Vanhemmat tapaavat

Miniäkokelas

Hei!

Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että milloin seurustelevan pariskunnan vanhempien kuuluu (vai kuuluuko) tavata toisensa ensimmäisen kerran? Siis naisen vanhempien ja miehen vanhempien keskenään? (Häissäkö viimeistään??) Eihän tähän varmaan ole mitään yhtä ja oikeaa ratkaisua, mutta kaipailisin edes kokemuksia asian suhteen - milloin teidän suhteissanne on koittanut vanhempien tapaaminen..

Tai millaisissa tilanteissa vanhemmat ovat tavanneet - esim. jouluillallinen tai muu illallistilanne, muuten vain miniän/vävyn vanhemmat kutsuneet toisen perheen kylään jne?

Kiitos kommenteistanne!

17

6933

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anopiton

      Mielestäni ensitapaaminen olisi kohdallaan silloin, kun nuoret alkavat olla varmoja halustaan suhteen virallistamiseksi, joka yhteis asumisella tai kihlautumalla.

    • vanhemmat

      tapasivat vasta meidän "kuulutuskahveilla", eli pari viikkoa ennen häitä. Eipä nuo ole missään tekemisissä keskenään tällä hetkelläkään, joten ei olisi ollut meidän tapauksessa mitään järkeä tutustuttaa aikaisemmin toisiinsa.

    • anni

      Meillä vanhemmat tapasivat kun pidetiin yhteen muuttamisen kunniaksi pienet tupaantuliaiset. Melko luonnollinen tapa tavata.

      • anneliini*

        Meillä tapasivat luonnollisesti lakkiaisissa, olimme seurustelleet vuoden. Seuraavan kerran tapasivat pienen järjestelyn jälkeen kahvipöydässä Helsingissä (noin kolme vuotta lakkiaisista), kun olimme vahingossa kaikki samassa kaupungissa samaan aikaan.

        Ei noita vanhempia tarvitse toisilleen pakolla esitellä, kyllä hyvä tilanne on vaikka kutsua kaikki keskenään grillaamaan ja voihan siihen kutsua vielä siskot ja veljet mukaan (kannattaa vaan mainita etukäteen ettei kyse ole mistään kihlajaisista vaan illanistujaisista).

        Vanhemmat voi ottaa mukaan vaikka ulos syömään tai tehdä retken kevätterasseille (vain jos tuntuu luontevalta).


    • m51

      tapasin tulevan vaimoni -81 ja erosin -02 eikä vanhempamme tavanneet koskaan toisiaan ja lähes 20v oltiin naimisissa ennen eroa. Äitini oli "ennustaja" varmaan tiesi että liittoni päättyy pettämiseen vaimon taholta. Että näin.

      • sinulle mainitsemaan, niin

        olisit säästynyt siltä 20:ltä vuodelta ?


      • m51
        sinulle mainitsemaan, niin kirjoitti:

        olisit säästynyt siltä 20:ltä vuodelta ?

        oon myös ihmetelly vaikka tiedettiin aidin taidot en vaan älynnyt kysyä koskaan tulevaa. Eikä äiti liioin kertonu jos ei siltä kysytty erikseen.Ja äitini oli lestadiolainen eikä pitäny itekään ennustajalahjoistaan. Ajateli varmaan että kaikki on korkeeman käres eikä ihmisen tule puuttua siihen :(


    • Miniäkokelas

      Tervehdys taas.

      Kiitos kaikille tähän mennessä mielipiteitään esittäneille! Lisääkin pohdintoja saa toki vielä tuoda julki.

      Eli luonteva tilanne vanhempien tapaamiselle ja toisilleen esittelylle ilmeisesti tulee sitten kun tulee - vaikka viimeistään häissä joskus. Hyvä oli kuulla teidän muiden ajatuksia asiasta. Minun ei nyt enää tarvitse varmaankaan sen kummemmin pähkäillä ja "stressata" asiasta.. Tilanne todennäköisesti koittaa sitten joskus, kun on sen aika.

