Milthän tuntuu

naisesta, joka ilmestyy heti aviovaimon lähdettyä haaskalle kuin shakaali. Eihän mies ole viaton kun ryhtyy tekemisiin avioliiton ulkopuolella olevien irtosuhteiden kanssa . Olkoon niin pyhä avioliitto ei riitä mutta miltä tuntuu kun tulee heti seuraavana päivänä raadolle? Minä nyt ajattelin, että suhdetta on ollut jo olemassa pitkälti ja kunnes äijä sai rohkeutta kerätä voimansa ja kertoa kyseistä shaakalista ja haaska oli itse.
Minulla on sen verran itsekunnioitusta etten varmastikkaan ilmestyisi aviovaimon lähdettyä heti saalille kärkkymään. Paljastuu justiinsa. Hölmön hommaa!
91676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos ei ole mitään salattavaa, niin saahan asia paljastuakin. Tosin ihmettelen niitä naisia, jotka voivat entisen kotiin kotiutua.

Eroon on aina syynsä ja ne tietää vain kaksi asianomaista. Silti uusi elämä kannattaisi rakentaa ihan uusiin ympyröihin.

Äänestä
  • täytyy tässä odotella kun aikaa on ja katto pään päällä.
    Se joka haluaa erota hakekoon myös sitä eroa.
    Toinen on jo metsästyspuuhissaan uutta "maksajaa" kyllä etsimässä. Ei haittaa!
    Kuitenkaan ei voi tuoda kotiinsa ketään kun eroa ei ole edes hakenut.
    Kukahan alkaa seurustelemaan heti sellaisen eronut/ ei eronut kanssa?

    Äänestä

  • ihan rauhassa kirjoitti:

    täytyy tässä odotella kun aikaa on ja katto pään päällä.
    Se joka haluaa erota hakekoon myös sitä eroa.
    Toinen on jo metsästyspuuhissaan uutta "maksajaa" kyllä etsimässä. Ei haittaa!
    Kuitenkaan ei voi tuoda kotiinsa ketään kun eroa ei ole edes hakenut.
    Kukahan alkaa seurustelemaan heti sellaisen eronut/ ei eronut kanssa?

    löytyy reppanoita joilla elämä on rikki ja saadessaan jonkun toisen elämän rikki, tuntee syvää tyydytystä. Kierre jatkaa kulkuaan. Pidin pääni kylmänä, lähdin. Jatkaakohan kierre vaiko löysiköhän exäni rauhan sataman tämän toisen eronneen kanssa. Toivon heille onnea ja menestystä, läpi käytyäni tunne helvetin, tunnen olevani vapaa. Miten lie toisen kun nappasi heti jonkun. Voihan olla että heillä onnistaa. Hyvä niin. Toivottavasti!

    Äänestä

Moni on itsekkin eronnut, jätetty ja kokenut sen tuskan mutta siittä huolimatta/sen takia valmis tuottamaan saman toiselle.
Ei ole väljä vaikka mies olisi myöntänyt kohdelleensa huonosti vaimoaan.
Johtuu varmaankin yksinäisyyden pelosta että täytyy tarrautua kiinni.
No aika näyttää kustakin ihmisestä oikean luonteen ja usein tälläiset tarrautujat ovat niitä alistettuja ihmisiä jotka alitajuisesti hakevat revanssia, toivoen että tälläkertaa kuitenkin he voisivat parantaa suhteen oikeanlaiseksi.

Äänestä
  • exrouva shakaali tuli paikalle joulukuussa kun eromme eka osa astui voimaan marraskuussa.
    Joudun ajamaan vanhan asinpaikkani ohin joskus ja kiinnitin huomiota minun entisellä parkkipaikallani olevaan autoon. Sielläpä se oli, nainen. Sen verran puhe väliin pääsin sen kanssa, että kysyin, mitä oikein hakee entisestä miehestä.... muuta ei keksinyt kuin se, että hän on kiltti. Liekkö piesty edellisessä avioliitossa kyseinen ihminen, koska hän oli eronnut vasta kesällä kun minä eka vaiheen pistin menenmään marraskuussa. Hmmm. En tiedä onnistuiko valinnassaan, aika näyttää 27 vuoden kokemuksella voin sanoa , että alistamista ja henkistä väkivaltaa tulee kokemaan ellei se haaska ole tullut uskoon. ;)

    Äänestä

  • marioinetti kirjoitti:

    exrouva shakaali tuli paikalle joulukuussa kun eromme eka osa astui voimaan marraskuussa.
    Joudun ajamaan vanhan asinpaikkani ohin joskus ja kiinnitin huomiota minun entisellä parkkipaikallani olevaan autoon. Sielläpä se oli, nainen. Sen verran puhe väliin pääsin sen kanssa, että kysyin, mitä oikein hakee entisestä miehestä.... muuta ei keksinyt kuin se, että hän on kiltti. Liekkö piesty edellisessä avioliitossa kyseinen ihminen, koska hän oli eronnut vasta kesällä kun minä eka vaiheen pistin menenmään marraskuussa. Hmmm. En tiedä onnistuiko valinnassaan, aika näyttää 27 vuoden kokemuksella voin sanoa , että alistamista ja henkistä väkivaltaa tulee kokemaan ellei se haaska ole tullut uskoon. ;)

    Parisuhteet ovat erilaisia. On ihmisiä jotka ovat jokaisessa suhteessa samanlaisia, on myös ihmisiä joiden käytös peilautuu kumppanin mukaan.

    Olen itse kokenut edellisessä suhteessa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Se alkoi kun olimme asuneet pari vuotta yhdessä ja jatkui neljän vuoden ajan. Koska mies lupasi muuttua, halusin uskoa ja luottaa siihen muutokseen. Mutta lopulta ymmärsin etten jaksa olla hänen tukenaan. Pärjätköön ilman minua.

    30-vuotiaana tapasin eronneen miehen. Rakastuimme. Suhteemme on ollut 16 vuotta hyvä. Ei väkivaltaa, vaan toisen kunnioittamista, välittämistä ja rakastamista. Mies kyllä tavatessamme mainitsi, että hänen aiempi avioliittoonsa oli surkea, riitelyä ja sen sellaista.

    Asuimme aluksi miehen omistamassa talossa, jonka oli saanut vanhemmiltaan nuorena, ja hänen exänsä oli myös muuttanut siihen taloon miehen seuraksi. He erosivat 12 aviovuoden jälkeen ja ex muutti pois.

    Kolmen vuoden avoliiton jälkeen menimme naimisiin. Miehen ex-vaimo suoritti näyttävän "tietoiskun" hääpäivänämme kotipihallemme. Ex piti pienelle sukulais- ja ystäväpiirillemme "puheen", jossa nimenomaan teki selväksi miehen vuosikausia jatkuneen väkivaltaisuuden, lähinnä henkisen alistamisen, vaimoaan kotiorjana pitämisen jne. Eli taisi tulle lähinnä purkamaan omaa pahaa oloaan. Vaikea arvioida. Kutsuimme lopulta poliisin poistamaan häiriköijän paikalta. Hän nimittäin suoritti muutakin häiriköintiä kuin asiattomat puheet. Minulle hän paasasi talon tavoista jne. Hänkin kysyi mitä miehessä näin, ja sanoin kuten asia oli: rakastamme toisiamme. Siitä hän keski kaikenlaista mielestään kai ilkeämielistä sanottavaa. Minua nainen lähinnä säälitti.

