Beauty for all seasons

annina

Kävin 2 viikkoa sitten beauty for all seasons-värianalyysissa. Haluan jakaa tämän kokemukseni koska itse odotin tältä paljon, mutta rahat menivät hukkaan.
Meikit joita voi tilata näiltä konsulteilta ovat mielestäni huonolaatuisia. Peiteväri on kunnon tatinaa ja silmienrajaus levisi tunnissa myös yläluomiin. Ripsiväriä ei näyttänyt olevan ollenkaan. Ja meikit olivat ammattilaisen laittamat!
Käytyäni kyseisessä analyysissä ja ollessani meikattu,menin kysymään kauneuskeskuksesta heidän mielipidettään meikistäni, olivat ihmeissään siitä että meikki oli niin suttuinen.
Meikkien merkki on muistaakseni norma virgin.


Kehotan miettimään tähän analyysiin hakeutumista ja kyselemään kokemuksia. Itse kävin
ydinkeskustassa olevassa liikkeessä, joten sijainnilla ei välttämättä ole tekemistä laadun kanssa.

4

3417

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miukumaukuuuuuuuuuu

      Samanlainen pettymys oli kaverillani, kun hän kävi kosmetologilla meikkauttamassa itsensä. Kyseessä ei ole sama missä sinä kävit. Pohjaa oli laitettu niin paljon, että sen olisi melkeinpä voinut kopauttamalla varistaa pois. Muutenkaan meikki ei ollut hyvä, ainoana positiivisena asiana oli ollut kivan värinen poskipuna :)

    • olitko

      tyytyväinen värianalyysiin? Sitähän varten sinne menit ja siitä maksoit. Olen itse tullut käyneeksi jossain värianalyysissä mutta ei tullut mieleenkään ostaa siinä mitään. Vinkit vain muistiin. Värianalyysistä kyllä oli hyötyä.

    • värisilmä

      Hei, itse tein näitä analyysejä joskus 20 vuotta sitten ja kävin lyhyen viikonloppu kurssin siihen koko hommaan ja päivän kouluksen meikki puoleen ja sitten myöhemmin kävin erikseen meikkitaiteilijakoulutuksen ja ero niiden välillä on huima. Tiedän nämä keskustan liikkeet. Itse petyin siihen, että analyysien tekijänä oli pakotettu myymään niitä huonolaatuisia meikkejä, siitä syystä olen nyt toisella alalla.


      Useimmat tekevät valitettavasti vain myyntiä sillä meikkihommalla. Heillä on siihen meikkipuoleen päivän koulutus. Ei siis ihme jos meikit ovat suttuisia. Hyvä puoli analyysillä on, että siinä todella löydetään ne oikeat värit ja siitä on hyötyä paljonkin pukeutumisessa ja vaatteiden ostossa. Niitä pitä osata soveltaa ja käyttää. On myöskin eri asia kuka oikeati näkee tietokonepohjalla niillä väriliuskoilla niitä värejä oikein. Tähän työhön halutaan mukaan vaikka mitään värisilmää ihmisellä ei olisikaan. Pettynyt ex-analyytikko mutta siitä väritietoudesta on ollut minulle paljon hyötyä ja iloa. Tiedän ainakin varmasti omat värini.

    • Anonyymi

      Olen itse käyttänyt värianalyysissä sekä myös koulutuksissa joskus 2000-luvun alussa.

      Koulutuksia oli paljon ja kun itse teki ja opiskeli, niin eivät meikit olleet suttuisia, eikä levinneet.
      Merkeissä oli paljon pigmenttiä ja pysyivät hyvin oikein laitettuinsa. Parhaat mitä käyttänyt.

      Luultavasti tekijät eivät olleet täysin kehittyneitä / riittävästi harjoitelleet.🫣


      Analyysit jäivät kun lisenssimsksut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1095
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      912
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      756
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      721
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      720
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      650
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      602
    14. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    16. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      594
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      583
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      559
    Aihe