      Kaunis kiitos vastanneille. Ja tosiaan, lisääkin mietteitä aiheeseen liittyen otetaan vastaan.

      • kun ihan vaan

        äitini vei minut heille ja kahville jäätiin sitten kaikki.ehkä noin kuukausi oltiin seurusteltu. nyt on mennyt kaksi vuotta ja tänä aamuna heräsin anopin luota äitini puheeseen.olivat tulleet visiitille yllättäen.hyvin toimeen tulevat vanhemmat keskenään.

        ei minun mielestä ole mitään sääntöä milloin pitää tai kannattaa tavata.silloin kun on hyvä tilaisuus.eikä sitä tapaamista kannata jännittää etukäteen liikaa.jos ei tuu toimeen eivät tule, jos tulevat hyvä niin.


    • meillä

      Meidän tapauksessa hyvä puoli oli se, ettei tarvinut erikseen esitellä vanhempia, koska he tunsivat jo paljon ennen kun me tutustuimme toisiimme :)

    • Wdom

      Olemme olleet yhdessä kaksi ja puoli vuotta. Yhdessä olemme asuneet pian vuoden. Vanhempamme eivät ole tavanneet, eikä tapaaminen ole edes näköpiirissä.

      Miksikö? Koska kukaan ei järjestä tapaamista. Ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta sellaiseen. Kaikesta päätellen muillakaan ei ole tarvetta.

    • Simpukka

      Olemme asuneet yhdessä nyt jo yli 3 vuotta ja äitini on tavannut poikaystäväni vanhemmat kerran ja ovat isäni kanssa sitä mieltä, että heitä ei kiinnosta tavata poikaystäväni vanhempia lainkaan. Hyvä niin. Mielestäni on jotenkin teennäistä jos ihmisten pitäisi tavata ja ovat aivan eri aaltopituudella.

    • Hellu

      Musta ei olsi ainakaan luontevaa, jos oikein järjestetään tapaaminen. Sitten tapaavat, kun sattumalta tulee joku tilaisuus mihin molemmat tulevat.

    • yksi..

      hyvä syy ovat syntymäpäivät.. meillä on yleensä tarjottu kahvit oli sitten syntymäpäivä mikä hyvänsä ei välttämättä ne täydet kympit, niin ovat minun ja mieheni vanhemmat molemmat yhdessä kahvilla. Ei mitenkään varsinaisesti järjestettyä, vaan mieheni äiti on innokas kahvittelija syntymäpäivillä..=) Siinä on sitten ollut hyvä pyytää omat vanhempanikin kahville samaan aikaan. Meillä on onnkesi aina luonnistanut hyvin molemmin puolin vaikka eivät nyt mitenkään hirveästi tekemisissä olekaan keskenään.

    • Meillä näin

      Vanhempien ei ole pakko tavata. Meillä äitini näki mieheni vanhemmat ensimmäistä kertaa vasta esikoisemme ristiäisissä meillä (olemme avoliitossa).

      Nuoren parin ei tarvitse vanhempiensa tapaamisia järjestellä. Meillä suvut eivät ole olleet tekemisissä toistensa kanssa. Äitini ei halunnut kutsua mieheni vanhempia kylään, koska tunsi olonsa aina hyvin vaivautuneeeksi heidän seurassaan.

    • ...välttämättä

      ikinä.
      Ei meille ainakaan vielä(2v )
      Ehkä näkevät häissä, JOS tulevat.
      Tulee kuitenkin jotain eripuraa.

    • Anonyymi

      Vanhimman pojan tyttökaverin vanhempia en ole tavannut vielä koskaan, ovat olleet yhdessä kohta 6 vuotta (ovat 21v) eivät asu yhdessä vielä.

      Tyttäreni poikakaverin vanhemmat tapaan huomenna, sain kutsun pojan yo juhliin :) Ovat seurustelleet vasta alle vuoden.

      Että tässä meilläkään mitään sääntöä ole ollut, tavataan sitten kun se tulee ajankohtaiseksi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2757
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      859
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      830
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      292
      827
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe