianne siitä, miltä kiinnijääminen teistä itsestänne tuntuu, onko joku todellakin oppinut siitä jotain, onko joku pystynyt sen jälkeen olemaan täysin uskollinen naiselleen? Voisko ns. vanha koira vielä oppia? Kertokaahan ajatuksianne ko aiheesta muutenkin! Ja miksei naisetkin, jotka ovat pettäneet! Luulenpa vaan että naiset ajattelee enemmän tunteella, eikä millään pahalla, mutta uskoisin että naisen on helpompi tällainen asia ymmärtää ja oppia.. mutta kuitenkin, alkakaahan kirjoitella ajatuksianne =)
Kiitos ja mukavaa kevättä!
Miehelläni on aika värikas tausta ja hän on pettänyt muutamia kertoja myös eksäänsä. Hän sanoi minulle ettei jäänyt koskaan eksälleen kiinni, mutta että nyt minulle kiinni jäätyään olisi oppinut ja nähnyt mitä sillä touhulla aiheuttaa toiselle ja koko suhteelle. Että olisi niinkuin menetyksen hetkellä tajunnut mitä hänellä on etc.. Hän lupaa että ei ei enää koskaan minua satuta tällä tavalla eikä riskeeraa meidän suhdetta.
Noh, luonnollisesti mununhan on tällaiseen hyvin vaikea uskoa, että hän muka olisi oppinut. Valehtelu ja "kaksoiselämän" viettäminen tuntuu olleen hänelle aiemmissakin suhteissa niin luontevaa, ja kun nyt tiedän asioita joista hän on valehdellut, tajuan sen olevan hänelle helppoa. Kusettaminen ja vedättäminen.. ei kiva, varsinkin kun pettämishetkellä olimme muuttaneet juuri yhteen asumaan, seksi on aina ollut aivan loistavaa meidän välillä ja sitä on paljon... itse mieheni sanoo saavansa ko suhteesta vain huomiota, josta narsistina nauttii.. ja että on aiempaa naistaan pettäessä kuulemma nauttinut aivan samasta asiasta. huomiosta. kotona ei olisi pitänyt kyllä meillä huomionpuutetta olevan.. että asiat olisi pitänyt olla hyvin etc, mutta silti näin kävi. En ymmärrä..
Anyway, tämän juttuni pointti onkin nyt se, että miehet jotka olette pettäneet naisianne, kertokaa minulle hyvässä hengessä asiallisia kommentteja ja kokemuksianne siitä, miltä kiinnijääminen teistä itsestänne tuntuu, onko joku todellakin oppinut siitä jotain, onko joku pystynyt sen jälkeen olemaan täysin uskollinen naiselleen? Voisko ns. vanha koira vielä oppia? Kertokaahan ajatuksianne ko aiheesta muutenkin! Ja miksei naisetkin, jotka ovat pettäneet! Luulenpa vaan että naiset ajattelee enemmän tunteella, eikä millään pahalla, mutta uskoisin että naisen on helpompi tällainen asia ymmärtää ja oppia.. mutta kuitenkin, alkakaahan kirjoitella ajatuksianne =)
Kiitos ja mukavaa kevättä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
paljonkaan vastauksia kun ne pettäjät, vaikka hyvässä hengessä, ovat epärehellisiä ihmisiä.
Olen sen nyt omasta miehestäni muussa yhteydessä (kuin tässä pettämisasiassa) nähnyt kuinka hän valehtelee ilmeenkään värähtämättä eikä kuulema jäänyt edes yhtään vaivaamaan.
Asia oli sen verran tärkeä , että olin kuin puulla päähän lyöty sen episoodin jälkeen.
Rehellisyys maan perii toivotaan ja toivotaan, että sittenkin löytyisi niin miehisiä miehiä ,että uskaltautuisivat framille ja kertoisivat tarinansa.
toisten kommentteja.Nyt tuntuu että itelleen uskottelu kaverin uskollisuudesta on itsensä pettämistä.Aina elää epäilys.
eli olen niin sanottu pettäjä, uskoton.
Aloitinkin tuossa toisen otsikon alla kysymyksellä samalla palstalla, mutta noin lyhyesit kuitenkin omalta osaltani kommentoisin hiukan.
No ennen uskottomuutta elimme aivan kuin ystävät, olimme tehneet isoja päätöksiä asuntojen kanssa ( en ihan kaikke nyt kerro) ja se projekti vei paljon mehuja meistä. Pitkään suhteemme perustui toisen menoihin ja siihen että minä sitten hoidan jotenkin suhdetta melkein yksin, karrikoiden eihän se ihan niin ollut mutta se mitä OIKEESTI jäin kaipaamaan oli hellyyttä toiselta, vuodet vieri ja mikään ei muutunut. Piti jaksaa todella paljon ja ei ollut mitään hellyytä suhteessa vaikka sitä toivoi.
No rajallisen ajan takia kuitenkin tämä on tietenkin lyhennelmä kaikesta mutta se kuitenkin aiheutti sen että avasin silmäni hiukan muualla. Sitten kerran vain rakastuin ihmiseen jonka kanssa ollessa oli hyvä olla, joka välitti, antoi hellyyttä..rakastelussa synkkasi. Kaikki tuntui hyvälle. Elämä kukoisti (pettäjän omaisesti).
... ja kuitenkin sitten lopussa toinennainen ei halunutkaan irtaantua perheestään, ja kaikki siis valui .. ja suru siitä tuli.
Tässä tämä lyhyesti, lisää voin kertoa jos jotakuta kiinnostaa ettei uskottomalla ole yhtään helppoa. Olen tehnyt todella väärin ja sen myönnän mutta ihminen ei vain ole kone ja jaksa kaikkea jos ei saa hellyyttä.
Eli lyhyesti!!
Pitäkää rakkaistanne huolta, hellikää..ja tehkää joskus mitä rakkaanne pyytää vaikka ei aina huvittaisikaan.
Mutta näin lyhyesti..varmaan jäi vastauskin aikasen vajaaksi..mutta nyt iltapalalle.
t.suru
ps. Jos rakastaa toista ihmistä tuskin kukaan silloin pettää ja on uskoton. En usko, jotain silloin on suhteessa pielessä
sinulta jäikö sinulle kaipuu sen toisen luo? Jos hän tulisi ja haluaisi sinut lähtisitkö? Minulla on tunne siitä , että mieheni sittenkin kaipailee sitä toista,joka myös hänet jätti. Mies sanoo rakastavansa minua mutta kahdenvuoden valehtelu on saanut epäluuloiseksi. Hän sanoo myös haluavansa elää avioliitossa kanssani. Olenko vain se toinen vaihtoehto sen ihanimman jälkeen?
Kertoisitko kauanko uskoisit kestävän , että pettämisen huuma alkaa vaimentua?
Hän sanoo katuvansa mutta!!
Hän on ollut halukas paritapaamisiin ja yritystäkin on jonkinverran löytynyt,
Meillä alkutilanne oli vähän toisinpäin kuin sinulla . Minä kannoin isomman vastuun, tein kotityöt hoisin lapset ja paljon muuta. Samalla tein psyykkisesti erittäin vaativaa työtä. Paloin loppuun niin pahasti, että jouduin sairaalaan .En siis ollut vastaamassa koko rulianssista, olin heikko tukea tarvitseva. Mieheni alkoi sivusuhteen silloin, kun olin vasta matkalla kohti loppuunpalamista , pinnistellen viimeisin voimin.
Sanot ettei petä jos rakastaa, etkö siis rakasta vaimoasi ?