Minua ärsyttää ihmisten tekopyhyys uskottomuudesta saarnaamisessa.
Elän avoliitossa, tavasta, tottumuksesta, ympäristön painostuksesta, muitten odotuksien vuoksi ja siksi että tiedän toisen osapuolen olevan tyytyväinen tilanteeseen. Itse en saa suhteesta minkäänlaista tyydytystä, en henkistä, en fyysistä. Mies hakee oman nautintonsa minusta, tuottamatta sitä lainkaan minulle. Ja minä haen omani muualta.
Tulisin luultavasti hulluksi ilman muutamaa vakituista rakastajaani.
Pettäminenkin on suhteellista. Minusta voi pettää vain, jos on vaivalla rakennettu YHDESSÄ jotain, minkä pitäisi kestää. Muussa tapauksessa mitään aitoa ei ole koskaan ollutkaan ja toisen osapuolen muut suhteet ovat oireilua sairaudesta nimeltä rakkauden loppuminen, joka johtaa kuolemaan.
Minulla ei ole mitään aietta, eikä syytäkään, lopettaa liittoni ulkopuolisia suhteita. Syyllisyyttä en koe minkäänlaista. Minä en ole tuhoamassa mitään kaunista illuusiota ja toisen naiveja käsityksiä rakkaudesta.
Elämässä kukin tekee mitä tekee. Jos minä päätän tehdä näin ja tuntoni ovat mitä ovat, yhdelläkään ihmisellä on turha tulla lässyttämään minulle moraalisaarnojaan.
Elän avoliitossa, tavasta, tottumuksesta, ympäristön painostuksesta, muitten odotuksien vuoksi ja siksi että tiedän toisen osapuolen olevan tyytyväinen tilanteeseen. Itse en saa suhteesta minkäänlaista tyydytystä, en henkistä, en fyysistä. Mies hakee oman nautintonsa minusta, tuottamatta sitä lainkaan minulle. Ja minä haen omani muualta.
Tulisin luultavasti hulluksi ilman muutamaa vakituista rakastajaani.
Pettäminenkin on suhteellista. Minusta voi pettää vain, jos on vaivalla rakennettu YHDESSÄ jotain, minkä pitäisi kestää. Muussa tapauksessa mitään aitoa ei ole koskaan ollutkaan ja toisen osapuolen muut suhteet ovat oireilua sairaudesta nimeltä rakkauden loppuminen, joka johtaa kuolemaan.
Minulla ei ole mitään aietta, eikä syytäkään, lopettaa liittoni ulkopuolisia suhteita. Syyllisyyttä en koe minkäänlaista. Minä en ole tuhoamassa mitään kaunista illuusiota ja toisen naiveja käsityksiä rakkaudesta.
Elämässä kukin tekee mitä tekee. Jos minä päätän tehdä näin ja tuntoni ovat mitä ovat, yhdelläkään ihmisellä on turha tulla lässyttämään minulle moraalisaarnojaan.
Vastaukset 67
Vanhimmat
eihän tuota paasausta jaksa ees lukee...
mene böis!
iskit..juuri noin on todellisuus monen kohdalla! Mutta mistä se rohkeus tunnustaa asioiden oikea laita? Se jos mikään vaatii jotain. Suurin osa avioliitoista ovat surkeita siinä mielessä että pidetään yllä sellaista onni/ihanneliitto-kuvaa joka käy itsellekin raskaaksi! Ei kehtaa erota, on lapset ja yhteiset ystävät, suku j.n.e. Koskaan ei aitoa rakkautta ole ollutkaan..on ehkä luultu että ihastuminen on rakkautta! Sitten ei kehtaa tunnustaa epäonnistumista vaan eletään kulisseissa! Ja ollaan jopa uskollisia..HUH
Olet aivan oikeassa. Jokainen eläköön elämänsä tavallaan ja kantakoon myös seuraukset..:)
Viestiisi tosin saat varmaan tiukkapipoisilta niuhottajilta monta syvällistä vastausta, joihin on osattu kirjoittaa peräti yksi h:lla alkava sana. Nämä ihmiset saavat jonkinlaista kummaa tyydytystä toisten tuomitsemisesta. No..sallitaan se heille, ei heillä paljon muita ilonaiheita tunnu olevankaan.
Kaikkien kateellisten kiusaksikin aion minäkin edelleen nauttia elämästä.. ;)
HUORA
...ja oi voi.
Jos olisin saanut rahaa jokaisesta kerrasta jonka vietän jomman kumman rakastajani kanssa, olisin varmastikin jo lähempänä miljonääriä.
Näin ei ole kuitenkaan ollut - minulle ja heille on riittänyt se, että molemmat antavat ja saavat, toisin sanottuna nauttivat.
Pukki on hyvä ja yrittää määkiä jotain vähän perustellumpaa palautetta. Luen kommentteja tilanteeseeni mielelläni.
Elämäntapasi ei sinänsä kuulu muille. Huorittelu on osoitus kyvyttömyydestä asialliseen keskusteluun tai väittelyyn, eräänlainen hätähuuto. Kun nyt kuitenkin kerroit ajatuksiasi, halusit varmaan saada muidenkin näkemyksiä asiaan.
Elämäntilanteesi ei ole paras mahdollinen. Ihanne on, että kaiken saa samassa paketissa, ja naisilla se usein on ehdoton vaatimus. - Ja siksi on niin paljon yksinäisiä naisia. Miehet helpommin kokoavat sinun valintasi kaltaisia paketteja.
Viestisi kertoo, että olet luova, henkisesti vahva, älykäs ja aika tavalla koulutettukin. Tunnistatko itsesi arvauksestani?
käsite ei tarkoita tänä päivänä pelkästään maksullista seksin tarjoajaa.
Se on HALVENTAVA NIMITYS kaikille sellaisille naisille, jotka holtittomasti jakavat persettään muille kuin vakikumppanilleen.
Tämä vain tiedoksi sinulle HUORA!
Nyt siis tuli todellinen ylilyönti! Joku siis kirjoitti tuon edellisen minun nimimerkillä..joko tahallisesti tai tahattomasti. En yhdy edelliseen ja jos tälläkin palstalla aletaan kirjoittaa toisten suulla niin tämäkin idea on pilalla. Todella törkeää jos tahallista!
HUORA! Saa laittaa palautetta.
HUORAT ovat HUORIA.
Ei siitä mihinkään pääse.
"Jep jep" sanoi "aviomies" jolla on huono "muisti" ja esittää täällä "fiksua miestä". "Pukkihan" se taitaa olla.
Montako meni oikein, ääliö?
HIV:n kantaja HUORA?
Tyylisi tunnetaan "aviomies". Mieshän voit olla, mutta fiksu et.
Huora-sana ei kerro nykyään yhtään mitään tarkoitteesta, pelkästään sanan käyttäjästä. Ja se, mitä se kertoo, ei imartele sinua.
jos minulla olisikin HIV, sillä sinulle en antaisi vaikka olisit ainoa mies maailmassa.
Ps:tais osua nuo nimimerkit kohdalleen. Helppoa, koska tuollaisia ääliöitä ei montaa sikiä.
meni.
Kuten niin valitettavan moni muukin asia elämässäsi.
Miehet saa olla mitä ovat vaikka pukkeja niin kuin kerrot mutta naiset ne on heti huoria! Moraali käsitykset tästä johtuen ovat siis perseestä sun kohdalla, jos aijot käyttää tuota nikeä. Luotettavuutesi toisten kirjoitusten arviojana ei oikein ole sillä pohjalla kuin toivot niiden olevan,itsearviointi siis paikalllaan sun kohdalla!
Tuntuuko sinusta, että näin voi jatkua pitkäänkin? Jos jokin tulee mielestäsi muuttumaan johtuisiko se sinusta vai jostakusta kumppanistasi? Oletko ikinä halunnut lapsia? Eikö sinusta tunnu, että voisit jäädä jostain paitsi kun pysyt rutiininomaisesti kumppanisi kanssa. Vai oletatko, että se rutiini lopuksi aina tulee paikalle olit kenen kanssa tahansa. Kahdessa rakastajassa on varmasti kivasti vaihtelua.
kaikkihan on ihan hyvin jos molemmat osapuolet hyväksyvät tilanteen.
Minä en tosin voisi elää ympäristön odotusten mukaan.
Miksi edelleen olet puolisosi kanssa?
Yhteistä historiaa ei noin vain noin nollata, vaikka kuinka mieli tekisikin. Olemme kokeneet paljon yhdessä ja tavallaan tottuneet toisiimme. Koskaan kyseessä ei ole ollut suurta intohimoa ja tulenpalavaa kiihkoa räiskyvä suhde. Suhteemme pohjautuu kai lähinnä järkisyille, rakkauteen realistisissa mittasuhteissa - mikä sinänsä inhottaa minua, koska tunteitten suhteen olen aina ollut 'kaikki tai ei mitään'-tyypin ihminen.
En itsekään ymmärrä, miten päädyin tällaiseen suhteeseen. Ehkä pelkästään vaihtelun vuoksi.
Meidän molempien vanhempien mielestä olemme mitä loistavin pari, tuttavapiirimme käsittää meidät lähes yhdeksi ihmiseksi. Me olemme varsinainen edustuspariskunta, tiedättehän, sellainen jonka ei koskaan odoteta eroavan.
Ehkä tavallaan pelkään lopullista irrottautumista miehestäni. On niin yksinkertaista jatkaa näin.
Mieheni ei tunne minua täysin ihmisenä, mutta en myöskään yritä etsiä ketään joka tahtoisi opetella minut tuntemaan. En kaipaa toista ihmistä jakamaan yksityistä aluettani pääni sisällä. Tällainen tilanne, hetkellisiä turhautumisia lukuunottamatta, sopii minulle.
Sanoit aiemmin "Itse en saa suhteesta minkäänlaista tyydytystä, en henkistä, en fyysistä."
Ihmettelen miksi sitten elät ihmisen kanssa jos et kerta tunne rakastavasi häntä. Sitähän varten ihmiset menevät naimisiin, että rakastavat toisiaan, ja eroavat kun tunteet ovat kuolleet.
Tunnistat tarpeesi (ja se onkin ihan hyvä) mutta miksi elät "miellyyttääksesi" muita? Maailman sivu on ollut naisia jotka eivät ole koko ikänään menneet naimisiin mutta miehiä heillä kyllä on piisanut.
Sitten sanot olevasi kaikki-tai-ei-mitään-tyyppi ja menet tekemään kompromissin miehesi kanssa. Ole mitä olet. Taas sinä "miellytät" jotain.
Rebekka hyvä, uskalla ihan oikeasti elää omilla ehdoillasi. Minusta sinun kuitenkin PITÄÄ keskustella sopiiko sinun kuvailemasi malli miehesi kuvioihin. Jos arvostat miestäsi yhtään, niin kerro hänelle totuus. Hän ei välttämäti ole naimisissa kanssasi sen takia, että sinä huitelet muualla, ja hän saa sinulta vain jämät.
Ole nainen ja tee niin kuin naisen pitää tehdä. Kerro totuus, ja vastaa teoistasi.
Uskomatonta, että ns. aikuiset ihmiset välittävät siitä, mitä heidän VANHEMPANSA ovat mieltä heistä ja mitä NAAPURIT ja TUTTAVAT heistä ajattelevat. No, jokainen elää tietysti tyylillään. Minä en voisi myydä elämääni muiden ihmisten takia. Minä haluan olla rehellinen erityisesti itselleni. Minä en elä vanhemmilleni enkä naapureilleni. Minä en haluaisi miestä, jonka seurassa olisin edustusrouva.
Ihmiset huijaavat itseään näköjään vaikka millä tavoin. Ehkä sitten eläkkeellä voit katsoa elämääsi taaksepäin ja miettiä, olisiko jotain voinut tehdä toisin.
HUORA
Tilanteesi kuulostaa tutulta. Minäkin olin ennen avioliitossa, johon olin kasvanut kiinni. Puolisoni oli kuitenkin enemmän ystävä kuin rakastettu. Perheet ja kaverit pitivät meitä ihanteellisena parina. Välillä minulle tuli mieleen, että riittääkö tällainen kaveruus-avioliitto minulle. Koska minulla oli mukavia harrastuksia, ajattelin, että niistä saan riittävästi tyydytystä elämääni. Seksikin hoitui, kun hankin itselleni rakastajattaren.
Sitten tein pahimman virheen, mitä voi tuossa tilanteessa tehdä. Rakastuin rakastajattareeni. Hän nimittäin oli juuri sellainen kuin olisin toivonut vaimoni olevan. Pikkuhiljaa suhteemme kehittyi muuksi kuin seksisuhteeksi. Lopulta koko tilanne paisui niin, etten voinut enää hallita tilannetta. Vaimoni ei tietenkään hyväksynyt toista naista, enkä minä enää halunnut palata avioliittoon, joka ei minua tyydyttänyt. Olinhan saanut maistaa hieman onnellisempaa elämää. Lopputuloksena menetin sekä vaimon että rakastajattaren.