    Kuten jo mainitsin, mies ei ole ollut alistava eikä väkivaltainen. Mikään exän uhoiluista ei ole pitänyt paikkansa. Tiesin sen kun tapasin mieheni. Olemme eläneet tasavertaisina, toisiamme kunnioittaen. Elämässä on ollut vastoinkäymisiä, joista selviää kun pidämme yhtä. Meillä on kaksi lasta. Miehellä ei ollut lapsia exän kanssa. Siitäkin exä mainitsi "puheessaan" ettei olisi ikipäivänä voinut tehdä lapsia moisen ukon kanssa. Miten hän sitten sieti miestä niinkin kauan.. tai kuten muutamat ystävämme ja miehen sukulaiset ihmettelivät: miten mies oli sietänyt exää.

    Sinusta en saanut selvää, että jos miehesi on kohdellut sinua mielestäsi tylysti, niin miksi vaivaudut enää roikkumaan hänessä? Miksi kiinnität huomiota hänen elämäänsä ja kumppaneihinsa. He tekevät omat valintansa, tai ehkä mies ei kohtelekaan heitä kuten sinua. On myös mahdollista, että sinä vain koit miehen käytöksen alistavana. Vai oletko takertunut häneen,, tai toisen ihmisen olemassa oloon. Vie jonkun aikaa kun oppii elämään yksin (uudelleen?), ja vasta sitten saa asioihin aivan uuden näkökulman. Kyllä menneestä pääsee irti vaikkei sitä unohtaisi. Jos käpertyy katkeroitumiseen, oma elämä menee aivan suotta hukkaan. Kun ajan ja energian voisi käyttää positiivseen, uuden elämän luomiseen. Ja kenties uusien positiivisten ihmissuhteiden luomiseen.

    Äänestä

  • Belli kirjoitti:

    ihmisen, joka todellisuudessa välittää ja sikisipä onkin hyvä verrata menneisyyteen.
    En kaatunut katkeruuteen, minä vain pahoitin mieleni etten ehtinnyt edes tavaroitani kaikkia hakea pois rauhassa kun sinne joku jo pesiyty. Pyysin entistä miestäni heittämään ne tavarat roskiin.
    En roiku vanhassa ja totta mitä sanoit, se vain vie elämältä energiaa. Elämä jatkuu. Kohta rakkaus saapuu kaupunki yksi saa taivaan toinen maan....Hector!

    Äänestä

Pettäminen on avainsana. Toisaalta mikäs sen parempaa, että jos on sivusuhde ollut, niin pääsevät elämään sitä normaalia parisuhdetta. Yleensä tulee pian ero, joten se siitä, ja jos he pysyvät yhdessä, niin ehkä se oli sitten parempi.

Mutta sitä en ole oikein ymmärtänyt, kun jotkut ex-vaimot ovat päättäneet ettei sillä ex-miehellä saisi olla mitään naisia eron jälkeen. Eikö se silloin ole kummankin oma asia, eikä minulle ainakaan tuottaisi mitään mielihyvää jos mies eläisi yksin lopunelämäänsä.

Mutta kuten sanottu, pettäminen onkin sitten eri juttu. Enkä ihmettele jos joku siinä ryhtyy katkeraksi.

Äänestä
  • mutta ei ennen eroa...siis ensimmäistä vaihetta ennen ainakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

marioinetti kirjoitti:

naisesta, joka ilmestyy heti aviovaimon lähdettyä haaskalle kuin shakaali. Eihän mies ole viaton kun ryhtyy tekemisiin avioliiton ulkopuolella olevien irtosuhteiden kanssa . Olkoon niin pyhä avioliitto ei riitä mutta miltä tuntuu kun tulee heti seuraavana päivänä raadolle? Minä nyt ajattelin, että suhdetta on ollut jo olemassa pitkälti ja kunnes äijä sai rohkeutta kerätä voimansa ja kertoa kyseistä shaakalista ja haaska oli itse.
Minulla on sen verran itsekunnioitusta etten varmastikkaan ilmestyisi aviovaimon lähdettyä heti saalille kärkkymään. Paljastuu justiinsa. Hölmön hommaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu