Niin se aika kuluu. Äkkierosta yli 4 kk, toisaalta kauan, toisaalta liian vähän. Rikki olen edelleen, sen huomaan nyt kun tahtoisi jo luoda uusia ihmissuhteita.
Olen epävarma ja hermostunut, olen mustasukkainen ihmiselle, joka ei ole minulle mitään luvannut. Tutustutaan ja katsotaan... Ja oma pää ei osaa kuitenkaan elää hetkeä kerrallaan, päivä kerrallaan. Oma pää miettii tulevaa, miettii mitä saa taas eteensä, miettii kuinka huonosti käy ja miksi antaa itsensä vapaaehtoisesti nyt surustua uusilla murheilla.
Ja hetkittäin elämä näyttää aina suloisuutensa. Saa hymyilemään. Onhan sekin jo hienoa.Pelottaa vain lopputulos.
Kun haluaisi, että joku tykkäisi niin paljon, että saisi kokea olevansa tärkeä. Joku jolle merkitsisi, joku välittäisi. Ystävä sanoi, että etsin vain korviketta miehelle, joka hylkäsi minut. Voi ollakin, silti sitä vain haluaa. Haluaisi hukuttaa uuden ihmisen siihen hellyyteen, haluun, himoon ja välittämiseen, mitä minun sisällä on. Pelotan varmaan pois läheltäni. Ja vaikken pelottaisi, ei toinen varmaan halua samaa kuitenkaan.
Ja minun ei pitänyt tänä vuonna aloittaa mitään uutta suhdetta. Viisaampaa se olisikin. En vaan osaa.
Olen epävarma ja hermostunut, olen mustasukkainen ihmiselle, joka ei ole minulle mitään luvannut. Tutustutaan ja katsotaan... Ja oma pää ei osaa kuitenkaan elää hetkeä kerrallaan, päivä kerrallaan. Oma pää miettii tulevaa, miettii mitä saa taas eteensä, miettii kuinka huonosti käy ja miksi antaa itsensä vapaaehtoisesti nyt surustua uusilla murheilla.
Ja hetkittäin elämä näyttää aina suloisuutensa. Saa hymyilemään. Onhan sekin jo hienoa.Pelottaa vain lopputulos.
Kun haluaisi, että joku tykkäisi niin paljon, että saisi kokea olevansa tärkeä. Joku jolle merkitsisi, joku välittäisi. Ystävä sanoi, että etsin vain korviketta miehelle, joka hylkäsi minut. Voi ollakin, silti sitä vain haluaa. Haluaisi hukuttaa uuden ihmisen siihen hellyyteen, haluun, himoon ja välittämiseen, mitä minun sisällä on. Pelotan varmaan pois läheltäni. Ja vaikken pelottaisi, ei toinen varmaan halua samaa kuitenkaan.
Ja minun ei pitänyt tänä vuonna aloittaa mitään uutta suhdetta. Viisaampaa se olisikin. En vaan osaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuollaisessa "kieriskelyssä" voi menettää järkensä. Uusi mielitietty olisi parasta mitä sulle voi tapahtua. Hän täyttäisi nopeasti exäsi paikan sydämessäsi.
Nyt kevät. Se on toivon ja riemun aikaa. Elämme maassa, jossa vallitsee rauha. Koeta ryhdistäytyä, hyvää kevättä.
Voi koitanhan minä ryhdistäytyä :) Ja exästä todella haluan päästä henkisesti eroon, tajuan jo, että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta ja minäkään en siihen enää ryhtyisi, vaikka toinen muuttaisi mielensä. No, siitä ei ole "pelkoa" eli hän on kuulemma onnellinen uudessa suhteessaan ja rakentaa suhdetta eteenpäin tahollaan.
Kun olemme yhdessä (kaksin) tämän miehen kanssa johon nyt siis tutustun, olo on hyvä ja aurinko paistaa sydämeen. Kun olemme erossa, päässä rupeaa raksuttamaan vähän liikaa ja tosiaan "kieriskelen" epätoivossani. Toisella kun on sata ja yksi kaveria, naisia ystävinä, en tiedä edes minkälaisia ne suhteet ovat... Minua ei varmaan tullakaan esittelemään näille ystäville, taidan olla vain hyvää seksiseuraa, jonka kanssa voi silloin tällöin muutenkin viettää aikaa. Tahtoisin saadakin mielitietyn ja hullaantua, tahtoisin itse olla se mielitietty, tahtoisin toivoa ja uskoa, tuntuu vain nyt, että emme ehkä halua samoja asioita ja samassa tahdissa.
Painiskelen itse juuri samanlaisten ajatusten kanssa. Ei ole helppoa haluta jotakin ja samalla pelätä sitä, mutta toisaalta se on kai itsesuojeluvaistoa. Uutta pettymystä ihmissuhteessa olisi taas vaikea kestää, ainakin näin pian, joten noin miljoona ajatusta pyörii päässä!
vuotta vähintään! Muuten olet samassa jamassa kohta laastarisuhteesi kanssa. Ihmissuhde ei toimi, jos se on laastarisuhde. Opettele olemaan yksin ja anna itsellesi aikaa. Lue fisherin "jälleenrakennus". ÄLÄ OTA UUTTA! Et ole selvästikään valmis siihen. Parsuhde ei toimi pelkästään tämän toisen osapuolen voimin, jos sinä et anna jotain siihen. Ja et selvästikään kykene antamaan mitään vielä, olet niin haavoilla. Trust me! Kokemusta löytyy... nyt tekisin kaiken toisin...eli EN OTTAISI UUTTA.
Itse tapailin yhtä naista joka on vastikään eronnut mutta meidän puheenaiheet olivat vain sitä hän ja ex, hän ja ex, hän ja ex. Minulle tuli siinä sellainen olo että minä ole enemmänkin jokin terapeutti kuin treffiseuralainen. Totta kai minä kohteliaana kuuntelin ja kommentoin hänen juttujaan mutta hän ei esim kertaakaan kysynyt minusta mitään, että mitä minulle kuuluu tai jotain kun piti tilittää sitä hän ja ex ja heidän traumaattinen ero-tarinaa.
No, yhteen kertaan se tapaaminen sitten jäikin.
elä vain itsellesi. Sisin vielä myllerryksessä, ja uusi kumppaniehdokas aiheuttää lisää mielen kuohuntaa.
Anna aikaa omille ajatuksille ja tunteille, käy läpi niitä. Tee asioita joita haluat, olet halunnut kokeilla. Uskaltaudu uusiin asioihin, elä täysillä.
Puoli vuotta erosta, "juttuja" ollut, mutta heti jos näkyvissä sitovampaa alkaa ahdistamaan. En siis halua, ole vielä valmis uuteen suhteeseen.
Taidan elää sitä "ikävää"- seikkailumielessä-
vaihetta.
Mutta kait se on niin, että aikansa kutakin.
Nyt seesteinen ja tasapainoinen olo. Nautin itsenäisestä elämästä lasteni kanssa, tutkiskelen itseäni, toiveitani, elämän suunnitelmiani.
Elämä tuo, jos on tullakseen, ja mitähän se tuo. Sille on mieli avoin.
Opettele olemaan itsesi kanssa ... Ysinäisyys ei ole tässä vaiheessa pahitteeksi.
Te sellaiset , jotka tosiaan olette eläneet parisuhteessa ja toisen kanssa ette varmaan voi kuvitella että parisuhteessa voisi elää yksin niin kuin itse olen tehnyt. Vuosikaudet oli yksin lasten kanssa, kannoin vastuun yksin niin sisä kuin ulkotöistä.. olin totaalisen yksin.. vain narinaa ja haukkumista tuli toiselta osapuolelta.
Nyt kun sitten lopulta olen eronnut huomasin reaalisesti että yksinhän minä tosiaan aina olen elänyt.. sillä mitään muutosta edelliseen parisuhde elämään en huomaa nyt..
Päinvastoin tuntuu jotenkin ihanlatla kun ei tarvitse enää hävetä tilannettamme eikä kuulla syytöksiä ja haukkumista.
Uskon että exäni oli masentunut ja purki pahan olonsa minuun.
Nyt minulla on hyvä olla lasteni kanssa.
Täyttä elämää, arkailla ei saa laulaa Paula radiossani.
Suurin muutos elämässäni miehen kotoa häipymisen jälkeen oli, että samalla häipyi myös auto parkkiruudusta.
Hommasin oman auton ja tilanne oli entinen.
Myöhemmin opin elämään ilman autoa ja hyvin tämä sujuu.
Uuutta ukkoa en varmasti hommaa edes seurustelukaveriksi. Eihän niistä pääse eroon, kun haluaa.
Täyttä elämää ja hymy huuleen, täyttä elämää enkä kysy keltään täyttä elämää on tää....
ollaan keikuttu. 13 vuotta avioliitossa, puolet ajasta yksin, exä fyysisesti pois, ja paljolti myös henkisesti.
Siinä silti hoitui lapset, koirat, pyörien ja autojen huollot, edes jotenkin. Puhumattakaan talon teettämät työt, niin sisällä kuin ulkona.
Ja töissä tuli käytyä, ja opiskeltuakin siinä samalla.
Lopussa kiitos seisoo, jäin yh-äidiksi.
Itse olen aikoinani tiennyt mihin leikkiin ryhdyn. En ole katkera.
Vahvuuteni onkin pärjätä yksin lasten kanssa, onhan se ollut arkipäivää vuosikaudet.
Luulen että ollaan tavallisen sitkeitä ja vahvoja naisia.
Olenkin sanonut muutaman kerran, että taidan olla liian kova pala purtavaksi, kun treffeille on pyydetty.
Nauttikaamme vapaasta ja valloittavasta elämästä!
Keskustelin eilen pitkästä aikaa ammattiauttajan kanssa erostani, lopettelin kriisiterapiaani. Juttelimme tilanteesta, ajatuksistani, ahdistuksistani. Selkiytti kyllä taas hetkeksi tilannetta. Ajatuksia, joiden mukaan koitan edetä :)
- Tunteet ovat voimavarani! Tunteita kokeva, niitä läpikäyvä ihminen kasvaa vahvemmaksi.
- Annan itselleni aikaa.
- Ei ole paha, että tutustun uusiin ihmisiin. Selkiyttänee jälkeenpäin kuvaa siitä, millaisen kumppanin kanssa haluan elää.
- Uutta suhdetta ei rakenneta läpikäymällä (jatkuvasti) vanhaa, miettimällä sitä.
- Saatan ihastua ihastumisen tunteeseen, rakastua rakastumiseen... Voi olla, että vierelläni oleva ihminen voisi olla lähes kuka vain. Mutta voi olla, että vähitellen tutustumalla ja ajan kanssa tästä kasvaakin jotain suurempaa. Kukaan ei voi tietää.
- Kirjaan ajatukseni ylös, pidän päiväkirjaa. Vuoden päästä huhtikuussa en näitä tunteita ja mietteitä enää tunne ja mieti. Kun luen päiväkirjaa jälkeenpäin, huomaan miten paljon olen taas mennyt eteenpäin.