Ole onnellinen tilanteessasi niin kauan kuin voit. Älä vain ala miettimään, millaista elämäsi olisi, jos puolisosi olisi sekä paras ystäväsi että paras rakastajasi. Siitä ei nimittäin hyvää seuraa...
tietääkö miehesi näistä suhteista, anna hänellekkin mahdollisuus ottaa rakastajatar jos toinenkin.
"Rebekka"
Miten on rehellisyyden laita, valehteletko päivittäin avokillesi?
Pettämisestä totesin tuossa jossain alempana että se ei mielestäni ole mitään erityistä tekemistä vaan luisumista antamistaan lupauksista. Jos et ole avokillesi antamia lupauksia pettänyt etkä valehtelekaan hänelle menemisiäsi vaikka et kaikkea kertoisi et minun määritelmäni mukaan petä.
Mutta vaikka näin olisi, silti mieleeni jää kysymys, mikä pitää Sinut nykyisessä asumisjärjestelyssäsi?
Rakkaus/intohimo kuolee aina suotuisissa olosuhteissa muutamassa vuodessa. Parisuhteen taito on jatkaa sen jälkeen - mikäli enää on mitään mieltä jatkaa. Rakkaudella kun on taipumus sokaista ja silloin tulee iskeydyttyä kiinni täysin käsittämättömiinkin tapauksiin.
-.-
Vastauksen kysymykseesi esitin jo ylempänä.
Loppujen lopuksi, niin ristiriitaiselta kuin tämä kuulostaakin, olen rehellinen ihminen. En valehtele. On asioita, joita jätän kertomatta, mutta valehdella en yritäkään.
En tiedä, miten mieheni suhtautuisi, jos hän kuulisi suhteistani. Arvaukseni on, että tilanne olisi verrattavissa siihen, jos olisin lainannut hänen uutta autoaan salaa ja tehnyt siihen pienen naarmun.
Olen varmasti miehelleni arvokas, mutta lähinnä sillä tavalla, että hän kokee minut omaksi omaisuudekseen. Ja siihen mikä on hänen, ei kukaan muu saisi koskea.
"Rebekka"
En tiedä ikääsi, mutta en hämmästyisi vaikka olisit kolmenkympin kriisin korvilla.
Luin aiemman vastauksesi ja se on mielestäni täysin järkeen käypää. Harvojen pitkässä parisuhteessa olevien pariskuntien elämä on mitään rakkauden räiskettä, parisuhde, etenkin jos on lapsia on arjesta selvitymistä.
Niinpä se mitä teillä on ei ole mitään erityisen kummallista, aika tavallista ja on hyvä että olet löytänyt itsellesi sopivat selvitymismekanismit joilla jaksat eteenpäin.
Ei kuullosta ollenkaan ristiriitaiselta. Itsekään en juuri valehtele, muuta kuin huomaamatta itselleni. En kuitenkaan kerro kaikkea. En usko siihen että aina pitäisi väkisin kertoa kaikki mitä itselle on tapahtuntut. En ole vielä ollut suhteessa jossa toinen ymmärtäisi asian samalla tavalla kuin sen tarkoitan, tulee tahattomia väärinymmärryksiä.
Mikäli et ole miehellesi antanut myöskään lupauksia seksuaalisen uskollisuuden suhteen et mielestäni ole häntä pettänytkään.
Mutta nyt jää jäljelle pohtia mitä Sinä haluat elämältä. Haluatko jatkuvaa räiskyvää intohimoa, tulista seksiä uusia suhteita ja toisaalta taloudellista turvallisuutta? Se on kuvio jossa suurinpiirtein olet.
Mikäli et, kannattaa Sinun pohtia mitä sitten, haluatko olla uskollinen yhdelle miehelle, ja jos niin minkälaiselle? Mieti myös mikä pitää Sinut todella kiinni nykyisessä, ehkä se sittenkin on parempi ratkaisu kuin mitä sille annat arvoa? Koeta tunkeutua sisimpääsi, siihen mikä on Sinulle tärkeää, kaikkein tärkeintä.
-.-
HUORAAAAAA!
Rehellinen sanot olevasi mutta sehän on myös valehtelua kun ei kerro kaikkia asioita toiselle vaikka olettekin ns.avosuhteessa.
Toden näköisesti et tunne itse miestäsikään sillä miehille jotka ovat omistussuhteessa toiseen ovat omasta mielestään niin SUURIA rakastajia ettei kukaan muu saa koskea heidän omaansa ja jos näin niinkuin sun tapauksessa on, tämä sun kulissi kyllä kaatuisi kuin salaman iskusta.
Miksi muuten pidät tätä kulissia yllä?, jos et ole tyytyväinen sen laatuu ja saat tyydytyksesi muualta. Sanot sen olevan tottumusta se ei sitä ole vaan se on enemmänkin pelkoa siitä että joutusit olemaan yksin, sillä sulle on aina parempi olla ns.varaventtiili (kun niitä itsekkin pidät)!
ELÄMÄSSÄ AINA ON JOSTAIN LUOVUTTAVA SAADAKSEEN JOTAIN PAREMPAA TILALLE. ja vain sä voit tehdä omat valintasi ja kantaa niistä vastuun!!
Halaus sinulle!Elä omaa elämääsi,nauti.Älä välitä toisten moralisoinnista=kateudesta.Olen kohtalonsisar enkä tunne lainkaan huonoa omaatuntoa suhteestani.Aviomies on aviomies eikä muuksi muutu.Miestäni rakastan,suhteesta saan tsemppiä jaksaa vaikeat päivät.Kukin menee eteenpäin tavallaan.Ei kaikki ole niin mustavalkoista.Kaikkea hyvää sinulle jatkossakin.
HUORAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH!!!
...tavallinen kotiäiti;)))
miestäsi ja mahdollisia lapsiasi.
Huora kumppanina on kova juttu.
Lyhyt kysymys, lyhyt vastaus kiitos.
Miksi kerrot täällä tuon kaiken, jos et kerran moralisointia kaipaa ja tunnet tehneesi oikein?
...kysymys!
"Camilla"
Voisin kuvitella että hän kaipaa eri näkemyksiä tilanteestaan johon hän ehkä harkitsee muutosta - mutta vastatkoon hän tuohon itse.
Minä puolestani haluan kommentoida tämän palstan tarkoituksesta. Ei kait tarkoitus täällä ole että kukin kirjoittaja vuorollaan heittää itsensä lahtipöydälle ja muut silpovat hänet moraalisaarnoillaan?
En tosin ihmettelisi vaikka olisit sellaisen käsityksen saanut, riittävän moni täällä toimii edellä kuvatulla tavalla. Itse kuitenkin näkisin tämänkin palstan tarkoitukseksi keskustelun - ajatusten ja näkemysten vaihdon - enkä minkään henkisen ristiinnaulitsemisen.
-.-
"Heh heh" kuuluu joukkoon...
-.-
Siis minkä helvetin takia sä et katkaise tota suhdetta? Eihän tuollaisessa touhussa ole mitään järkeä.. omatuntoa sulla ei ilmeisesti ole, se on ihan ymmärrettävää koska ei ole monella muullakaan naisella, mutta noi sun perustelut pettämisen oikeutukselle ovat kyllä ihan potaskaa. Jos se on sun mielestä noin oikeutettua, niin kerro miehellesi näistä miehistä joiden kanssa nussiminen estää sua tulemasta hulluksi (?!). Vähä ihme ämmä taidat olla ku elät avoliitossa mutta koet vieraat kyrvät niin tärkeäksi että mielenterveytesi järkkyy jos et niitä saa. Pysy vaan kuule kaukana musta ONNEKSI on muunkinlaisia naisia ;)..
Ei tässä pelkästään "vieraista kyrvistä" ole kyse, kuten asian kauniisti ilmaisit. Ei pelkkä seksuaalisen tyydytyksen puute suhteessani saa minua tekemään mitä teen. On olemassa panemistakin arvokkaampia asioita, kuten esimerkiksi läheisyys ja hellyys - tiesitkös sitä?
Voi HEVON VITTU sun HUORA hellyyksiäs!!
No nyt sai Rebekka vihdoin sitä mitä halusikin,eli huomiota.Omalta mieheltäänhän hän ei sitä saa,kun täytyy täällä sitä itkeä muodossa "ilman vierasta,tulen hulluksi".Nauraa.
Toivottavasti saat vielä yhden "vieraan" housuihisi nimeltä sukupuolitauti.
muusta en jaksakkaan edes kommentoida,koska tyhmää ihmistä ei viisaaksi saa edes sanoilla.
.. hyvin kirjoitettu.
"jaabeli"
Mahtanetko tarkoittaa otsikollasi lihallista muotoa? Sillä sanomallisesti ei "Bianca"n viestissä ole paljonkaan mihin tarttua.
Hän olettaa että Rebekka on täällä huomiota etsimässä. Jo vaikka oliskikin ei kait siinä ole mitään tuomittavaa sehän on kuitenkin kolmas yleinen syy tänne kirjoittamiseen keskustelunhalun ja avun hakemisessa ongelmiin kanssa.
Lisäksi "Bianca" toivoo Rebekan saavan sukupuolitaudin. Se on niin voimakas toivomus tuntematonta - olettaakseni - ihmistä kohtaan että en voi olla ajattelematta että sen kirjoittajalla on joitain muita syitä joita hän ei tässä paljasta.
Selkeästi eri mieltä olen "Bianca"n kanssa kohdasta: "tyhmää ihmistä ei viisaaksi saa edes sanoilla.". "Tyhmyys" "älykkyyden" vastakohtana on synnynnäinen ominaisuus, se on meillä kaikilla, eikä sille todellakaan voi mitään. "Viisauden" miellän kuitenkin enemmän suhtatumisena ulkoisiin ärsykkeisiin ja tuloksena paitsi synnynnäisistä ominaisuuksista myös elämänkokemuksesta ja siis myös sanoista.
Ellei halua sanoa mitään - ei kannata mitään sanoa.
-.-
.. ja minähän Biancan kommenttiin yhdyn jos siltä tuntuu, tarvitseeko siitä alkaa viisastella. Oikein vuosisadan naurut saa tuosta sun seksi-viittauksestasi. Besserwisser, mene pois täältä.
No niin,kehissä on siis itse hauskuuttaja,uusi vesa-matti Loiri,runoilijamme besserwi.
Ai niin,tyhmyys ei suinkaan ole synnynnäistä,ellei vanhempasi ole suoneet sinulle sitä iloa,niin kuin sinun kohdallasi on tainnut käydä,besserwi.Onnea "psykologian " opinnoillesi.
Toivon että edistyt hiukka paremmin jatkossa.
"jaabeli"
Mukavaa että kommenttini huvitti Sinua, iloa maailmassa kaivataan lisää!
Tarkoitin kyllä sitä että "Bianca"n kommentissa ei ollut keskustelullisesti kovin paljon sisältöä johon yhtyä.
-.-
"Bianca"
Voisitko kertoa lisää tyhmyydestä?
Olet aivan oikeassa että psykologian opintoni ovat kovin alkutekijöissään.
Ja minä kun olen kuvitellut että älykkyys on synnynnäinen ominaisuus! Kerro minulle pian missä sitä - siis älykkyyttä - voisi opiskella. Heitän psykologian kirjani pölyttymään nurkkaan ja kiiruhdan tuohon opinahjoon sillä minulla olisi älykkyydelle käyttöä...
-.-
"Bianca"
Tarkistin vielä loppulauseeni.
Olet väärässä. Silloin kun minä en halua sanoa mitään en sano mitään. Ja kun haluan sanoa, yleensä sanon - en kuitenkaan aina.
Tarkoitat varmaan että minun ei pitäisi sanoa mitään silloin kun SINÄ olet sitä mieltä että minun ei pitäisi sitä sanoa. Mutta niin tämä systeemi ei toimi.
-.-
Aikaisemmassa viestissäsi olit sitä mieltä että tekstini sisältö on "tyhjä".En oikein ymmärrä että kuinka paljon aivokapasitettia vaatii ymmärtämään että mielestäni kyseinen nainen joka tämän threadin aloitti,on mielestäni selkärangaton levittelijä?en ymmärrä miksi mun siitä pitäisi romaania kirjoittaa.
Jospa minulla on sellainen taito,kun asioiden ilmaiseminen lyhyesti?
no,en aio tähänkään pidempää aikaani käyttää,mutta psykologian opintojen kannalta kehotan sinua ammentamaan mahdollisimman paljon tietoa kirjoista.synnynnäinen tietopohjasi kun näyttää kovin kehnolta.
niin,ja minä sanoin että :Tyhmyys on periytyvää(jos ymmärsit rivien välistä).en puhunut älykkyydestä mitään.
"Bianca"
Taisin kirjoittaa jotenkin: KESKUSTELULLISESTI tyhjä. Eihän se tyhjä ollut - siitä olen samaa mieltä kanssasi.
Se oli täynnä pursuavaa vihaa ja ylenkatsetta henkilöä kohtaan - korjaa minua jos olen väärässä - jota et edes tunne. Kuitenkaan sen sisältö ei ollut sen tyyppinen mikä edistää keskustelua kovinkaan paljon. Tosin tässä tapauksessa jonkin verran kuitenkin, koska vastineeni siihen on versonnut tämänkin verran ajatusten vaihtoa.
Olen samaa mieltä kanssasi että on hyvä jos näillä palstoilla keskitytään lyhyeen nasevaan ilmaisuun mieluummin kuin romaaninkirjoitteluun.
Saat minut sekaisin...aloin jo toivoa että voisit kertoa minulle missä voisin opiskella älykkyyttä. Minä kun en edes ymmärrä mitään rivienkään välistä, minulle onnettomalle pitää sanoa suoraan.
Hyvää Viikonloppua Sinullekin!
-.-
on siellä päässä.
Keskustelu käsittääkseni vaatii aina huomion kohdistamista johonkin. Jos se suunnataan ensin minuun aiheesta aloittaessani, mikäpä siinä. Vastavuoroisesti annan sitä muillekin.
Ihan ok vaikka et enempää juttua jaksakaan jatkaa.
Samoille linjoille lopetuksesi kanssa lähtien voisin sanoa, ettei useampikaan lisäsana viestissäsi olisi nostanut minun käsitystäni sinun älykkyydestäsi.
kuppa vai tippuri?
SIIS HUORA!!!
Olen ällikällä lyöty.
Et saa minkäänlaista tyydytystä suhteestasi, et myönnä puolisollesi uskottomuuttasi tai jätät sen kertomatta... blaah. Kuulostaa tylsältä. Ja niin tyypilliseltä alistumiselta normeihin. Pelkäätkö yksin jäämistä vai mikä vaivaa?
En aio moralisoida koska en näe siihen mitään syytä. Ihmettelenpähän vain että miten kukaan jaksaa tuollaista feikkielämää elää. Kuten itsekin totesit : "...mitään aitoa ei ole koskaan ollutkaan ja toisen osapuolen muut suhteet ovat oireilua sairaudesta nimeltä rakkauden loppuminen, joka johtaa kuolemaan."
Käsitin kirjoituksesi perusteella, että oireilet juuri näin itse. Lohdutuksena voin kertoa että kaikkihan tässä kuollaan, oli rakkautta tai ei.
Kokeile tätä : Kerro miehellesi että petät häntä, anna hänelle (ja itsellesi) mahdollisuus kokea molemminpuoleinen onni. Laita suhde poikki koska et siitä mitään kuitenkaan enää koskaan tule saamaankaan. Elä todellisesti välittämättä muiden mielipiteistä. Saat elämästäsi varmasti enemmän irti, tiedä vaikka löytäisit jonkun joka pystyisi antamaan sinulle sen kotona mitä nyt joudut hakemaan ulkoa. Säästyisi sinultakin aikaa ja vaivaa kun voisit kotona nautiskella seksistä ja seurasta ilman kovin suuria pelkoja taudeista tms...ellei sitten kumppanisi pettäisi sinua...eikä kertosi mitään. Hmm.
Jos olet elämääsi tyytyväinen niin olen iloinen puolestasi. Itse olen, ja jos sinä taas et ja kaipaat empiirisesti testattuja neuvoja, niin voin niitä antaa. Tämä ensimmäinen on luonnollisesti ilmainen, seuraavat 5€ kipale :)
Sanot minun alistuvan normeihin? Tästä haluaisin tarkennusta (5€, käteinen, kortti vai shekki? :)
Yksin jäämistä en pelkää. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, en luultavasti edes kaipaisi uutta miestä jakamaan elämääni.
Oireilusta sitten. Tulkitsit minua väärin. Lainaamasi lause pätisi tilanteessa, jossa on todellakin koettu tunteita, joista itse koen jääneeni paitsi tässä suhteessa. Jotta voi pettää jonkun rakkauden, täytyisi ensin myös rakastaa.
Tiedän että mieheni on tyytyväinen elämäämme. Hän on usein sen sanonut. Olen myöskin varma ettei hän kuvittelekaan minun rakastavan häntä palavasti, mutta hyväksyy sen kuitenkin. Kuten jo sanottua, meillä on yhteinen historia, ja olemme käyneet läpi asioita joita ei voi noin vain unohtaa. Tuntuu siltä, että minulla on tavallaan velvollisuus pysyä tässä tilanteessa.
Taudeista en kanna huolta. En harrasta irtosuhteita ja kumppanini ovat erittäin luotettavia. Tietysti käytämme myös ehkäisyä.
Kiitokset Mr. Bluelle ajatuksia herättävästä palautteesta :)
kadehdi elämääsi.
"Rebekka"
Vaikuttaa siltä että Sinulla on kaikki hyvässä järjestyksessä - mahdatko olla Neitsyt horoskoopissa? - mutta kysymykseksi jää mitä loppujen lopuksi haluat?
Käydyn keskustelun perusteella luulen että pystyt selvittämään sen itsekin. Kaikki on käsittääkseni kiinni siitä oletko riittävän avoin itsellesi pystyäksesi todella punnitsemaan eri halusi samalla mitalla.
Jos päädyt siihen että haluat jättää nykyisen taaksesi ei kyse ole enää kuin voimasta. Parasta olisi silloin jos se voima löytyisi Sinusta itsestäsi. Useimmat kuitenkin saavat voiman rakastumalla johonkin jonka kanssa aloittavat uuden elämän. Niin tai näin, muutaman vuoden kuluttua ihmettelet vain, kuinka saatoit kuvitellakaan sen olevan niin vaikeaa.
-.-
En halua sen enempää puuttua keskustelun kulkuun kuin että haluaisin kysyä seuraavia asioita testatakseni erästä teoriaani:
Kuinka paljon käyt ulkona ? pidätkö siitä ?
käytätkö kuinka usein alkoholia ? poltatko ?
koulutustasosi ? Oletko ydinperheestä vai "uusioperheestä" ?
"Kuinka paljon käyt ulkona ? pidätkö siitä ?
käytätkö kuinka usein alkoholia ? poltatko ?
koulutustasosi ? Oletko ydinperheestä vai "uusioperheestä" ?"
1) Erittäin usein; tyyppi bailaa raivomaisesti jossain hämäräperäisissä diskoissa.
2) Pitää!
3) Hyvin alhainen.
4) Avioerolapsi.
Erittäin älykäs tyyppi, joka osaa elää itselleen. Ikä on noin 40-v. ja aviolapsi. ÄO yli 120
Jos tarkoitat ravintoloita, en kovinkaan paljoa.
Hyvässä seurassa ja hyvässä paikassa viihdyn, muuten en.
Tupakoinnin olen lopettanut kymmenen vuotta sitten. Alkoholi rajoittuu viiniin ruoan seurassa ja muutamaan drinkkiin silloin tällöin.
Koulutustasoni on akateeminen.
Vanhempani ovat edelleen naimisissa.
evvk
minusta se vieras tuntuu joka kertaa niin saakutin kiinnostavalta ja kihelmöivältä siinä on jotai uskomatonta kihinää kun on jonkun vieraan kanssa, oman kanssa vaikka sekin on kivaa niin se on sitä samanlaista vaikka kuinka olis eri asenoissa, siitä puuttuu se jokin. Ja ei missään nimessä kannata lopetta oman kanssa jos on muuten kaikki hyvin ja sitten ei tarvis käydä vieraissa ja olisi jännitys pois.
Heippa vaan Rebekka... tosi paljon tsemppiä sulle.
Olen samassa tilanteessa... En jaksa ilman hellyyttä ja seksiä, jota en omalta puolisoltani saa.
Eroa en voi ajatella suuren perheen äitinä, eikä kysymys ole siitä, että en tulisi taloudellisesti toimeen.
Minulla on hyvä työpaikka. Kotona ja töissä jaksan paljon paremmin kun saan "vierihoitoa" silloin tällöin.
Mies ei tiedä eikä siis voi mitenkään kärsiä tilanteesta... Itseäni ei omatunto soimaa vähääkään.
Annetaan palaa eikä välitetä noista moralisoijista... Osa on varmasti kateellisiakin, eivät itse uskalla.
siinä kannustaa toisiaan!
Musta kylki kummallakin.